Puolueeton koululaitos on jäämässä ideologisen vallankumouksen jalkoihin

YHDYSVALLAT | Koulua on pidetty paikkana, jossa opitaan lukemaan, kirjoittamaan ja ajattelemaan itsenäisesti. Poliittinen tunnustuksellisuus on pyritty pitämään poissa kouluista. Nyt kun useammat elämän osa-alueet politisoituvat polarisaation myötä, myös puolueettoman koululaitoksen ihanne on tullut haastetuksi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa koulutusalan suunnannäyttäjät puhuvat avoimesti ideologisista missioistaan. Perinteinen tasa-arvokäsitys on paikoitellen korvattu intersektionaalisella identiteettien pisteyttämisellä ”etuoikeuksien ja vallan hierarkiaan.” Suomessa tilanne ei ole vielä yhtä pitkällä, mutta esimerkiksi Opetushallituksen työpajoissa ja materiaaleissa esiintyy jo samaa ideologista aktivismia.

”Tiedätkö, mitä lapsellesi opetetaan koulussa?”, kysyy amerikkalaisen Manhattan Instituten vanhempi tutkija Max Eden tuoreella videollaan. ”Jos et, nyt olisi korkea aika ottaa selvää”, hän jatkaa.

Korona-ajan etäopetuksen myötä useammat vanhemmat ovat voineet saada paremman käsityksen lastensa koulunkäynnistä ja oppisisällöistä. Länsimaissa monille on tullut yllätyksenä, että opettajat saattavat opettaa kyseenalaisia asioita virallisten oppimateriaalien ulkopuolelta. Esimerkiksi eri puolilla Yhdysvaltoja on ilmoitettu tapauksista, joissa opettajat ovat ylistäneet poliittista radikalismia ja lietsoneet yhteiskunnallista ahdistusta sekä yllyttäneet herkässä iässä olevia kapinahenkisyyteen vanhempiaan vastaan.

Huolestuneet vanhemmat eri puolilla Yhdysvaltoja ovat keränneet havaintojaan epäilyttävistä ja politisoituneista oppisisällöistä What are they learning? -sivustolle (suom: mitä heille opetetaan?). Tapauksia on kertynyt jo useimmista osavaltioista. Kampanjaa ei ole pystytty latistamaan ja leimaamaan ”hyökkäykseksi” koululaitosta vastaan, sillä ongelma on jo ilmiselvä: opetusalan aktivistit eivät enää edes yritä peitellä opetuksen poliittisuutta. Opettajien henkilökohtaisten asenteiden tyrkyttäminen on muuttunut rakenteelliseksi ja avoimeksi osaksi julkista koululaitosta.

Identiteettipolitiikan aktivistit määrittelevät tulevaisuuden koululaitoksen

Max Eden haluaa ravistella ruusuista kuvaa perinteisestä epäpoliittisesta koulumaailmasta. Nykyinen kouluinstituutio on hänen mukaansa romuttanut perinteiset prioriteettinsa ja perimmäisen tarkoituksensa, eli lukemisen, kirjoittamisen ja laskuopin. Sen sijaan ”oppilaita halutaan herätellä tiedostamaan, että he elävät maassa, joka on, on ollut, ja tulee kenties aina olemaan rasistinen.”

Varsinkin Yhdysvalloissa koulun politisoituminen varhaisimpia asteita myöten on herättänyt kiivasta keskustelua. Amerikan kouluhallinnon yhdistys (AASA) ilmoitti hiljattain, että pelkkä mahdollisuuksien tasa-arvo ei enää riitä. AASAn mukaan tasa-arvo on muutakin kuin yhdenvertaisuutta: ”meidän on mentävä pidemmälle ja oltava aktiivisesti antirasisteja.”

Julkilausuma kuulostaa yksinkertaiselta ja harmittomalta. Rasismista irtisanoutuminen on jo pitkään ollut länsimaisissa instituutioissa normi. Edenin mukaan ongelma siinä, ettei ”antirasismi” tarkoita kirjaimellisesti ihmisten yhdenvertaisuutta, vaan pikemminkin sellaisia asioita, jotka ovat sen kanssa ristiriidassa:

”Kyse on laajemmasta ideologiasta, joka vaatii valkoihoisia tunnustamaan toimintansa olevan joko epäsuorasti tai suoraan rasistista – ja että näin on ollut vähintään 400 vuoden ajan.”

”Koko homman juju piilee siinä, että jos et tunnusta olevasi rasisti, se lähinnä osoittaa sinun olevan rasisti. Toisin sanoen, olet niin rasisti, ettet edes pysty huomaamaan sitä. Ja jos tämä väite häiritsee sinua, se on taas todiste valkoisesta hauraudestasi.”

Edenin mukaan ainut tapa olla ”antirasisti” on loppupeleissä se, että hyväksyy suoriltaan herännäisen vasemmiston agendan ja ryhtyy ajamaan sitä ilman poikkipuolista sanaa. Hän on huolissaan, että antirasistien silmissä perinteisen epäpoliittisen koulumaailman vaaliminen leimataan jo ”osaksi ongelmaa”.

Tämä voi kuulostaa jyrkältä ja mustavalkoiselta, mutta kriittiseen rotuteoriaan perustuva ”antirasistinen” maailmankuva näkyy ja kuuluu entistä voimakkaammin yhteiskunnan eri instituutioissa ja nyt myös alakouluikäisten luokkahuoneissa.

Tunnetun koulutusalan lehden Education Weekin blogi ”Classroom Q&A” valisti opettajia lainaamalla tunnetun identiteettipoliittisen aktivistin Ibram X. Kendin ajatuksia:

”Ei ole olemassa ’ei-rasistia.’ On vain rasisteja ja antirasisteja. Hiljaisuus palvelee status quota ja väkivaltaista mustien ja ruskeiden ihmisten sortoa missä tahansa.”

”Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos ei julistaudu aktivistien puolelle, on rasisti”, Eden sanoo.

Yhdysvalloissa toimiva kansallinen yhteiskuntaopin komitea puolestaan lupasi ”vyöryttää lapsille vastakertomuksia .. kunnes rodullista epätasa-arvoa ei enää esiinny taloudellisissa mahdollisuuksissa, koulutuksessa, vangitsemistilastoissa, poliisiväkivallassa ja väkivallassa ylipäätään.”

Koulujärjestelmän auktoriteetit siis ajattelevat, että monimutkaisissa yhteiskunnallisissa ongelmissa olisi kyse lähinnä siitä, ettei lapsille ole syötetty nuoresta pitäen oikeaa ideologiaa.

Kalifornian Cupertinossa vauraalla Piilaakson alueella kolmannen luokan oppilaille annettiin pakolliseksi koulutehtäväksi jäsennellä omaa identiteettiään ”vallan ja etuoikeuden” mukaan. Osana matematiikan tuntia opettaja antoi tehtäväksi luoda intersektionaalisen ”identiteettikartan”, jolla pisteytettiin mm. oma rotu, yhteiskuntaluokka, sukupuoli, uskonto ja perhemalli.

Opettaja oli kertonut oppilaille, että he elävät kulttuurissa, jota määräävät ”valkoiset, keskiluokkaiset, ”cis-sukupuoliset”, koulutetut, fyysisesti työkykyiset, kristityt, englantia puhuvat ihmiset.” Opettajan mukaan kulttuuri oli luotu vahvistamaan näiden ihmisten valta-asemaa. ”Etuoikeutettuja” piirteitä omaavilla ihmisillä opetettiin olevan ”valtaa” muista ihmisistä. Oppilaille annettiin tehtäväksi luokitella ominaisuuksiaan etuoikeuksien hierarkiaan ja kirjoittaa tästä vähintään sivun pituinen essee.

Yhteiskunnan keskeisiin instituutioihin pesiytynyt vasemmistoaktivismi on kääntänyt tasa-arvon ja syrjinnän määritelmät lennosta päälaelleen. Jos ihmisiä kohtelee tasapuolisesti heidän etnisyydestään riippumatta, se ei ole enää tasa-arvoa, vaan rasismia. Edenin mukaan mm. etninen syrjintä kyllä kelpaa antirasisteille, kunhan sitä harjoitetaan heidän omilla ehdoillaan. Kuvitteellisia ja todellisia ennakkoluuloja vastaan varaudutaan levittämällä ennalta vaihtoehtoisia ennakkoluuloja. Tämä intersektionaalinen tasa-arvokäsitys on hyvin kaukana ikonisen ihmisoikeusaktivisti Martin Luther Kingin ihanteista.

Sama edessä myös Suomessa?

Se, mitä Yhdysvalloissa tapahtuu, on näkyvä esimerkki muulle maailmalle. Suuren maailman muoti-ilmiöitä kopioidaan Suomessa ahkerasti ja usein aivan sanasta sanaan.

Ennen koronapandemiaa eri koulut osallistuivat kansainvälisten idolien innoittamana ilmastomielenosoituksiin. Osassa kouluista oppilaille oli myös annettu lupa jättää oppitunteja väliin mielenosoitukseen osallistumisen vuoksi. Kiivas yhteiskunnallinen keskustelu koulujen roolista osoitti, ettei koululaitoksen pidättäytyminen poliittisesta aktivismista enää ollut itsestäänselvä ihanne.

Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisen opetushallituksen ilmasto-oppaassa oppilaat haluttiin valjastaa kritiikittömästi ennalta kirjoitetun agendan äänitorviksi ja lietsoa lapsille ilmastopaniikkia. Oppaassa tarjottiin mm. valmiita mielipidetekstien pohjia lähetettäväksi lehteen oppilaiden allekirjoittamana.

Vuonna 2019 opetus- ja kulttuuriministeriön alaisen opetushallituksen työpajassa esitettiin, että ”monikulttuurisuuden korostamisen sijaan olisi tärkeää tarkastella etuoikeuksia.” Tilaisuudessa puhuttiin mm. ”normatiivisen valkoisuuden purkamisesta”, ja että yhdenvertainen ”ajattelen kaikkia yksilöinä” -ajattelu ei enää riittäisi. Vuonna 2020 sisäministeri Maria Ohisalo julisti perinteisen tasa-arvon käsitteen radikaalista muuttamisesta ”intersektionaaliseksi.”

Yhteiskunnan polarisaatio näkyy useiden elämän osa-alueiden politisoitumisena. Samalla puolueettomuutta ja epäpoliittisuutta ei enää arvosteta perinteiseen tapaan. Äärimmillään poliittisuus ja ideologinen pakkosyöttö ovat pois asiaosaamisesta. Toisille koulu on paikka, jossa opitaan lukemaan, kirjoittamaan ja vaihtamaan ajatuksia sivistyneesti. Nyt nämä ihanteet ovat joutumassa vallankumouksen jalkoihin.