Perussuomalainen 1/2026

Perussuomalainen 4/2025

28.10.2026 päivityspäivän testi. Menee julki kello 16.22 ja piiloon 16.25 jättinostona

Jättinostotesti

31.9.2026 testi – pitäisi mennä julki kello 16.32 ja piiloon kello 16.34

31.8.2026 testi – pitäisi mennä julki kello 16.10 ja piiloon kello 16.13

30.7.2026 jättinostotesti

30.7.2026 testipäivän julkaisu. Pitäisi mennä julki kello 14.58 ja piiloon kello 15.00

Päivityspäivän testi 24.6.2.2026 – ajastettu julki kello 14.57  jättinostona ja pois kello 15.02

27.5.2026 päivityspäivän testi ajatuksella. Pitäisi mennä julki kello 17.20 jättinostona ja pois 17.25

27.5.2026 testipäivän julkaisu ilman ajastusta

29.4.2026 päivityspäivän testi – pitäisi mennä julki 16.55 ja pois 17.00

Intersektionalismi

Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuksen yksikössä hylättiin maisterintutkintoa tekevän opiskelijan lopputyö. Helsingin aatehistorian dosentti Ari Helo kysyy, oliko kyse pikemminkin intersektionaalisen tutkimusnäkökulman kritiikin kieltämisestä. Helo toi tapauksen julki Suomen humanistiverkon julkaisussa, <a href="https://agricolaverkko.fi/tietosanomat/saako-intersektionaalista-tutkimusotetta-kritisoida-breaking-the-silence-gradun-tapaus/">Agricolassa</a>. Suomen Uutiset haastatteli Heloa aiheesta.

Alkuvuodesta 2022 Helsingin aatehistorian dosentti Ari Helo sai yhteydenoton opiskelijalta, joka tarvitsi apua. Opiskelijan maisteriopintojen lopputyö eli pro gradun kirjoittaminen oli muuttumassa painajaiseksi.
&#8211; Opiskelija kertoi, että häntä uhataan lopputyön hylkäämisellä, mikäli hän ei poista jo valmiiksi kirjoitetusta työstään noin 45 sivun pituista kriittistä analyysia intersektionaalisen tutkimusajattelun perusteista.
Opiskelija ei poistanut kritiikkiä, vaan jätti työnsä paria viikkoa myöhemmin. Hänen seksuaalista väkivaltaa käsittelevä gradunsa hylättiin. Gradun nimi on Breaking the Silence: Current discussion on sexual violence in Japan and in the West in connection with intersectional feminism.
Dosentti Helon mukaan gradujen hylkääminen on Suomessa erittäin harvinaista.
<h4>Syynä objektiivisuusvaateet, joita gradussa kritisoitiin</h4>
Työn hylänneet ohjaava yliopistonlehtori ja Itä-Aasian tutkimuksen professori esittivät hylkäyksen pääasialliseksi syyksi sen puutteet tutkimustyöltä vaadittavan objektiivisuuden kannalta.
&#8211; Tämä oli ironista, koska työn alkuosa nimenomaisesti käsitteli akateemisen toiminnan yleisiä objektiivisuusvaateita ja pohti niitä kriittisesti intersektionaalisen tutkimuksen osalta.
Helon mukaan gradu ei varsinaisesti ole mieltäylentävää luettavaa woke-ajattelun kannalta. Siinä kerrottiin esimerkiksi transihmisten (tai sellaisiksi tekeytyneiden) tekemistä raiskauksista naisvankiloissa.
Opiskelijalta oltiin siis epäämässä maisteriksi valmistuminen Turun yliopistosta. Hän laati asiasta virallisen valituksen ja oikaisupyynnön, joka jätettiin Turun yliopiston valituslautakunnalle 17.3.2022.
<h4>Kolme dosenttitason tutkijaa eri mieltä hylkäämisestä</h4>
Helo kirjoitti valituksen liitteeksi lausunnon, josta ote alla:
&#8221;..selostaa perusteellisesti intersektionaalisen feminismin aatehistoriallista taustaa liittäen sen myös oivaltavasti esimerkiksi postmoderniin filosofiaan ja tutkimusotteeseen. Työn kokonaisuuden kannalta intersektionaalisen tutkimusalan kriittinen tarkastelu painottuu liiaksi sen käytännöllisiin ja toisinaan epäsuoriin seurauksiin akateemisissa yhteisöissä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa laajemmin.
Tässä ei kuitenkaan ole kysymys asiavirheistä vaan vain työn kokonaisuuden kannalta painotuksellisesta ongelmasta, mikä on tutkimustyöhön kouluttautuvalta ymmärrettävää pro gradu -tasoisessa tutkimuksessa. Työn toinen osio valaisee hyvin tekstianalyysia hyödyntäen intersektionaalisen feminismin vaikutusta japanilaiseen seksirikollisuuskeskusteluun tapaustutkimuksen tyylisenä osiona.&#8221;
&#8211; Lopuksi totesin, että vaikka työssä oli paljon pieniä puutteita, niiden vaikutus itse työn kokonaisarvioon on marginaalinen, koska opiskelija &#8217;ottaa kohteekseen pelottomasti kokonaisen, nykyisin monen mielestä yliarvostetun intersektionaalisen tutkimusperinteen&#8217;, jota pohtii, Helo tarkentaa ja lisää:
&#8211; En ollut ainoa dosenttitason tutkija, joka oli asiasta eri mieltä Turun Itä-Aasian tutkimuksen opettajien kanssa. Valituksessa oli mukana myös kolmen muun kulttuurintutkimuksen asiantuntijan pikavilkaisulla antamat arviot työn hylkäämisen mahdollisuuksista.
<h4>Valitusprosessi eteni hitaasti</h4>
Helo ei koskaan tavannut itse opiskelijaa, vaikka auttoi sähköpostitse häntä vastineiden laadinnassa koko prosessin aikana.
&#8211; Apua annoin enintäänkin vain tyylillisesti, vaikka joitain muotoiluja esimerkiksi objektiivisuuskysymyksen osalta hioimme myös argumentatiivisesti toimivammiksi.
Monien vaiheiden jälkeen tilanne näytti siltä, että valitus ei tuota tulosta. Yksi oleellinen seikka oli kuitenkin jäänyt huomiotta.
&#8211; Tekijällä oli aiempi maisterintutkinto Helsingin yliopistosta, joka osoitti, että opiskelija oli ollut aiemmin kykenevä pro gradu -työn tasoiseen tieteelliseen ajatteluun. Tästä huomattiin mainita lautakunnalle vasta prosessin loppupuolella.
Lopulta lautakunta hankki lausunnon vielä Aasian tutkimuksen asiantuntijalta Helsingin yliopistosta. Hänkin arvioi työtä todella ankarasti, mutta päätyi Turun yliopiston arvosteluohjeistusta tarkasti noudattaen suosittamaan sille arvosanaa 2. Lausuntoa moitittiin Itä-Aasian tutkimuskeskuksen taholta epäasiantuntevaksi. 22.7.2022 valituslautakunta päätyi hyväksymään gradun arvosanalla 1.
Helo sanoo, että lopullisessa päätöksessä työlle suotu alin mahdollinen arvosana tarkoittaa, ettei työ varsinaisesti täytä edes pro gradun minimitavoitteita, mutta on sentään hyväksyttävissä.
&#8211; Opiskelija siis lopulta voitti valitusprosessin, vaikkakin nihkeästi.
<h4>Kyseessä ei ole yksittäistapaus</h4>
Helon mukaan sensuuri on laajempi ongelma.
&#8211; Se ei ole yhden yliopiston, vaan koko suomalaisen humanistisen ja yhteiskunnallisen yliopistokoulutuksen ongelma koskien tätä teoreettista oppirakennelmaa, joka tunnetaan intersektionalistisena tutkimussuuntauksena. Sensuurilla luodaan pelon ilmapiiriä, joka kannustaa opiskelijoita itsesensuuriin tämän yksittäisen tutkimussuuntauksen kriittisen analyysin sijaan. Ja kriittinen ajattelu on koko yliopisto-opiskelun perinteinen päätavoite, hän päättää.

Opiskelija käsitteli intersektionaalista feminismiä kriittisesti, gradulle mätkäistiin erittäin harvinainen hylkäyspäätös – ohjataanko tieteentekoa poliittisista syistä?

Iltalehden mukaan suurin osa suomalaisista on rasisteja. “Jos olet valkoinen, olet todennäköisesti myös rasisti”, lehti julistaa. Iltalehden jakamat elämänohjeet valkoihoisille piilevän rasisminsa löytämiseksi perustuvat brittikirjailija Reni Eddo-Lodgen näkemyksiin. Eddo-Lodgen mukaan valkoinen valtaväestö ei voi saada osakseen rasismia. &#8221;Rasismi on valkoinen ongelma&#8221;, intersektionaalista feminismiä edustava kirjailija kertoo.

Iltalehti on julkaissut lukijoilleen varsin oudot ohjeet rasismin löytämiseksi.
“Jos olet valkoinen, olet todennäköisesti rasisti”, kertoo Iltalehden <a href="https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d9430961-3f04-4d9b-bcc7-b17c3a66017b">artikkeli</a>, joka perustuu brittiläisen intersektionaalisen feministin Reni Eddo-Lodgen näkemyksiin.
Eddo-Lodgen näkemykset on esitetty hänen kirjassaan “Miksi en puhu enää valkoisille rasismista”, joka on nyt julkaistu suomeksi.
Alunperin vuonna 2017 kirjoitetussa kirjassaan Eddo-Lodge kertoo, että rasismia edustavat ihmiset joilla on tietty ihonväri: valkoihoiset.
Eddo-Lodge ja Iltalehti kertovat myös, että valkoihoinen valtaväestö ei voi saada osakseen rasismia.
Kokosimme olennaisimmat ohjeet Iltalehden jutusta. Näiden ohjeiden avulla itse kukin voi siis löytää itsestään rasismia &#8211; ainakin jos on valkoihoinen.
<h4>Rasismin tunnusmerkit: “Luulet, että on olemassa valkoisiin kohdistuvaa rasismia…”</h4>
Rasismia on Iltalehden jutun mukaan mm. se, jos “mielestäsi värillä ei ole väliä, ja se on tie tasa-arvoon”.
Rasismia on myös se, jos valkoihoinen ei ajattele omaa etnistä identiteettiään. Kuinka paljon omaa ihonväriään tai muita etnisiä seikkoja sitten pitäisi ajatella että ei lipsahtaisi rasismin puolelle, ei kuitenkaan jutusta tarkalleen ottaen selviä.
Myös esimerkiksi valkoisten fiktionaalisten hahmojen kuten 007-agentti James Bondin ajatteleminen valkoisena on Iltalehden mukaan rasismia.
Myös se, jos valkoihoinen luulee kohdanneensa itseensä kohdistuvaa rasismia, on rasismia.
“Valkoinen valtaväestö ei voi kohdata rasismia”, Eddo-Lodge neuvoo.
On myös rasismia epäillä, että jokin asia ei johtunutkaan rasismista. Esimerkiksi jos “värillistetty” ihminen kertoo, että ei saanut tiettyä työpaikkaa rasismista johtuen, tämän epäily on rasismia.
Lopuksi: jos et kannata ihonvärikiintiöitä esimerkiksi työnhaussa, olet rasisti.
<h4>Kuka sujautti intersektionaalista feminismiä Iltalehden booliin?</h4>
Jos ylläkuvatut säännöt &#8211; joista osa saattaa olla Iltalehden omaa tulkintaa Eddo-Lodgen kirjasta &#8211; kuulostavat täysin pähkähulluilta, syy saattaa olla siinä, että ei ole tutustunut riittävästi yliopistoilla opetettavaan <a href="https://stage.sudev.fi/hallitus-lupaa-intersektionaalista-tasa-arvoa-mutta-luvassa-onkin-marxismia-ja-se-antaa-aktivisteille-avoimen-valtakirjan-esittaa-faktana-lahes-mita-tahansa/">intersektionaaliseen feminismiin</a>.
Radikaalivasemmistolainen rotuaate on otettu myös Suomen hallituksen <a href="https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/hallitus-edistaa-sukupuolten-tasa-arvoa-kaikissa-oloissa-">uuden tasa-arvo-ohjelman</a> ohjenuoraksi.
“Hallituksen tasa-arvo-ohjelma on feministinen. Kunnianhimon tasoa on edeltävistä vuosista nostettu, ja ohjelmassa tunnistetaan paremmin lukuisat erilaiset syrjinnän muodot”, uudesta ohjelmasta <a href="https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/nostamme-suomen-tasa-arvon-karkimaaksi/">kirjoitti</a> viime kesäkuussa sisäministeri Maria Ohisalo (vihreät).
“Ohjelman ohjaava pääajatus on intersektionaalisuus, eli tarkastelutapa, jossa huomioidaan yksilön yhteiskunnalliseen asemaan vaikuttavat moninaiset taustatekijät”, sisäministeri kertoo.
Uusimpien akateemisten teorioiden kyseenalaistamaton omaksuminen saattaa joskus johtaa outoihin lopputuloksiin, kuten nyt Iltalehden tapauksessa siihen, että lehti julistaa epähuomiossa myös suurimman osan omista lukijoistaan rasisteiksi.
<h4>Kustantajan tiedote: “Rasismi on valkoinen ongelma”</h4>
Eddo-Lodgen teoksen on julkaissut suomeksi Gummerus. Teoksen suomenkielisen esipuheen on kirjoittanut feministiaktivisti ja Yleisradio-kolumnisti Maryan Abdulkarim.
Gummeruksen <a href="https://www.gummerus.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/mz2SauIWSfOjr1qgoGqLag/rasismi-on-valkoinen-ongelma-odotettu-puheenaihekirja-miksi-en-enaa-puhu-valkoisille-rasismista-on-ilmestynyt-suomeksi/">tiedotteen</a> mukaan “rasismi on valkoinen ongelma, jonka ratkaisemisen pitäisi olla valkoisten vastuulla.”
Sinänsä intersektionaalisen ääriajattelun kääööstyötä voidaan tietyllä tapaa pitää kulttuuritekona. Muiden ihmisten on hyödyllistä tietää, mitä intersektionaalisen feminismin uskojat todella uskovat.
On kuitenkin huolestuttavaa, millaisella kritiikittömällä innolla ääriajattelua nyt ajetaan.

”Jos olet valkoinen, olet todennäköisesti myös rasisti”, julistaa Iltalehti

Moni hieraisi silmiään hallituksen julistettua että Suomi tavoittelee intersektionaalisen tasa-arvon kärkipaikkaa maailmassa. Mitä ihmettä on intersektionalismi ja eikö tässä nyt olisi parempaakin tekemistä, moni kysyi. Hallitus on kuitenkin aivan tosissaan. Erityisesti punavihreille poliitikoille intersektionalistisuuden edistäminen on arkijärjen ohittava aatteellinen tavoite, joten meidän muidenkin on nyt hyvä tietää, mitä se käytännössä tarkoittaa.

Hallituksen julistettua uuden <a href="https://valtioneuvosto.fi/documents/1271139/20825107/Valtioneuvoston_periaatep%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s_hallituksen_tasa-arvo-ohjelma_2020-2023+.pdf/abc3b771-8611-8b85-937d-34531e90f712/Valtioneuvoston_periaatep%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s_hallituksen_tasa-arvo-ohjelma_2020-2023+.pdf">tasa-arvo-ohjelmansa</a> hallituksen sisäministeri, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo kiirehti ylistämään ohjelmaa <a href="https://www.vihreat.fi/blogit/maria-ohisalo/2020/06/nostamme-suomen-tasa-arvon-karkimaaksi">blogissaan</a>. Ohisalo kertoo mm. että hallituksen tasa-arvo-ohjelma on feministinen ja että sen ohjaava “pääajatus” on intersektionaalisuus.
Monille tavallisille suomalaisille heräsi kysymys siitä, mitä ihmettä intersektionaalisuus edes tarkoittaa ja miksi Suomi tarvitsee sellaista. Onko tasa-arvon tilanne tai tasa-arvon käsite Suomessa nyt jotenkin oleellisesti muuttunut ja jos on, niin kuka tällaisen havainnon tai päätöksen on tehnyt ja milloin?
<blockquote>Onko tasa-arvon tilanne tai tasa-arvon käsite Suomessa nyt jotenkin oleellisesti muuttunut ja jos on, niin kuka tällaisen havainnon tai päätöksen on tehnyt ja milloin?</blockquote>
Eivät ainakaan suomalaiset itse. Suuri osa keskustelijoista ei ollut “intersektionaalisuudesta” kuullutkaan. Mitä se on? Selvää on ainakin se, että ministeri Ohisalo ja vihreät epäilemättä uskovat että suurin osa suomalaisista ryhtyy heti intersektionalismin kannattajiksi, kunhan heille vain ensin kerrotaan, mistä on kyse.
Asiaan pitää kuitenkin tutustua itse jos haluaa tietää mitä tuleman pitää. Hallituksen punavihreän siiven mainospuheiden varaan ei kannata jäädä. Hieman kuten “sosialistinen internationalismi” niin myös “feministinen intersektionalismi” on ikävä kyllä muutakin kuin vain hienon kuuloiseksi tarkoitettu sanapari. Terminologian taustalla on myös todellista &#8211; joskaan ei välttämättä kovin järkevää &#8211; sisältöä. Ja aivan kuten Neuvostoliittokaan ei ollut oikeasti työläisten paratiisi, myöskään intersektionalismi ei tule todellisuudessa saavuttamaan kannattajiensa palopuheissa lupaamia tavoitteita.
Ajatussuuntauksena intersektionalismin taustalta löytyy niin radikaalimarxilaista “kriittistä rotuteoriaa” kuin akateemista postmodernismia. Ja siinä missä postmodernismi Kiasman seinällä saattaa vielä olla harmitonta ja taiteelliset arvot lopulta katsojan silmässä, postmodernismi valtionhallinnossa ei todellakaan enää sitä ole. Jotta ymmärtäisimme mistä oikein on kyse, kannattaa aloittaa itse käsitteen historiasta.
<h4>Kriittistä rotuteoriaa yliopistoilta</h4>
Eli mikä ihmeen intersektionalismi?
Intersektionalismi käsitteenä on peräisin yliopistoilta, tarkemmin ottaen akateemisesta feministisestä tutkimuksesta. Vaikka tasa-arvoministeri Thomas Blomqvist kiirehtikin kommentoimaan Ohisalon lausuntoja halkomalla hiuksia siitä, ettei hallituksen ohjelmassa tosiasiassa käytetty sanaparia “intersektionaalinen feminismi” vaan puhuttiin vain yleisesti “intersektionaalisuudesta”, niin itse asiassa ministeri Ohisalo on kuitenkin &#8211; ikävä kyllä &#8211; täysin oikeassa: intersektionalismi liittyy jo aivan määritelmällisestikin nimenomaan feminismiin ja feministiseen tutkimukseen.
<blockquote>Intersektionalismin käsitteellä Crenshaw tarkoitti sitä, että hänen mukaansa yhteiskunnallisen syrjinnän muotoja tulee arvioida erilaisten syrjittyjen identiteettien risteyksinä. </blockquote>
Käsitteen “intersektionalismi” lanseerasi yhdysvaltalainen feministitutkija Kimberlé Williams Crenshaw vuonna 1989. Crenshaw edustaa “mustaa feminismiä” ja on myös yksi niin sanotun “kriittisen rotuteorian” perustajista. Kriittinen rotuteoria ei siis nimestään huolimatta tarkoita esimerkiksi Saksassa 1930-luvulla vallinnutta ajattelutapaa, vaan kyseessä on aivan todellinen nykypäivän akateeminen tutkimussuuntaus. Mutta millaista kriittistä rotuteoriaa on nyt siis suomalaisille hallituksen toimesta luvassa?
Intersektionalismin käsitteellä Crenshaw tarkoitti sitä, että hänen mukaansa yhteiskunnallisen syrjinnän muotoja tulee arvioida erilaisten syrjittyjen identiteettien risteyksinä. Englanniksi risteys on “intersection” &#8211; tästä siis ajatussuuntauksen nimi. Esimerkiksi Crenshaw itse on musta ja nainen. Intersektionalismin teorian mukaan ihmiset hänen “intersektiossaan” saattaisivat siis kohdata sekä rotusyrjintää että sukupuolisyrjintää, ja vieläpä niin että toinen syrjinnän muoto saattaisi pahentaa toista. Esimerkiksi Crenshaw ajatteli, että sukupuolisyrjintää huomioitiin enemmän tilanteissa, joissa syrjintää kohdannut nainen oli valkoihoinen.
Intersektionalismi on siis feministinen &#8211; vai pitäisikö sanoa rotufeministinen &#8211; teoria yhteiskunnassa esiintyvästä syrjinnästä. Kun raaputetaan maalipintaa hieman lisää, löytyy sen alta vielä muutakin: marxismia ja postmodernismia.
<h4>Marxilaisuus kohtaa postmodernismin</h4>
Alunperin intersektionalismi oli ymmärrettävästikin melko marginaalinen akateeminen tutkimuskysymys. Sen valtavirtaistumista ei ainakaan auttanut alan tutkijoiden lähes läpäisemätön akateeminen proosa, josta tavallisen kaduntallaajan on vaikea saada edes selvää.
<blockquote>Intersektionalismi yhdisti erilaisia marxilaisuudesta vaikutteita saaneita tutkimusaloja uudeksi tutkimuksen ja aktivismin muodoksi.</blockquote>
Taustalla vaikuttivat kuitenkin alusta alkaen ideat feminismin lisäksi kahdesta muustakin ajatussuuntauksesta: marxismista ja postmodernismista. Karl Marxilta tuttu luokkasorron käsite &#8211; jossa yhteiskunta nähdään luokkien välisen kamppailun ja sorron areenana &#8211; löysi sujuvasti tiensä intersektionaaliseen ajatusmaailmaan. Voisi jopa sanoa, että intersektionalismi yhdisti erilaisia marxilaisuudesta vaikutteita saaneita tutkimusaloja uudeksi tutkimuksen ja aktivismin muodoksi.
Tällaisia tutkimusaloja maailmalla ovat esimerkiksi “Women’s studies”, “Black studies”, “Queer studies” ja “Whiteness studies”. Eroa suuntauksissa on lähinnä vain sillä mistä “intersektiosta” käsin yhteiskuntaa halutaan marxilaisittain katsoa: sortavatko miehet naisia (patriarkaatti sortavana rakenteena), valkoiset mustia (valkoinen ylivalta sortavana rakenteena), heterot homoja (heteronormatiivisuus sortavana rakenteena), ja niin edelleen. Intersektionalismi laittoi vain vanhan ja kolhiintuneen Marxin teorian uuteen sateenkaarenväriseen pakettiin, ja vanhat työväenluokan ja omistavan luokan luokkakonfliktit saivat nyt luvan jäädä vain yhdeksi “intersektioksi” muiden joukossa.
<blockquote>Intersektionalismi laittoi vain vanhan ja kolhiintuneen Marxin teorian uuteen sateenkaarenväriseen pakettiin.</blockquote>
Toinen merkittävä tekijä intersektionalismin kehityksessä oli postmodernismi. Postmodernismiin vaikuttaneilta ajattelijoilta kuten Antonio Gramscilta, Michel Foucaultilta, Gilles Deleuzelta, Ernesto Laclaulta ja Chantal Mouffelta haettiin vaikutteita joilla voitiin perustella kaiken tiedon suhteellisuutta ja sitä, kuinka erilaiset yhteiskunnalliset prosessit rakentavat tietoa ja todellisuutta. Keskiössä on lähes kaiken näkeminen valtasuhteiden prisman läpi. Esimerkiksi: jos perinteinen tieteellinen menetelmä ei tarjoakaan intersektionalistien mielestä oikeita tutkimustuloksia tai tilastoista ei löydykään riittävästi väitettyä syrjintää, tiede pitää “problematisoida” ja sen tulokset “dekonstruoida”. Ehkä tiede itsessään onkin rasistista, seksististä tai homofobista?
<h4>Intersektionalismi tarjoaa avoimen valtakirjan aktivisteille</h4>
Jos tämä kaikki kuulostaa vaaralliselta lähtökohdalta hallituksen toimien toteuttamisen kriteeriksi Suomessa, niin se johtuu siitä, että lähtökohta onkin vaarallinen. Erilaisille aktivistiryhmille ja aktivistitutkijoille intersektionalismi, ja aivan erityisesti marxismin ja postmodernismin yhdistelmä, antaa käytännössä täysin avoimen valtakirjan esittää faktana lähes mitä tahansa he vain keksivätkin esittää.
Miksi näin? Ensinnäkin, intersektionalistisessa teoriassa ei uskota objektiiviseen todellisuuteen. Aate ei ylipäänsä perustu tosiasioihin, niistä tehtäviin havaintoihin tai näiden havaintojen kyseenalaistamiseen, paitsi tietenkin silloin, jos kyseenalaistaminen tapahtuu teorian neuvomaan suuntaan. “Valta-asemassa” olevia (valkoihoisia, miehiä, heteroseksuaaleja) saa kyseenalaistaa, olivatpa he tosiasiassa valta-asemassa tai eivät, tai olivatpa he oikeassa tai väärässä. Teorian kuvailemissa “uhripositioissa” olevia (ei-valkoihoisia, naisia, seksuaalivähemmistöjä) taas ei saa kyseenalaistaa, vaan heidän kertomuksensa pitää ottaa sellaisenaan vastaan.
Käytännössä mikä tahansa hulluinkin väite menee läpi, kunhan se noudattelee teoriaa. Hyvän esimerkin tästä tarjoaa esimerkiksi niin sanottu <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Grievance_studies_affair">“Grievance Studies” -skandaali</a>, jossa pieni ryhmä intersektionalistiseen feminismiin ja muihin sen kaltaisiin tieteenaloihin tympääntyneitä tutkijoita lähetti demonstraation vuoksi mahdollisimman päättömiä tutkimuspapereita alan tutkimusjournaaleihin. Yhdessä tutkimuspaperissa esimerkiksi Hitlerin Mein Kampfin sisältöä oli vain muunnettu feministiseen muotoon.
Tutkimuspaperit julkaistiin eivätkä alan tutkijat tajunneet edes epäillä mitään ennen kuin tempauksen tehneet tutkijat paljastivat, mistä on kyse.
<h4>Intersektionalismin kuvailemaa syrjintää ei voi mitata</h4>
Yksi intersektionalismin hienoimpia piirteitä sitä toteuttaville tasa-arvo-virkahenkilöille onkin se, ettei intersektionalistisen teorian tuottamia väitteitä voi mitenkään objektiivisesti mitata, todentaa, tai kumota. Sama pätee myös hallituksen tavoittelemaan intersektionalistiseen tasa-arvoon yhteiskunnallisena ilmiönä: ei ole käytännössä mitään tapaa esimerkiksi arvioida, kuinka “intersektionaalinen” Suomi tällä hetkellä on, tai kuinka intersektionaalinen sen pitäisi olla.
<blockquote>Intersektionalistisen teorian tuottamia väitteitä voi mitenkään objektiivisesti mitata, todentaa, tai kumota</blockquote>
Intersektionalismin kuvailemat ominaisuudet eivät ylipäänsä ole yhteismitallisesti verrattavissa. Jos esimerkiksi henkilö kokee tulleensa syrjityksi koska on tiettyä sukupuolta, tiettyä ihonväriä ja tiettyä seksuaalista suuntautumista, ei ole lähes missään tilanteessa mahdollisuuttakaan selvittää, tapahtuiko näin ja jos tapahtui, johtuiko se sukupuolesta, ihonväristä, seksuaalisesta suuntautumisesta, tai näiden yhdistelmästä, ja missä suhteessa.
Saattaa tuntua uskomattomalta, että maan hallitus todella ryhtyisi ratkaisemaan jotain ongelmaa tietämättä edes mitä ongelmaa se ratkaisee tai miten, mutta intersektionalistisen tasa-arvon puute Suomessa on juuri tällainen tapaus. Paljonko Suomessa on intersektionalistista tasa-arvoa? Kukaan ei tiedä. Paljonko sitä pitäisi olla? Kukaan ei tiedä sitäkään.
Tässä suhteessa “intersektionaalinen tasa-arvo” tuleekin epäilemättä olemaan virkamiehille ja alan aktivisteille hieman samanlainen bonanza kuin integraatiotoimenpiteet maahanmuuttopolitiikassa: niitä täytyy vain aina olla enemmän, ja mitä enemmän ne eivät toimi, sitä enemmän niitä vain tarvitaan. Ikiliikkuja on keksitty.
<h4>Intersektionalismi ei ole teoria tasa-arvosta</h4>
Intersektionalismin kannattajien mukaan intersektionalismi on teoria tasa-arvosta ja näin ollen intersektionalismin kannattaminen on vain tasa-arvon kannattamista. Tämä ei ole totta.
Intersektionalistit eivät esimerkiksi yritäkään muodostaa kuvausta kaikista niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat yksilön “yhteiskunnalliseen asemaan”. Tällaisia tekijöitähän voisivat olla vaikkapa älykkyys tai lahjakkuus, luonteenpiirteet kuten ahkeruus tai tunnollisuus, terveys, ulkonäkö tai ihan vain silkka hyvä tai huono tuuri. Kaikki nämä tekijäthän muodostaisivat vähintään yhtä järkeviä “intersektioita” kuin intersektionalismin teoriakin, mutta koska ne eivät ole identiteettejä, intersektionalistit eivät ole kiinnostuneita niistä.
Intersektionalismi ei ole teoria syrjinnästä eikä teoria tasa-arvosta. Se on ennen kaikkea teoria uhri-identiteeteistä ja samalla harjoitus näiden uhri-identiteettien rakentamiseksi. Erityisen koomiseksi tämä muuttuu silloin, kun “sorrettujen” ryhmien jäsenet eivät itse koekaan olevansa sorron kohteena, tai eivät kannata intersektionalismia. Johtuen postmodernista taustastaan intersektionalismi on kuitenkin täysin luodinkestävä kaikkia eriäviä mielipiteitä tai teoriaa vastaan hangoittelevia tosiasioita vastaan.
<h4>Intersektionalistisen ajattelun seuraukset oikeusvaltiolle ja tasa-arvolle lain edessä</h4>
Vaikka intersektionaalisen tasa-arvon tavoittelu olisi kuinka päätöntä tai mahdotonta, tämä ei toki vielä estä hallitusta yrittämästä. Ja vaikka intersektionalistisen teorian kuvailemat ilmiöt eivät olisikaan todellisia, intersektionalistisen politiikan vahingot sen sijaan todennäköisesti ovat.
Esimerkiksi mitä tapahtuu suomalaiselle tasa-arvokäsitykselle, kun hallitus alkaa jakaa ihmisiä “intersektioihin” sukupuolen, ihonvärin ja seksuaalisen suuntautumisen perusteella? Mitä tapahtuu syyttömyysolettamalle, jos yhteiskuntaa pyöritetään sen käsityksen varassa, että valkoinen lihaa syövä heteromies on aina kuitenkin syyllinen, vaikka rikosta vielä etsittäisiin? Mitä tapahtuu yksilön oikeuksille, kun hän on aina vain ryhmänsä edustaja? Tai hyvälle hallinnolle ja tutkittuun tietoon perustuvalle päätöksenteolle, kun postmodernismiin ja marxilaisuuteen perustuvat teoriat päästetään ohjaamaan hallinnollista päätöksentekoa ja todellisuuskäsitystä? Entä häviävätkö ryhmäidentiteettien väliset erot niitä korostamalla? 
Intersektionalismin tosiuskovaisia mikään tästä ei tietenkään haittaa. Meidän muiden on kuitenkin nyt laitettava vastaan.
<h4>Suomi on jo tasa-arvoinen</h4>
Kuten kommunismi aikoinaan, myös intersektionalismi vakuuttaa olevansa ratkaisu todellisiin tasa-arvon ongelmiin. Sitä se ei ole. Suomessa vallitsee jo tasa-arvo lain edessä. Suomalaiset yleisesti ottaenkin kannattavat tasa-arvoa ja ihmisten tasavertaista kohtelua, eivätkä syrjintää. Sikäli jos syrjintää todella esiintyy, siihen tarvitaan parempia hoitokeinoja kuin intersektionalismin kaltaista uskomushoitoa, joka vetoaa tiettyihin ryhmiin koska se kuulostaa hienolta ja toisiin koska he tavoittelevat sen avulla valtaa.
Pyrkimyksessään luoda identiteettisyrjinnästä vapaa maailma intersektionalismi tulee käytännössä vain kiristämään nämä identiteettierot äärimmilleen. Tästä on jo huolestuttavia merkkejä maailmalla. Suomeen tätä ei tarvita.

Hallitus lupaa intersektionaalista tasa-arvoa, mutta luvassa onkin marxismia – ja se antaa aktivisteille avoimen valtakirjan esittää faktana lähes mitä tahansa

Arvovaltaiset brittiyliopistot ovat joutuneet identiteettipolitiikan panttivangeiksi: kampuksilta siivotaan valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä ja &#8221;valkoista&#8221; historiaa.

Iso-Britannia tunnetaan parlamentarismin kehtona, ja vuosisatojen saatossa sen perinteikkäillä yliopistoilla on ollut merkittävä rooli länsimaisen valistuksen ja tieteiden suunnannäyttäjänä. Viime vuosina brittiyliopistoista on kuitenkin tullut identiteettipolitiikan taistelukenttiä. Tämän seurauksena jopa akateemisessa kulttuurissa on jouduttu tekemään kompromisseja poliittisen korrektiuden ja erilaisten ideologisten vaatimusten kanssa.
Brittilehti Spectatorissa julkaistussa tuoreessa <a href="https://blogs.spectator.co.uk/2019/11/why-is-there-more-intellectual-freedom-in-bucharest-than-cambridge/">artikkelissa</a> filosofian tohtori Radomir Tylecote Institute of Economic Affairsista kertoo, että akateemiseen kulttuuriin perinteisesti liitetty ajattelun vapaus ja moninaisuus ovat kärsineet hälyttävästi brittiyliopistoissa. Hän vertaa itselleen tutun Cambridgen yliopiston ilmapiiriä kokemuksiinsa Romaniassa Bukarestin yliopistossa järjestetyssä konferenssissa, jossa ilmapiiri oli brittiyliopistoja avoimempi.
Alun perin Tylecote oli suunnitellut pitävänsä yhteiskuntapoliittisen tutkimuksen konferenssissa EU-kriittisiä näkökulmia sisältävän esityksen, joka analysoisi unionia klassisen liberalismin näkökulmasta. Paikan päällä hän huomasi, että toisena puhujavieraana oli saksalainen eurofederalisti, joka aikoi pitää vastakkaisen ja valtavirtaisemman EU-myönteisen esityksen myöskin klassisen liberalismin näkökulmasta.
Brittiyliopistojen ilmapiiriin tottunut Tylecote epäili, että järjestäjät puuttuisivat pian hänen vastavirtaiseen esitykseensä ja peruisivat sen. Hänen yllätyksekseen vastaanotto olikin kannustava. Paikallinen akateeminen yhteyshenkilö sanoi juuri toivovansa vastakkaisten näkökulmien esittämistä akateemiselle yleisölle.
Myöhemmin Cambridgen yliopistolla Tylecote aikoi pitää saman esityksen opiskelijapoliittisen yhdistyksen tilaisuudessa. Tällä kertaa se koettiin ongelmallisena. Perustelu oli se, että järjestäjät toivoivat jotain &#8221;valtavirtaisempaa&#8221;. Vaikka Tylecoten ajatukset nauttivatkin 52 prosentin suosiota brittipopulaation keskuudessa, yliopistolla ajatuksia luonnehdittiin liian &#8221;kiistanalaisiksi&#8221;.
Tylecote kiteytti havaitsemansa kontrastin:
&#8221;Bukarestissa opiskelijat tekivät, mitä opiskelijoiden kuuluukin: tutustuivat eri osapuolten argumentteihin. Heistä ei ollut nähtävissä älyllisen taantumuksen oireita, joihin törmää englanninkielisissä maissa. Varsinkaan erimielisyyttä &#8217;progressiivisesta oikeaoppisuudesta&#8217; ei nähty perusteena sulkea pois, puhdistaa, painostaa tai ottaa muilla väkinäisillä tavoilla yliotetta toisista (viittaan alustasensuuriin, sosiaalisen median joukkokampanjoihin ja vetoomuksiin).&#8221;
Kirjoittaja jakoi huolensa Cambridgen akateemisen yhteisön epäonnistumisesta pitää huolta ajattelun ja ideoiden vaihdon vapaudesta juuri alkuperäisen liberalismin hengessä:
&#8221;Jos voin entisen Varsovan liiton diktatuurissa esittää poikkeavia näkemyksiä kasvottomien byrokraattien vallasta, mutta samaa ei sallita yhdessä arvokkaimmista yliopistoistamme, meidän kulttuurimme on pahasti pulassa.&#8221;
Suvaitsemattomuus ja herkkyys erilaisuudelle tai esimerkiksi historian kohtaamiselle ovat sukua laajemmalle identiteettipoliittiselle ja ideologiselle aktivismille, josta on lyhyessä ajassa tullut osa useiden brittiyliopistojen kulttuuria. Toissa vuonna Lontoon King&#8217;s College luopui seinälle ripustettujen historiallisten yliopistossa vaikuttaneiden tiedemiesten kuvakokoelmasta. Syynä oli se, että sadan vuoden takaiset uranuurtajat mm. lääketieteessä ja psykiatriassa olivat enimmäkseen parrakkaita valkoisia miehiä.
Ehdotuksen tehneen näkyvästi vasemmistolaisen yliopistohallinnossa vaikuttavan professorin mukaan 1920-luvun tiedemiesten kuvat saattaisivat aiheuttaa nyky-yhteiskunnassa &#8221;toiseuden&#8221; kokemuksia erilaisen identiteetin omaaville yksilöille. Tämän johdosta yliopisto improvisoi tilalle diversiteettiseinän (wall of diversity).
Viime vuonna Guardian-lehti <a href="https://www.theguardian.com/education/2018/jul/19/manchester-university-students-paint-over-rudyard-kipling-mural">käsitteli</a> Manchesterin yliopiston tempausta, jossa opiskelijat sabotoivat kampuksella olleen seinämaalauksen ja kirjoittivat tilalle voimaannuttavampaa sisältöä. Alun perin seinällä oli kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittaneen Rudyard Kiplingin (1865-1936) historiallinen runo vuodelta 1895. Opiskelijat perustelivat sabotaasiaan sillä, että heidän silmissä Kipling oli rasistinen hahmo. Klassikkokirjailijan kiistelty maine juontaa erityisesti hänen toiseen tunnettuun runoonsa &#8221;Valkoisen miehen taakka&#8221;. Opiskelijajärjestön mielestä toissavuosisadalla runonsa kirjoittanut Kipling oli dehumanisoinut värillisiä ihmisiä ja edusti täten asioita, jotka eivät ole nykyisten opiskelijoiden suosiossa.
Lokakuussa Telegraph-lehti <a href="https://www.telegraph.co.uk/news/2019/10/18/british-universities-product-colonialism-national-union-students/">uutisoi</a> brittien kansallisen opiskelijaliiton julistuksesta, joka tuomitsi heidän oman maansa yliopistot kolonialismin tuotteeksi ja vaati väitettyjen rasististen rakenteiden purkamista. Opiskelijat vaativat yliopistokurssien dekolonisaatiota. Heidän mielestään yliopistojen tulisi varmistaa, ettei valkoisen miehen näkökulma korostu tieteessä liikaa. Cambridgen yliopisto aloittikin mm. tutkimuksen selvittääkseen, miten instituutio on historiassa hyötynyt orjakaupasta.
Monille on ollut ongelmallista jo pelkästään se, jos tiettyjä aiheita opettaa valkoinen professori. Oxfordin yliopistossa opiskelijat puolestaan vaativat kampuksella olevan vanhan siirtomaa-aikaisen Cecil Rhodesin (1853-1902) patsaan poistamista. Rhodes oli Englannissa syntynyt liikemies, josta tuli Etelä-Afrikan alueella sijainneen entisen siirtomaan Kapmaan pääministeri. Rhodesin mukaan nimettiin myös nykyisen Zimbabwen alueella aikaisemmin sijainnut siirtomaa Rhodesia, jota hän oli perustamassa.
Opiskelijaliikkeen vaatimuksia on myös kritisoitu: historian vääryyksiä ei voi kumota poistamalla vanhoja kulttuurijäännöksiä Sanotaan, että kansakunta, joka ei tunne historiaansa, on tuomittu toistamaan myös sen virheet.

Brittilehti: jo entisessä diktatuurimaassakin akateeminen vapaus toteutuu brittiyliopistoja paremmin

Oletko koskaan ihmetellyt, miksi esimerkiksi Twitter-käyttäjillä saattaa olla profiilinsa kuvauksessa he/him, she/her, they/them tai vaikka hur/dur. Kyse on toivepronomineista, joilla henkilö toivoo tai vaatii puhuteltavan itseään. Koska esimerkiksi englannin kielessä persoonapronominit määräytyvät sukupuolen perusteella, toisen henkilön puhutteleminen edellyttää joko henkilön sukupuolen olettamista tai toivepronominin tietämistä. Sosiaalisissa tilanteissa piilee siis suuri väärinsukupuolittamisen riski. 

Väärinsukupuolittaminen voi uhata toisen hyvinvointia ja olla henkisen väkivallan muoto. Tämä ei ole pelkästään sukupuolentutkimuksen akateemisissa kammioissa rakennettu näkemys, vaan osa brittiläistä sosiaalisen median poliisiviestintää. Luoteis-Englannissa sijaitsevan Cheshiren alueen apulaispoliisipäällikkö Julie Cooke esitti <a href="https://twitter.com/DCCJulieCooke/status/1184397495423655936">Twitter-videollaan</a> kansainvälisen pronominipäivän toivotuksen:
&#8221;Tänään on kansainvälinen pronominipäivä. Tämä päivä on tärkeä erityisesti heille, jotka identifioituvat transsukupuolisiksi tai muunsukupuolisiksi.
Väärin sukupuolittamisella voi olla valtava vaikutus toiseen ihmiseen tai hänen hyvinvointiinsa. Se voi myös olla yksi tapa kaltoinkohdella toista, ja se ei vain voi hyväksyä.
Tämän päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta, saada ihmiset keskustelemaan ja ymmärtämään, miksi on niin tärkeää ymmärtää juuri ne pronominit, joilla ihmiset toivovat heitä kutsuttavan.&#8221;
Maailmankuulu parodiahahmo Titania McGrath <a href="https://twitter.com/TitaniaMcGrath/status/1184500839307710464">jakoi videon</a> saatteella:
&#8221;Fantastista nähdä poliisin ryhtyvän viettämään pronominipäivää ja taistelevan väärinsukupuolittamista vastaan. Puukkoisku voi olla paha, mutta ainakaan sitä ei voi uudelleentwiitata.&#8221;
&nbsp;
Vaikkei apulaispoliisipäällikkö Cookella olekaan Twitterin myöntämää sinistä henkilöllisyyden varmistusmerkkiä, hän ei kuitenkaan ole parodiatili tai ainut asiassa kunnostautunut brittipoliisi. Esimerkiksi vasta lokakuun alussa Pohjois-Yorkshiren poliisi <a href="https://twitter.com/NYorksPolicePSD/status/1181142652890308609">ylpeili twitterissä</a> siitä, että eräs pidätyksen kohteeksi joutunut transsukupuolinen mies oli kiittänyt poliisia toiminnastaan. Poliisi ei ollut tylysti olettanut miehen sukupuolta alkaessaan puhuttelemaan hänelle, vaan varmisti kohteliaasti, millä pronominilla asiakas toivoisi itseään puhuteltavan.
Myöskään pronominipäivä ei ole parodiaa, vaikka Cooken puheenvuorosta ei selviäkään, miten henkilökohtaiset toivepronominit varsinaisesti liittyisivät lakiin tai sen valvontaan. Pronominipäivä on verrattain uusi tempaus, jota on vietetty viime vuodesta lähtien. Taustalla toimii <a href="https://pronounsday.org/faqs">itsenäinen kampanja</a>, jonka hallituksessa istuu henkilöitä mm. useista yhdysvaltalaisista yliopistoista.
Omalla nimellään esiintyvistä someprofiileista kenties tunnetuin #PronounsDay-teemapäivään epäironisesti osallistunut henkilö on Yhdysvaltain Demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Elizabeth Warren. Hän julistaa, että jokainen ihminen ansaitsee kunnioittavaa kohtelua, joka alkaa oikeiden pronominien käyttämisestä.
Pronominipäivän taustalla oleva yhteiskunnallinen keskustelu on varsin tuore ja myös kiistelty identiteettipoliittinen ilmiö. Kanadassa vuonna 2016 uudistettu laki &#8221;Bill C-16&#8221; velvoittaa käyttämään ihmisistä heidän haluamiaan persoonapronomineja. Kolmen viime vuoden aikana maailmanlaajuista mainetta niittänyt puhuja ja kliinisen psykologian professori Jordan B. Peterson nousi julkisuuteen kyseiseen lakiin liittyvän kohun myötä. Hän julkaisi videoita, joissa kritisoitiin yleisesti poliittista korrektiutta sekä erityisesti Bill C-16 -lakia. Peterson piti uhkana, että vahingossa tapahtuva väärän sukupuolen olettaminen voitaisiin tulkita rangaistavaksi vihapuheeksi.
Petersonin tulkinta on herättänyt skeptisyyttä, ja toisten asiantuntijoiden <a href="https://nationalpost.com/news/politics/what-the-wilfried-laurier-professors-got-wrong-about-bill-c-16-and-gender-identity-discrimination">mielestä</a> Kanadassa laki ei johtaisi aivan niin helposti vihapuhetuomioihin väärinsukupuolittamisesta. Euroopassa tilanne on vielä auki.

Intersektionalismi

Opiskelija käsitteli intersektionaalista feminismiä kriittisesti, gradulle mätkäistiin erittäin harvinainen hylkäyspäätös – ohjataanko tieteentekoa poliittisista syistä?

”Jos olet valkoinen, olet todennäköisesti myös rasisti”, julistaa Iltalehti

Hallitus lupaa intersektionaalista tasa-arvoa, mutta luvassa onkin marxismia – ja se antaa aktivisteille avoimen valtakirjan esittää faktana lähes mitä tahansa

Brittilehti: jo entisessä diktatuurimaassakin akateeminen vapaus toteutuu brittiyliopistoja paremmin

Totta vai parodiaa: Brittipoliisi varoittaa olettamasta toisen sukupuolta – kehottaa käyttämään toivepronomineja

Uusimmat

28.10.2026 päivityspäivän testi. Menee julki kello 16.22 ja piiloon 16.25 jättinostona

Jättinostotesti

31.9.2026 testi – pitäisi mennä julki kello 16.32 ja piiloon kello 16.34

31.8.2026 testi – pitäisi mennä julki kello 16.10 ja piiloon kello 16.13

30.7.2026 jättinostotesti

30.7.2026 testipäivän julkaisu. Pitäisi mennä julki kello 14.58 ja piiloon kello 15.00

Päivityspäivän testi 24.6.2.2026 – ajastettu julki kello 14.57 jättinostona ja pois kello 15.02

27.5.2026 päivityspäivän testi ajatuksella. Pitäisi mennä julki kello 17.20 jättinostona ja pois 17.25

27.5.2026 testipäivän julkaisu ilman ajastusta

29.4.2026 päivityspäivän testi – pitäisi mennä julki 16.55 ja pois 17.00

Toimitus suosittelee

27.5.2026 päivityspäivän testi ajatuksella. Pitäisi mennä julki kello 17.20 jättinostona ja pois 17.25

29.4.2026 Testipäivän julkaisu

Järjestöpamput lobbaavat leikkauksia vastaan säilyttääkseen omat ökypalkkansa

Tutkimus: Radikaali ilmastopolitiikka maistuu hyväosaisille – kielloilla ja moraalisilla vetoomuksilla ei voiteta tavallista kansaa ilmastonsuojelun taakse

Tutkimus: vasemmiston ajattelu on oikeistoon verrattuna kapeampaa ja jyrkempää – vasemmiston parissa vallitseva uskomusjärjestelmä sisälsi lähes yksinomaan äärimmäisiä asenteita

Perussuomalainen 1/2026

Perussuomalainen 4/2025