

Perussuomalaiset nuoret leikkasivat EU-lipusta tähdet pois Helsingin kansalaistorilla. Kuvituskuvaa. / LEHTIKUVA
Mitä populismi on – ja onko sillä mitään tekemistä perussuomalaisten kanssa?
Populismin tutkijat ovat vähän väliä tv-ruudussa omituisilta kuulostavine teorioineen. Äskettäin suomeksi julkaistu saksalaisen politiikan tutkijan Jan-Werner Müllerin teos Mitä on populismi? auttaa ymmärtämään populismiteoreetikoiden puhetta. Eri asia on, auttaako se millään tavalla ymmärtämään politiikkaa itseään, kirjoittaa tiedetoimittaja Marko Hamilo.
Populismi on hankala sana. Eräs Timo Soini perusti puolueen, jota hän kutsui populistiseksi sanan positiivisessa mielessä. Olihan hän tehnyt yliopistolla opinnäytteenkin populismista. Sellainen puolue kuuntelee kansaa.
Tavanomaisessa retoriikassa ”populismilla” on tarkoitettu katteettomia lupauksia, vastuutonta haihattelua ja epärealistisia politiikkaohjelmia. Vasemman laidan populistin verot siirtyvät valtion maksettavaksi, vihreän populistin sähkö tulee pistorasiasta ja byrokratian vastaisen populistin ohjelmassa hyvinvointivaltion rahoittamiseen riittää kansanedustajien määrän puolittaminen.
Kolmanneksi populismi voi olla pelkkä leimakirves. Pimeää pelottelua ja populismia – sitähän me kaikki maahanmuuton ja eurofederalismin kriitikot harjoitamme. Vaikka kuinka osoittaisimme, että ne katteettomat lupaukset ovat tosiasiassa sen vastapuolen synti.
Princetonin yliopistossa politiikan tutkimuksen professorina toimiva Jan-Werner Müller tunnustaa kirjassaan populismin käsitteenmäärittelyn ongelmat.
Impivaara-teoria on vanhentunut
Hän esittää myös varsin perusteltua kritiikkiä sellaista meilläkin moneen kertaan kuultua psykologisoivaa teoriaa kohtaan, jossa populismi nähdään vain jonkinlaisena modernisaation ilmavaivana, menneeseen agraariyhteiskuntaan kaipaavien mielensäpahoittajien nostalgiana jotakin kadotettua tai ehkä pikemminkin kuviteltua Impivaaraa kohtaan.
– Miksi sitten niin monet meistä turvautuvat siihen yhä uudelleen? Koska tiedostetusti tai tiedostamattamme ammennamme joukosta oletuksia, jotka ovat peräisin 1950- ja 1960-luvuilla parhaat päivänsä nähneestä modernisaatioteoriasta, Müller kirjoittaa.
Müllerin mukaan tämä pätee jopa sellaisiin politiikan teoreetikkoihin, jotka kysyttäessä vastaisivat modernisaatioteorian menettäneen kaiken uskottavuutensa.
– Juuri Daniel Bellin, Edward Shilsin ja Seymour Martin Lipsetin kaltaiset liberaalit intellektuellit alkoivat 1950-luvulla kuvata “populismina” pitämäänsä ilmiötä yksinkertaisempaa, “esimodernia” elämää kaipaavien ihmisten ahdistusten ja vihan avuttomaksi artikulaatioksi.
Kaikki kolme mainittua henkilöä ovat Max Weberin perillisiä.
Populistin tuntomerkki: ”me ja vain me edustamme kansaa”
Hylättyään vanhat populismiteoriat Müller kehittelee omaansa, joka oikeastaan sisältää vain kaksi kriteeriä. Populistinen liike on autoritaarinen, ja se uskottelee, että se ja vain se voi aidosti edustaa kansaa.
Tällaista teoriaa voi sanoa kansankielisesti korkealentoiseksi, koska se pyrkii niputtamaan saman termin alle niin vasemmistolaisia kuin oikeistolaisia populistisia liikkeitä, ja niin vallassa olevien eliittien hampaissa olevia haastajia kuin itse hallitusvaltaan nousseita puolueita.
Populistisia olisivat tämän määritelmän mukaan niin Donald Trumpin hallinto, vasemmistolaiset Espanjan Podemos ja Kreikan Syriza, oikeistoliberaali Geert Wildersin puolue Hollannissa, Saksan konservatiivinen AfD ja Ranskan talouskysymyksissä vasemmalle kallistuva Kansallinen rintama. Perussuomalaisetkin kirjassa erikseen mainitaan.
On vaikea hahmottaa, miten Perussuomalaiset täyttäisi kumpaakaan Müllerin populistipuolueen kriteereistä. Perussuomalaiset on ennemminkin juuri sellaisten autoritaaristen, demokratiasta ja kansalaisyhteiskunnasta ulossulkevien mekanismien kohteena, joita Müller pitää populisteille tyypillisinä. Sananvapautta rajoitetaan Euroopassa nimenomaan “populistien” pelossa, ei populistien toimesta.
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho on kylläkin usein todennut, että Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka jakaa kansan enemmistön tai ainakin hyvin suuren vähemmistön käsityksen maahamuutosta ja Euroopan unionista, mutta tämäkään ei täytä Müllerin kriteeriä liikkeestä, joka on omasta mielestään ainoa kansan edustaja.
Perussuomalaisillehan sopisi enemmän kuin hyvin, että muutkin puolueet alkaisivat omaksua sen agendaa näiltä osin. Ongelma hallitusyhteistyössä olikin siinä, ettei näin tapahtunut edes sen vertaa kuin hallitusohjelmassa sovituksi uskottiin.
Populisteille ei kannata puhua kuin idiooteille
Müller ei kuitenkaan ole vailla ansioita populismin analyysissään. Hän tietysti katsoo maailmaa populismin ehkäisy mielessään, mutta yksi keskeinen havainto on sama kuin monella kansallismielisellä maahanmuuttokriittisellä: perinteisillä konservatiivipuolueilla on usein ratkaiseva rooli siinä, saavatko populistit tai “populistit” agendaansa eteenpäin.
Müllerin esimerkkinä on Itävallan viimevuotinen presidentinvaali, joka päättyi vihreiden Alexander Van der Bellenin niukkaan voittoon Vapauspuolueen Norbert Hoferista.
Müllerin mukaan oleellista oli, että Itävallan perinteiset konservatiivit vastustivat Hoferia, ja he pystyivät tietysti punavihreitä uskottavammin puhuttelemaan punavihreisiin täysin kyllästyneitä maaseudun äänestäjiä.
Suomessakin kokoomus on äänestäjäkuntansa suhteellisen vahvasta maahanmuuttokriittisyydestä ja kansallismielisyydestä huolimatta omaksunut täysin punavihreän maahanmuuttopoliittisen agendan.
Toinen käyttökelpoinen havainto Müllerillä on se, että populisteille ja heidän seuraajilleen ei kannata puhua kuin vähä-älyisille. Ylimielisyys ikään kuin todistaa oikeaksi sen populistisen liikkeen kannattajien käsityksen, että nuo elitistit tuolla halveksuvat meitä tavallisia kansalaisia, eivätkä he vallanpitäjinä aja meidän etuamme.
Kaiken kaikkiaan Müllerin yritys hahmottaa yhden vanhan käsitteen uudelleenmäärittelyllä hyvin erilaisia poliittisia liikkeitä hyvin erilaisissa historiallisissa tilanteissa vaikuttaa päälleliimatulta. On vaikea nähdä, millä tavoin näin yleinen populismin teoria voisi ennustaa, selittää tai tehdä ymmärrettäväksi nykyaikaisen politiikan ilmiöitä.
On kuitenkin yksi syy, miksi Mitä on populismi? kannattaa lukea. Se ennustaa, selittää ja tekee ymmärrettäväksi, millainen puhe populismista median täyttää. Tämä kirja on useiden populismin tutkijoiden raamattu. Müllerin teoria on näille akateemikoille se palikka, joka työnnetään suomalaisen poliittisen kulttuurin koloon, sopi se siihen tai ei.
Korjaus 23.9.2017 klo 9:36: Poistettu politiikan tutkija Mari K. Niemeä koskeva maininta. Toisin kuin tekstissä välitettiin, hän ei ole tutustunut Mitä on Populismi -kirjaan.
Marko Hamilo
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Jan-Werner Müller Alexander Van der Bellen Norbert Hofer Donald Trump Populismi Jussi Halla-aho Timo Soini
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EVA:n arvion mukaan 25 prosenttia suomalaisista voisi lähteä kansallismielisen populistipuolueen kelkkaan – mutta kenen kelkasta EVA itse löytyy?
Viikon suosituimmat

Ruotsille riitti, asumisperusteisen sosiaaliturvan periaate väistymässä – maahanmuuttajilta pois lapsilisät, asumistuet, sairauspäivärahat ja vanhempainrahat
Ruotsin hallitus on ottamassa rohkeaa askelta, josta Suomessa vasta keskustellaan: maahanmuuttajat eivät enää saa automaattisesti täyttä sosiaaliturvaa. Järjestelmään pääsee vasta riittävän oleskeluajan tai työrupeaman jälkeen. Uudistus astuu voimaan vuoden 2027 alusta.

Lähihoitaja Mira: SDP:n ajatus vain yhdestä suomalaisesta hoitajasta hoivaosastolla on täysin järjetön
Lähihoitajana vajaat 10 vuotta toiminut Mira tyrmää SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyarin ehdotuksen siitä, että hoivatyöpaikoilla riittäisi yksi suomalainen hoitaja ja muut voisivat olla ulkomaalaisia. Työssään ympärivuorokautisen tehostetun palvelun asumisyksiköissä Mira on nähnyt lukuisia vaaratilanteita johtuen ulkomaalaisten hoitajien puutteellisesta kielitaidosta.

Bergbom paljastaa opposition vaihtoehdot: Vihreät sulkisi metsätehtaita, vasemmistoliitolta miljardien veronkorotukset ja keskustalta 40 000 uutta maahanmuuttajaa vuodessa
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom ihmetteli eduskunnan kyselytunnilla, miksi oppositio niin taitavasti arvostelee hallitusta mutta ei uskalla esittää omia vaihtoehtojaan ääneen kyselytunnilla. Bergbom listasi itse opposition vaihtoehdot ja kysyi pääministeri Petteri Orpolta suoraan, maistuvatko ne hallitukselle.

Yle kirjoitti Espoon ”Pikku-Kosovosta” – Grönroos: Suomalaisetkin etsivät turvaa omiensa luota
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos kommentoi Facebookissa Ylen Espoon "Pikku-Kosovosta" kirjoittamaa juttua, jossa kerrotaan kosovolaisten halusta hakeutua toistensa luo turvallisuuden, kielen ja kulttuurin vuoksi. Grönroos muistuttaa, että samalla logiikalla myös suomalaiset etsivät turvallisuutta omiensa luota, haluavat lastensa puhuvan suomea kavereidensa kanssa ja valitsevat asuinalueensa sen perusteella, missä asuu muita suomalaisia. Massamaahanmuutto ja väestön vaihtuminen tekevät tämän kuitenkin jatkuvasti vaikeammaksi.

Maahanmuuttajien koulutus paisutti ammattikoulujen henkilökuntaa – eläköitynyt opettaja ehdottaa nyt säästöjä
Eläköitynyt ammattikoulun opettaja kertoo 42 vuoden kokemuksellaan, miten maahanmuuttajien saapuminen kouluihin lisäsi henkilökuntaa ja avustajia, mutta ei välttämättä parantanut ydinkoulutusta. Valtiovarainministeri Riikka Purralle kirjoittamassaan viestissä opettaja ehdottaa rohkeita leikkauksia ja esittää Opetushallituksen lakkauttamista.

Maahanmuuttajalasten nopeasti kasvava määrä koettelee Saksan koululaitoksen rajoja – suurin ongelma on kielitaidottomuus
Saksalaisten koululaisten oppimistaso on laskenut vuodesta toiseen. Yhä useampi neljäsluokkalaisista ei osaa kunnolla lukea ja laskea. Luokissa on yhä enemmän saksaa osaamattomia lapsia. Opettajat valittavat kroonisesta ylikuormittumisesta. Huono koulumenestys vaikeuttaa työnsaantia. Berliinin poliisikouluun pyrkineistä reputti 39 prosenttia saksan kielen kokeessa.

Clintonien kuulemisvideot julkaistiin: Hillary menetti hermonsa ja Bill kiisti pitävänsä nuorista naisista
Clintonit olivat kongressin kuultavina yhteyksistään Jeffrey Epsteiniin. Hillary Clinton menetti hermonsa ja paukutti nyrkkiä pöytään. Bill Clinton puolestaan piti aivan tavanomaisena sitä, että rikkaiden ihmisten yksityislentokoneissa ja huvipursilla on nuoria naisia tarjoamassa vähän hierontaa.

Suomen julkinen sektori on Euroopan suurin ja eri paria kansantalouden kantokyvyn kanssa
Suomen julkisyhteisöjen kokonaismenot olivat lähes 60 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2024. Se on enemmän kuin missään muussa EU:n jäsenvaltiossa. Valtion menoja on vuodesta toiseen katettu velalla, mutta seinä on tulossa vastaan. Nyt tarvitaan ennakkoluulottomia rakenteellisia uudistuksia ja keinojakin löytyy. Parhaiden käytäntöjen omaksuminen toiminnan tehostamiseksi myös julkisella sektorilla on täysin mahdollista.

Suomen koulutuksen paradoksi: Osaajapula kasvaa, mutta valmistuneita jää monilta aloilta työttömäksi
Suomen koulutusjärjestelmä tuottaa massoittain valmistuneita aloille, joilla ei ole työpaikkoja. Samaan aikaan yrityksissä ja julkisella sektorilla huudetaan osaajapulaa. Kansanedustaja Jaana Strandmanin mukaan jatkossa koulutuksen ja työelämän tarpeiden parempi yhteensovittaminen on välttämätöntä.

Partioliike fantsuttaa nyt monikulttuurin ihanuutta
Partioliike on lähtenyt samalle polulle vihervasemmiston kanssa ja tavoittelee maahanmuuttajataustaista väestöä toimintansa ja tulevaisuutensa tueksi. Perheenyhdistäminen ja sitä kautta maahan tulevien joukko nähdään erityisen mielenkiintoisena kohderyhmänä.
Uusimmat

Kolumni: Kaikki ovat sankareita, kunnes pitäisi tehdä sankarihommia

Virolaisten vankien siirtämistä Viroon tehostetaan

Partioliike fantsuttaa nyt monikulttuurin ihanuutta

Riikka Purra kolumnissaan: Suomi ei saa hymistellä naisten sorrolle

Strandman: Ikäihmiset ovat kuntien vahvuus
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää








