Riikka Purran linjapuhe perussuomalaisten puoluekokouksessa

Puheenjohtaja Riikka Purra piti väkevän linjapuheen perussuomalaisten puoluekokouksessa Tampereella. Suomen Uutiset julkaisee Purran puheen kokonaisuudessaan.

Huhtikuussa perussuomalaiset teki historiansa ylivoimaisesti parhaan vaalituloksen. Saimme eduskuntaan 46 kansanedustajan paikkaa. Yli 600 000 kansalaista äänesti meidän ehdokkaitamme. Se on valtava saavutus, joka ei haalistu mistään iskusta, ja sen teitte te ja me.

Vaaleissa ei taota ennätyksiä ennätysten takia eikä politiikka lopulta – ainakaan itselleni – ole peliä, vaan vaaleja halutaan voittaa siksi, että päästään vaikuttamaan. Ja niin me nyt teemme.

Pitkien hallitusneuvotteluiden jälkeen kesäkuussa saatiin aikaiseksi hallitusohjelma, johon voi olla tyytyväinen. Se todella uudistaa tätä maata, vahvistaa taloutta, turvallisuutta, itsemääräämisoikeuttamme, korjaa monen hallituskauden aikana syntyneitä vaikeita ja vakavia ongelmia.

Hallituksen alkutaival on ollut vaikea. Näennäisesti siksi, että perussuomalainen on kirjoittanut rumia asioita nettiin 15 vuotta sitten, käyttänyt typerää huumoria tai lähettänyt seitsemän vuotta sitten yksityisviestejä ollessaan kokoomuslainen. Tosiasiassa siksi, että hallituksen sisällä on pelästytty ja lähdetty juoksemaan oppositiota karkuun, pelaamaan sen merkeillä. Yksikään perussuomalainen ministeri ei ole tehnyt mitään moitittavaa. Me haluamme vain päästä hommiin, ihan oikeasti.

Toivon todella, että kaikki hallituspuolueet saavat rivinsä ojennukseen ja huomion pääasioihin – siihen, miksi tätä kaikkea tehdään. Ei siksi, että olisimme jokaisesta asiasta samaa mieltä tai että välttämättä pitäisimme toisistamme, vaan siksi, että on pakko. Tämä maa täytyy saada kuntoon eikä meillä ole vaihtoehtoja.

Perussuomalaiset on täysin sitoutunut, hallituksen toisena suurena puolueena, hallitusohjelmaan, sen linjauksiin ja periaatteisiin. Toivon, että alun komplikaatioista päästään, opposition ja niin monen muun tahon harmiksi. Tällaisessa löysässä hirressä hallitus ei voi kuitenkaan jatkaa. Mikäli se ei ole sisäisesti riittävän vahva ja yhtenäinen, se ei voi toimia. Hallituksessa joko ollaan tai ei olla eikä paikkaa siellä ansaita erilaisilla rituaaleilla vaan sitoutumalla yhtenäisesti hallitusohjelmaan.

Vaikka hallituksen tavoitteet ovat rohkeita ja välttämättömiä, julkista taloutta ei suinkaan panna kuntoon vaivatta. Päinvastoin. Rahan jakaminen ja uusien käyttökohteiden keksiminen olisi varmasti paljon mukavampaa ja helpottaisi hallituspuolueiden välisten erimielisyyksienkin paikkaamista. Vaan sitä me emme tee. Hallitusohjelma säästää ja supistaa ylimittaiseksi kasvanutta, vuosikausien velkarallin väsyttämää julkista taloutta, joka ei enää kestä Suomeen rakennettua järjestelmää. Heikko talous ei kanna kaikkea tätä, niitä kaikkia näpertelyitä, uusia oikeuksia, valtion perustehtävistä etäälle kasvaneita haaroja ja lonkeroita. Se ajaisi seinään, mikäli tervehdyttämiseen ei nyt lähdettäisi.

Eikä tämäkään riitä. Neljä vuotta ei riitä mihinkään. Vaaditaan toinen samanmoinen neljä vuotta, jotta saadaan edes jalat kuiville. Demokraattisessa järjestelmässä on vaaleissa tapana pomppia puolelta toiselle, kun äänestäjät haluavat kokeilla taas toista vaihtoehtoa, mutta mikäli haluamme saattaa suomalaisen talouden terveelle uralle, enää niin ei voi tapahtua. Talouden luvut ovat katastrofaalisen huonot eikä tulevaisuus, Suomen ulkopuolellakaan, näytä ruusuiselta.

Muutoksen välttämättömyyttä ei voi liiaksi korostaa. Talouden kuntoon saattaminen edellyttää kahden vaalikauden hyvin tiukkaa taloudenpitoa, edes kohtuullista kasvua ja sen jälkeenkin selvästi priorisoivempaa menopolitiikkaa. Samaan vanhaan ei voida palata. Väestökehityksen takia ikäsidonnaiset menot joka tapauksessa tulevat kasvamaan.

Muutos paitsi menopolitiikkaan myös yleisesti talouspoliittiseen ajatteluun on välttämätön. Poliittinen liturgia on yleensä täynnä erilaisia lupauksia, jotka kaikki kustannetaan, milläpä muulla kuin veronmaksajan rahalla. Kyse ei ole edes pelkistä palveluista ja tulonsiirroista, vaan jopa arvoista. Tiettyjä arvoja pitää jatkuvasti edistää veronmaksajan rahalla. Niiden ympärille rakennetaan häkkyröitä, häkkyröiden sisään luodaan virkoja, virkoja tukemaan palkataan ihmisiä, ihmisiä tukemaan tarvitaan konsultteja ja viestinnän ammattilaisia, näitä varten tarvitaan koulutusohjelmia. Samaan aikaan yhteiskunnan kriittiset palvelut ovat heikentyneet, vaikka lukujen valossa kaikkeen siirretään koko ajan enemmän rahaa.

Koko järjestelmän läpivalaiseminen yhdellä tai edes kahdella vaalikaudella on mahdotonta. Se saattaa olla mahdotonta kaiken kaikkiaan, koska vuosikymmeniä rakennettu itsensä päälle kertyvä systeemi ja poliittiset ja muut intressit koostavat niin monimutkaisen kokonaisuuden, että vaikuttavan säätämisen sijaan sen purkaminen ja uudelleen rakentaminen olisi järkevämpää. Järkevämpää, mutta ei mahdollista, koska demokraattiset valtiot eivät toimi niin.

Näen perussuomalaiset ja itseni valtiovarainministerinä edustamassa fiskaalikonservatiivista ajattelua. Valtion tulee hoitaa päätehtävänsä, selvästi paremmin kuin nyt, mutta sellaisesta, joka ei ole pakollista, tulee ennemminkin pidättäytyä kuin sinne siirtää lisää veronmaksajan rahaa. Itseään fiskaalikonservatiiviksi kuvasi valtiovarainministerinä sata vuotta sitten toiminut Risto Ryti, josta myöhemmin tuli niin pääministeri kuin presidenttikin. Nykyajan fiskaalikonservatiivi haluaa huolehtia veronmaksajan edusta ja tämän rahojen järkevästä käytöstä eikä ole valmis avaamaan järjestelmämme hyvää kenelle tahansa.

Fiskaalikonservatiivin vastakohtana voi käytännön politiikassa pitää sosialistista ajattelua. Siinä valtiota paisutetaan, veronmaksajan rahalla, holhoamaan, kantamaan vastuuta terveelle ja toimintakykyiselle yksilölle kuuluvista tehtävistä, julkista sektoria kasvatetaan yksityisen sektorin toimintaedellytyksiä heikentäen, valtiolle keksitään jatkuvasti uusia tehtäviä ja kansalaisille ja muille asukkaille uusia verorahoitteisia oikeuksia. Sosialistinen talousajattelu on myös voimakkaan moralistista. Veronmaksajan rahaa halutaan jatkuvasti käyttää tiettyjen ylhäältä alas tarjoiltujen – suorastaan syötettävien – oikeassa olemisen tapojen korostamiseen.

Veronmaksajan edusta huolehtiminen on aivan muuta. Me emme lupaa lisää hunajaa ja huikentelevaa puhetta vaan vähemmän. Tässä taloudellisessa tilanteessa se tarkoittaa enemmän vyön kiristämistä, suuta säkkiä myöten, nöyryyttä, tarkkuutta ja nykypäivänä niin valitettavan harvinaista eli yksilön omaa vastuuta.

Se tarkoittaa tärkeimpiin asioihin keskittymistä ja abstraktista maanpinnalle palaamista. Ei näpertelyä vaan isoja asioita. Ei jatkuvaa uusien ongelmien keksimistä vaan vanhojen ratkaisua. Ei valtion apuun huutamista vaan kansalaiseen luottamista. Tämä maa on maailman huippuja, ainakin ollut. Koulutus on korkeaa, ihmiset fiksuja ja rehellisiä. Miksi valtio ympärillä sitten voi olla paisunut tällaiseksi, liian suureksi ja siksi halvaantuneeksi? Miksi kansa on niin köyhää verrattuna moneen muuhun maahan, samalla kun julkista rahaa lapetaan joka suuntaan? Miksi yrittäjä laittaa puljun kiinni pyhäksi tai jättää työpaikat luomatta, vaikka tarvetta ja kysyntää olisi?

Juuri siksi, että metsään on menty ja pahasti. Nokian kulta-aikaan Suomi ylpistyi ja kuvitteli olevansa kokoaan suurempi. Loisto lähti, mutta ylpeys ja menot jäivät. Nyt on velkaa ja paljon.

Suomi tarvitsee rotia ja järjestystä – tärkeysjärjestystä!

En puhu vain euroista. Talous on muutakin kuin euroja. Talous on yhteisiä arvoja ja luottamusta. Sitä, että työn raskaan raataja voi luottaa siihen, että hän hyötyy maksamistaan veroista. Nyt näin ei ole. Samaan aikaan kun kokonaisveroaste on korkealla, julkiset palvelut eivät toimi. Sotesta kouluihin ja sisäisen turvallisuuden ylläpitoon on ongelmia. Tiet ovat osassa Suomea venäläisessä kunnossa. Fiskaalikonservatiivi kysyy oikeutetun kysymyksen: mihin julmettuun se kaikki raha menee, jota työntekijän, yrittäjän, eläkeläisen selkänahasta revitään! Perussuomalaisten kannattajia tuntuu yhdistävän, olivatpa he duunareita, yrittäjiä, peruskoulupohjalta, korkeakoulusta, amiksesta, tohtoreina, tämänlainen taloudellinen ajattelu.

Hyvät perussuomalaiset! Kun puhumme valtiontaloudesta ja menopolitiikasta, puhumme monesta muustakin asiasta kuin vain budjetista. Talous liittyy moneen yhteiskuntamme pieleen menneeseen asiaan.

Saahan sitä nimittäin haaveilla, vaikkapa koko maailman pelastamisesta, mutta vasta siinä vaiheessa, kun haaveeseen aletaan siirtää massoittain tavallisen veronmaksajan rahaa, siitä tulee ongelma. Suurin osa maamme haihattalusta on vain haihattelua eikä sille sellaisenaan tarvitsisi korvaansa lotkauttaa. Mutta meidän kaikkien ongelma siitä tulee, kun siihen aletaan ohjata meidän kaikkien rahaa. Se on ongelma. Juurisyy.

Maailmanhalaamisen äärivasemmistolaiset innovaatiot eivät kehity eivätkä kanna ilman julkista rahaa. Niitä ei yksinkertaisesti olisi olemassa, jos jonkun pitäisi panna niihin omaa rahaansa ja omaa aikaansa. Turhanpäiväisiin asioihin kohdistettu poliittinen energia, ilman sinun taskustasi otettua rahaa, sammuu.

Tämä on mielestäni aika huojentavaa. Talouden tervehdyttämisen kautta saadaan aikaan siis myös muuta hyvää.

Politiikassa on aina olemassa kiusaus siitä, että ääniä aletaan kalastella lupaamalla lisää rahaa jonnekin. Tämä on vasemmistolle ominaista, mutta eivät siihen muutkaan syyttömiä ole. Useimmilla puolueilla on suosikkinsa, joille jaettava veronmaksajan raha on aina halpaa. Mutta ylivelkaantuminen on varastamista tulevilta sukupolvilta eikä sillä pidä hakea poliittisia lisäpisteitä tässä hetkessä. Talouden hoitaminen on välttämätöntä myös siksi, että se on tulevaisuudesta huolehtimista. Paljon merkittävämpää tulevaisuudesta huolehtimista kuin moraalinen tuohtumus vaikkapa siitä, että joku ei elä ilmastouskonnon mukaisesti.

Syksyn kuluessa tulemme vasemmalta kuulemaan paljon itkua jokaisesta budjetin momentin korjaamisesta ja eurojen leikkauksesta. Vasemmisto puhuu mielellään rikkaiden suosimisesta, koska se on niin totaalisesti menettänyt otettaan aivan tavallisesta työssäkäyvästä. Se ei ymmärrä, että sen sosialistiset haaveet eivät suinkaan hyödytä tavallista pieni- ja keskituloista palkansaajaa. Ne heikentävät sitä. Siksikin maailmalta pitää haalia koko ajan uusia autettavia, elätettäviä ja holhottavia, jotta vasemmisto pysyisi voimakkaana. Julkisen sektorin liian laajalle levinneet lonkerot on rakennettu tätä varten. Vasemmiston kauhu on itse ajatteleva, itse toimeen tuleva, omia aivojaan käyttävä ihminen, joka osaa ja haluaa päättää itse, mitä haluaa.

Nykyduunari on usein yhtä porvarillinen kuin vaikkapa diplomi-insinööri tai pienyrittäjä. Heitä huolestuttaa asuntolaina, onko rahaa lomamatkaan, miksi palkasta jää niin vähän käteen, mihin rahat menevät, onko lapsilla hyvä olla päiväkodissa ja koulussa, miltä tulevaisuus näyttää. Ei tällainen ihminen useinkaan ole kiinnostunut siitä identiteettihöpsäkästä, jota vasemmisto siihen mielellään liimaa. Ei työntekijä, yrittäjä, tavallinen kansalainen halua identifioitua vasemmistolaiseen solidaarisuuteen, jossa korkeita veroja maksetaan ihan iloksi ja tuloerojen yhä suuremmaksi kaventamiseksi ja yhä uusien valtion menojen kattamiseksi. Työntekijä ja yrittäjä haluaa, että hän hyötyy siitä, että hän käy töissä ja raataa. Hänen on hyödyttävä siitä enemmän kuin maahan muuttanut kotona olemisesta ja pilipalikursseilta saman rahan saava tai mielenosoituksista ja kadulla makaamisesta nauttiva ideologisesti työtön supisuomalainen. Hallituksen ohjelma nojaa työlle, työntekemiselle, työllisyydelle ja yrittämiselle. Kaikki hyvinvointi nojaa sille. Mikäli emme saa maassa työntekoa kannattavaksi, lisää työpaikkoja, korkeampaa aitoa työllisyyttä, emme voi ylläpitää tällaista järjestelmää. Se, ettemme voisi ylläpitää tällaista järjestelmää, kelpaisi kyllä joillekin. Esimerkiksi juuri niille kaikkein rikkaimmille, jotka voivat rahallaan ostaa kaiken tarvitsemansa. Kyllä rikkaat aina pärjäävät. Sen sijaan sen suuren massan, jonka tulot eivät riitä tuohon elintasoon, kannattaa huolehtia siitä, että julkinen talous on kunnossa.

Voimakkaasti uudistava ja säästävä budjetti tarkoittaa myös leikkauksia, jotka osuvat joihinkin, kipeästikin. Hallitus tekee parhaansa minimoidakseen liian ankarat säästötoimet, joista seuraisi kohtuutonta haittaa.

Samaan aikaan monia paljon jo melua saaneita menokohteita on kyettävä tarkastelemaan kriittisesti. Oppositio ja moni muu taho on arvostellut esimerkiksi aikuiskoulutustuen lakkauttamista. Kyllä, jokaisen jo annetun edun leikkaaminen aiheuttaa aina kritiikkiä. Aikuiskoulutustuki on kuitenkin selvästi tehoton, kuten on Suomessa yleinen tyhjäkäyvä uudelleen opiskelu. En tarkoita, että opiskelu tai taitojensa päivittäminen ei olisi hyödyllistä. Usein on, ja ainakin se on yksilölle mielekästä. Ja kuka ei haluaisi opiskella! Onhan opiskelu yleensä paljon mukavampaa kuin työssäkäynti. Mutta kohdataan taas tosiasiat: Suomessa on tilastojen mukaan erittäin paljon tehotonta opiskelua, joka ei lainkaan paranna henkilön työmarkkina-asemaa, lisää työtunteja tai paranna ansioita. Ne kaikkein vähiten koulutetut, jotka eniten hyötyisivät uudesta opiskelusta, eivät ole tätäkään etua käyttäneet, toisin kuin ne, joilla jo on varsin hyvä koulutusasema. Työntekemisen ja työmarkkinoiden suurin ongelma on työn heikko kannustavuus, ja tämä ei valitettavasti parane vain jatkamalla opiskelua.

Itse asiassa heti hallitusneuvotteluiden alettua saimme opetus- ja kulttuuriministeriön johdolta briiffin aiheeseen. Sen viesti oli, että koulutus kasautuu maassamme epätasaisesti ja että koulutustason nostaminen on tehtävä niin, että se vastaa selvästi paremmin työmarkkinoiden tarpeeseen. Tämä koskee sekä ammatillista koulutusta että korkeakoulutusta.

Toisaalta, palaten yksilön vastuuta korostavaan teemaan, lakkauttaessaan aikuiskoulutustuen tai vastaavia etuja hallitus ei suinkaan estä ihmisiä lukemasta itselleen vaikka viidettä tutkintoa, kuten jotkut ovat väittäneet. Saahan täällä opiskella vaikka koko elämänsä, jos haluaa. Mutta oikeus tehdä näin veronmaksajan rahalla heikkenee. Tässä on vissi ero. Valitettavasti kansalaisia on vuosikymmenet yritetty – ja siinä osin onnistuttukin – indoktrinoida ajatukseen, että kaikki oikeudet ovat oikeuksia vain ja vasta, kun niiden toteuttamiseen käytetään verorahaa.

Mutta työllisyys ei parane sillä, että tarjotaan aina työntekoa houkuttelevampia ajankäytön muotoja, jonkun muun kustantamana. Tähän ei toki Suomen politiikan viime vuosikymmeninä ole syyllistynyt ainoastaan poliittinen vasemmisto, mistä syystä vinksalleen mennyt ajattelutapa yksilön ja valtion suhteesta ja vastuista onkin niin syvälle muurautunut yhteiskuntamme rakenteisiin ja Suomen tarinaan. Tämän muutos on kuitenkin välttämätön, ja perussuomalaiset on siihen valmis.

Vahvan valtion ja instituutioiden holhouksen ulottuessa yksilöön syvälle tuloksena on epäitsenäisiä yksilöitä. Mitä epäitsenäisempiä, yleensä sitä onnettomampia. Ihminen, joka ei tunne olevansa oman elämänsä ohjaksissa, ei yleensä voi hyvin.

Kun valtioon nojaavaan holhouksenalaisuuteen yhdistetään individualistisen kulttuurin voimakas mutta väärä uskomus siitä, että kaikki on mahdollista kenelle tahansa, seuraa liian paljon liian traagisia pettymyksiä, masennusta, juurettomuutta, minnekään kuulumattomuutta.

Samanlainen problematiikka koskee maahanmuuttajien kotouttamista. Ihminen integroituu yhteiskuntaan tekemällä kuten yhteiskunnassa tehdään, työskentelemällä, osallistumalla, ohjaamalla itse itseään, vaikuttamalla omiin asioihinsa. Kotouttamispolitiikka ei kuitenkaan toimi niin, vaan se imaisee yksilön, tekee hänestä uhrin ja holhottavan ja päinvastoin asettaa vaatimuksia vastaanottavalle yhteiskunnalle ja sen yksilöille. Maahanmuuttaja todennäköisesti ei integroidu, jos häneltä ei sitä edellytetä. Jos hän saa jatkaa kaikkea samaa kuin ennenkin, ja lisäksi joku muu maksaa sen, integroitumista ei tapahdu. Kulttuuristen käytäntöjen osalta tapahtuu jopa taantumista.

Vastuunkanto ja omista asioista huolehtiminen maadoittaa ihmisen yhteiskuntaan ja rakentaa hänen sosiaalista minäkuvaansa terveeseen suuntaan. Meidän pitää arvostaa omaa maatamme ja kulttuuriamme sen verran, että uskallamme vaatia sen mukaan elämistä myös tänne tulevilta. Sanomattakin on selvää, että tämä hallitus korjaa myös kotouttamispolitiikan ongelmia, maahanmuuttopolitiikan tuntuvan kiristämisen ohella.

Puheeni vastuun ja vastuullisuuden edellyttämisestä voidaan helposti tulkita väärin. Siksi korjaan jo valmiiksi, että tietenkään kaikki yhteiskuntamme jäsenet eivät pysty täyttämään tätä vaatimusta. Moni tarvitsee apua ja holhousta, sairaat, vammaiset, vanhukset, elämässä nyrjähtäneet. Tämä on selvää. Juuri siksi talous pitää saada kuntoon, jotta voisimme kaikissa oloissa huolehtia niistä, jotka siihen eivät itse pysty. Sen sijaan kykenevien ihmisten uhriuttaminen ja ikävien tunteiden ja erimielisyyksien tasoittaminen ennalta on turmiollista. Eivät melkein kaikki ihmiset ole haavoittuvassa asemassa olevia, kuten vasemmisto esittää. Suuri joukko osaa ja taitaa, kunhan sille annetaan mahdollisuus.

Ja me kyllä Suomessa pystymme ja kykenemme. Leuka ylös ja eteenpäin. Suomalainen sisu ei tarkoita emotionalistista itkupotkuraivaria, kun joku on sanonut rumasti tai tunteita on loukattu, vaan sitä, että jaksaa nousta ja taistella tavoitteidensa eteen, yhä uudelleen ja uudelleen.

Vaikka nykypoliitikoilta on yleensä turha odottaa syvällisempää aikalaisdiagnostiikkaa, on se mielestäni välttämätöntä, jotta suurimpiin ongelmiin voisi löytää ratkaisuja. Valitettavasti poliittiseen prosessiin sisäänkirjattu periaate – poliitikkojen tarve tulla uudelleenvalituksi – heikentää puolueiden kykyä sekä analysoida ongelmia oikein että etenkin korjata niitä. Sitä suuremmalla syyllä niiden, jotka uskaltavat, on uskallettava. Vetäytyä ei saa, vaikka se olisi helpompaa. Hyssytellä ja vaieta ei saa, vaikka se olisi kivuttomampaa.

Kuten kaksi vuotta sitten puoluekokouksessa tätä ajattelua kuvasin, visioni hyvinvoivasta Suomesta on sellainen, jossa vapaa kansalainen rakentaa itse oman visionsa. Hän ei tarvitse hallintoruhtinaita kertomaan, mitä hänen tulee haluta, tavoitella, syödä, missä asua, miten elää, mihin uskoa, mitä sanoja käyttää. Hän osaa päättää sen itse. Valtion tärkein tehtävä on huolehtia kansalaisten turvallisuudesta ja perustavanlaatuisesta hyvinvoinnista, ja hyvinvointijärjestelmämme tukea ja auttaa ja suojella niitä suomalaisia, jotka eivät siihen itse pysty.

Valtion tulee turvata kansalaisen vapaudet – ja ne toivottavasti tulevaisuudessakin ulottuvat laajemmalle kuin siihen asti, mistä vihervasemmiston tunteet alkavat.

Hyvät kuulijat! Kun Suomessa on metsästetty rasismia, niin omassa maassa kuin muuallakin maahanmuuton aiheuttamat ongelmat ovat kehittyneet valitettavan voimakkaasti. Parasta mainosta hallituksen ajaman maahanmuuttopolitiikan kiristyksen puolesta voi löytää ruotsalaisista uutisista. Milloin räjähtelee, milloin ammutaan, milloin festivaali muuttuu kaaokseksi, milloin mitäkin. Ja kuitenkin, vain pieni osa siitä kaikesta yhteiskunnan muutoksesta ja arjen ongelmista pääsee uutisiin. Samaa tietenkin tapahtuu muuallakin, Saksassa, Ranskassa, Britanniassa, Belgiassa, Itävallassa, Espanjassa, Kreikassa, Italiassa, mutta näistä ei suomalainen uutistenkuluttaja tiedä sitäkään vähää kuin Ruotsin tapahtumista, jollei itse klikkaa rajojemme ulkopuolelle.

Samaan aikaan kun kaikki ennustettavat merkit toteutuvat Suomessa yksi kerrallaan ja ymmärrämme ajautuvamme kohti samaa, itseään suvaitsevaisiksi kutsuvat holtittoman maahanmuuttopolitiikan kannattajat toistavat samoja abstrakteja väitteitään ja ihanteitaan kuin aina ennenkin. Että lisätään kotouttamista, että vähennetään rasismia, että ilman maahanmuuttoa ei voida olla, elää ja selvitä, että ei saa olla negatiivinen. Ja että arvot, nuo maagiset kaiken selittävät, niistä pitää pitää kiinni ja haluta lisää maahanmuuttoa.

Ensimmäistä kertaa koskaan tuo typerryttävä ja naiivi puhe ei kuitenkaan aiheuta migreeniä eikä saa epätoivoisena huokailemaan. Arvaatteko miksi.

Siksi että perussuomalaiset on hallituksessa ja hallitusohjelman kirjauksilla tätä päättömyyttä voimakkaasti rajoitetaan. Ei tietenkään niin paljon kuin jos olisimme saaneet yksin päättää, mutta kokonaisuus huomioiden erittäin paljon. Ja se närästää hyvin monia tahoja. Kun on perussuomalainen sisäministeri, suomalainen voi nukkua rauhassa.