Korona ei tapa pelkästään ihmisiä – se enteilee loppua globalisaatiolle ja voi vaikuttaa pysyvästi vapaaseen liikkuvuuteen ja vapaakauppaan

Koronakriisin kärjistyminen Euroopassa sai poliittisessa keskustelussa aikaan historiallisen täyskäännöksen maaliskuun alkupuolella. Suomalaisessa poliittisessa keskustelussa usein kuultu huoli huutavasta työvoimapulasta ja maahanmuuton väistämättömästä tarpeellisuudesta vaihtuivat nopeasti huoleksi lamasta ja työttömyydestä.

Vielä kuukausi takaperin useiden EU:n jäsenvaltioiden politiikan keskiössä oli Kreikan ja Turkin väliselle rajalle vyörynyt turvapaikanhakijoiden tulva. Tilanne ehti jo herättää pelkoja uudesta pakolaiskriisistä. Opposition, mm. perussuomalaisten ja kokoomuksen suunnalta tilanne tulkittiin Turkin valtapoliittiseksi pyrkimykseksi horjuttaa Eurooppaa käyttämällä turvapaikanhakijoita pelinappuloinaan. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) puolestaan painotti kansainvälisiä sopimuksia, oikeutta hakea turvapaikkaa, ja Suomen osallistuminen taakanjakoon ehti nousta tapetille.

Samaan aikaan koronaviruksen räjähdysmäinen leviäminen Aasiasta Eurooppaan ajoi jo EU:n jäsenvaltioita yksi toisensa jälkeen sulkemaan ulkorajojaan, rajoittamaan maan sisäistä liikkumista ja keskittymään epidemian aiheuttamiin paikallisiin haasteisiin. Myös Suomessa keskustelun painopiste siirtyi nopeasti kansalliselle tasolle. Poikkeusolojen myötä sisäministeri Ohisalo palasi virkanimikkeensä mukaisesti maan sisäisten asioiden pariin ja antoi mediassa kasvot Uudenmaan rajojen sulkemiselle koronavirustartuntojen vähentämiseksi.

Huhtikuun kynnyksellä Valtioneuvoston korona-tiedotustilaisuudessa pääministeri Sanna Marinin retoriikassa toistui korostuneesti huoli suomalaisten hyvinvoinnista. Hallitus on toistaiseksi vähentänyt ulosannistaan ohisalomaista maailmanparannusagendaansa ja pyrkinyt huomioimaan enemmän oman maansa kansalaisia. Tämä Suomessa nähty käänne on osa suurempaa maailmanlaajuista trendiä. Globaalista luonteestaan huolimatta koronakriisi on yllättänyt valtiot kerta toisensa jälkeen ja muuttanut paikallisen politiikan prioriteetteja vähintäänkin lyhyellä aikavälillä.

Vielä jokin aika sitten kansainvälinen vapaa liikkuvuus ja maahanmuutto koettiin itsestäänselvyyksiksi, ironisesti sanottuna jopa luonnonvoimiksi modernissa globaalissa maailmassa.

Odotettavissa on myös kauaskantoisempia vaikutuksia talouteen, politiikkaan ja kulttuuriin. Kriisi kurittaa erityisesti globalismia monelta eri kantilta. Vielä jokin aika sitten kansainvälinen vapaa liikkuvuus ja maahanmuutto koettiin itsestäänselvyyksiksi, ironisesti sanottuna jopa luonnonvoimiksi modernissa globaalissa maailmassa. Kriisin alkuaikoina esiintyi vielä idealistista sinisilmäisyyttä ja vastahankaisuutta rajoittaa globaaleja liikkumisvapauden ihanteita. Kansallisvaltiot ovat kuitenkin oikean ja kirjaimellisen luonnonvoiman edessä asettaneet oman väestönsä etusijalle ja sulkeneet kansainvälisen liikenteen tartuntojen vähentämiseksi.

Myös viime vuosien äärimmäisen kansainvälisen erikoistumisen, työnjaon ja globaalien toimitusketjujen ilosanoma on paljastunut tässä tosielämän stressitestissä paljon luultua hauraammaksi ja alttiiksi vakaville riskeille. Kriisi koettelee myös valtioiden välistä luotettavuutta: Thaimaassa rohmuttiin äskettäin niukkoja lääkintätarvikkeita muiden maiden edestä. Turkki on tehnyt samaa. Merkittävää on myös se, miten globalistisen politiikan mahtikoneisto, Euroopan unioni, on jäänyt kansallisvaltioiden varjoon kriisin johtamisessa.

Yleiseurooppalainen identiteetti ja kansojen välinen solidaarisuus ovat enemmänkin juhlapuheissa esiintyvää toiveajattelua kuin todellisuutta.

Jopa Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa tunnustettiin tuoreeltaan, että kansainväliset kriisit ovat pahaksi Euroopan unionille. Ne nostavat esille kansojen välisiä eroja, intressiristiriitoja ja sen, että yleiseurooppalainen identiteetti ja kansojen välinen solidaarisuus ovat enemmänkin juhlapuheissa esiintyvää toiveajattelua kuin todellisuutta. Itseuhrautuvan maksumiehen ja unionin mallioppilaan asemaan ei käytännössä ole tunkua jäsenmaiden keskuudessa. HS:n pääkirjoitus selittää EU:n heikkoutta eurooppalaisten itsekkyydellä. Laajemmassa perspektiivissä ajatus osoittautuu kuitenkin näköalattomaksi ja kertoo pikemminkin valtamedian mielipidevaikuttajien sokeista pisteistä unionia käsiteltäessä.

Vertailun vuoksi esimerkiksi Yhdysvalloissa kansainväliset kriisit ovat tyypillisesti lujittaneet liittovaltiota ja tuoneet hetkellistä suosiota maan poliittiselle johdolle, ”rally ’round the flag”. Esimerkiksi syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen George W. Bushin kannatus oli korkeimmillaan. Vastaavasta ilmiöstä on merkkejä myös Suomessa. Tuoreimpien puoluegallupien mukaan koronakriisi on tuonut suosiota pääministeri Sanna Marinille ja pääministeripuolue SDP:lle. Sama on nähty myös Ruotsissa, jossa pääministeri Stefan Löfveniin tyytyväisten kansalaisten osuus on kyselytutkimuksessa noussut 26 prosentista 44 prosenttiin, peräti 18 prosenttiyksikköä.

Globaalin ongelman aiheuttamiin haasteisiin vastaaminen on viime kädessä tapahtunut hajautuneesti kansallisvaltioiden johdolla.

Siinä, missä pandemia on lisännyt jännitteitä joidenkin valtioiden välillä, kansallisella tasolla solidaarisuus ja yhteishenki ovat lujittuneet valtioiden sisällä. Globaalin ongelman aiheuttamiin haasteisiin vastaaminen on viime kädessä tapahtunut hajautuneesti kansallisvaltioiden johdolla. Paikallistason aloitteellisuus on ollut avainasemassa, kun kansainvälisesti saatavilla olevaa tietoa on sovellettu paikallisen ymmärryksen, kulttuurin, resurssien ja olosuhteiden kanssa. Taudin torjumisessa ja sen vaikutusten minimoimisessa kansallisvaltioiden johtajat ovat voineet valita, vertailla ja korjata strategioitaan ollessaan vastuussa ensisijaisesti omalle kansalleen.

Vastaavasti EU:n rooli kriisin ratkaisussa on jäänyt toistaiseksi sivuosaan. Vaikka EU on luvannut erityistä tukea ja sulkenut ulkorajansa, sen tehtävä pandemian hoidossa on jäänyt monilta osin epäselväksi. Suomessa EU:n tiedotus on saattanut näkyä mm. sosiaalisen median valistusmateriaaleina, joiden mukaan hengityssuojista ei olisi hyötyä terveille kansalaisille. Vastaavasti Itävalta ja Saksa ovat valinneet täysin vastakkaisen linjan kehottaessaan ihmisiä käyttämään maskeja. Vakavimmin kriisistä kärsineessä Italiassa on petytty EU:n passiivisuuteen, ja katkeruus on parhaillaan kanavoitumassa EU-vastaisuudeksi.

Maaliskuun aikana useat länsimaiset mediat alkoivat nopeasti käsittelemään koronakriisin mahdollisia kauaskantoisempia vaikutuksia globaalille maailmanjärjestykselle. Helsingin Sanomissa Saska Saarikoski referoi Wall Street Journalin artikkelia, joka arvioi globalisaation menneen liian pitkälle. Sen mukaan äärimmäinen erikoistuminen ja kansainvälinen työnjako sekä tehokkuuden tavoittelu riskienhallinnan kustannuksella ovat tehneet kansantalouksista entistä hauraampia yllättäville shokeille. Häiriö yhdessä toimitusketjun kohdassa voi rampauttaa koko ketjun ja johtaa viime kädessä jopa pulaan elintärkeistä hyödykkeistä, esimerkiksi lääkkeistä.

Ikään kuin globalisaation ongelmat olisivat postmodernisti vain silkka mielipidekysymys, joka katoaa nujertamalla globalisaatiota kritisoivat populistit.

Foreign Policy -lehti luonnehtii koronaviruksen leviämisen olevan ”lahja” kansallismielisille ja protektionistisille poliittisille ryhmille. Ennusteen mukaan tauti ”tappaa” vanhan mallisen globalisaation ja vaikuttaa pysyvästi vapaan liikkuvuuden ja vapaakaupan ihanteisiin. Pandemian kerrotaan ruokkivan pelkotiloja ja suosivan lisää kontrollia kaupankäyntiin sekä rajattomaan matkustamiseen. Uusia olosuhteita on edelleen tapana tulkita polarisoituneen poliittisen narratiivin kautta, jossa maailma jaetaan ”globalisaatioon” ja sen vastustajiin. Aiheen käsittelyssä on nähtävissä kriisien psykologiasta tuttu varhainen kieltämisvaihe – ikään kuin globalisaation ongelmat olisivat postmodernisti vain silkka mielipidekysymys, joka katoaa nujertamalla globalisaatiota kritisoivat populistit.

Amerikkalainen talousmedia Bloomberg uutisoi, että Covid-19-pandemian myötä kansallisen ja paikallisemman tason pula sairaalatarvikkeista kuten hengityssuojista voi johtaa jopa maan sisäiseen protektionismiin. Viruksen ei haluta leviävän maan sisällä tiheään asutuista kaupungeista harvaan asutuille alueille, joissa terveydenhuollon kapasiteetti on pienempi, välimatkat suurempia, ja elintärkeät toimitusketjut hauraita. Ilmiö on universaali. Kansallisvaltiot ympäri maailmaa sulkevat ulkorajojaan ja rajoittavat paikoittain jopa maan sisäistä liikkumista.

Protektionismin haaste on edessä myös EU:lla. Unioni pyrkii rajoittamaan niukkojen suojavarusteiden vientiä talousalueen ulkopuolelle. Samalla niiden vaihdannan toivotaan helpottuvan talousalueen maiden välillä. Unionin jäsenvaltiot ja Euroopan komissio alkoivat valmistelemaan terveydenhuollon suojavälineiden yhteishankintaa vasta jälkijunassa. Oman riitasointunsa tähän hajanaisuuteen tuovat myös yllä kuvatut poikkeamat unionin ja yksittäisten jäsenmaiden näkemyksistä liittyen suojavälineiden tarpeellisuuteen eri yhteyksissä.

Monet maat ja erityisesti Suomi ovat pitkin kevättä pyrkineet vakuuttamaan kansalaisiaan riittävän tasoisista varautumissuunnitelmista. Lopulta valtio joutui turvautumaan poikkeusolojen varmuusvarastojen avaamiseen jo verrattain vähäisten tartuntatapausten jälkeen (suhteessa kaikkiin THL:n ennustamiin skenaarioihin).

Tällaisin aikoina paikallisuutta, alueellista itsenäisyyttä ja omavaraisuutta korostavan lokalismin tärkeys hahmottuu entistä selkeämmin. Maantieteellinen, kielellinen, hallinnollinen ja kulttuurillinen etäisyys tarkoittavat erilaisia riskejä. Hajauttamisen lisäksi yksi riskienhallinnan keino on painottaa hankinnoissa ja sopimuksissa paikallisuutta ja etäisyyden minimointia. Politiikan puolella päätökset on tehtävä lähellä paikallista väestöä, jotta ne olisivat demokratian kannalta mahdollisimman legitiimejä ja kestäviä.

On liian myöhäistä enää jossitella, moniako ihmishenkiä tai euroja olisi säästynyt, mikäli valtiot olisivat kyenneet varautumaan pandemiaan paremmin esim. ryhtymällä moniin myöhässä toteutettuihin rajoitustoimiin ilman ideologisia hidasteita. Koronakriisin jälkeisen maailman haasteena on hakea vähemmän ideologinen, terveempi tasapaino globalisaation ja lokalismin välillä.

---

Korjaus 5.4.2020 klo 17.02: Jutussa kerrottiin aiemmin, että ”USA takavarikoi ja rohmuaa maailmalla niukkoja lääkintätarvikkeita muiden maiden edestä.” Väite perustui laajalle levinneeseen virheelliseen uutiseen, jonka Tagespien sittemmin osoitti virheelliseksi. Tarvikkeiden ostaja ei ole tällä hetkellä tiedossa.