Brittipäätoimittaja: EU:sta ei tullut Yhdysvallat ilman sähkötuolia vaan Neuvostoliitto ilman vankileirien saaristoa

Britanniassa käydään vilkasta ja rakentavaa keskustelua Euroopan Unionin jäsenyyden tulevaisuudennäkymistä – yli perinteisten puoluerajojen. Keskustavasemmistolaisena tunnetun Guardian-lehden talousosaston päätoimittaja Larry Elliot arvioi EU-hanketta erittäin kriittisesti.

Konservatiivipuolueen parlamentaarikkojen ja muiden vaikuttajien rivit ovat rakoilleet suhteessa lähestyvään EU-kansanäänestykseen, joka pidetään 23.6.2016. Merkittävä osa parlamentin konservatiivien ns. takapenkkiläisistä on yhtynyt UKIP-puolueen EU-eroa puoltavaan kantaan. Liberaalien ja Työväenpuolueen poliitikot ovat yhtenäisemmin kannattaneet EU-jäsenyyden jatkamista.

”Yhtenäisvaluutta on pettänyt kaikki odotukset luoda työpaikkoja ja talouskasvua. Euroalueella on nyt ennätystyöttömyys.  Siksi myös Euroopan keskustavasemmisto on menettämässä uskoaan eurovaluuttaan.”

Toukokuun puolivälissä Englannin keskuspankin pääjohtaja Mark Carney varoitteli talouden kvartaalikatsauksessaan kansalaisia euroeron aiheuttamista riskeistä Britannian talouskehitykselle. Puheenvuorolla arvioidaan olevan vaikutusta äänestyskäyttäytymiseen, sillä britit ovat perinteisesti luottaneet keskuspankkinsa johtajaan. 1970-luvun lopulta muistetaan kuinka silloinen keskuspankin pääjohtaja Sir George Bolton myötäili silloin vielä oppositiossa olleen Margaret Thatcherin rahapoliittisia linjauksia, ja esti brittien liittymisen Euroopan valuuttakurssijärjestelmään ERMiin syksyllä 1978.

Mutta Carneyn katsauksen jälkeen tuli esiin euroeron kannatusta varsin yllättävältä taholta. Keskustavasemmistolaisena laatulehtenä tunnetun The Guardianin talousosaston päätoimittaja Larry Elliot julkaisi 20.5.2016 realistisen artikkelin euroalueen ja muun EU:n talousnäkymistä.

Euroalueen vaikeudet ovat vasta alussa. Tulevaisuudessa kaikki jäsenmaat joutuvat ottamaan osaa velkaunionin lainamekanismeihin.

Artikkelissaan Elliot myöntää Carneyn esiintuomat riskit Englannin jo ennestään hieman hiljentyvälle talouskehitykselle, mutta tärkeämpää olisi katsoa pidemmälle. Briteistä katsottuna eurovaluutta oli EU:n suurin erehdys, joka näivettää joko jäsenmaan kansantalouden tai kansan itsensä. Saksa edustaa jälkimmäistä, kun taas Kreikka, Italia, Espanja ja Portugali edellistä vaihtoehtoa. Mikäli Iso-Britannia pysyy EU:ssa, pysyy se myös niissä vankkureissa, jotka kulkevat vääjäämättä liittovaltioon ja yhteiseen valuuttaan, eli ennen pitkää kaikkien EU-valtioiden on liityttävä myös eurovaluuttaan. Elliottin mielestä nyt olisi oikea hetki pysäyttää nuo vankkurit – Brexitin avulla.

Elliot muistelee kuinka EU:n kummisedän, Jean Monnetin mukaan ainaisesti tiivistyvää unionia (engl. ”ever-closer union”) eli liittovaltiota rakennetaan kriisien avulla. Kun tarpeeksi monta kriisiä on koettu, komissio onnistuu pakottamaan euromaat palvelemaan eurovaluuttaa. Siten luodaan myös yhteinen verotus ja budjetti. Elliotin mukaan tulevan liittovaltion olemus on sellainen, että EU:n veronmaksajille tulee ikävä nykyisiäkin aikoja. Euroopan kansalaisille on tänä ja ensi vuonna luvassa loputtomasti sellaisia kriisejä, joita ei olisi ilman EU:ta, kuten Italian lähtökriisi eurosta ja Marine Le Penin yritys Ranskan seuraavaksi presidentiksi.

Jean Monnet ja muut Euroopan arkkitehdit kuvittelivat 1950-luvulla luovansa parannetun version Amerikan Yhdysvalloista: Dynaamisen talouden, tullittoman vapaakauppa-alueen, ja yhteisen valuutan kaupankäyntiä helpottamaan. Tämä piti saavuttaa ilman Yhdysvalloista tuttua kansalaisten taloudellista epätasa-arvoa ja vakuutuksilla maksettavasta sosiaaliturvasta osattoman kansan köyhyyttä. Lopputuloksena Elliottin mukaan ei kuitenkaan tullut Yhdysvaltoja ilman sähkötuolia vaan Neuvostoliitto ilman vankileirien saaristoa.

”Eurojärjestelmää ajetaan Ranskaan, Italiaan ja Suomeen samalla tavalla kuin aikoinaan sosialismia – seurauksista välittämättä.”

Elliottin vertaus Neuvostoliittoon byrokratian paratiisina ja demokratian irvikuvana on yllättävän oikea. Kreikassa kansa äänesti tammikuussa 2015 talouskuria vastaan, mutta jo 7 kuukauden kuluttua kansan äänestämä parlamentti hyväksyi entistä kovemmat julkisen talouden menojen ja palkkojen leikkaukset. Mutta Kreikka on vasta alkusoitto euroalueen vaikeuksissa. Italian talous on samalla tasolla kuin ennen euron käyttöönottoa, valtion velkamäärä yli 2200 miljardia ja pankkien arvio tämän vuoden luottotappioista 360 miljardia euroa. Ranskassa työttömyys on kaksinkertainen Iso-Britanniaan verrattuna. Suomessakin talous on pienempi kuin ennen finanssikriisiä. Ronald Reagan kertoi 1980-luvulla hersyvän anekdootin, että sardiini on sosialismin läpikäynyt sinivalas.

Elliotin näkemystä soveltaen voitaneen sanoa, että eurojärjestelmää ajetaan Ranskaan, Italiaan ja Suomeen samalla tavalla kuin aikoinaan sosialismia – seurauksista välittämättä.

Iso-Britannia on ulkomaisten investointien suosikkikohde. Onko se osittain oman valuutan ansiota ?

Elliot perustelee tulevaisuuden näkymiään tarkemmin uunituoreessa kirjassaan Europe Isn’t working, (Yale University Press, 2016), yhdessä taloustoimittaja Dan Atkinsonin kanssa. Kirjassa käydään läpi eurovaluutan historia, miksi euro luotiin, ja mitä sillä uskoteltiin tavoiteltavan. Yhtenäisvaluutta on pettänyt kaikki odotukset luoda työpaikkoja ja talouskasvua. Euroalueella on nyt ennätystyöttömyys.  Siksi myös Euroopan keskustavasemmisto on menettämässä uskoaan eurovaluuttaan. Elliot ja Atkinson ovat olleet harvoja eurooppalaisia talousasiantuntijoita, jotka ovat ennustaneet nykyisin käsillämme olevan katastrofin. Nyt he kuuluvat yhtä harvalukuiseen joukkoon, jotka sanovat julkisesti ääneen sen, että euro tulisi hajottaa.

EU:n merkitys brittien vientikohteena on vähentynyt. Kauppatase EU:n kanssa on nyt ennätyksellisen negatiivinen. Ennen euroaikaa – vuonna 2000 – kuusikymmentä prosenttia maan viennistä suuntautui EU:n alueelle. Vuonna 2015 luku oli enää 47 %.  Tätä taustaa vasten ei ole uskottavaa, että EU haluaisi vaikeuttaa kauppasuhteita Iso-Britanniaan, vaikka se siirtyisikin EU:n jäsenyydestä Norjan kaltaiseksi kauppakumppaniksi. Sen sijaan brittien vienti muualle maailmaan, erityisesti kasvaviin talouksiin, on lisääntynyt viime vuosina, ja Iso-Britannia on suosituin investointikohde EU:ssa.

Financial Times uutisoi 21.9.2015 Kiinan suorien investointien Iso-Britanniaan olleen viime vuosina suuremmat kuin Ranskaan ja Saksaan yhteensä, 11,8 miljardia dollaria. Sekin on alkusoittoa, sillä Kiinan investoinnit saarivaltakuntaan nousevat lähivuosina aivan eri tasolle aiempaan verrattuna. Kiinan presidentti Xi Jinpingin Lontoon vierailun aikana 20-21.10.2015 allekirjoitettiin 40 miljardin punnan arvosta investointisopimuksia ydinvoimaloihin, nopeisiin rautateihin, öljynporaukseen ja sähköbusseihin sekä grafeenin valmistusmenetelmien ja  käyttökohteiden tutkimukseen. Iso-Britannian valtiovarainministeri George Osborne arvioi China Daily-lehdessä (lokakuu 2015) Kiinan lähivuosien investointien brittien infrastruktuuriin nousevan yli 100 miljardiin puntaan. Elliottin mielestä tätä kehitystä ei tulisi riskeerata osallistumalla – EU-jäsenyyden jatkamisen myötä – tiivistyvän unionin epädemokraattiseen ja kalliiseen kehitykseen.

Matti Hukari

Kirjoittaja toimii yhteiskuntavastuuseen ja kestävään kehitykseen liittyvissä asiantuntijatehtävissä. Tässä artikkelissa esitetyt näkemykset ovat henkilökohtaisia.