Halla-aho: Sekä Nato-jäsenyyden kannatusta että sen vastustusta ohjaa Venäjän pelko

Suurin osa perussuomalaisten nykyisistä kansanedustajista, mukaan lukien allekirjoittanut, kertoi vuonna 2019 vaalikoneissa, että he eivät kannata Nato-jäsenyyttä. Se oli kuitenkin silloin, siinä maailmantilanteessa. Kun olosuhteet muuttuvat, ihmisen on pystyttävä tarkastelemaan ja arvioimaan uudelleen myös omia kantojaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho. Suomen Uutiset julkaisee Halla-ahon perussuomalaisten puolueneuvoston kokouksessa pitämän puheen kokonaisuudessaan.

Arvoisa puheenjohtaja, puoluesihteeri, hyvät perussuomalaiset ja muutkin läsnäolevat!

Voidaan sanoa, että perussuomalaiset ovat viettäneet lähes koko kuluneen vaalikauden epämukavuusalueella. Kuten kaikilla puolueilla, myös meidän kansanliikkeellämme on tietyt ydinteemat, joista jokseenkin kaikki jäsenemme ovat samaa mieltä. Olemme kansallismielinen puolue. Meille Suomi on suomalaisten kotimaa ja työväline suomalaisten etujen puolustamiseen. Tästä perusasenteesta seuraa, että suhtaudumme hyvin kielteisesti sosiaaliturvaperäiseen maahanmuuttoon tai siihen, että suomalainen maksaa hyvin korkeita veroja, jotta eteläeurooppalaiset voivat laskea omiaan.

Olemme myös rehellisen työn ja yrittämisen puolue. Meidän mielestämme ihmiselle pitää jäädä työstään käteen muutakin kuin känsät. Tämän vuoksi ajamme elämis-, asumis- ja liikkumiskustannusten alentamista, julkisen vallan turhien menojen karsimista ja maltillista ilmastopolitiikkaa.

Olemme vapaan sanan, vapaan ajattelun ja terveen järjen liike. Meidän on helppo muodostaa kantamme sateenkaarirummutukseen, intersektionaaliseen hörhöilyyn, internetin sensurointiin tai valtakunnansyyttäjän ristiretkeen väärinajattelijoita vastaan.

Nämä teemat yhdistävät meitä. Silloin, kun ne ovat tapetilla ja julkisessa keskustelussa, kuten ne olivat edellisten eduskuntavaalien alla, me olemme vahva ja yhtenäinen joukkue. Sellaisina aikoina emme välttämättä tule edes ajatelleeksi, että on myös paljon aiheita, joista emme ole yksimielisiä. Kuinka voisimmekaan olla kaikista asioista yksimielisiä puolueessa, johon on tullut ihmisiä niin kokoomuksesta kuin vasemmistoliitosta ja kaikista puolueista niiden välillä?

Olemme olleet lähes koko vaalikauden epämukavuusalueella. Koronapandemia ja sen hoito aiheuttivat eripuraa puolueen sisällä, joskaan ei niin paljon kuin median vahingoniloisesta raportoinnista olisi voinut päätellä. Jouduimme tilanteeseen, jossa puolueen periaateohjelma ja vaaliohjelmat eivät tarjonneet vastausta siihen, mikä on puolueen linja. Puolue ja eduskuntaryhmä joutuivat lennosta, parhaan ymmärryksensä mukaan muodostamaan linjan. Korona toi esiin sen, että me emme ole joukkueena tottuneet käsittelemään erimielisyyttä aiheuttavia kysymyksiä. Jotkut eivät tyytyneet siihen, että puolueen kanta ei olekaan sama kuin heidän henkilökohtainen kantansa.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sen aiheuttama hyvin nopea yleisen mielipiteen muutos Nato-jäsenyyteen liittyen on aiheuttanut samantyyppistä skismaa riveissämme. Pienenä lohtuna on se, että ei se sen helpompaa ole ollut useimmissa muissakaan puolueissa. Tosin sillä erotuksella, että vanhoissa puolueissa on enemmän tottumusta ja valmiutta kompromissien tekoon ja sisäisen keskustelun käymiseen sisäisesti. Meillä lähdetään helpommin purkamaan pettymystä ja kitkeriä tunteita sosiaalisen median seinille.

Perussuomalaiset ovat isänmaallinen, maanpuolustushenkinen ja turvallisuushakuinen joukkue. Nato-jäsenyyteen ei kuitenkaan löydy näistä peruslähtökohdista yksiselitteistä vastausta. Kuten niin usein, samoista tosiasioista ja samoista peruslähtökohdista voidaan tehdä kaksi täysin päinvastaista johtopäätöstä. Nato-jäsenyyttä voidaan tässä tilanteessa sekä kannattaa että vastustaa isänmaallisin motiivein ja perustein. Itse kannatan jäsenyyttä, ja tiedän, että en tee sitä nuoleskellakseni kokoomusta, tehdäkseni perussuomalaisista salonkikelpoista tai siksi, että vapaamuurarit tai atlantisti-globalistit olisivat ostaneet minut. Kannatan jäsenyyttä siksi, että olen huolissani Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta ja kansallisesta itsemääräämisoikeudesta, ja oman tietoni ja ymmärrykseni nojalla katson, että puolustusliittoon kuuluminen turvaa ne paremmin kuin liittoutumatta oleminen. Olen varma, että useimmat jäsenyyttä vastustavat ovat päätyneet omaan kantaansa aivan samoista motiiveista ja tavoitteista, eivät siksi, että heille toimitettaisiin ruplasäkkejä Kremlistä.

Pitäisin Natoon liittymistä oikeana ratkaisuna, vaikka se ei olisi perussuomalaisten enemmistön kanta. Sekä ulkopuoliset että sisäiset kyselyt kuitenkin osoittavat, että se on myös enemmistön kanta, ja tämä yksinään – demokraattisesti johdetussa puolueessa – riittää tekemään siitä puolueen kannan, joka myös vähemmistön on hyväksyttävä. Haluan silti korostaa, että enemmistö ei aina ole oikeassa, ja siksi pidän tärkeänä, että myönteistä Nato-kantaa perustellaan myös niille, jotka ovat eri mieltä.

Suurin osa perussuomalaisten nykyisistä kansanedustajista, mukaan lukien allekirjoittanut, kertoi vuonna 2019 vaalikoneissa, että he eivät kannata Nato-jäsenyyttä. Se oli kuitenkin silloin, siinä maailmantilanteessa. Kun olosuhteet muuttuvat, ihmisen on pystyttävä tarkastelemaan ja arvioimaan uudelleen myös omia kantojaan. Suomen ja koko Euroopan turvallisuusympäristö muuttui radikaalilla ja todennäköisesti peruuttamattomalla tavalla 24.2. Tai ehkä turvallisuusympäristö ei edes muuttunut vaan me tulimme silloin tietoiseksi siitä, millaisen maan naapurissa elämme. ”Naamiot ovat pudonneet, ja jäljellä ovat vain sodan kylmät kasvot”, sanoi presidentti Niinistö.

Sekä Nato-jäsenyyden kannatusta että sen vastustusta ohjaa Venäjän pelko. Yhden tulkinnan mukaan Venäjä on aggressiivinen ja valloitushaluinen imperiumi, joka pyrkii palauttamaan loistonsa päivien rajat ja etupiirin. Toisen tulkinnan mukaan Venäjä on huolissaan omasta turvallisuudestaan ja ainoastaan reagoi naapureidensa ja Naton provokaatioihin. Kumpi tulkinta on oikea, siitä riippuu myös se, mikä ratkaisu on järkevä. Tiedämme, että Venäjä vastustaa Naton laajenemista, mutta oleellinen kysymys on se, miksi Venäjä vastustaa sitä?

Venäjä itse kertoo olevansa huolissaan turvallisuudestaan, ja Suomessakin moni toistaa tätä tarinaa. Normaalin ihmisen ja normaalin valtion mielestä sotilaallinen turvallisuus kuitenkin tarkoittaa sitä, että kukaan ei käytä meitä vastaan sotilaallista voimaa tai uhkaa sillä. Mutta kuinka todennäköistä on, että kukaan haluaisi tai aikoisi hyökätä Venäjälle? Kuinka todennäköistä on, että Venäjä itsekään uskoisi tällaiseen mahdollisuuteen?

Onkin ainakin itselleni ilmeistä, että kun Venäjä puhuu turvallisuudesta, se tarkoittaa jotakin muuta kuin alueellista koskemattomuuttaan. Se tarkoittaa Venäjän mahdollisuutta ohjailla, hallita ja pelotella pienempiä naapureitaan. Venäläisessä ajattelussa tämä on suurvallan oikeus ja privileegio. Naton kollektiivinen puolustus luo pelotteen, jota Venäjä ei uskalla lähteä kokeilemaan. Kun Venäjän naapuri liittyy Natoon, Venäjä menettää mahdollisuutensa vaikuttaa kyseiseen naapuriin. Siksi Venäjä vastustaa naapureidensa Nato-jäsenyyttä.

En usko, että Venäjällä on lähitulevaisuudessa suunnitelmia Suomen suhteen. Turvallisuutta on kuitenkin ajateltava pitkällä aikajänteellä. Suomen ja Ruotsin jäsenyys Natossa vie Venäjältä pysyvästi sekä mahdollisuuden että kiusauksen toteuttaa imperialistisia tavoitteitaan voimatoimilla tai niillä uhkaamalla. Naton laajeneminen lisää uskoakseni paitsi Suomen turvallisuutta myös koko Euroopan vakautta ja tietysti palvelee myös venäläisten omaa etua, vaikka nämä eivät ehkä itse sitä ymmärräkään.

Nato-keskustelussa esiintyy usein virheellisiä väittämiä tai oletuksia. Haluan lopuksi oikaista niistä muutaman.

”Natosta tulee samanlainen rahareikä kuin EU:sta!” Naton jäsenmaksu on parikymmentä miljoonaa euroa vuodessa. Se on samaa luokkaa kuin Marinin hallituksen avustajien palkkamenot. Se vastaan kymmenen päivän kehitysapumenoja. Sillä ei ole julkisen talouden kannalta mitään merkitystä. Lisäksi sillä saadaan jotakin hyödyllistä, toisin kuin muilla mainituilla menoerillä. Kansallisia puolustusmenoja Suomi joutuu kyllä Nato-jäsenyyden myötä jonkin verran lisäämään, mutta perussuomalaisethan ovat muutenkin vaatineet niiden lisäämistä. EU on poliittinen liittovaltio ja rahansiirtokone, Nato ei ole.

Muita kuulemiani väitteitä ovat, että ”Natosta ei voi erota!”; ”Nato pilaa Suomen ja Venäjän välit, rajasuhteet ja kaupankäynnin!”; ”Suomeen tulee tukikohtia ja ydinaseita!”; tai että ”Suomalaiset joutuvat taistelemaan ulkomaille!” Mikään näistä ei pidä paikkaansa, ja tämä on helppo osoittaa vaikkapa Tanskan ja Norjan esimerkeillä.

Jotkut sanovat, että ”Nato ei kuitenkaan auttaisi meitä!” Tätä ei voi todistaa vääräksi, koska yhteenkään Nato-maahan ei ole koskaan hyökätty. Siihenkin on syynsä. Siihen on syy, että venäläiset hyökkäsivät Ukrainaan ja Georgiaan mutta eivät Viroon ja Latviaan.

Hyvät ystävät! Kiitän huomiostanne ja toivon hyvää keskustelua.