
Rajat ylittävä rikollisuus vaatii yhä kovemman luokan osaamista – kouluttamattomat konnat katoavat kortistoon
Kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus perustuu nimensä mukaisesti hyvin suunniteltuun ja käytännössä koeteltuun toimintaan. Keskeistä rajat ylittävässä rosvouksessa on sekin, että liigat tukeutuvat kohdemaassa asuviin heimoveljiinsä. Varastetun omaisuuden arvo on vakuutusyhtiöiden mukaan pelkästään Ruotsissa satoja miljoonia euroja. Tästä syystä rikosaallossa voidaan puhua jo tulonsiirrosta köyhemmille maille. Tuen maksavat vakuutuksenottajat kohoavien maksujen muodossa.
Ulkomaisten varasliigojen osuus Ruotsin autovarkauksista on 90 prosenttia ja asuntomurroistakin puolet on globaalien toimijoiden tekosia. Varasliigoille tärkeintä on riskinhallinta, sen avulla maksimoidaan toiminnan tuotto.
Karu näkemys modernista, rajat ylittävästä rikollisuudesta löytyy Ruotsin keskusrikospoliisin uunituoreesta selvityksestä ”Järjestäytyneen rikollisuuden verkostoituminen”, josta puolestaan raportoi Expressen. Selvityksessä keskitytään liigoihin, jotka ovat lähtöisin Venäjältä, Liettuasta, Puolasta, Romaniasta, Moldaviasta, Georgiasta, Ukrainasta ja Valko-Venäjältä sekä Etelä-Amerikasta.
Varastaminen vaatii erikoisosaamista
Kohteiden valinnassa tarvitaan kielitaitoisia ja esiintymiskykyisiä henkilöitä, joilla on syvällinen varkauden kohteena olevan tavaralajin tuntemus ja kyky sen jälleenmyyntiarvon luotettavaan määrittämiseen. Osaavia resursseja tarvitaan kontaktihenkilöiden, kulkuneuvojen, tukikohtien ja varastojen järjestämiseksi vieraassa maassa.
Itse asiassa on kummallista, että ammattirosvot eivät siirry lailliselle puolelle: tienaisivat enemmän, eläke- ja työaikalakeja noudatettaisiin ja tulevaisuuskin olisi uskottavasti olemassa.
Kaikkein haasteellisinta on monipolvisen logistiikan hallitseminen, jonka avulla varastettu tavara toimitetaan pois maasta. Tavaran myymiseksi tarvitaan markkinointi- ja someosaamiseta, jälleenmyyntiketjun hallintaa sekä kuluttajakohderyhmien tuntemusta. Liigan pyörittäminen ei enää todellakaan onnistu ilman tämän kokonaisuuden hallintaa. Siihen tarvitaan koulutettua henkilöstöä sekä motivoivaa johtoa sillä kyse on erikoisosaamisesta.
Paikalliset pikkukonnat syrjäytyvät globaalin rikollisuuden puristuksessa. Meno on yhä kansainvälisempää, kuten länsimaisissa yhteiskunnissa ylipäätään.
Kontaktihenkilöillä sama kansallisuus
Keskusrikospoliisin raportista käy selville se, että järjestäytynyt kansainvälinen rikollisuus vaatii käytännössä halukkaiden tai pakotettujen heimoveljien tuen kohdemaassa. Liigat siis tukeutuvat turvapaikanhakijoihin, tilapäisellä työluvalla maassa oleskeleviin ja muihin vastaaviin järjestelyihin.
”Tyypillistä rikollisille on vankka yhteenkuuluvuuden tunne. Yhteistä heille on kieli ja se, että heidän avustajansa asuvat enemmän tai vähemmän vakituisesti Ruotsissa”, raportissa todetaan.
Varasliigojen toiminta heijastuu kielteisesti yhteiskuntaan yleisemminkin, sillä kontaktihenkilöt voivat käyttää uutta kotimaataan hyödykseen monipuolisesti.
”Paikalliset kontaktihenkilöt saattavat osallistua myös muuhun rikolliseen toimintaan kuten rahanpesuun, hyvinvointiyhteiskunnan tukijärjestelmien ja palkkaturvan väärinkäyttöön sekä pimeän työvoiman hyödyntämiseen”, Keskusrikospoliisin raportissa todetaan.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Lähihoitaja Mira: SDP:n ajatus vain yhdestä suomalaisesta hoitajasta hoivaosastolla on täysin järjetön
Lähihoitajana vajaat 10 vuotta toiminut Mira tyrmää SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyarin ehdotuksen siitä, että hoivatyöpaikoilla riittäisi yksi suomalainen hoitaja ja muut voisivat olla ulkomaalaisia. Työssään ympärivuorokautisen tehostetun palvelun asumisyksiköissä Mira on nähnyt lukuisia vaaratilanteita johtuen ulkomaalaisten hoitajien puutteellisesta kielitaidosta.

Partioliike fantsuttaa nyt monikulttuurin ihanuutta
Partioliike on lähtenyt samalle polulle vihervasemmiston kanssa ja tavoittelee maahanmuuttajataustaista väestöä toimintansa ja tulevaisuutensa tueksi. Perheenyhdistäminen ja sitä kautta maahan tulevien joukko nähdään erityisen mielenkiintoisena kohderyhmänä.

Maahanmuuton kustannukset ovat suomalaisille toisinaan vaikea aihe keskustella – kierretään siis Tanskan kautta
Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä tuleva maahanmuutto tulee kalliiksi vastaanottajamaan veronmaksajille. Suomen Perusta julkaisi Suomen osalta lukuja jo vuonna 2019. Tanskan kansankäräjillä esillä olleet luvut ovat saman suuntaiset. Maahanmuuton kustannuksista Suomelle julkaistaan kattava selvitys vielä ennen ensi kevään eduskuntavaaleja.

Riikka Purra kolumnissaan: Suomi ei saa hymistellä naisten sorrolle
Valtiovarainministeri Riikka Purran tuore kolumni käsittelee naisten sortoa islamistisissa ääritulkinnoissa ja kulttuureissa sekä varoittaa niiden leviämisestä Suomeen. Samalla Purra ottaa kantaa ihmisoikeuksien puolesta ja korostaa, että tällaisista ilmiöistä ei saa olla hiljaa eikä sallia niitä Suomessa.

Turun Perussuomalaiset aloitti kansalaisadressin raitiotiehanketta vastaan
Turun Perussuomalaiset aloitti nimien keräämisen kansalaisadressiin, jolla vastustetaan Turkuun suunniteltua raitiotiehanketta.

Virolaisten vankien siirtämistä Viroon tehostetaan
Suomi ja Viro ovat allekirjoittaneet yhteisymmärryspöytäkirjan vankien siirron tehostamisesta maiden välillä. Tavoitteena on saada yhä useampi Suomen vankiloissa oleva virolainen vanki siirrettyä Viroon. Tämän toivotaan osaltaan helpottavan Suomen vankiloiden yliasutustilannetta.

Hallitus parantaa liikenneturvallisuutta laajalla rintamalla – ministeri Ranne: ”Jokaisen on päästävä liikenteestä kunnossa kotiin”
Tieliikennekuolemien määrät Suomessa ovat laskeneet merkittävästi viimeisten 20 vuoden aikana, mutta olemme edelleen selvästi jäljessä esimerkiksi Ruotsia ja Norjaa. Viime vuonna tieliikennekuolemia oli neljättä vuotta peräkkäin alle 200, mutta 189 liikennekuolemaa on silti 189 tragediaa liikaa. Tämän hallituskauden aikana hallitus ja viranomaiset ovat suhtautuneet liikenneturvallisuustyöhön aiempaa vakavammin ja lisänneet siihen panostuksia enemmän kuin aikoihin, kertoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Kolumni: Kaikki ovat sankareita, kunnes pitäisi tehdä sankarihommia
Julkisen talouden heikko tila voidaan korjata vain menoleikkauksilla ja veronkorotuksilla. Kaikki tietävät tämän, ja kaikki, poislukien vasemmaisin laita, sitoutuvat korjaamaan asian. Taloutemme pelastaminen edellyttää rajuja toimenpiteitä. Suomi muuttuu ja kasvaa omilla jaloillaan seisovaksi aikuiseksi. Tehtävä on vaikea, muttei mahdoton, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat

Kolumni: Kaikki ovat sankareita, kunnes pitäisi tehdä sankarihommia

Virolaisten vankien siirtämistä Viroon tehostetaan

Partioliike fantsuttaa nyt monikulttuurin ihanuutta

Riikka Purra kolumnissaan: Suomi ei saa hymistellä naisten sorrolle

Strandman: Ikäihmiset ovat kuntien vahvuus
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää




