Perussuomalainen 1/2026

Perussuomalainen 4/2025

28.10.2026 päivityspäivän testi. Menee julki kello 16.22 ja piiloon 16.25 jättinostona

Jättinostotesti

31.9.2026 testi – pitäisi mennä julki kello 16.32 ja piiloon kello 16.34

31.8.2026 testi – pitäisi mennä julki kello 16.10 ja piiloon kello 16.13

30.7.2026 jättinostotesti

30.7.2026 testipäivän julkaisu. Pitäisi mennä julki kello 14.58 ja piiloon kello 15.00

Päivityspäivän testi 24.6.2.2026 – ajastettu julki kello 14.57  jättinostona ja pois kello 15.02

27.5.2026 päivityspäivän testi ajatuksella. Pitäisi mennä julki kello 17.20 jättinostona ja pois 17.25

27.5.2026 testipäivän julkaisu ilman ajastusta

29.4.2026 päivityspäivän testi – pitäisi mennä julki 16.55 ja pois 17.00

Martin Luther King

Yhdysvaltain esivaalien &#8221;supertiistai&#8221; oli Trumpille yhtä juhlaa. Vieläkin parempi uutinen Trumpin kannalta oli viimeisen kilpailijan ilmoitus luopua leikistä. Supertiistain esivaaleissa nimitettiin myös kuvernööriehdokkaita, joista yksi on kuin tummempi versio Trumpista. 
Republikaanien presidenttiehdokkuudesta Donald Trumpin kanssa kilpaillut Nikki Haley on <a href="https://www.cbsnews.com/news/nikki-haley-dropping-out-republican-presidential-race/X">ilmoittanut</a> luopuvansa kisasta. Hän hävisi Trumpille esivaaleissa jopa kotiosavaltiossaan Etelä-Carolinassa, jossa on aiemmin toiminut kuvernöörinä.
Esivaalien supertiistaina äänestettiin kaikkiaan viidessätoista osavaltiossa ja Amerikan Samoassa. Trump voitti kaikissa lukuun ottamatta Vermontin pikkuruista osavaltiota, jossa Haley voitti niukasti. Vermont on demokraattien vahvaa kannatusaluetta.
Monet demokraatit äänestivät Trumpia vastaan kiusallaan
Vermontissa äänestäjiä ei vaadita etukäteen rekisteröitymään tietyn puolueen kannattajiksi, vaan jokainen voi esivaaleissa äänestää kumpaa puoluetta haluaa. On todennäköistä, että monet demokraattien kannattajat antoivat esivaaleissa äänensä Haleylle ihan vain tehdäkseen Trumpille kiusaa. Heillä ei ollut mitään tarvetta äänestää oman puolueensa esivaaleissa, koska käytännössä ainoa vaihtoehto oli Joe Biden.
Vermontin lisäksi ainoa äänestysalue, jossa Haley on voittanut Trumpin oli pääkaupunki Washington, jossa esivaalit järjestettiin jo aiemmin. Washington on täysin demokraattien vallassa.
Trump nostaa kannatustaan vähemmistöjen parissa
Presidentti Joe Bidenin kannatuksen lasku on polttava ongelma demokraateille. Biden on tällä hetkellä häviämässä Trumpille vaaligallupeissa. Tosin vaaleihin on vielä kahdeksan kuukautta aikaa.
Erityisen huolestuttavaa Bidenin kannalta on se, että hänen kannatuksensa mustien äänestäjien ja latinojen keskuudessa on <a href="https://www.cbsnews.com/news/trump-biden-polls-super-tuesday-2024/">laskenut</a> jopa yli kymmenen prosenttiyksikköä vuoden 2020 vaaleihin verrattuna, kun taas Trumpin kannatus on näissä äänestäjäsegmenteissä on noussut.
Mark Robinson Pohjois-Carolinan kuvernööriehdokkaaksi
Trumpin leirissä on useita vahvoja mustia poliitikkoja. Uusin nouseva tähti on Pohjois-Carolinan varakuvernööri Mark Robinson, joka valittiin supertiistaina republikaanien kuvernööriehdokkaaksi. Useissa osavaltiossa valitaan kuvernööri presidentinvaalien yhteydessä.
Donald Trump on asettunut virallisesti Robinsonin tukijaksi. Trumpin sanojen mukaan jykevärakenteinen Robinson on kuin &#8221;Martin Luther King steroideilla&#8221;.
Robinson on Trumpin kaltainen <a href="https://www.politico.com/news/2024/03/05/north-carolina-gov-primary-00144815">tykittelijä</a>, joka ei säästele sanojaan puhuessaan vastapuolen poliitikoista tai julkkiksista. Maallikkosaarnaajan lailla jyrisevä Robinson on konservatiivikristitty, jonka mielestä homous on kauhistus, sukupuolia on kaksi ja Michelle Obama on mies.
Robinson: &#8221;Kukaan ei ole teille velkaa orjuudesta&#8221;
Pohjois-Carolinan kuvernööriehdokas Mark Robinson on aiemmin sanonut, että valkoiset eivät ole mustille mitään velkaa &#8221;orjuuskorvauksina&#8221;. Hänen mielestään mustien pitäisi rahakorvausten vaatimisen sijaan kunnioittaa menneiden sukupolvien mustien uhrauksia näiden kamppailtua paremman tulevaisuuden puolesta.
<iframe loading="lazy" title="Mark Robinson on reparations" width="500" height="281" src="https://www.youtube.com/embed/m23IJSi0_K4?feature=oembed" frameborder="0" allow="accelerometer; autoplay; clipboard-write; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture; web-share" referrerpolicy="strict-origin-when-cross-origin" allowfullscreen></iframe>
Kuvernööriehdokkaana Robinson tullee saamaan paljon mediahuomiota, mikä puolestaan voi saada monet mustat äänestäjät tuntemaan, että republikaanit ovat heidän puolueensa.

”Supertiistai” oli Trumpin juhlaa – Nikki Haley ilmoitti jäävänsä pois kisasta

Woke on kulttuurillinen ilmiö, jonka vaikutuksesta kertoo esimerkiksi se, että kysymykset kuten voiko mies synnyttää tai onko Afrikan tähti -lautapeli rasismia ovat tänä päivänä osa yhteiskunnallista keskustelua, vaikka vielä 1990-luvulla ei moisia järjettömyyksiä juurikaan olisi pohdittu. Suomen Perusta -ajatuspajan uudessa artikkelimuotoisessa WOKE-kirjassa kirjoittajat pohtivat ja purkavat auki woke-ilmiötä sekä sitä, mihin se pyrkii.

Mitä woke on? Ensinnäkin on syytä ymmärtää, että kyse on suurten ristiriitojen yhteensulautumisesta. Woke-ideologiaan törmää etenkin yliopistomaailmassa, vaikka woke nimenomaan asettaa identiteettikysymykset ja ideologian tieteellisen tiedon edelle.
Wokelle ominaista on, että woke-ideologian omaksuneet ajattelevat olevansa suvaitsevaisia ja puolustavansa vähemmistöjä, vaikka todellisuudessa woke on autoritaarista vasemmistototalitarismia, joka haluaa tukkia eri mieltä olevien suut.
Kirjan esittelytekstissä kerrotaan: Woke on pienen piirin ääriajattelua, jolle annetaan suhteetonta näkyvyyttä ja vaikutusvaltaa. Se vaikuttaa etenkin yliopistoilla, vaikka se nimenomaan asettaa ideologian faktojen edelle. Se on sukua historian aiemmille vallankumouksille, mutta se on vallanpitäjien vallankumous tavallista kansaa vastaan.
Helsingin yliopisto on jo lähes wokettunut
Esimerkiksi woke-ilmiöstä voidaan nostaa vaikkapa Helsingin yliopiston taannoinen <a href="https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0960ef43-bf30-4e19-9754-49e4211ac532">ulostulo</a>, jonka mukaan lautapeliklassikko Afrikan tähti on rasistinen.
Sopivasti samaan aikaan WOKE-kirjan julkaisun kanssa Helsingin Yliopisto <a href="https://yle.fi/a/74-20023166?utm_source=twitter&amp;utm_medium=social&amp;utm_content=yleuutiset">ilmoitti</a> myös nimittävänsä ilmastoaktivisti Greta Thunbergin kunniatohtoriksi.
Yksi WOKE-kirjan kirjoittajista, perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtaja Joakim Vigelius luonnehtii, että uutinen saa ”woke-mittarin” värähtämään.
&#8211; Onko Thunberg korkeakoulutettu, tai onko hän käynyt edes lukiota harjoittaessaan aktivismia siellä täällä ja seilattuaan Atlantin toiselle puolelle? Nyt hän on saanut yliopistolta korkean kunnianosoituksen. Ehkä jään odottamaan, tuleeko minustakin Helsingin tai Tampereen yliopiston kunniatohtori, Vigelius heittää ironisesti. Hän on itse gradua valmisteleva yhteiskuntatieteiden kandidaatti.
Woken kritisoinnista lähtöpassit yliopistokurssilta
Joakim Vigelius on ajatuspajan toiminnanjohtajan Simo Grönroosin haastateltavana aiheesta tuoreella videolla, jonka voit katsoa <a href="https://stage.sudev.fi/perusasiaa-sarjassa-tiistaina-joakim-vigelius-mita-woke-on-suora-lahetys/">tästä</a>.
Vigelius on tavallaan itse woken kokemusasiantuntija. Vigelius taannoin Tampereen yliopistossa kyseenalaisti sukupuolentutkimusta käsitelleellä kurssilla luennoitsijan puheet siitä, että miehillä voisi olla kuukautiset.
Tapahtumasarja sai alkunsa Vigeliuksen huomattua kurssimateriaaleista väitteen, että miesten vessoissa pitäisi olla pienet roskikset, koska joillakin miehillä voi olla kuukautiset. Vigelius havaitsi, että käsitystä miesten kuukautisista pyrittiin ujuttamaan ovelasti osaksi yliopisto-opetusta.
Seurauksena oli valtava <a href="https://stage.sudev.fi/opiskelija-kyseenalaisti-yliopiston-opetuksen-miesten-kuukautisista-seurauksena-somekohu-ja-akkilahto-kurssilta/">somekohu</a>, ja Vigelius sai hetkellisesti itse lähtöpassit kurssilta.
Yliopistot otollinen ympäristö
Vigelius esittää kirjassa myös oman määritelmänsä wokelle, jonka mukaan woke on riita-aate. Määritelmän mukaan woke on yhdistelmä keksittyjä, muttei aidosti koettuja ongelmia. Se on kattokäsite kirjolle ajattelu- ja toimintamalleja, joita yhdistää näennäinen pyrkimys tasa-arvoon ja syrjimättömyyteen, mutta jota vaivaa tolkun puute. Sen määritelmät tasa-arvolle ja syrjimättömyydelle ovat ideologisesti intersektionaalisen feminismin, antirasismin ja vasemmistoradikalismin värittämiä, minkä vuoksi woken rummuttamat ’’ongelmat’’ asettuvat jatkuvasti normaaliväestön arkisen ymmärryksen ulottumattomiin.
Vigelius kirjoittaa, että ei ole sattumaa, että woke vaikuttaa ja pesii voimakkaasti juuri yliopistomaailmassa.
Yliopistot ovat olleet mitä otollisinta maaperää paitsi woken synnyttäneessä rodullisessa eripurassa piehtaroinnille myös eripuralle ylipäätään. Näin on etenkin yliopistojen ’’pehmeissä tieteissä’’, kuten humanistisilla sekä yhteiskuntatieteellisillä aloilla, joissa metodologisesti ilmiöiden subjektiivinen tutkinta, ymmärtäminen sekä kriittinen arviointi ovat useimmiten niiden objektiivista mitattavuutta tärkeämpiä.
Kritiikkiä ei yliopistomaailmassa suvaita
Samaan aikaan pehmeillä tieteillä on suhteessa teknistieteellisiin aloihin selkeä yliedustus mediassa, kulttuurissa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa, mikä entisestään alleviivaa tarvetta suhtautua kriittisesti woken kaltaisen ilmiön leviämiseen yliopistomaailmassa.
Woke on alkujaan lähtöisin Yhdysvalloista. Varhaista woke-kritiikkiä ilmeni jo Donald Trumpin presidenttikauden alussa, osin hänen valintansa myötävaikutuksesta, kun yliopistot Yhdysvalloissa ja Kanadassa saivat merkittävää huomiota siellä käydyistä identiteettipoliittisista yhteenotoista ja kulttuurisodista. Vigelius katsoo, että jälkikäteen tarkasteltuna niitä voidaan perustellusti kuvata woke-ilmiön esitaisteluina.
Vigelius sanoo, että woke-ideologia on tehnyt yliopistomaailmassa olemisen ahtaaksi niille, jotka eivät tunnusta woken opinkappaleita, kuten sukupuolen moninaisuutta.
&#8211; En nyt tarkoita yksinomaan omia kokemuksiani vaan monien muidenkin, sekä Suomen että Yhdysvaltojen yliopistoissa, Vigelius sanoo.
Käänsi tasa-arvoajattelun ylösalaisin
Tiedetoimittaja Marko Hamilo pureutuu omassa esseekirjoituksessaan siihen, miten woke on kääntänyt yhteiskunnassa tasa-arvoajattelun päälaelleen.
Perinteinen yhdenvertaisuusaate noudattaa ihmisoikeustaistelija Martin Luther Kingin periaatetta, jonka mukaan ihmisiä ei tulisi arvioida ihonvärin vaan heidän persoonallisuutensa ja luonteensa perusteella.
Woke-ideologia kuitenkin hylkää kingiläisen yhdenvertaisuusajattelun, sillä wokessa lähdetään siitä, että ihmiset ikään kuin jakautuvat erilaisiin kasteihin tai säätyihin sen mukaan, kuinka paljon kutakin ihmisryhmää on joskus historian saatossa sorrettu. Mitä sorretumpi ryhmä (on joskus ollut), sitä enemmän oikeuksia heillä on, ja valkoiset, seksuaalienemmistöön kuuluvat miehet ovat tässä kastiajattelussa ikään kuin kastittomia ja jo lähtökohtaisesti ”perisyntisiä.”
Tämä perusasetelma on toistunut tasa-arvo- ja rasismikeskustelussa yhä uudestaan viimeisen vuosikymmenen aikana. On syntynyt uusia ilmiöitä, liikkeitä ja lyhenteitä, kuten Black Lives Matter (BLM), kriittinen rotuteoria (Critical Race Theory, CRT) ja woke, eräänlainen sekulaari herätysliike. Nämä liikkeet ovat laajentaneet rasismin ja syrjinnän käsitteiden alaa kattamaan yhä laajemman joukon poliittisia kantoja ja puhetapoja.
Kokoavasti niitä voidaan kutsua identiteettipoliittisiksi liikkeiksi, koska kaikissa niistä keskiössä on jonkin identiteettiryhmän agendan ajaminen muiden ja erityisesti valkoisten kustannuksella. Hamilo kirjoittaa, että jo pelkästään niiden kritisoinnistakin saa nykyään helposti rasistin leiman.
Miksi woke halutaan kiistää?
Yksi wokeen liittyvistä kummallisuuksista on myös se, että keskustelu wokesta on ylipäätään hankalaa, koska woken olemassaolo pyritään usein kiistämään. Woken poisselittämisessä on erityisesti ansioitunut Helsingin Sanomat, joka viime syksynä <a href="https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009211489.html">esitti</a>, että woke-sanaa ei kannattaisi käyttää. Sinänsä Hesarin ehdotus on kummallinen, koska jo neljä vuotta sitten HS uutisoi, miten USA:n entinen presidentti Barack Obama moitiskeli nuoria opiskelijoita moraalisen puhdasoppisuuden haitallisuudesta ja käytti woke-sanaa.
Kielitieteilijä Erkki Seppänen tarkastelee WOKE-kirjassa määrittelyn haasteita sekä sitä, miten woke-keskustelua etenkin sosiaalisessa mediassa pyritään estämään tai hidastamaan väitteillä, joiden mukaan wokesta käytetään vääriä sanoja.
Vaikka woke-ilmiö tai woke-kulttuuri on herättänyt yhä enenevässä määrin keskustelua myös Suomessa ja aihetta on käsitelty runsaasti valtamediassa, siitä on julkaistu useampia kirjoja ja sen tiimoilta on julkaistu myös akateemista tutkimusta, Seppänen kirjoittaa törmäävänsä usein vastaväitteisiin, että mitään wokea ei ole olemassakaan, ettei sitä voi määritellä tai että kyseessä olisi vain oikeiston (tai peräti äärioikeiston) keksimä olkiukko.
Woke-väki kiistää ilmiön olemassaolon
Seppäsen osuva havainto on: kun jotain ei voida nimetä, siitä ei myöskään voida puhua.
Saman havainnon on tehnyt myös bloggaaja ja some-vaikuttaja nimimerkillä wokal distance, jonka selitys tiivistetysti on, että on mahdotonta vastustaa sellaista ilmiötä, jonka olemassaoloa ei voi hahmottaa ja jolle ei ole annettu nimeä.
<blockquote class="twitter-tweet" data-width="500" data-dnt="true">
1/ It isn&#39;t &quot;Woke&quot; It isn&#39;t &quot;Critical Race Theory&quot; It isn&#39;t &quot;Socialism&quot; It isn&#39;t &quot;Critical Social Justice&quot; It isn&#39;t &quot;Neo-marxism&quot; It isn&#39;t &quot;Cultural Marxism&quot; It isn&#39;t &quot;political correctness&quot;
Why you aren&#39;t allowed to give *IT* a name,
A thread 🧵<a href="https://t.co/5gVlF1bTSj">https://t.co/5gVlF1bTSj</a>
&mdash; Wokal Distance (@wokal_distance) <a href="https://twitter.com/wokal_distance/status/1566514815937421317?ref_src=twsrc%5Etfw">September 4, 2022</a></blockquote>
<script async src="https://platform.twitter.com/widgets.js" charset="utf-8"></script>
Kun jokin ajatussuunta tai ideologia on nimetty ja sille on määritelty sisältö, nimeäminen antaa mahdollisuuden erottaa idea muiden ideoiden joukosta, tarkastella sitä läheltä ja esittää kritiikkiä sitä kohtaan. Tätä woke-väki ei halua sallia tapahtuvan. Väitteisiin woken kiistämisestä voi siis suhtautua varauksella.
Suomen Uutiset suosittelee WOKE-kirjan lukemista kaikille. Kirjan pääset lukemaan <a href="https://www.suomenperusta.fi/julkaisu/woke-identiteettipolitiikkaa-antirasismista-transkysymyksiin/">tästä</a>.
&nbsp;

Woke on moderni riita-ideologia, jonka määrittämät ongelmat asettuvat normaaliväestön arkisen ymmärryksen ulottumattomiin

World Economic Forum on säätiö, joka esittää tavoitteekseen ratkaista ihmiskunnan suurimpia haasteita. Toiminnan keskiössä ovat suurkokoontumiset Sveitsin Davosissa, johon matkaa vuosittain tuhansia vaikutusvaltaisia henkilöitä ympäri maailmaa. Yksityisjeteillä saapuvat valtiojohtajat, yritysjohtajat, suursijoittajat ja viihdemaailman tähdet tulevat verkostoitumaan, solmimaan diilejä ja juhlimaan maailmanparantamisen, ilmastonmuutoksen torjumisen ja ihmisoikeuksien nimissä. Talousfoorumia käsittelevässä tuoreessa paljastuskirjassaan Peter S. Goodman käsittelee eliitin kokoontumisajojen räikeää kaksinaismoralismia. Foorumin perustaja ja johtaja Klaus Schwab kutsui kokoukseen mm. Kiinan diktaattori Xi Jinpingin ja kehui Kiinan johtajuutta ”vastuulliseksi”. Maailman talousfoorumi puhuu mielellään läpinäkyvän hallinnon puolesta. Länsimaiset asiantuntijat ovat puolestaan varoitelleet foorumin edistävän epädemokraattista ja suljettua globaalia päätöksentekoa. Suomessa sen alaiseen verkostoon kuuluvat mm. Sanna Marin ja Annika Saarikko.

Vuosittain jopa kolme tuhatta vaikutusvaltaista henkilöä ympäri maailmaa kerääntyy parveilemaan Davosiin Sveitsiin World Economic Forumin, Maailman talousfoorumin kokoukseen. Päästäkseen viiden päivän mittaiseen tapahtumaan osallistujat maksavat lipuista jopa 25 000 euroa – kalliin vuosittaisen jäsenmaksun lisäksi. Paikan päältä ei puutu yhteiskunnallisia paneeleja, yksityisjettejä ja ylellistä juhlimista.
Yritysjohtajat, suursijoittajat, valtiojohtajat, päättäjät ja maailmankuulut viihdemaailman tähdet tapaavat toisiaan tarkoituksenaan &#8221;ratkaista aikamme suurimpia haasteita&#8221;, <a href="https://nypost.com/2022/01/29/how-the-world-economic-forum-became-the-most-exclusive-party-ever/">kirjoittaa</a> Peter S. Goodman tuoreessa kirjassaan &#8221;Davos Man: How the Billionaires Devoured the World&#8221;. Maailman talousfoorumi on &#8221;tapahtuma, jossa Bill Clintonin, Mick Jaggerin ja Greta Thunbergin intressit kohtaavat samaan aikaan samassa paikassa.&#8221; World Economic Forumissa ei kuitenkaan tehdä päätöksiä, vaan sinne tullaan poseeraamaan, verkostoitumaan, juhlimaan ja pönkittämään omaa tärkeyttä.
Pelkästä kokoukseen pääsemisestä on tehty hankalaa, mikä lisää sen elitistisyyttä. Sveitsiläisessä laskettelukylässä on rajattu määrä hotellihuoneita, joiden hinnat nousevat useisiin satoihin euroihin yöltä. Osa kokouksen osallistujista joutuu yöpymään naapurikylissä. Parhaista paikoista on kova kilpailu. Toimittaja Nick Paumgarten kuvasi, että tapahtuman eksklusiivisuus sähköistää sosiaalista ilmapiiriä.
<h4>Yritystalouden konferenssista maailmanpoliittiseksi verkostoksi</h4>
Maailman talousfoorumin juuret juontavat vuoteen 1971, jolloin nuori ekonomisti, Geneven yliopiston kauppakorkeakoulun professori Klaus Schwab halusi kouluttaa eurooppalaisia yrityksiä amerikkalaisilla johtamisopeilla.
Opiskeluaikoinaan Harvardissa Schwabin oppi-isiä olivat mm. Henry Kissinger ja John Kenneth Galbraith. Hän alkoi kehittelemään ajatusta sidosryhmäkapitalismista. Ajatuksen mukaan yrityksen tulisi panostaa liiketoimintansa ohella laajemmin yhteiskunnalliseen toimintaan. Levittääkseen ajattelutapaa systemaattisemmin eliitin kautta hän perusti vuosittaisen tapahtuman nimeltä European Management Forum.
Jo alusta asti Schwabin foorumi onnistui houkuttelemaan satoja vierailijoita kymmenistä maista. Muutamassa vuodessa foorumilla oli jo maine erityisenä tapahtumana. Schwab tarjosi yritysjohtajille ja valtiojohtajille mahdollisuuden verkostoitua keskenään ja solmia diilejä normaalia tehokkaammin. Vuonna 1987 Schwab muutti tapahtuman nimen World Economic Forumiksi erottautuakseen tavanomaisista bisneskoferensseista. Tapahtuman agenda muuttui myös entistä poliittisemmaksi.
Nykyisessä foorumin logossa mainitaan sen missio: &#8221;Sitoutunut parantamaan maailman tilaa&#8221;. Motto on mukana kaikissa bannereissa, joita on ripustettu Davosissa kadun kulmiin ja kokoustiloihin tapahtuma-aikaan.
<h4>Moraaliposeeraavat modernit miljardöörit</h4>
Vanhan ajan miljardöörit kuten Andrew Carnegie ja J.P. Morgan keskittyivät bisnestensä laajentamiseen ja olivat varsin tyytyväisiä sitä kautta hankittuun asemaan. Goodmanin mukaan moderni Davos-miljardööri potee puolestaan riittämättömyyden tunnetta. Tällainen miljardööri haluaa kiitosta ja hyväksyntää maailmanparantajana, vaikka ei tekisi mitään sen suuntaistakaan. Heitä motivoi moraaliposeeraus ja yhteiskunnallinen tärkeily.
Goodman, joka on osallistunut Maailman talousfoorumiin toimittajana vuodesta 2010 lähtien kertoo suuresta ristiriidasta jalon julkikuvan ja karun, &#8221;surrealistisen&#8221; todellisuuden välillä.
Toimittaja kertoo nähneensä miljardöörejä ryhmäharjoituksessa silmät sidottuina kuuntelemassa huutamista ikään kuin jäljitelläkseen Syyrian pakolaisten kokemuksia. Tämän jälkeen he napostelivat tryffeleitä suurten pankkien isännöimillä illalliskutsuilla. Ihmiskauppaa koskevan paneelin jälkeen salista poistuneet innokkaat pääomasijoittajat paiskoivat keskenään kättä saatuaan kutsut venäläisen oligarkin yksityisjuhliin. Sinne oli luvattu prostituoituja Moskovasta asti.
Ilmastonmuutoksen torjuminen on ollut yksi foorumin keskeisistä teemoista. Vuonna 2019 arviolta 1500 lentokonetta saapui Davosiin tapahtuman tiimoilta. Määrä oli 11 prosenttia korkeampi kuin vuotta aikaisemmin. Lentokoneita vuokraavan Air Charter Servicen privaattijeteistä vastaava johtaja Andy Christie kommentoi liikenteen kasvua sillä, että firmat kilpailevat keskenään Davosin tapahtumaan osallistumisesta.
<h4>Häpeilemättömän kaksinaismoralismin roolimalli</h4>
Maailman talousfoorumin hurmoksellisuuden lisäksi myös perustajan oma ego on paisunut. Schwabin käytöksestä on tullut tärkeilevää ja suuruudenhullua. Goodman kertoo, että matkustaessaan hän odottaa valtiomiestason kohtelua. Esimerkiksi lentokentälle saapuessaan vastassa täytyy olla vastaanottodelegaatio.
Jo vieraillessaan Etelä-Afrikassa 1990-luvun puolivälissä ja puhuessaan Nelson Mandelan edessä Schwab julisti omina sanoinaan Martin Luther Kingin kuuluisan tokaisun &#8221;I have a dream&#8221; &#8211; minulla on unelma. Maailman talousfoorumin viestintävastaavana työskennellyt Barbara Erskine muisteli tapahtuman olleen monille äärimmäisen kiusallinen.
Schwab on usein leveillyt kollegoilleen odottavansa Nobelin rauhanpalkintoa työstään Maailman talousfoorumin hyväksi. Toistaiseksi hän saa vieläkin odottaa.
Goodmanin mukaan Schwabilla on erityinen kyky tyydyttää vaikutusvaltaisten ihmisten narsistisia taipumuksia. &#8221;Hän osoittaa uskoa puheidensa totuudenmukaisuuteen silloinkin, kun ne olisivat ristiriidassa todellisuuden ja foorumin hengen kanssa.&#8221;
Tämän ansiosta Schwab on voinut kutsua puhujiksi mm. Kiinan presidentti Xi Jinpingin, jolla on maine ihmiskaupan, pakkotyön ja toisinajattelijoiden murskaamisen tukijana.
&#8221;Epävarmassa ja epävakaassa maailmassa kansainvälinen yhteisö odottaa Kiinan jatkavan yhteistyöhaluista ja vastuullista johtajuuttaan&#8221;, totesi Schwab esitellessään Kiinan johtajan vuonna 2017. Se hetki paljasti Maailman talousfoorumin ironisen ja tekopyhän luonteen.
&#8221;Perustajamiljardööri isännöi tapahtumaa, joka oli täynnä luentoja läpinäkyvästä hallinnosta&#8221;, kuvaa Goodman. Samalla hän hehkutti suurvallan diktaattoria.
<h4>Foorumin agenda ja kiistanalaisuus</h4>
Toimintamalliltaan Maailman talousfoorumi on suuryritysten rahoittama säätiö, joka julkilausumiensa mukaan pyrkii edistämään globalisaatiota, vapaakauppaa sekä yritysten ja valtioiden välistä yhteistyötä. Foorumi julkaisee <a href="https://www.weforum.org/reports/">raportteja</a> mm. tasa-arvon toteutumisesta eri maissa sekä ajankohtaisia selvityksiä talouden ja teknologian ilmiöistä.
Vuonna 2016 Maailman talousfoorumi <a href="https://twitter.com/wef/status/813869325635424256">jakoi</a> Twitterissä tanskalaisen sosiaalidemokraattien kansanedustaja Ida Aukenin kommentin ”Tervetuloa vuoteen 2030. En omista mitään, minulla ei ole yksityisyyttä, ja elämäni on parempaa kuin koskaan.” Myöhemmin Auken <a href="https://www.reuters.com/article/uk-factcheck-wef-idUSKBN2AP2T0">kommentoi</a>, ettei idea ollut politiikkasuositus, vaan hän halusi herättää keskustelua. Provokatiivisten avausten mainostaminen on joka tapauksessa herättänyt spekulointia talousfoorumin agendasta.
Foorumin poliittisuus yhdistettynä läpinäkyvyyden puutteeseen on herättänyt huolta yleisemminkin. Toukokuussa 2020 foorumin järjestämän kokouksen virallinen nimi oli ”Great Reset” (suuri nollaus), joka viittasi talouden, teknologian ja poliittisten hallintomallien uudelleenjärjestämiseen. Jo vuosien ajan asiantuntijat ovat varoittaneet foorumin epädemokraattisuudesta, mikäli maailmanpoliittisia uudistuksia valmistellaan epävirallisissa suljetuissa tapaamisissa kansainvälisen eliitin kesken. Kriittisiä puheenvuoroja on kuultu myös Suomessa eri suunnilta.
Myös foorumin alainen nuorten huippujohtajien globaali verkosto The Forum of Young Global Leaders on saanut kriittistä huomiota. Bloombergin <a href="https://www.bloomberg.com/news/articles/2008-03-17/young-global-leaders-anderson-cooper-and-leonardo-dicaprio-are-in-the-most-exclusive-private-social-network-in-the-world-dot">mukaan</a> kyseessä on ”maailman eksklusiivisin yksityinen sosiaalinen verkosto”. Suomesta verkostoon <a href="https://yle.fi/uutiset/3-11902107">kuuluvat</a> mm. pääministeri Sanna Marin (sd.) ja valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.). Vanhoja jäseniä ovat entiset pääministerit Alexander Stubb (kok.) ja Jyrki Katainen (kok.). Järjestö kertoo pyrkivänsä edistämään verkostoitumista ja ”vastuullista johtajuutta”.
Goodmanin tuore paljastuskirja ja sen osoittamat ristiriidat auttavat ymmärtämään, miksi Maailman talousfoorumilla on pakonomainen taipumus kuuluttaa joka suuntaan olevansa ”vastuullinen” maailmanparantaja.

Globaali eliitti lentää yksityiskoneilla Davosiin torjumaan ilmastonmuutosta – uutuuskirja valottaa World Economic Forumin ja sen perustajan Klaus Schwabin häpeämätöntä kaksinaismoralismia

Floridan osavaltio aikoo kieltää niin kutsutun &#8221;kriittisen rotuteorian&#8221; opettamisen kouluissa. &#8221;Rakenteellisen rasismin&#8221; käsitteeseen perustuvan teorian katsotaan luovan vihamielistä ilmapiiriä kouluissa ja saavan lapset vihaamaan toisiaan ihonvärin perusteella. Uusi laki antaisi myös yritysten työntekijöille mahdollisuuden kieltäytyä &#8221;monimuotoisuuskoulutuksista&#8221;. 
Kuvernööri Ron DeSantis julkisti viime viikolla lakiesityksen, joka kieltää niin kutsutun &#8221;kriittisen rotuteorian&#8221; opettamisen Floridan kouluissa, kertoo <a href="https://www.nbcmiami.com/news/local/florida-gov-desantis-unveils-stop-woke-act-targeting-critical-race-theory/2642176/">NBC</a>. Laki kattaisi kaikki koulut esikouluista lukioihin asti. Rotuteorian opettamisen lisäksi laki kieltäisi koulupiirejä ja yliopistoja palkkaamasta kriittiseen rotuteoriaan erikoistuneita konsultteja.
Lakiesitys tunnetaan nimellä Stop WOKE (Wrongs against Our Kids and Employees) eli &#8221;pysäyttäkää vääryydet lapsia ja työntekijöitä vastaan&#8221;. Lain tarkoitus on siis suojella koululaisia ja yritysten henkilökuntaa kriittisen rotuteorian aiheuttamalta vihamieliseltä ympäristöltä.
&#8211; Me nousemme Floridassa vastustamaan sitä valtion hyväksymää rasismia, joka tunnetaan kriittisen rotuteorian nimellä, DeSantis sanoi tiedotteessaan.
&#8211; Me emme halua, että Floridan verovaroja käytetään siihen, että lapsia opetetaan vihaamaan meidän maatamme tai toisiaan.
Rakenteellinen rasismi ja orjuus kaiken keskipisteenä
Kriittisen rotuteorian lähtökohtana on se, että yhteiskunnan rakenteissa esiintyy järjestelmällistä, rakenteellista rasismia, joka ylläpitää valkoisten ylivaltaa. Teoriaan kuuluu, että Yhdysvaltain historiaa tarkastellaan orjuuden kautta.
Tätä ideologiaa kuvernööri DeSantis ei siis halua kouluissa opetettavan. Vastaavia hankkeita on meneillään <a href="https://www.foxnews.com/politics/north-dakota-bill-ban-critical-race-theory">muissakin</a> republikaanien johtamissa osavaltioissa.
Myös suuryritysten työntekijät saavat suojaa
Uusi laki antaisi vanhemmille mahdollisuuden <a href="https://nypost.com/2021/12/15/desantis-bill-would-ban-critical-race-theory-from-schools-workplaces/">haastaa</a> koulupiiri oikeuteen, mikäli heidän lapsilleen opetetaan kriittistä rotuteoriaa. Lisäksi laki antaisi yritysten työntekijöille mahdollisuuden kieltäytyä &#8221;monimuotoisuuskoulutuksista&#8221; ja muista Woke-kulttuurin ilmentymistä yrityksissä.
&#8211; Meidän on suojeltava työntekijöiltä siltä vihamieliseltä työympäristöltä, joka syntyy, kun suuryritykset pakottavat työntekijänsä osallistumaan kriittiseen rotuteoriaan perustuviin koulutuksiin, DeSantis sanoo. Esimerkkeinä tällaista harjoittaneista yrityksistä hän mainitsee Googlen, Bank of American ja Raytheonin.
Mahdollinen presidenttiehdokas
Kuvernööri Ron DeSantis otti esille myös Martin Luther Kingin kuuluisan Minulla on unelma -puheen, jossa tämä toivoi, että ihmisiä ei arvioitaisi heidän ihonvärinsä vaan heidän luonteensa perusteella. Kriittisessä rotuteoriassa ihmisiä arvotetaan nimenomaan ihonvärin perusteella.
Ron DeSantisia pidetään mahdollisena republikaanien <a href="https://nypost.com/2021/09/08/gov-ron-desantis-dismisses-2024-presidential-run/">presidenttiehdokkaana</a> vuoden 2024 vaaleissa, mikäli Donald Trump ei enää lähde ehdolle. Hänet saatetaan nähdä vaaleissa myös Trumpin rinnalla varapresidenttiehdokkaana.

”Stop WOKE” – Florida kieltää rotuteorian opetuksen kouluissa

Lokakuun lopussa Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama lähetti kriittisen viestin häntä lähellä oleville, joita hän luonnehti poliittisesti valveutuneiksi (”woke”). Demokraattien hahmo ilmaisi huolensa siitä, että hänelle läheiset poliittiset voimat ovat menneet liian pitkälle identiteettipolitiikkansa kanssa. Tämä teksti pyrkii taustoittamaan, miten merkittävästä ilmiöstä on kyse, minne juuret ulottuvat, ja miten ilmiö sekä siihen viittaava käsite vaikuttavat Suomessakin politiikkaan.

Perinteiset ideologiat kuten sosialismi ja liberalismi sekä variaatiot kuten sosiaalidemokratia ja markkinaliberalismi ovat aiemmin auttaneet hahmottamaan länsimaisia jakolinjoja yhteiskuntapoliittisissa kysymyksissä. Valtion omistajuudessa, verotuksessa, työvoimapolitiikassa ja julkisen vallan tarjoamissa etuuksissa on viime kädessä kyse kansalaisen ja hallinnollisen auktoriteetin välisen suhteen määrittelystä.
Viime vuosina suurten ideologioiden merkitys politiikan kielessä on alkanut murtumaan. Politiikan peruspilareiden väitetään olevan liikkeessä. Brexitin ja Yhdysvaltain presidentinvaalien alla Suomenmaan <a href="https://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/mannerlaatat-liikahtelevat-politiikassa-6.3.110492.0f50275438">pääkirjoitus</a> &#8217;Mannerlaatat liikahtelevat politiikassa&#8217; (8.5.2016) alkoi huomiolla: ”Maailma ei ole valmis eikä vakaa, ja historia ei sittenkään loppunut”.
Fraasi viittaa yhdysvaltalaisen filosofin Francis Fukuyaman 90-luvun menestyskirjaan &#8217;Historian loppu ja viimeinen ihminen&#8217; (1992). Fukuyamalle kylmän sodan päättyminen, Berliinin muurin murtuminen ja Neuvostoliiton romahtaminen merkitsivät suurten ideologisten kamppailujen päättymistä liberaalin demokratian voittoon. Vielä uuden vuosituhannen kynnyksellä länsimaiden oli helppoa tuudittautua tarinaan liberaalidemokraattisen globaalin maailmanjärjestyksen voittamattomuudesta.
Kuluneen vuosikymmen aikana tapahtunut kehityskulku sai useammat ympäri maailmaa epäilemään historian lopun väistämättömyyttä. Suomen uutisissa aihetta <a href="https://stage.sudev.fi/marko-hamilo-historian-lopusta-sivilisaatioiden-konfliktiin/">käsiteltiin perusteellisesti</a> jo kesällä 2016. Viimeistään brexit ja presidentti Donald Trumpin nousu olivat kylmä suihku niskaan monien maailmankuvalle. Tästä seuranneita shokkireaktioita, henkisiä erämaavaelluksia ja kivuliaita hyväksymisprosesseja on voinut lukea useista medioista vuodesta 2016 lähtien.
Mannerlaattavertaus esiintyy myös tuoreemmassa Marko Maunulan <a href="https://suomenkuvalehti.fi/americana/liikkuvatko-amerikkalaisen-politiikan-mannerlaatat-onko-republikaaneista-tulossa-tyovaenluokan-puolue/">tekstin</a> otsikossa (SK 4.2.2019). Maunula esittelee havaintojaan Yhdysvaltain politiikan polarisaatiosta ja republikaanien pyrkimyksestä hakea yhdistäviä tekijöitä entistä enemmän suurten ideologisten kysymysten varjoon jäävistä identiteettikysymyksistä ja jopa populistisista asenteista. Maunula on selittänyt Yhdysvaltain politiikan identiteettikysymyksistä jo vuosia ennen kuin termi identiteettipolitiikka alkoi yleistyä poliittisessa kielessä.
Kyse ei ole pelkästä polarisaatiosta. Suurten ideologioiden viitoittamia perinteisiä jakolinjoja ovat haastaneet globaalit ilmiöt kuten ilmastonmuutos, maahanmuutto sekä paikallisempia muotoja hakevat identiteettikysymykset. Ajatus perinteisistä poliittisista jakolinjoista poikkeaville ristikkäisille ulottuvuuksille ei ole uusi, mutta vasta identiteettipolitiikan nousu on tehnyt ilmiöstä globaalin ja näkyvän.
Samalla siitä on tullut voimakas ja erottuva sana, johon kiteytyy suuri määrä merkityksiä, historiaa, asenteita, inhimillisiä vaistoja, houkuttelevia poliittisia strategioita ja sudenkuoppia.
<h4>Identiteettipolitiikan nousu poliittiseksi muotikäsitteeksi</h4>
Suomessa yhden varhaisimmista kuvauksista identiteettipolitiikalle antoi tietokirjailija Ville Lähde jo eduskuntavaalien 2011 jälkeen:
&#8221;Identiteettipolitiikassa poliittisten ryhmien jäsenten tai äänestäjien näkemys itsestään ohjaa etusijassa heidän toimintaansa. Poliittinen kenttä ei näin jakaudu ensisijaisesti asioiden vaan identiteettien rakennusaineiden (uskontojen, elämäntapojen, etnisyyden, kansallisuuden, luokan, sukupuolen ja niin edelleen) mukaan. Puolueet ja poliittiset liikkeet yrittävät muokata itseään sellaiseen muotoon, että ne voivat omia erilaisia identiteettejä ohjelmiensa alle.&#8221;
Oxfordin sanakirjan määritelmän mukaan identiteettipolitiikka tarkoittaa &#8221;poliittisia positioita, jotka perustuvat ihmisten läheisiksi kokemiinsa sosiaalisiin ryhmiin, jotka voivat perustua ennemmin uskontoon, rotuun tai sosiaaliseen taustaan kuin perinteisiin poliittisiin puolueisiin.”
Tämä on merkittävä ero valistusajan ideologioihin kuten länsimaiseen liberalismiin, jonka ajatus vapaudesta ja samanarvoisuudesta lain edessä eivät ole identiteettikysymyksiä.
Moni kohdeyleisön identiteettiin vetoava ilmaisun muoto ei ole identiteettipolitiikkaa. Suosittua termiä saatetaan käyttää herkästi kuvaamaan mitä tahansa kulttuuriin, elämäntapaan tai henkilökohtaisiin asenteisiin liittyvää poliittista viestintää. On kuitenkin olennaista huomata, että identiteettipolitiikalla viitataan konkreettisiin poliittisiin kantoihin ja identiteetin rooliin jakolinjojen perusteena.
Esimerkiksi poliitikon henkilökohtainen sosiaalisen median päivitys joulukirkossa käymisestä, vegaaniateriastaan tai polkupyöräilystä vihreät ihonmyötäiset trikoot päällä voi vedota kannattajien identiteettiin ja tulla leimatuksi “identiteettipolitiikaksi”. Esimerkkitapausten kaltaiseen signalointiin ei kuitenkaan sisälly konkreettisia politiikkasuosituksia. Siksi niitä ei voi vielä sellaisenaan määritellä identiteettipolitiikaksi.
<h4>Identiteettipolitiikan kritiikkiä</h4>
Kirjailija Jonathan Rauchin mukaan identiteettipolitiikkaa on aina ollut olemassa, ja se pitäisi nähdä kaksijakoisena: hyvänlaatuinen identiteettipolitiikka eheyttää yhteiskuntaa, kun taas huonolaatuinen hajottaa. Sosiaalipsykologi Jonathan Haidt on havainnollistanut tätä eroa vertaamalla Martin Luther Kingin tasa-arvovaatimuksia nykyaikaiseen yliopistoissakin opetettavaan intersektionaalisuuteen, eli identiteettiominaisuuksien ristikkäisvaikutuksiin.
Martin Luther King tavoitteli mustille tasa-arvoisia oikeuksia retoriikalla, joka vetosi Yhdysvaltojen syntyhistoriaan, kansakunnan yhteiseen tarinaan ja perinteisiin arvojulistuksiin. Puhe &#8221;amerikkalaisesta unelmasta&#8221; ja siitä, että &#8221;jokainen ihminen on luotu saman arvoiseksi&#8221; ei lyönyt kiilaa ihmisryhmien välille. Se ei myöskään nimennyt ihmisiä tai ryhmiä rooleihin, sortajiin, etuoikeutettuihin tai uhreihin.
Vastaavasti yliopistoissa myöhemmin hautuneet opit intersektionaalisuudesta ovat ajan myötä motivoineet ja tarjonneet oikeutusta vastakkainasettelulle.
Merkittävä varhainen esikuva intersektionaalisessa ajattelussa on oikeustieteen professori Kimberlé Crenshaw, jonka essee vuodelta 1989 havainnollisti mustan amerikkalaisen naisen kokemuksen poikkeavan yleisistä mustien tai naisten kokemuksista. Kuuluisassa tapauksessa General Motorsia syytettiin mustien naisten syrjinnästä, vaikka yritys kykeni osoittamaan, että se oli rekrytoinut sekä paljon mustia että naisia.
Haidt kuvaa, miten intersektionaalinen oppi jäsentelee sortoa useisiin tekijöihin kuten sukupuoleen, ikään ja viehättävyyteen. Kaikki arvokas tai ihailtava, jota jollain ryhmällä on, nähdään etuoikeutena ja sorron lähteenä niitä kohtaan, joilla sitä ei ole. Kun yhteiskunta määritetään suuren sorron matriisiksi, intersektionaalisuuden ydin on, etteivät pieniin osiin jäsennellyt vähemmistöt voi käydä kamppailujaan siiloissa – niiden on yhdistyttävä ja keskitettävä voimansa pääviholliseen: valkoiseen heteromieheen, joka on mahdollisesti kristitty, juutalainen tai ateisti. Haidt katsoo, että tällainen vastakkainasettelu stimuloi ihmisen ikiaikaisia heimoviettejä ja tarjoaa merkitystä ja tarkoituksen tunnetta.
Intersektionaalinen jaottelu rakentuu eroihin ihmisten välillä ja tarjoaa näin loputtomasti mahdollisuuksia uusin vastakkainasetteluihin. Haidtin mukaan vaarana esimerkiksi intersektionaalisen teorian lähteillä, yliopistokampuksilla, on ikuinen konfliktien kierre, sillä mikään kampus ei määritelmällisesti pysty täydellisesti eliminoimaan kaikkia sorron muotoja, mikroaggressioita ja väärinymmärryksiä. Amerikkalaisissa huippuyliopistoissa kuten Yalessa ja Berkeleyssä on äskettäin väitetty nähdyn vaientamista, uhkailua ja jopa väkivaltaa sortavaksi koettuja ideoita ja puhetta vastaan.
Haidt esittää retorisen kysymyksen: ovatko huippuyliopistot paikkoja, joissa vähemmistöjen sorto on vakavimmillaan, vai selittääkö rajuja reaktioita se, että yliopistoissa radikaali aktivismi on yleisintä?
Viime vuosina suurta medianäkyvyyttä saanut kanadalainen kliinisen psykologian professori Jordan B. Peterson on tullut tunnetuksi myös identiteettipolitiikan kriitikkona. Hänen mukaansa keskeinen ongelma on siinä, että erilaisia ryhmäidentiteettejä on loputon määrä. Määrittelyä voi jatkaa siihen saakka kunnes jokainen yksilö on oma identiteettiryhmänsä.
Perinteisten identiteettikategorioiden kuten etnisyyden, sukupuolen ja seksuaalisuuden lisäksi kriteerejä voisivat olla mm. älykkyys, viehättävyys, pituus ja paino. Yksittäisten kriteerien nostaminen politiikan keskiöön sortaisi määritelmällisesti muita potentiaalisesti yhtä relevantteja identiteettejä.
Lokakuussa 2019 kuultu Obaman kritiikki identiteettipolitiikkaa kohtaan ei ole suinkaan demokraattipiireissä ensimmäinen tai uusi ilmiö. Esimerkiksi pitkäaikainen demokraattien tukija, professori Mark Lilla kritisoi ilmiötä jo vuonna 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen ilmestyneessä kirjassaan The Once and Future Liberal. After Identity Politics. Lilla näki demokraattien identiteettipolitiikan yhtenä Hillary Clintonin vaalitappiota selittäneenä tekijänä: ihmisten välisten eroavaisuuksien juhlistamisen sijaan politiikassa olisi pitänyt korostaa yhdistäviä tekijöitä. Lilla kuvaa, että jopa kouluissa eri identiteettiryhmille tarjotaan omia historianarratiiveja, mikä vaikeuttaa yhteisen kokonaiskuvan muodostamista.
Sananvapausaktivisti Jarkko Tontti on tarkastellut ilmiötä perusteellisesti ja näkee sen rantautuneen Suomeen mm. kulttuurisen omimisen käsitteen muodossa. Enemmistö tai toinen identiteettiryhmä ei kyseisen ihanteen mukaan saisi esittää toista identiteettiryhmän edustajaa esimerkiksi taideteoksessa tai populaarikulttuurissa. Suomessa vasemmistopiireissä syntyi kohu vuonna 2017, kun Ylen Pressiklubia juontanutta Sanna Ukkolaa syytettiin ”kulttuurisesta omimisesta” hänen käytettyään intiaanipäähinettä rekvisiittana suorassa lähetyksessä. Seuraavana vuonna Yle <a href="https://stage.sudev.fi/inarinsaamelainen-korutaiteilija-inka-kangasniemi-ihmettelee-ylen-paatosta-sensuroida-herra-heinamaki-ohjelma-pikku-kakkosesta/">hyllytti</a> Pikku Kakkosen lastenohjelman Herra Heinämäen Lato-orkesterin. Syynä oli intiaanihahmo. Saamelaisaktivisti Petra Laiti oli valittanut asiasta Twitterissä.
<h4>Identiteettipolitiikka voi uhata jopa globalistien ihanteita</h4>
Historian loppua 90-luvulla julistanut Fukuyama on sittemmin korjannut joitain aikaisempia, nykyisin idealistisilta näyttäviä, käsityksiään. Viime vuosina hän on väittänyt identiteetillä olevan merkitystä jopa maailmanpolitiikan tasolla. Uusimmassa kirjassaan &#8217;Identity. The demand for dignity and the politics of resentment.&#8217; (2018) Fukuyama kuvaa identiteettipolitiikkaa maailmanlaajuiseksi ongelmaksi:
“Identiteettipolitiikan nousu on modernien liberaalien demokratioiden suurimpia uhkia, ja ellemme pyri saavuttamaan universaalia ymmärrystä ihmisen arvokkuudesta, juutumme itse pysyvään konfliktiin.&#8221;
Fukuyama pyrkii ymmärtämään ilmiön taustalla vaikuttavia tavallisia ja helposti tunnistettavia tekijöitä ilman demonisointia tai hurmoksellisuutta. Hän määrittelee identiteetin kumpuavan pohjimmiltaan arvokkuuden tarpeesta. Identiteetin merkitys kasvaa väistämättä, kun ympäröivän yhteiskunnan sosiaaliset normit etääntyvät yksilön sisäisestä minuudesta ja omanarvontunnosta.
Pohjaa ajatuksilleen Fukuyama hakee mm. 1800-luvun hegeliläisestä filosofiasta, joka pitää sosiaalisen statuksen tavoittelua ihmiskunnan keskeisenä eteenpäin ajavana voimana. Esimerkiksi taloudellisista vaikeuksista tulee Fukuyaman mukaan paljon polttavampia poliittisia kysymyksiä, jos niihin liittyy voimakkaita tunteita kuten pelkoa halveksutuksi tulemisesta.
Fukuyaman erityisen kritiikin kohteena on perinteisen politiikan taustalla vaikuttanut taloustieteellinen maailmankuva sen mekaanisine oletuksineen. Taloustiede kuvaa keinoja tavoitella ihmisille mielekkäitä asioita, mutta ei itsessään selitä psykologista mieltymysten muodostumista ja muutoksia ajan yli. Ennen kaikkea pelkistetty taloustieteellinen maailmankuva selittää rajallisesti identiteetin merkitystä tai identiteettipolitiikkaa.
Fukuyaman mukaan taloustieteellinen käsitys politiikasta typistää sen rationaalisten yksilöiden hyödyn maksimoinnin jatkeeksi. Vastaavasti identiteettipolitiikassa on kyse psykologisista kokemuksista ja merkityksistä, joita on mahdotonta syöttää mekaanisiin taloustieteellisiin malleihin.
Samalla kun Fukuyama näkee identiteetin olevan erottamaton osa ihmisluontoa ja paikallista kokemusmaailmaa, hän uskoo kritiikittömästi mahdollisuuksiin hillitä identiteettipolitiikkaa ja uudelleenohjelmoida ihmisten identiteettiä keskusjohtoisesti vapaissa yhteiskunnissa. Hän visioi rohkeasti mm. EU-tason poliittisia toimenpiteitä maanosan yhteisen kansalaisuuden ja identiteetin rakentamiseksi. Vaikka Fukuyama vastustaa identiteettipolitiikkaa ja yrittää tarjota ideoita nykypäivän kontekstiin, tarkkaavainen lukija saattaa edelleen miettiä skeptisesti, onko hän lopulta päässytkään pitkälle 90-luvun globalistisesta idealismistaan.
<h4>Identiteettipolitiikan merkitys ja johtopäätöksiä</h4>
Identiteettipolitiikka ilmiönä ja terminä voi auttaa ymmärtämään poliittista liikehdintää, joka halkoo perinteisiä ideologisia jakolinjoja. Toisaalta identiteettipolitiikka voi myös johtaa harhaan. Termi voi olla retorinen keino toisen leimaamiseksi, lokeroimiseksi ja poliittisen keskustelun ohjaamiseksi sivuraiteelle.
Katkelma Ville Lähteen kirjoituksesta keväältä 2011 havainnollistaa tätä kaksijakoisuutta:
&#8221;Vastakkainasettelu ja sen luoma arvovalta eri osapuolille kestää vain, jos esimerkiksi rasismi-, muukalais- tai homokeskustelu pitävät koko politiikan kenttää panttivankinaan.&#8221;
Identiteettipolitiikalla on potentiaalia haastaa perinteisiä politiikan prioriteetteja ja toimintatapoja. Kun marginaaliryhmät rummuttavat politiikan keskiöön useimmille triviaaleja tai jopa yhdentekeviä teemoja, se voi painostaa suuret massat valitsemaan puolensa ja erkaannuttaa niitä entisestään.
Identiteettipolitiikka on houkutteleva ja monesti jopa ainut tie pienille äänekkäille vähemmistöille hankkia suhteellista kokoaan suurempaa vaikutusvaltaa ja saada aikaan muutosta. Kirjassaan Oma nahka pelissä (engl: Skin in the game) Filosofi Nassim Taleb on selittänyt auki tätä epäsymmetristen strategioiden logiikkaa lukuisten havainnollistavien esimerkkien avulla. Suomen Uutiset <a href="https://stage.sudev.fi/riskin-ulkoistaminen-toisille-johtaa-tuhoisiin-kokeiluihin-nassim-taleb-usko-kultaiseen-saantoon/">kirjoitti</a> Talebin kirjasta viime vuonna.
Suomen kaltaisessa yhtenäiskulttuurissa identiteettipolitiikan kannalta olennaiset ristikkäisulottuvuudet voivat myös olla houkutteleva keino erottua merkityksellisesti. Perinteisiä jakolinjoja halkovat ja niitä vasten triviaaleiltakin näyttävät kysymykset kulttuurista voivat auttaa lähestymään äänestäjiä, jos perinteisissä poliittisissa kysymyksissä on vähemmän liikkumavaraa.
Vastaavasti identiteettipolitiikka-termin yli-innokas ja holtiton käyttö voi haitata asiallista sisältökeskustelua. Tiettyjen teemojen tai jopa aihekokonaisuuksien lokeroiminen identiteettipolitiikan piiriin luo aidon leimautumisen pelon ja voi tarjota tekosyyn vältellä aihetta. Esimerkiksi minkä tahansa maahanmuuttoon liittyvän keskustelun trivialisoiminen ja leimaaminen identiteettipolitiikaksi voi estää näkemästä yksittäisen kysymyksen merkitystä mm. kansantaloudelle tai perinteisille suurille ideologisille kiistoille.
Identiteettipolitiikka on yleistyvä ilmiö, koska se on paikoittain tehokas ja houkutteleva strategia erinäisille toimijoille. Identiteettiin liittyvät ja triviaaleilta tuntuvat teemat kasvattavat merkitystään, kun poliittisten ryhmien liikkumavara ja uskottavuus vaihtoehtoina vähenevät muissa kysymyksissä.
Ilmiön vaikuttavuutta ei myöskään vähennä se, että moni pelkää ja haluaa vältellä kaikkea identiteettipolitiikkaan liittyvää.

Identiteettipolitiikka mennyt överiksi – jopa Obama säikähti?

YHDYSVALLAT | Hillary Clinton kertoo muistelmissaan innostuneesti demokraattien George McGovernin vaalikampanjasta vuonna 1972, vaikkakaan silloinen kampanja ei ollut voitollinen. Vuonna 1980 demokraattien Jimmy Carterin vaalikampanja puolestaan romahti Reaganin kannattajien halveeraamiseen. Sortuiko Clinton samaan virheeseen äskeisessä harkitsemattomassa möläytyksessään? Yhdysvaltain ja Britannian poliittiseen historiaan erikoistunut toimittaja Matti Hukari analysoi vaaliasetelmaa.

Juhannuksen aikaan Iso-Britannian <a href="https://stage.sudev.fi/brexit-tulos-yllatti-suomen-valtamedian-briteilla-hyvat-syyt-irtautumiseen/">kansanäänestyksen tulos</a> Euroopan unionin jäsenyydestä laittoi uutistenlukijoiden ja EU-myönteisten politiikan asiantuntijoiden naamat happamiksi. Tulokseen kysyttiin myös Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden Donald Trumpin ja Hillary Clintonin kommentteja. Clinton antoi vakavahenkisen tiedotteen, vaatien kunnioittamaan brittien äänestystulosta ja pitäen tärkeänä huolehtia, että amerikkalaiset työtätekevien perheet (working families) eivät joudu kärsimään brexitistä aiheutuvasta taloudellisesta epävarmuudesta. Kauniilla puheillaan vakaudesta Clinton viestitti, että hallitus voisi jotenkin turvata kansalaisten taloudellista epävarmuutta, kunhan kansalainen äänestää Clintonia.
Trump vastasi rennolle tyylilleen uskollisena pitäen Iso-Britannian vaalitulosta fantastisena ja näki mahdollisessa punnan kurssin heilahtelussa positiivisia mahdollisuuksia amerikkalaisille sijoittajille ja brittien matkailuelinkeinolle. Trump viestitti kansalle, että taloudellisia kriisejä tulee ja menee, enemmän tai vähemmän ymmärrettävistä syistä. Joka päivä pörssissä joku voittaa ja joku häviää.
<blockquote>Marssijoilla oli päällään paitoja, joissa rakastettiin Clintonia ja vihattiin Trumpia.</blockquote>
Kumpi ehdokkaista aliarvioi äänestäjiään?
<h4>Pride-kulkue Clintonin ykköskohderyhmänä vaalikampanjassa</h4>
Tuona samana viikonloppuna Clinton keskittyi tarmolla aivan toiseen aiheeseen. New Yorkissa oli perinteinen pride-kulkue, joka nivottiin tällä kertaa demokraattien vaalikampanjaan. Marssijoilla oli päällään paitoja, joissa rakastettiin Clintonia ja vihattiin Trumpia. Aivan kuin Trumpilla olisi historian saatossa ollut jotain vaikutusta seksuaalivähemmistöjen asemaan Yhdysvalloissa. Clinton twiittasi ja tiedotti muutenkin lähes tunnin välein tukeaan lesbojen, homojen, biseksuaalien ja trans-sukupuolisten asemalle Yhdysvalloissa.
Seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustaminen on paikallaan sekä muodikas ja tärkeä aihe, mutta miksi Clinton uhrasi näin paljon huomiota ja aikaansa äänestäjäryhmälle, jonka luulisi olevan valmiiksi turvallisesti Clintonin leirissä? Vai onko osa LGBT-kansasta (=Lesbian, Gay, Bi, Trans) alkanut ihmetellä, että mikäli heidän asemansa on Clintonin mielestä edelleen huono, ja niin kovasti Hillarya huolettaa, niin miksi Barack Obaman ensimmäisen kauden ulkoministeri (2009-2013) ja miehensä Presidentti Bill Clintonin neuvonantaja (1993-2001) ei laittanut näitä asioita jo silloin paremmalle tolalle?
<blockquote>PayPalin-yhtiön perustajiin kuuluva homoseksuaali Peter Thiel kehottaa Clintonia keskittymään poliittisesti muihin asioihin kuin siihen, kuka saa käyttää mitäkin wc:tä.</blockquote>
Vuonna 2000 Hillary osallistui pride-kulkueeseen, koska oli silloin ehdolla New Yorkin senaattoriksi. Ehkä tärkeintä onkin saada julkisuutta asian ympärillä? Heinäkuussa Indianan kuvernööri Mike Pencen nimitys republikaanien varapresidenttiehdokkaaksi antoi Clintonille lisää kierroksia samassa aihepiirissä. Hillary syytti Penceä LGBT-vastaiseksi ja lisäksi varmuuden vuoksi vielä naisvastaiseksikin. Piilaaksoyrittäjä, ja PayPalin-yhtiön perustajiin kuuluva homoseksuaali Peter Thiel sen sijaan kyseli syyttelylle perusteita ja puolusti Clevelandin puoluekokouksessa Trumpia kehottaen Clintonia keskittymään poliittisesti muihin asioihin kuin siihen, kuka saa käyttää mitäkin wc:tä.
Clintonin ajamien asioiden tärkeysjärjestys poikkeaa Yhdysvaltain veronmaksajien päällimmäisistä huolenaiheista. Maan hiljaisen enemmistön huoli työpaikoistaan ja palkkatasostaan sekä tuloerojen kasvusta on käsin kosketeltavaa. Yhdysvaltojen talouskasvu ylittää selvästi Euroopan unionin jäsenvaltioiden valtioiden talouskasvun &#8211; niukasti jopa Ruotsin ja Saksan &#8211; mutta silti useissa osavaltioissa globalisaation vaikutukset tuntuvat teollisuuden poislähtönä ja laittoman halpatyövoiman aiheuttamana työmarkkinoiden alennusmyyntinä. Trump on keskittynyt vaalipuheissaan jakamaan juuri talouden rattaiden murjoman keskiluokan arkipäivän huolet. Trumpilta ei tosin ole kuultu kovin uskottavia vastauksia keskiluokan ongelmien ratkaisemiseksi.
Tässä mielessä syksyn mittaan kuumentuvan vaalikamppailun asetelma alkaa muistuttaa vuoden 1972 vaaleja, jolloin vastakkain olivat istuva presidentti Richard Nixon republikaaneista ja demokraattien George McGovern. Kirjassaan Living History (suom. Tahtonainen) Hillary Clinton kertoo olleensa silloin aktiivinen McGovernin kampanjan työntekijä. Onko Clinton ottanut nykyiseen kampanjaansa eväitä 44 vuoden takaa?
<h4>Demokraattien puoluekokous Miamissa 1972 </h4>
Etelä-Dakotan senaattori McGovern valittiin ehdokkaaksi Miamissa pidetyssä demokraattien puoluekokouksessa, jolloin useat maailmanparannuksesta innostuneet kansalaisliikkeet kaappasivat kyseisen puoluekokouksen päätäntävallan. Osallistujista 86 % oli puoluekokouskävijöinä ensikertalaisia.
Ensinnäkin edellisen, demokraattipuolueesta valitun, presidentti Lyndon Johnsonin laajentama Vietnamin sota herätti laajaa vastustusta ja demokraattien ohjaamat sodanvastustajat syyttivät sodasta lyhytnäköisesti Richard Nixonia. Todellisuudessa Nixon ja hänen turvallisuuspoliittinen neuvonantajansa Henry Kissinger toteuttivat johdonmukaista neuvottelutaktiikkaa sodan lopettamiseksi.
Toiseksi, mustien kansalaisoikeusliike oli voimissaan ja huomasi demokraatit oivaksi kohteeksi, sillä demokraattien omaatuntoa vaivasi heidän alun perin etenkin etelävaltioiden demokraatien kielteinen suhtautuminen mustien oikeuksiin. Nixon oli sitä vastoin jo edustajainhuoneen jäsenenä 40-luvun lopulla äänestänyt mustien kansalaisoikeuksien puolesta.
Kolmantena puoluekokouksen vaikuttajaryhmänä oli Yhdysvaltain naisliike ERA (Equal Rights Amendment). Se sai uutta puhtia feministien mielenosoituksesta Atlantic Cityssä järjestettyjä Miss Amerikka -kauneuskilpailuja vastaan 11.9.1971. Presidentti Nixon ja Kalifornian republikaaninen kuvernööri Ronald Reagan ilmoittivat jo alkumetreillä tukevansa tätä tasa-arvoliikettä. Sukupuolisen syrjinnän kieltävä laki tulikin voimaan Nixonin allekirjoittamana 1972 ja se ratifioitiin hetimiten lähes kaikissa osavaltioissa. Poikkeuksina Oklahoma, Vermont ja Connecticut, jotka ratifioivat lain vasta 80-luvun alussa. Feministiliike kuitenkin halusi radikalismia radikalismin vuoksi ja otti näkyvää roolia demokraattipuolueessa.
Neljänneksi myös hippiliikkeen puuhamiehet ja homojärjestöt ottivat asiakseen osallistua demokraattien puoluetoimintaan. Kaikki edellä mainitut tahot löysivät itselleen yhteisen nimittäjän presidenttiehdokas George McGovernista. Hän oli amerikkalaisen mittapuun mukaan vasemmistoliberaali, jolle oli tärkeintä osoittaa suvaitsevaisuuttaan joka suuntaan &#8211; paitsi perinteisille amerikkalaisille arvoille.
<h4>Demokraattipuolueen kongressiedustajat pysyivät erossa McGovernin valinnasta</h4>
Talousosaamiseltaan McGovern oli varsin originelli. Demokraattien esivaalien aikaan hän osallistui Nixonin aloittamaan kansalaispalkkakeskusteluun lupaamalla ensin jokaiselle perheelle 6500 dollarin vuosittaiset takuutulot ja lopulta 1000 dollaria kuukaudessa. Tämä ei ollut enää uskottavaa, eikä McGovern pystynyt osoittamaan mistä rahat olisivat tulleet. Lopulta hän ei edes osannut vastata kuinka paljon se maksaisi liittovaltion budjetissa. Ainoana säästökohteena hän esitti puolustusmenoihin noin 35 % vähennystä. Kansa ymmärsi että noin lyhyellä matematiikalla ei maata kunnialla johdettaisi. Lisäksi pörssikurssit reagoivat rajulla laskulla McGovernin ehdotuksen jälkeisenä päivänä. Wall Streetillä osattiin laskea, että demokraattien lupaaman sosiaalipolitiikan kustannukset olisivat 165 miljardia, kun koko liittovaltion budjetti oli siihen aikaan 250 miljardin luokkaa.
Demokraattien puoluekokouksesta 1972 tuli Amerikassa ennennäkemätön poliittinen sirkus. Kokouksen osallistujat olivat korkeasti koulutettuja, hyvätuloisia ja ideologisesti tiedostavia – siis vasemmistolaisesti tiedostavia. Vasemmistohenkinen sosiologi Lewis Feuer kuvasi tapahtumaa ”Amerikan historian ensimmäiseksi intellektuellien kokoukseksi” ja Miamin kokouksen tuli johtaa demokraatit intellektuellien puolueeksi.
Intellektuellien paatoksesta kertoi myös New Yorker -lehden elokuvakriitikko Pauline Kaelin kommentti, että Nixon ei voi mitenkään voittaa tulevia vaaleja, koska Kaelin omassa tuttavapiirissään on enintään yksi henkilö, joka äänestää Nixonia. Samanlaista &#8221;älykkö&#8221;kommentointia kuultiin Suomessakin viime eduskuntavaalien jälkeen muun muassa Pirkko Saisiolta. Toinen vastaava suomalainen esimerkki lienee vuodelta 1982 Huvudstadsbladetin päätoimittaja Jan-Magnus Janssonin kommentti että Mauno Koiviston valinta presidentiksi ei ollut Suomen intellektuellien mieleinen vaalitulos.
Tilastojen valossa voidaan sanoa että ainakaan kokous ei edustanut perinteistä työväkeä tai keskivertoamerikkalaisia. 25 % osallistujista oli alle 30-vuotiaita ja 31 % osallistujista ansaitsi yli 25 000 dollaria vuodessa, kun koko väestöstä vain 5 % ylsi samaan tuloluokkaan. Naisten osuus osallistujista oli aiempia kokouksia korkeampi 38 %, mutta 255:stä kongressin demokraattiedustajasta vain 30 osallistui kokoukseen. Presidentti John Kennedyn (1961-1963) lehdistöpäällikkönä toiminut tunnettu sikarimies Pierre Salinger kommentoi kokouksen tärkeimmät päätökset tehdyn edelleen savullisessa huoneessa, mutta tässä kokouksessa savun tuoksu oli eri kuin ennen. Useassa puheenvuorossa vaadittiinkin marihuanan kaltaisten mietojen huumeiden laillistamista.
<h4>Kansa kyllästyi näkemäänsä maailmanparannukseen</h4>
<blockquote>Feministit vaativat naisehdokasta, homot homoehdokasta, mustat mustaa ehdokasta ja niin edelleen.</blockquote>
Kokous vaikutti enimmäkseen kaaosmaiselta mielenosoitukselta. Kokouksen toinen päivä oli pyhitetty feministien, homojen ja sodanvastustajien puheenvuoroille. Kolmantena päivänä McGovern valittiin presidenttiehdokkaaksi. Varapresidenttiehdokkaan nimittämisestä tuli keitos, jossa pätevyydestä ei puhuttu lainkaan. Feministit vaativat naisehdokasta, homot homoehdokasta, mustat mustaa ehdokasta ja niin edelleen. McGovern pyysi kuitenkin varapresidenttiehdokkaakseen ensin Massachusettsin senaattori Ted Kennedyä, mutta tämän kieltäydyttyä valitsi Missourin senaattori Thomas Eagletonin, lähinnä siksi, että hän vastusti aborttia ja olisi näin tasapainottava tekijä vaalikampanjassa. Eagleton vakuutti, että hänellä ei ole luurankoja kaapissaan. Mutta jo 2 päivää puoluekokouksen jälkeen tuli julki, että Eagleton oli ollut kolme kertaa mielisairaalassa sähköshokkihoidossa. McGovern myönsi Eagletonin olevan kansallinen turvallisuusriski. Sotkun jälkeen lopulliseksi varapresidenttiehdokkaaksi suostui Ranskan suurlähettiläänä työskennellyt Kennedyjen lanko Sargent Shriver.
Demokraattien puoluekokouksella oli aluksi 18 miljoonaa televisiokatsojaa, mutta kansalaiset kyllästyivät pian näkemäänsä risupartojen kokoontumiseen. Toisen päivän iltana katsojia oli jäljellä vain 4 miljoonaa. Kahden henkilön tiedetään katsoneen innolla kaikki kokouksen tv-lähetykset. Valkoisessa talossa istunut Nixon ei uskonut näkemäänsä todeksi ja Los Angelesissa Kalifornian kuvernööri Ronald Reagan huvitti itseään näkemällään. Kokousta seuranneena maanantaina Reagan kommentoi CBS-kanavalle kuluneen viikonlopun olleen hänen elämänsä hauskin ja mainitsi oppineensa tunnistamaan amerikkalaiset intellektuellit siitä, että he eivät osaa käyttää pyykkikonetta eivätkä silitysrautaa, partakoneesta puhumattakaan. Reaganin kommenttia seurasi 25 miljoonaa katsojaa.
Nixon voitti 1972 vaalit historian siihen mennessä toiseksi suurimmalla äänierolla ja osavaltiot luvuin 49-1.
<blockquote>Kohdistaako Clinton ja hänen kampanjatiiminsä panoksensa äänestäjien kannalta tärkeisiin asioihin?</blockquote>
Tällä kertaa republikaanipuolueen kongressiedustajat ovat vain pidätellen mukana Trumpin kampanjassa ja demokraatit ovat yhtenäisemmin Clintonin takana. Hillary Clintonin laajalla ulkopoliittisella kokemuksella ei pitäisi olla vaikeata voittaa poliittisesti kokematonta Donald Trumpia. Mutta kohdistaako Clinton ja hänen kampanjatiiminsä panoksensa äänestäjien kannalta tärkeisiin asioihin ja asemoiko Clinton itsensä oikein poliittisessa kentässä?
<h4>Toistiko Hillary Clinton myös Jimmy Carterin virheen halveksimalla vastustajan kannattajia?</h4>
Kesän alussa vaikutti siltä, että perinteiset ns. ”rockefelleriläiset republikaanit” sekä republikaanien neokonservatiivit tulisivat laajasti Clintonin tueksi. Clinton saisi näin aikaan historiallisen käännöksen, jolloin neokonservatiivit tulisivat republikaaneista takaisin demokraattien äänestäjiksi. Se ei vaatisi suurtakaan aatteellista muutosta, sillä Clinton äänesti senaattorikaudellaan (2001-2009) innokkaasti neokonservatiivisen presidentti George W. Bushin ulkopoliittisten ratkaisujen puolesta. Viime viikkoina Clinton on kuitenkin asemoinut itseään vasemmalle, ja viimeisimpien galluppien mukaan menettänyt keskilinjan äänestäjiä Trumpille.
Hillary Clintonin hermostuneisuutta osoitti hänen 9.9.2016 New Yorkissa pitämänsä puhe, jossa hän totesi että Trumpin äänestäjistä puolet on vapaasti käännettynä ”säälittäviä surkimuksia” (basket of deplorables). Vaikka Clinton jo seuraavana päivänä katui julkisesti sanojaan, on huomattava osa amerikkalaisista loukkaantunut Clintonille. Vuoden 1980 presidentinvaaleissa Jimmy Carter ja demokraattien äänitorvet sortuivat vastaavanlaiseen kansalaisten ja Reaganin kannattajien loukkaamiseen kuin Clinton nyt.
<blockquote>..tämä episodi on näyttänyt, kummassa on henkistä voimaa presidentiksi.</blockquote>
Kun Reagan korosti useissa vaalipuheissaan osavaltioiden oikeuksien laajentamista Yhdysvaltain liittovaltion kustannuksella, kytki Carter tämän rotukysymykseen. Demokraatit aloittivat tahallisen väärinymmärryksen ja pelottelun. Coretta Scott King sanoi ”pelkään että jos Reagan on presidentti, niin näemme Ku Klux Klanin ja natsipuolueen uudelleen nousun”, ja häntä säesti Marylandin demokraattinen kongressiedustaja Parren Mitchell. Mutta useat mustien kansalaisjärjestöt ilmaisivatkin tukensa Reaganille, kuten Martin Luther Kingin seuraajat (Southern Christian Leadership Council) Ralp David Abernathy ja Hosea Williams. Lehdistö huomasi Carterin härskin valehtelun leimata Reagan rasistiksi. Kohta jo Carter kielsi syyttäneensä Reagania rasistiksi, mutta ei pyytänyt anteeksi.
Puheessaan Chicagossa 6.10.1980 Carter vaikutti jo epätoivoiselta. Silloin hän väitti että kyse on valinnasta kansakunnan yhtenäisyyden tai jakaantumisen välillä. Reagan mukamas erottaisi mustat ja valkoiset, kristityt ja juutalaiset, etelän ja pohjoisen, kaupungit ja maaseudun. Lehdistö ei uskonut selityksiä. Reagan kommentoi, että Carter on anteeksipyynnön velkaa kansalaisilleen. Myöhemmin Carter yritti perua puheitaan, mutta ei taaskaan pyytänyt anteeksi. ABC:n uutispäällikkö Sam Donaldson ja NBC:n uutispäällikkö Chris Wallace totesivat tahoillaan, että tämä episodi on näyttänyt, kummassa on henkistä voimaa presidentiksi. Carterin kampanja menetti otteensa.
Myös Clintonin <a href="https://stage.sudev.fi/hillary-clintonilla-terveysongelmia-kahden-auttajan-saattama-clinton-kaatuu-911-muistotilaisuudessa/">terveysongelmat</a> kertovat &#8211; jopa huippupoliitikollekin &#8211; epänormaalin suurista henkisistä paineista. Ansiokkaan ja pitkän poliittisen uran tehnyt Clinton pelkääkin nyt jäävänsä historiaan ehdokkaana, joka hävisi vaalit politiikan amatööri Donald Trumpille.
<img decoding="async" class="size-medium wp-image-13672 alignleft" src="https://stage.sudev.fi/wp-content/uploads/2014/04/matti_hukari-216x300.jpg" alt="matti_hukari" width="100" hspace="5" vspace="5" srcset="https://media.sudev.fi/wp-content/uploads/2014/04/matti_hukari-216x300.jpg 216w, https://media.sudev.fi/wp-content/uploads/2014/04/matti_hukari-72x100.jpg 72w, https://media.sudev.fi/wp-content/uploads/2014/04/matti_hukari-27x38.jpg 27w, https://media.sudev.fi/wp-content/uploads/2014/04/matti_hukari.jpg 222w" sizes="(max-width: 216px) 100vw, 216px" />Matti Hukari
Kirjoittaja on kansainvälisiin luonnonvarakysymyksiin sekä Yhdysvaltain ja Iso-Britannian poliittiseen historiaan erikoistunut vapaa artikkelitoimittaja. Tässä artikkelissa esitetyt näkemykset ovat henkilökohtaisia.

Martin Luther King

”Supertiistai” oli Trumpin juhlaa – Nikki Haley ilmoitti jäävänsä pois kisasta

Woke on moderni riita-ideologia, jonka määrittämät ongelmat asettuvat normaaliväestön arkisen ymmärryksen ulottumattomiin

Globaali eliitti lentää yksityiskoneilla Davosiin torjumaan ilmastonmuutosta – uutuuskirja valottaa World Economic Forumin ja sen perustajan Klaus Schwabin häpeämätöntä kaksinaismoralismia

”Stop WOKE” – Florida kieltää rotuteorian opetuksen kouluissa

Identiteettipolitiikka mennyt överiksi – jopa Obama säikähti?

Kompastuuko Hillary Clinton kannattajakuntaansa tai vastustajan kannattajien halveksuntaan?

Uusimmat

28.10.2026 päivityspäivän testi. Menee julki kello 16.22 ja piiloon 16.25 jättinostona

Jättinostotesti

31.9.2026 testi – pitäisi mennä julki kello 16.32 ja piiloon kello 16.34

31.8.2026 testi – pitäisi mennä julki kello 16.10 ja piiloon kello 16.13

30.7.2026 jättinostotesti

30.7.2026 testipäivän julkaisu. Pitäisi mennä julki kello 14.58 ja piiloon kello 15.00

Päivityspäivän testi 24.6.2.2026 – ajastettu julki kello 14.57 jättinostona ja pois kello 15.02

27.5.2026 päivityspäivän testi ajatuksella. Pitäisi mennä julki kello 17.20 jättinostona ja pois 17.25

27.5.2026 testipäivän julkaisu ilman ajastusta

29.4.2026 päivityspäivän testi – pitäisi mennä julki 16.55 ja pois 17.00

Toimitus suosittelee

27.5.2026 päivityspäivän testi ajatuksella. Pitäisi mennä julki kello 17.20 jättinostona ja pois 17.25

29.4.2026 Testipäivän julkaisu

Järjestöpamput lobbaavat leikkauksia vastaan säilyttääkseen omat ökypalkkansa

Tutkimus: Radikaali ilmastopolitiikka maistuu hyväosaisille – kielloilla ja moraalisilla vetoomuksilla ei voiteta tavallista kansaa ilmastonsuojelun taakse

Tutkimus: vasemmiston ajattelu on oikeistoon verrattuna kapeampaa ja jyrkempää – vasemmiston parissa vallitseva uskomusjärjestelmä sisälsi lähes yksinomaan äärimmäisiä asenteita

Perussuomalainen 1/2026

Perussuomalainen 4/2025