Perussuomalaiset vaatii muutosta: Suomalainen koulu hyljeksii lahjakkaita

Hiljattain kolme Helsingin yliopiston tutkijaa julkaisi kirjan nimeltään Lahjakas oppija koulussa. Teos nostatti pienoisen myrskyn. Kirjan kirjoittajat, kasvatustieteilijät Kirsi Tirri, Taina Makkonen ja Sonja Laine ovat suunnanneet tekstinsä kaikille opetuksesta ja koulusta kiinnostuneille – ja myös poliittisille päättäjille.

Kirjoittajat korostavat, että heidän kirjansa lähestyy lahjakkuutta ja sen tukemista nimenomaan tutkimuksellisesta ja kasvatustieteellisestä näkökulmasta, ei minkään värisen politiikan kantilta. Puolueettomuuspyrkimys on helppo havaita kirjan pohdiskelevasta ja analyyttisesta sisällöstä.

Totta on kuitenkin sekin, että opetussuunnitelma ja se, miten lahjakkuuteen suhtaudutaan, on mitä suurimmassa määrin myös poliittis-yhteiskunnallinen ja taloudellinen asia. Esimerkiksi Helsingissä nimenomaan vasemmiston edustajat ovat ehdottaneet painotusluokkien purkamista, koska vasemmalla niitä pidetään elitistinä. Perussuomalaiset taas on vetänyt miltei päinvastaista linjaa: PS on ehdottanut esimerkiksi tasoryhmien palauttamista kouluihin.

Sara Seppänen on perussuomalaisten kansanedustaja, kokenut opettaja ja lisäksi kasvatustieteen väitöskirjatutkija. Suomen Uutiset poimi Tirrin kirjasta joitakin kohtia ja pyysi Seppästä kertomaan, millaisia ajatuksia ne hänessä herättävät. Toivoimme kommentteja myös PS-edustaja, erityisopettaja Laura Huhtasaarelta.

Lahjakkaita ei tueta tarpeeksi

”Liian usein lahjakkaan oppilaan tarpeet jäävät koulussa heikommin menestyvien oppijoiden varjoon tai niitä ei edes tunnisteta”, todetaan kirjassa. Seppänen vahvistaa nähneensä kouluarjessa saman asian.

– Lahjakkaan lapsen tukeminen on asia, josta ei saa aina edes puhua opettajainhuoneissa tai esimerkiksi viranhaun yhteydessä. Tästä minulla on omakohtaista kokemusta. Siihen tarvitaan Suomessa asennemuutos, jonka pitää läpäistä koko koulutusjärjestelmä, sanoo Seppänen.

– On hienoa, että peruskoulussa halutaan pitää kaikki mukana ja tukea heikompia. Siitä ei tarvitse luopua, mutta myös lahjakkaalla on oikeus kasvaa omaan potentiaaliinsa, Seppänen jatkaa.

Tirri tutkijakumppaneineen huomauttaakin kirjassaan, että Suomessa niin sanottua Salamancan sopimusta (1994) tulkitaan usein väärin. Salamancan sopimukseen vedotaan esimerkiksi inklusiivista opetusta puolustettaessa. Silloin unohdetaan, että Salamancan sopimus lupaa lapsen tason mukaisen opetuksen lähikoulussa myös nopeasti oppiville.

Lahjakas oppija koulussa -kirjan mukaan erilaiset valmennusleirit, erityis- ja painotusluokat ja tasoryhmät ovat varteenotettavia keinoja erilaisten lahjakkuuksien tukemiseen, eikä vähiten siksi, että lahjakkaiden lasten on hyvä saada ainakin aika ajoin kaltaistensa seuraa ja sparrausta. Se, että lahjakas lapsi pistetään heikompien oppilaiden apuopettajaksi, ei edistä lahjakkaan lapsen kehitystä.

Suhtautuvatko opettajat negatiivisesti lahjakkuuteen?

Sara Seppänen edistäisi mielellään tasoryhmien perustamista kouluun.

– Jos ryhmissä on joustoa puoleen ja toiseen, varmistetaan se, ettei kukaan jää ”jumiin” tiettyyn ryhmään, muistuttaa Seppänen.

Joustavuutta painottavat myös tutkijat kirjassaan, eikä vähiten siksi, että lahjakkuus ei ole pelkkää älykkyyttä tai jokin selkeästi näkyvä ominaisuus: jotkin taipumukset tulevat ilmi ehkä vasta lapsen tai nuoren myöhemmässä kehitysvaiheessa.

– Tasoryhmittelystä on saatu erinomaisia tuloksia esimerkiksi Tyrnävällä Kuulammen koulussa, jossa olen vieraillut. Toivoisin vastaavan kokeilun leviävän koko Suomeen, kertoo Seppänen.

Kirja osoittaa tutkimusnäyttöön nojautuen, että osassa suomalaista koulujärjestelmää havaitaan opettajien negatiivisuutta lahjakkuutta kohtaan ja myös suurta tietämättömyyttä siitä, mitkä keinot tukevat nopeasti oppivia lapsia.

– Enpä minäkään muista, että näistä olisi sanallakaan mainittu opettajankoulutuksessa, toteaa Seppänen.

– Mutta on myös niin, että nykykoulussa opettaja ei ehdi huolehtia lahjakkaista tai järjestää kehittäviä tehtäviä, koska kaikki energia menee johonkin muuhun – työrauhan ylläpitoon tai suoranaisen kaaoksen estämiseen ja kaikkeen siihen hankehumppaan ja velvoitteisiin, joita muun muassa opetushallitus koulun arkeen työntää.

Amerikan malli ei ole kaikessa huono

Perussuomalaisilla on opettajia niin äänestäjissään kuin jäsenistössäänkin, ja se näkyi myös Vanajanlinnan kokoontumisajoissa lokakuussa: koulutus- ja sivistystyöryhmään hakeutui huoneen täydeltä kokeneita opettajia sekä ammattikouluista ja lukioista että korkea-asteelta.

PS-edustaja, erityisopettaja Laura Huhtasaarella on kokemusta koulutyöskentelystä myös Yhdysvalloissa.

– Ymmärrän, ettei kahta maata voi suoraan verrata toisiinsa. Mutta jotain voisi tuoda Amerikasta Suomeen, ja se on asenne: halu olla paras, ponnistella sen eteen ja ylpeillä sillä. Tämä näkyy tietenkin muussakin elämässä kuin koulussa. Katsotaan kaveria, todetaan tämä taitavaksi ja kurkotetaan itse samaan – unohtamatta sitä, että myös sosiaalinen lahjakkuus on tärkeää, pohtii Huhtasaari.

Kirjassa painottuu matemaattinen lahjakkuus

Lahjakas oppija koulussa -teos käy läpi useita kasvatustieteen teorioita, joiden kautta ja avulla lahjakkuuden ilmenemismuotoja voi tutkia ja edistää. Kirjan kirjoittajat nojaavat erityisesti aineistoon, joka on kerätty matematiikkaolympialaisiin osallistuneista nuorista. Aineisto ja haastattelut avaavat kiinnostavan näkymän siihen, miten matematiikkaan ja fysiikkaan taipuvaiset oppilaat ovat kokeneet esimerkiksi leirit ja kilpailut. Kilpailuhalukkuus ilmenee kyvykkäissä oppilaissa usein selkeänä, joskin kilpailuihin osallistutaan myös siksi, että samanhenkisten kavereitten kanssa viihdytään.

Seppänen suunnittelee lahjakkuuden tukemiseen ja koulujärjestelmään liittyvän seminaarin järjestämistä marraskuussa Helsingissä. Hän toivoo, että paikalle saapuisi kaikkien puolueiden edustajia.