Kommentti: Tapaus Junnila

KOMMENTTI | Eduskunta äänesti Vilhelm Junnilan luottamuksen puolesta. Mutta miksi RKP:n ryhmästä niin moni päätyi esittämään Junnilalle epäluottamusta? Päätoimittaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Erikoinen äänestys. Junnilan luottamuksen puolesta 95, vastaan 86, tyhjiä kolme, poissa 15.

RKP:stä 7 äänesti vastaan, kolme äänesti tyhjää. Hallituksen rivit niin sanotusti repesivät.

Mistä oli oikein kyse?

Lähdetään liikkeelle vaikka siitä, että PS tietenkin äänesti itse oman ministerinsä luottamuksen puolesta. Tämä ei ole varsinainen uutinen. Mielenkiintoisempaa on se, miksi kokoomus ja KD päätyivät samalle kannalle.

Ministerin luottamusäänestys ei ole pikkujuttu. Mikäli luvut olisivat kääntyneet Junnilaa vastaan, hän olisi joutunut eroamaan. Mutta mitkä syyt ovat sellaisia, joiden takia ministerit yleensä eroavat? Katsotaanpa.

Suomessa 2000-luvulla on nähty kourallinen ministerieroja. Katri Kulmuni erosi julkisten varojen väärinkäytön vuoksi. Pääministeri Antti Rinne pitkäaikainen sekoilun takia. Sirpa Paatero Postin omistajaohjausskandaalin vuoksi, joskin hänen tapauksensa liittyi Antti Rinteen sekoiluun. Heidi Hautala joutui eroamaan, koska hän yritti estää rikosilmoituksen tekemistä Greenpeaceä. Ilkka Kanerva joutui lähtemään tekstiviestiskandaalin takia, Anneli Jäätteenmäki Irakgate-skandaalin ja Suvi Linden golfkenttätukiskandaalin takia.

Kaikissa mainituissa tapauksissa on kyse joko valehtelusta, varojen väärinkäyttämisestä tai pitkäaikaisesta ministeriaikaisesta sekoilusta. Yksikään ero ei liity ministeritehtäviä edeltävään aikaan.

Junnilan synti ei ole se, mitä hän on ministeriaikanaan tehnyt. Hänen syntinsä ei ole se, mitä hän on Kukkavirrassa sanonut. Hänen raskain syntinsä on se, keitä tilaisuudessa on ollut mukana.

Junnila ei ole ehtinyt tehdä ministerin toimessaan käytännössä mitään muuta kuin pyytää 2019 ja sitä aikaisempia tapahtumia anteeksi. Lisäksi on huomionarvoista, että media ei ole noteerannut 2019 tapausta käytännössä mitenkään ennen tätä päivää. Pari pientä uutista, siinä kaikki. (Yle, IL)

Suomen Uutiset julkaisi eilen Junnilan Kukkavirta-puheen sisällön. Siinä ei ole mitään kyseenalaista, eikä kukaan ole niin väittänytkään. Kukkavirtaa koskeva keskeinen ongelma on se, että Junnila osallistui tilaisuuteen, jonka yleisössä oli kiistatta epäasiallista porukkaa.

Junnilan synti ei ole se, mitä hän on ministeriaikanaan tehnyt. Hänen syntinsä ei ole se, mitä hän on Kukkavirrassa sanonut. Hänen raskain syntinsä on se, keitä tilaisuudessa on ollut mukana.

Poliittisessa debatissa tämä asia kiteytyi termiin ”kytkökset äärioikeistoon”.

Toki matkan varrella on ollut muitakin tapahtumia, jotka ovat kohottaneet kulmia. Vitsailu kasikasi-vaalinumerosta ei ole järkevää.

Tavanomaisella logiikalla ajateltuna tällaisesta ei vielä pitäisi seurata ministerieroa, eikä seurannutkaan. KD hyväksyi Junnilan anteeksipyynnön, ja myös kokoomus päätyi äänestämään luottamuksen puolesta pääministeri Orpon käytyä Junnilan kanssa vakavan keskustelun. Ben Zyskowicz pidättäytyi äänestämästä. Hän moitti Junnilaa mauttomasta huumorista, mutta hyväksyi kuitenkin tämän anteeksipyynnön. Ehkä Junnilan aikaisempi toiminta eduskunnassa vaikutti anteeksipyynnön hyväksymiseen, kuka tietää.

Mutta miksi RKP päätyi eri kannalle?

Panokset, joilla nyt pelattiin, olivat kuitenkin varsin korkeat. PS tuskin olisi katsellut vierestä tilannetta, jossa hallituskumppani törkkii sen avainpelaajia pois pelilaudalta – vieläpä yhteistyössä punavihreän opposition kanssa.

Esitän arvauksen: PS:n ja RKP:n välit ovat historiallisesti olleet varsin etäiset. Suomeksi sanottuna osapuolet eivät oikein tunne toisiaan. Jos henkilökohtaisia suhteita ei ole ehtinyt muodostumaan, on kovin helppoa ottaa sellaisenaan toteana se, minkä lehdistä lukee. Shokeeraavat kuvat Junnilasta tympeäilmeisten miesten vieressä ovat omiaan korostamaan efektiä.

Mieleen tulee hakematta 2017 Jyväskylän puoluekokous, jossa silloinen sinisiin loikannut kansanedustaja Tiina Elovaara säikähti, ja uskoi näkemänsä kuvamateriaalin tarkoittavan ääriryhmien esiinmarssia. Hetken päästä selvisi, että kyse oli aivan tavanomaisesta käsiäänestystilanteesta.

PS:n 2017 puoluekokousta säikähtivät myös tuolloin hallituksessa olleet Juha Sipilä ja Petteri Orpo. Aikaa on kulunut nyt kuusi vuotta, ja Orpo on tänään pääministeri. Hänellä on ollut riittävästi aikaa tutustua perussuomalaisiin. Ehkä tämän takia hän pystyy itse arvioimaan tilanteen maltillisempana, kuin se isoja otsikoita myllyttävien lehtien palstoilta näyttäytyy.

RKP:n kanssa on nähty vasta Säätytalolla.

Ken perehtyy perussuomalaiseen liikkeeseen, ymmärtää sen suhtautumisen ääriryhmiin. Jos joku liikkeen jäsenistä hairahtuu kuulapääkerhoihin tai 1900-luvun alkupuolen vähemmän humaaneihin ajatusmaailmoihin, on seurauksena lähtöpassit. On samantekevää, onko sekoilija yksittäinen henkilö vai kokonainen yhdistysrypäs.