”Inspiroiva, historiallinen ja käänteentekevä” ilmastosopimus hidastaisi lämpenemistä enintään 0,2 asteella – suomalainen teollisuus maksaisi raskaan hinnan

EU haluaa näyttää muulle maailmalle esimerkkiä päästövähennyksissä, ja löi pöytään 43 % vähentämistavoitteet. Suomelle kaavailtu päästövähennystavoite on Euroopan kireimpiä. Vaikutus maamme teollisuudelle on merkittävä, moni suomalainen teollisuuden työntekijä maksaa tästä työpaikkansa menetyksellä. Onko meillä vaihtoehtoja? Kestävän kehityksen asiantuntijatehtävissä toimiva Matti Hukari arvioi tilannetta.

Hangzhoussa 4-5.9.2016 pidetyn G-20-maiden huippukokouksen alkajaisiksi Kiina ja Yhdysvallat ilmoittivat ratifioivansa Pariisin ilmastosopimuksen. Samalla uutisoitiin tietoja viime vuoden kasvihuonekaasupäästöistä. Kiinan osuus on 28 %, Yhdysvaltojen 14 %, Intian 7 % ja EU:n 9 % maailman kokonaispäästöistä. Kun nuo valtioiden sitoumukset julkistettiin Pariisissa joulukuussa 2015, se sai Suomen hallituksen ympäristöministerin ja EU:n komission riemunkiljahduksiin. Itseään vihreänä pitävät ja vihreydellään kilpailevat poliitikot eri puolueista kehuivat sopimusta sanoilla inspiroiva, historiallinen ja käänteentekevä.

Kauniita sanoja, joilla voisi kuvata Broadwayn musikaalia, mutta onko niillä katetta tai tekemistä ilmastosopimuksen todellisuuden kanssa?

Kuten sen virallinen nimi (INDC eli Intended Nationally Determined Contributions) kertoo, kyse on sitoumuksista tai osuuksista – ei sopimuksesta. Kiina sitoutui vähentää taloutensa hiili-intensiteettiä 60 % ja Intia 33 % vuoteen 2030 mennessä. Pakistan lupasi vähentää päästöjään ”mahdollisuuksiensa mukaan”. Absoluuttista päästöjen vähentämistä ne eivät luvanneet. Sen sijaan Yhdysvallat lupasi vähentää todellisia päästöjä 26 % vuoden 2005 tasosta ja EU 40 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

Jokainen valtio sai Pariisissa päättää itse tavoitteensa. Käytännössä Kiina kasvattaa päästöjään vielä lähes 15 vuotta. Venäjä lupasi leikata vuoden 1990 tasosta, jolloin Neuvostoliiton tuotanto oli korkeimmillaan, mutta käytännössä Venäjä voi kasvattaa päästöjään noin 40 % nykytasosta.

Maailman parhaisiin yliopistoihin lukeutuvan MIT:n tekemän laskelman mukaan Pariisissa ilmoitetuilla toimenpiteillä ilmaston arvioitu lämpeneminen hidastuisi enintään 0,2 °C astetta vuoteen 2100 mennessä. Ennustettu lämpeneminen olisi 3,7 °C ja ilman Pariisin sitoumusten sisältämiä toimenpiteitä se olisi 3,9 °C. Yhdysvalloille aiheutuvat kustannukset lasketaan silti sadoissa miljardeissa dollareissa. Noiden investointien hyötysuhde on kuitenkin todennäköisesti parempi kuin EU:n toimenpiteiden.

EU:n ilmastopolitiikka ei palkitse jäsenmaita tehokkuudesta

Pariisin ilmastokokouksen neuvotteluissa EU halusi lyödä pöytään kovimmat luvut. EU:n päästökaupassa mukana olevalle teollisuudelle Pariisin sitoumus tarkoittaa 43 % vähentämistavoitetta vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Teollisuuden päästökaupan ulkopuolella olevien talouden sektoreiden päästöjen vähentämiseksi EU:n komissio julkisti ehdotuksensa heinäkuussa. Näihin kuuluvat liikenne, maatalous, talokohtainen lämmitys, jätehuolto ja eräät teollisuuskaasut. Komission ehdotuksen mukaan näiden alojen kasvihuonepäästöistä leikataan vuoteen 2030 mennessä keskimäärin 30 % vuoden 2005 tasosta.

Taakanjaossa Suomelle tuli keskiarvon ylittävät tavoitteet. Suomi joutuu vähentämään kasvihuonepäästöjään päästökauppaan kuulumattomilla sektoreilla 39 % vuoteen 2030 mennessä. Komissio linjasi eri maille erilaiset päästötavoitteet, joiden mukaan varakkaat maat maksavat enemmän. EU-maista vain Ruotsi ja Luxemburg saivat komissiolta Suomea suuremman tavoitteen. Usealla Itä-Euroopan valtiolla tavoite on alle kymmenen prosenttia ja Bulgarialla pyöreä nolla.

Liikenne tuottaa Suomessa noin 40 % ei-päästökauppasektorin kasvihuonekaasupäästöistä, ja siten sillä on keskeinen merkitys Suomen kansallisten tavoitteiden saavuttamisessa. Harvaan asutussa Suomessa liikenteelle tulevat kustannukset siirtyvät merkittävästi teollisuuden harteille. Kustannusten määrä liikkuu alustavien arvioiden mukaan sadoissa miljoonissa. Lisäksi tulevat palkansaajien työmatkakulujen lisäykset, mitkä todennäköisesti siirtyvät palkankorotusvaatimuksiin ja ennen pitkää palkkakuluihin.

EU on tähän saakka päästökauppasektorilla tunnistanut ns. hiilivuodon riskin eli teollisuuden siirtymisen niihin maihin, jotka eivät rajoita hiilidioksidipäästöjään yhtä ankarasti kuin EU. Päästökaupan ulkopuolisella sektorilla taas EU on itse aiheuttamassa hiilivuotoa jäsenmaiden välillä. Teollisuusyritysten laskelmissa esimerkiksi Puolan alhaisemmat logistiikkakulut aiheuttavat herkästi tuotannon siirtymisen sinne. Moni suomalainen teollisuuden työntekijä maksaa tästä työpaikkansa menettämällä.

Komissio asetti maakohtaiset velvoitteet valtioiden BKT:n perusteella. Siis mitä suurempi BKT on asukasta kohti, sitä suuremmat tavoitteet päästövähennyksille. Koko ajatus on ympäristön kannalta nurinkurinen ja johtaa talouden supistumiseen. Olennaista olisi edistää kansantalouksien hiili-intensiteetin vähenemistä eli hiilidioksidipäästöjen suhdetta bruttokansantuotteeseen. Niissä jäsenmaissa, joissa talouden hiili-intensiteetti on suuri, kuten Puola ja Bulgaria, ei BKT-tason johdosta vaadita päästöjen vähentämistä juuri lainkaan. Ei, vaikka juuri näissä maissa olisi taloudellisesti edullisinta vähentää päästöjä ja vähentämisvaraakin olisi enemmän.

Yhdysvallat ei tarvinnut Kioton sopimusta, mutta on silti vähentänyt päästöjään suhteessa talouden kokoon

Yhdysvaltojen politiikka on jo Ronald Reaganin ajoista lähtien ollut tieteen ja teknologian mahdollisuuksia korostava. Vuonna 1987 Reagan allekirjoitti ensimmäisen lain globaalista ilmastonmuutoksen ehkäisystä. Siinä amerikkalainen tiedeyhteisö velvoitettiin tunnistamaan teknologiat ja aktiviteetit, joilla ilmaston lämpenemistä voidaan hidastaa. Laki perustuu ajatukseen teknologian kehittämisestä, ei talouden rajoittamisesta. Reagan siis uskoi tutkimukseen, ei kilpailua vääristävään tukipolitiikkaan.

Taloudellisesti vahva kansantalous pystyy kehittämään tulevaisuuden teknologiaa. Konsulttiyhtiö PWC raportoi viimeksi vuonna 2015 teollisuusmaiden talouksien hiili-intensiteetin kehittymistä. Vuosina 2000-2014 Yhdysvaltojen talouden hiili-intensiteetti on vähentynyt yhtä paljon kuin EU:ssa. Näin on tapahtunut vaikka Yhdysvallat ei lähtenyt mukaan Kioton ilmastosopimukseen. Presidentti George W. Bushin viitoittaman energiapolitiikan ansiosta päästöjen vähentäminen on onnistunut talouskasvua hidastamatta.

Samaa periaatetta noudatti myös presidentti Barack Obaman 2.6.2014 julkistama asetus clean power plan, jolla Yhdysvaltojen energiantuotannon tulee vähentää hiilidioksidipäästöjään 30 % vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen saavuttaminen on mahdollista – ja taloudellisesti kannattavaa – liuskekaasun avulla. Ohjelma pitää sisällään vanhojen kivihiilivoimaloiden sulkemista, uudempien hiilivoimaloiden modernisointia ja hiilidioksidin talteenoton toteutusta sekä uusien kaasuvoimaloiden avaamista.

Mikäli EU-komissio vapautuisi vihreästä valheesta, se kehittäisi Yhdysvaltojen kaltaisen toimintamallin, jossa Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki EBRD rahoittaisi Puolan, Bulgarian ja Romanian hiilivoimaloiden uudistamisen. Näissä maissa sähkö tuotetaan yli 90 %:sti kivihiilellä.

Liikenteen päästöjen vähentämisen vaihtoehdot Suomessa

Useta kotimaiset poliitikot näkee liikenteen päästöjen vähentämistavoitteessa myös mahdollisuuksia ja laittavat toivonsa biopolttoaineiden käytön lisäämiseen. Kotimaisen työllisyyden kannalta tämä olisikin onkin hyvä vaihtoehto, mutta nykyisillä öljyn hinnoilla ei kovinkaan kannattava veronmaksajalle. Varjoja Suomen biopolttoainebuumille luovat Keski-Euroopan ympäristöjärjestöt ja vihreät poliitikot. Viimeksi Oxfamin ympäristöaktivisti Marc-Olivier Herman (Deutsche Welle 20.7.2016) tyrmäsi Suomen EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan perustamisen metsänieluille. Brittiläinen The Telegraph -lehti uutisoi 25.8.2016 Michiganin Yliopiston tutkimuksesta, jonka tulosten mukaan biopolttoaineet (tässä tapauksessa maissietanoli) ovat ympäristön kannalta huonompia kuin bensiini.

Tutkija John DeCiccon mukaan ilmastosyiden takia biopolttoaineita suosiva politiikka on todistettu tieteellisesti virheelliseksi. Suomessa ei kasvateta maissia etanolin valmistusta varten eikä puun käytön vaikutuksia voi rinnastaa maissin käyttöön biopolttoaineena. Toisaalta historia on osoittanut, että EU-parlamentin ympäristövaliokunnan ja EU:n komission käsitys biopolttoaineista pohjautuu enemmän politiikkaan kuin tieteeseen.

Nykyisestä oppositiosta löytyy tahoja, joiden mielestä paras tapa päästä liikenteen vähentämistavoitteeseen olisi ensinnäkin tehdä yksityisautoilusta verotuksen avulla nykyistä huomattavasti kalliimpaa ja toisaalta ohjata verovaroja joukkoliikenteen tukemiseen nykyistä enemmän. Ajatus kuulostaa kauniilta, mutta se olisi kivulias tie yhteiskuntamme kakuntekijöille, joiden pitäisi päästä työpaikoilleen sellaisilla kustannuksilla, että työnteko kannattaa – työmatkakulujen ja verotuksen jälkeenkin.

Mikäli ilmastopolitiikassa siirryttäisiin vihreistä teorioista käytännön toimiin, olisi helpointa alentaa reilusti autoveroa, jotta autokantamme uudistuisi vähäpäästöiseksi ja sähköautojenkin osuus lisääntyisi. Toinen keino olisi etätyön edistäminen lakisääteisesti niissä yrityksissä, joissa se on työvälineiden puolesta mahdollista. Nykyinen hallitus laittoi toimeen lievän autoveron alennuksen sekä vanhojen autojen romutuspalkkion. Nämä pienet toimet ovat jo vaikuttaneet kahdella tavalla: Yksityisautoilun päästöt ovat vähentyneet, autokauppa on vilkastunut ja autoveron tuotto valtiolle on ollut suurempi kuin mitä on budjetoitu. Hämmästyttävää on se, että hallitus ei ole saanut tästä kiitosta niiltä tahoilta, jotka yleensä mainostavat ympäristötietoisuuttaan.

Matti Hukari

Kirjoittaja toimii yhteiskuntavastuuseen ja kestävään kehitykseen liittyvissä asiantuntijatehtävissä. Hän on kirjoittanut kansainvälistä energiapolitiikkaa koskevia artikkeleita ja kirja-arvioita mm. Kanava-lehteen. Tässä artikkelissa esitetyt näkemykset ovat henkilökohtaisia.