Perussuomalainen 1/2026

Perussuomalainen 4/2025

27.5.2026 päivityspäivän testi ajatuksella. Pitäisi mennä julki kello 17.20 jättinostona ja pois 17.25

27.5.2026 testipäivän julkaisu ilman ajastusta

29.4.2026 päivityspäivän testi – pitäisi mennä julki 16.55 ja pois 17.00

29.4.2026 Testipäivän julkaisu

25.3.2026 päivityspäivän testi – notifikaatiot

25.3.2026 julkaisunpäivän testiartikkeli. Pitäisi mennä julki kello 15.15 jättijulkaisuna ja mennä pois 15.20

Kolumni: Kaikki ovat sankareita, kunnes pitäisi tehdä sankarihommia

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

Hallitus parantaa liikenneturvallisuutta laajalla rintamalla – ministeri Ranne: ”Jokaisen on päästävä liikenteestä kunnossa kotiin”

Virolaisten vankien siirtämistä Viroon tehostetaan

Thüringen

Saksa haluaa rajoittaa turvapaikanhakijoiden rahalähetyksiä kotimaihinsa. Kansantaloudelle aiheutuvien haittojen lisäksi tavoitteena on vähentää kehittyvien maiden kansalaisten halukkuutta hakeutua länsimaisen hyvinvoinnin ja tukijärjestelmän piiriin. Kysymys on kaksipiippuinen, sillä rahalähetykset ovat merkittävä osa kansalaisten toimeentuloa köyhissä maissa.

Saksan kuudestatoista osavaltiosta seitsemässä turvapaikanhakijat saavat välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon sosiaalietuudet yhä käteisenä. Käyttöön ollaan niissäkin ottamassa maksukortti, jonka motiivi on osaltaan kannustaa turvapaikanhakijoita kohti omakustanteista elämää.
Saksan valtiovarainministeriö puolestaan haluaa <a href="https://www.dw.com/en/german-government-mulls-limiting-migrant-remittances/a-67213316">rajoittaa</a> raha-avustusten lähettämistä turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten kotimaihin. Muualle lähetetty raha on pois rasvaamasta Saksan kansantalouden rattaita.
Toki sosialidemokraatti Olaf Scholzin hallituksen tavoitteena on myös rajoittaa maahanmuuttoa ja näin kääntää poliittisen keskustelun suuntaa itselleen myönteisemmäksi vuoden 2025 liittopäivävaalien lähestyessä.
Kolme kertaa kehitysapu
Toisaalta rajoitukset voivat edelleen lisätä köyhyyttä pakolaisten ja siirtolaisten lähtömaissa. Maailmanlaajuisesti yksityisten rahojen virta kehittyviin maihin on nimittäin kolme kertaa suurempi kuin virallinen kehitysapu.
Maailmanpankin mukaan siirtolaiset siirsivät uusista kotimaistaan vuonna 2021 matalan ja keskitulon maihin vajaat 500 miljardia euroa. Suomesta maahanmuuttajat lähettävät vuosittain lähtömaihinsa vajaat miljardi euroa.
Summat ovat käytännössä suurempia, sillä rahoja siirtyy myös epävirallisia väyliä pitkin.
Maksukortti vähensi maahanmuuttoa
Thüringenin alueella Eichsfeldissä maksukortti on osoittautunut veronmaksajien kannalta menestykseksi. Bild-verkkomedian <a href="https://m.bild.de/politik/inland/erste-bezahlkarten-bilanz-migranten-gehen-arbeiten-oder-reisen-ab-664f0ec64789a32b91f26bf2?t_ref=https%3A%2F%2Fwww.bild.de%2Fpolitik%2Finland%2Ferste-bezahlkarten-bilanz-migranten-gehen-arbeiten-oder-reisen-ab-664f0ec64789a32b91f26bf2">mukaan</a> kortin saajiksi oli alun perin ehdolla 400 pakolaista. Heistä vain 255 on kuitenkin tähän mennessä saanut kortin. Lopuille ei enää ole tarvetta, sillä 75 on löytänyt työpaikan ja 70 on lähtenyt pois.
Joulukuusta 2022 huhtikuuhun 2023 kymmenen turvapaikanhakijaa palasi Eichsfeldistä vapaaehtoisesti kotimaahansa. Joulukuusta 2023 huhtikuuhun 2024 &#8211; jolloin käytössä oli maksukortti &#8211; 70 henkilöä lähti paluumatkalle.
Maksukortin käyttöönotto on tilastojen mukaan myös lievästi laskenut halukkuutta asettua turvapaikanhakijaksi juuri Eichsfeldiin.

Sosiaalietuuksien siirtäminen maksukortille Saksassa sai osan turvapaikanhakijoista hakeutumaan muualle – osa tuloista lähetetään kaukaiseen kotimaahan

Saksan perustuslakituomioistuin on tuomiossaan todennut, että ex-liittokansleri Merkel rikkoi Vaihtoehto Saksalle -puolueen poliittisia oikeuksia. Perustuslakituomioistuimen mukaan ministereiden ja liittokanslerin on esiinnyttävä virassaan puolueettomina. 
Saksan perustuslakituomioistuin on tuomiossaan todennut, että entinen liittokansleri Angela Merkel rikkoi Vaihtoehto Saksalle (Afd) -puolueen poliittisia oikeuksia vuonna 2020 paikallisvaaleihin liittyen medialle antamassaan lausunnossa, kertoo <a href="https://www.dw.com/en/germany-top-court-rules-against-ex-chancellor-merkel-in-afd-spat/a-62136430">Deutsche Welle</a>.
Suomen Uutiset kertoi Merkelin sekoilusta heti <a href="https://stage.sudev.fi/toimittaja-pertti-ronkko-saksalaiset-miettivat-onko-vaalien-jarjestamisessa-enaa-mitaan-jarkea/">tuoreeltaan</a>. Kyse oli siitä, että Thüringenin osavaltion pääministeriä valittaessa Merkelin mielestä &#8221;väärä&#8221; ehdokas voitti, koska AfD-puolue asettui kannattamaan häntä. Liberaali ehdokas tuli siis valituksi &#8221;äärioikeiston&#8221; äänillä.
Merkel vaati vaalien uusimista
Tuolloin vielä liittokanslerina toiminut Merkel oli virkamatkalla Etelä-Afrikassa, jossa hän antoi toimittajille lausunnon, jonka mukaan vaalien tulos oli &#8221;huono päivä demokratialle&#8221; ja että vaalit tulisi uusia. Afd piti lausuntoa suorana hyökkäyksenä puoluettaan kohtaan ja haastoi Merkelin oikeuteen.
Thüringenin osavaltion pääministerin suhteen Merkel sai tahtonsa läpi, sillä valituksi tullut liberaali ehdokas erosi muutaman päivän jälkeen ja hänen tilalleen valittiin vasemmiston ehdokas. Oikeudenkäynnissä Merkelille kävi kuitenkin huonommin.
&#8211; Koska lausunto sisältää negatiivisia luonnehdintoja AfD:stä yksipuolisella ja puolueellisella tavalla, se rikkoo puolueen oikeutta yhdenvertaiseen poliittiseen kilpailuun, <a href="https://www.tagesschau.de/inland/bverfg-merkel-afd-101.html">sanoo</a> perustuslakituomioistuimen varapuheenjohtaja Doris König.
Ministereiden ja liittokanslerin toimittava neutraalisti
Perustuslakituomioistuimen mukaan niin ministereiden kuin liittokanslerinkin tulee pysyä neutraaleina antaessaan julkisia lausuntoja eri puolueita koskien. Omissa vaalikampanjoissaan ministerit voivat kritisoida muita puolueita, mutta virkatoimissaan heidän on esiinnyttävä neutraaleina.
AfD on aiemmin voittanut vastaavanlaisen kanteen Merkelin hallituksen entistä sisäministeriä vastaan. Horst Seehofer oli julkaissut ministeriönsä nettisivuilla kilpailevaa puoluetta kritisoivia lausuntoja.
Käytännössä Merkelin saamalla langettavalla tuomiolla on vain periaatteellinen merkitys, sillä siihen ei liity mitään rangaistusseuraamuksia. Angela Merkel jäi eläkkeelle viime joulukuussa.

Perustuslakituomioistuin: Merkel rikkoi AfD:n poliittisia oikeuksia

Saksan turvallisuuspoliisi BfV on päättänyt pistää &#8221;tarkkailuun&#8221; AfD:n radikaalimman puoliskon, niin sanotun Flügelin. Samalla on BfV:n päällikkö julistanut kaksi AfD:n maakuntajohtomiestä, Björn Höcken ja Andreas Kalbitzin ”äärioikeistolaisiksi” (rechtsextrem). Asiaa koskevassa aineistojulkaisussaan antaa BfV ymmärtää, että se harkitsee myös koko puolueen asettamista ”tarkkailuun”. Saksan politiikan käänteitä analysoi FT Pekka Kauppala. 

Kun julkinen keskustelu jostain asiasta on suuressa kohussa, on mainio aika korottaa veroja ja tehdä iskuja kansalaisvapauksia vastaan. Muutenhan sellaiset todennäköisesti herättäisivät laajaa pahennusta! Nyt on sellainen aika koronaviruksen ollessa käytännössä ainoa keskusteluteema Saksassa.
”Tarkkailu” (Beobachtung) tarkoittaa, että kohteeksi valittuja henkilöitä voidaan vakoilla rajattomasti ilman lakien antamaa suojaa tätä vastaan. Kun sen kohteeksi asetetaan suuri osa suurta puoluetta pelkällä turvallisuuspalvelun päätöksellä, on kyseessä raju poliittinen hyökkäys sitä vastaan. Oikeusvaltiossa tämäntyyppinen päätös olisi alistettava sekä juristisesti päteville että demokraattisille laitoksille kuten tuomioistuimet tai liittoparlamentti. Saksassa kuitenkin riittää pelkkä turvallisuuspalvelun päätös.
Ensimmäistä kertaa ei tätä toki tehdä Saksan liittotasavallan historiassa. Toisen maailmansodan jälkeen on sitä käytetty erilaisia pienempiä oppositiopuolueita vastaan. Nyt kuitenkin ensimmäisen kerran on ryhdytty toimiin suurta parlamenttipuoluetta vastaan.
Vuonna 2018 oli Saksan poliittisten voimapuolueiden CDU ja CSU parissa valmius suuri luopua nykyisestä hallituksesta demarien kanssa. Se olisi merkinnyt käytännössä jonkinasteista yhteistyötä AfD:n kanssa. Ankaran sisäisen taistelun jälkeen voittivat kuitenkin Angela Merkelin ja Markus Söderin demarimieliset. Sen jälkeen erotettiin suoraselkäinen Hanns-Georg Maaßen BfV:n johtajan paikalta. Maaßen oli nimenomaan varoittanut AfD:n demonisoinnista.
Tämän vuoden helmikuussa oli Thüringenin CDU valmis hyvin varovaiseen ja epäsuoraan yhteistyöhön AFD:n kanssa. Seurauksena oli kuitenkin raivokas reaktio keskus-CDU:lta, joka sekaantumisellaan syöksi koko maakunnan kuukaudeksi vaikeaan valtiokriisiin. Ja tuloksena oli lopulta CDU:n paljon avoimempi ja voimakkaampi tuki syntyneelle vihervasemmistohallitukselle kuin oli edes suunniteltu AfD:n kanssa. Keskus-CDU:n merkeliläisiä ei häiritse, että puolueen virallisessa linjassa yhteistyö vasemmistoliiton kanssa on yhtä kielletty kuin AfD:n kanssa.
Thüringenin valtiokriisi on todennäköisesti ohi kestettyään tasan kuukauden. 5.3 valitsi Thüringenin parlamentti kolmannessa äänestyksessä eniten ääniä saaneen ehdokkaan, entisen pääministeri Bodo Ramelowin uudeksi pääministeriksi. Ramelow jäi neljä ääntä vaille ehdottoman enemmistön, joten hänen vihervasemmistohallituksensa tulee olemaan tällä kertaa vähemmistöhallitus. Mutta ei ole epäilystä, että se tulee ainakin jonkin aikaa selviämään CDU:n suvaitsemana, ”toleroimana”. CDU on antanut sille lupauksen, että ei tule harjoittamaan oppositiotoimintaa, joka voisi uhata hallitusta.
Tällä tavalla paikallinen CDU on rikkonut keskus-CDU:n päätöksen, että yhteistoimintaa ei harjoiteta vasemmistoliiton ja AfD:n kanssa. Paljon karkeammin kuin olisi ollut, jos CDU olisi ”toleroinut” yhdessä AfD:n kanssa liberaalien vähemmistöhallitusta. Keskus-CDU:n häikäilemätön ja röyhkeä asiaan sekaantuminenhan tällaista suunnitelmaa vastaan synnytti koko pitkän valtiokriisin.
Alun perin ei keskus-CDU ollut halunnut hyväksyä myöskään tällaista ratkaisua. Se vaati heti uusia vaaleja maakuntaan. Mutta paikallisen CDU:n pelko uudesta suurtappiosta niistä sekä tarve 2/3 äänienemmistöön tekivät vaalihankkeesta mahdottoman. Sitten keskus-CDU yritti vielä viimeistä temppuaan vaatimalla Ramelowin korvaamista pääministerinä jollakin teknokraatilla ehtona vihervasemmistohallituksen tukemiselle. Mutta tästäkin se joutui perääntymään keskus-sosialidemokraattien asetuttua Ramelowin tueksi uhkaamalla keskushallituksen kaatamista.
Näin on CDU:n harjoittama eristyspolitiikka vasemmalta puoleltaan romahtanut. Ainoa todellisen eristämisen kohde on enää AfD, mutta se sitäkin äkeämmin. Mitä tämä merkitsee eristämispolitiikan tulevaisuudelle?
Arvioni mukaan sen heikkenemistä pitkällä tähtäyksellä. Sillä suurelle osalle CDU:n peruskannattajia vie tämä loputkin uskonjäänteet eristämispolitiikan periaatteellisesta oikeutuksesta. Heitä ei voi saada uskomaan, että DDR:n kommunistidiktatuurin uudelleenkastettu toteuttajapuolue voisi olla ainakaan vähemmän vaarallinen demokratialle tai moraalisesti hyväksyttävämpi kuin porvarillinen AfD. Aina kaikenlaiseen eristämispolitiikkaan kielteisesti suhtautunut paikallis-CDU:n saavutti myös eräänlaisen tasapelin valtakamppailussa keskusjärjestönsä kanssa. Tämä samalla kaivaa maata uskolta keskuslinjan voittamattomuudesta.
Saksassa on nyt hetkellisesti odotettavissa entistäkin kovaäänisempää ja härskimpää AfD:n eristämispolitiikkaa. Mutta Thüringen saattaa osoittautua sen Pyrrhoksen voitoksi.
<h4>Pakolaishyöky ja CDU</h4>
Thüringen kriisin päätöstapahtumat jäivät Saksassa kuitenkin täysin uuden pakolaiskriisin ja koronaviruksen leviämisen varjoon. Pakolaiskriisissä ilmeisesti CDU, osittain myös Thüringenin tapahtumien aiheuttaman uskottavuusongelman vuoksi, aikoo esiintyä päättäväisesti. Tällä hetkellä johtava puheenjohtaja- ja kansleriehdokas Armin Laschet veti 6.3 asiassa yksiselitteistä linjaa: pakolaisia Turkista ei missään tapauksessa päästetä EU:hun ja Turkin politiikka tuomittiin kokonaan. Niin kokonaan, että Laschet samalla tuomitsi Turkin sotilaalliset toimet Syyriassa, nimittäen niitä sodankäynniksi.
Liittokansleri Merkel ei tosin ole lausunut asiasta mitään, joten tämä linja ei ole kiveen hakattu. Turkin harjoittamaan kiristykseen ei oletettavasti kuitenkaan myönnytä.
PEKKA KAUPPALA 
Dr. phil., Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen dosentti, HY

Analyysi: Saksan turvallisuuspoliisi asetti osan AfD:tä tarkkailuun – kohteita voidaan vakoilla rajattomasti ilman lakien antamaa suojaa

Brexit ja Trumpin voitto vuonna 2016 sysäsivät maailman eliittipiirit vuosikausiksi henkisen lamaannuksen tilaan. Tätä seurasi pitkittynyt todellisuuden kieltäminen. Kansainväliset mediat kierrättivät helppoja ja laiskoja selityksiä populismin noususta. Kuin terapiatarkoituksessa populisteista maalattiin kilpaa mustavalkoisia viholliskuvia. Vielä tänäänkin mediasta on helppo löytää korkea-arvoisten päättäjien, tutkijoiden ja journalistien analyysejä, jotka voisivat aivan hyvin olla vuodelta 2016 &#8211; demokratia on rikki, kansa on joutunut informaatiovaikuttamisen kohteeksi, kansanjoukot ovat sivistymättömiä, taantumukselliset globalisaation häviäjät kanavoivat katkeruuttaan ja äänestävät epätoivoisesti populisteja. Kliseisimpien kolumnien kirjoittajilla on myös kanttia viitata natseihin ja toivoa lukijoiden rinnastavan ne mielessään populisteihin. Populismin ymmärtäminen on mahdollista kenelle tahansa, mutta se vaatisi poistumista perinteisen vallan edustajien kahvipöydästä ja jalkautumista kansan pariin. 

Kiihkottomia, faktapohjaisia ja ymmärrystä lisääviä artikkeleita ei vieläkään ole tarjolla liikaa. Viime päivinä kansainvälisestä mediasta on kuitenkin saattanut löytää ainakin kaksi mainittavaa valopilkkua. Vasemmistolaisuudestaan tunnetun brittiläisen Guardian-lehden <a href="https://www.theguardian.com/politics/2020/feb/14/anti-populism-politics-why-champions-of-civility-keep-losing">artikkelissa</a> Benjamin Moffitt tarkastelee populismin vastustajien heikkoa kansainvälistä menestystä sekä nk. antipopulistisen ajattelutavan ongelmia. Vastaavasti arvovaltaisessa Financial Times -talouslehdessä julkaistu Simon Kuperin <a href="https://www.ft.com/content/b57e6126-4d2e-11ea-95a0-43d18ec715f5">teksti</a> valottaa, miten ymmärrys populistiliikkeiden kannattajakunnasta ja sen motiiveista on vuosikausia perustunut virheellisiin harhakuvitelmiin. Tämä teksti käsittelee mainittujen artikkelien keskeisimpiä oivalluksia siitä, miksi populismin vastustajat ovat ymmärtäneet populismin väärin ja epäonnistuneet voittamaan kansan luottamusta.
<h4>Kokonaiskuva hukassa: mistä länsimainen populismi kumpuaa?</h4>
Populismi on länsimaissa paljon keskiluokkaisempi ilmiö, kuin usein luullaan. Näin muistuttaa Simon Kuper Financial Timesissa. Populismin vastustajat ovat pitkään kertoneet yksipuolista selitystä, jossa työväenluokkaiset ja globalisaation myötä köyhtyneet ihmiset kanavoisivat katkeruuttaan moderneja menestyjiä vastaan tukemalla protestiliikkeitä. Populisteja kammoavan ihmisen on helppo omaksua tällainen selitys, sillä tarinan ihmiset ovat kaukana omasta kuplasta. Tilastot tulevat kuitenkin monille yllätyksenä. Niiden valossa populistiliikkeet saavat merkittävää tukea paremmin toimeentulevilta kansankerroksilta. Esimerkiksi vuonna 2016 kaksi kolmesta Trumpin äänestäjästä tienasi enemmän kuin keskituloinen amerikkalainen. Kuper löytää vastaavia yhtäläisyyksiä myös eurooppalaisten populistiliikkeiden kannattajista.
Hyväosaisten halu ravistella eliittiä voi kuulostaa arkijärjen vastaiselta &#8211; ainakin, mikäli asiaan on tutustunut ainoastaan konsensusmedian kauhistelujen kautta. Kyse ei ole pelkästään ihmisten taloudellisesta asemasta, vaan identiteetistä ja sosiaalisesta liikkuvuudesta. Kuper kuvailee, miten tyypillinen hyväosainen populistiliikkeen kannattaja on edennyt elämässään vähitellen haasteiden kautta eteenpäin, opiskellen ja tehden ahkerasti töitä. Häneltä on puuttunut yläluokkainen perhetausta, verkostojen vetoapu ja helppo pääsy korkean statuksen sosiaalisiin piireihin.
<blockquote>&#8221;populismin vastustajat ovat vältelleet tekemästä realistista arviota sekä populisteista että antipopulisteista itsestään&#8221;</blockquote>
Omin ansioin elämässään menestynyt henkilö huomaa ennen pitkää, etteivät pelkät saavutukset avaakaan ovia kaikkialle. Brittiesimerkissä mainitaan, että epäolennaisilta tuntuvat poikkeavuudet murteessa, perhetaustassa tai muodikkaissa puheenaiheissa pitävät häntä loitommalla eliittipiireistä. Kuperin mukaan tällainen henkilö on usein kokenut ylimielisyyttä ja vähättelyä, eikä hän pysty selittämään sitä itselleen. Kokemukset ja havahtuminen identiteettieroihin saavat tällaisen keskiluokkaisen henkilön lopulta hylkäämään ihannekuvan meritokraattisesta, ansiokeskeisestä yhteiskunnasta. Oman identiteetin kirkastuessa on helpompi samaistua työelämästä politiikkaan ponnistaneisiin suorasukaisempiin poliittisiin hahmoihin, kuin tärkeileviin poliittisten koneistojen kasvatteihin, jotka puhuvat yhtä ja tekevät toista.
<h4>Vastakohdat selittävät toisiaan</h4>
Guardian-lehden tekstissä Benjamin Moffitt viittaa, että populismin vastustajat ovat vältelleet tekemästä realistista arviota sekä populisteista että antipopulisteista itsestään. Hän korostaa, miten antipopulistit näkevät itsensä mielellään järkiperäisen älyllisen politiikan edustajina. He ovat näkyvästi huolissaan &#8221;faktojen jälkeisestä ajasta&#8221; ja valeuutisista. Tätä vasten populisteista halutaan maalata yksinkertaistettu vastapuoli, joka pyrkii hyödyntämään ihmisten tietämättömyyttä ja kapeakatseisuutta, vetoamaan ihmisten arkisiin pelkotiloihin sekä muihin suuriin tunteisiin. Tämä mielikuvitusolento herää henkiin antipopulistien poliittisissa puheissa ja tavassa hahmottaa politiikan arkea.
Populismi ja antipopulismi eivät ole sidoksissa mihinkään yksittäiseen poliittiseen ideologiaan tai ilmansuuntaan. Moffitt käsittelee populismia ja antipopulismia poliittisina kulttuuri-ilmiöinä ja tapoina harjoittaa politiikkaa. Antipopulisteja yhdistää erityisesti yleisempi toive siitä, miten politiikkaa tulisi harjoittaa. Moffitt nimeää antipopulistisiksi hyveiksi sivistyksen, kypsyyden ja harkitsevuuden. Hänen mukaansa antipopulistit suhtautuvat suuremmalla kunnioituksella erilaisiin politiikanteon kirjoittamattomiin sääntöihin, muodollisuuksiin, vakiintuneeseen koneistoon ja konsensushakuisuuteen. Tätä vasten on helppo huomata, että populistiset liikkeet ovat usein profiloituneet kansanomaisemmiksi sekä ilmaisutavoiltaan että sisällöllisesti.
<blockquote>viime vuosina harjoitettu populismin demonisointi ja syyttäminen poliittisen vastakkainasettelun kärjistymisestä ovat kestämättömiä tapoja kohdata nykypäivän poliittisia jakolinjoja.</blockquote>
Vaikka populismin ja antipopulismin välistä eroa ei yleisesti voida jäljittää aatteellisiin kysymyksiin, Moffitt näkee jaon &#8221;kansaan&#8221; ja &#8221;eliittiin&#8221; populisteja yhdistäväksi ajattelutavaksi. Antipopulistinen näkökulma taas puolestaan hylkää ajatuksen yhdestä yhtenäisestä kansasta ja näkee sen olevan peruuttamatonta historiaa. Ihmisten halutaan sitoutuvan kulttuurien moninaisuuteen ja todellisuuksien pirstaloitumiseen. Sekä populismi että antipopulismi kätkevät taakseen identiteettitason jännitteitä, jotka voivat hyvin moninaisilla tavoilla sivuta kansallisuutta, kulttuurihistoriaa ja perinteitä, jotka jäävät usein sivuun perinteisissä poliittisissa keskusteluissa ja analyyseissä.
Politiikassa antipopulismi näkyy strategisena liittoumana. Siinä yhteistyötä saatetaan hakea innokkaasti oikeiston ja vasemmiston kesken. Eri puolueiden antipopulisteilla ei siis ole yhteisiä säveliä perinteisistä politiikan sisältökysymyksistä kuten valtion roolista, talouspolitiikasta, sääntelystä tai sotilaallisista asioista. Useammin heitä yhdistää lähes selittämätön populismin kammo ja halu joustaa asiakysymyksissä lyödäkseen yhteisen vihollisen. Asiakeskeisen kansalaisen näkökulmasta tällainen jääräpäinen populismin vastustaminen saattaa näyttää paljon populistisemmalta ja kanavoida entisestään tukea perinteisille populistiryhmille.
<h4>Antipopulismin ongelmat</h4>
Guardian-lehden vasemmistotaustan huomioiden Moffittin teksti on harvinaislaatuinen pyrkimys katsoa peiliin ja käsitellä kriittisesti antipopulistien tähänastisia epäonnistumisia. Kirjoittaja myöntää, että viime vuosina harjoitettu populismin demonisointi ja syyttäminen poliittisen vastakkainasettelun kärjistymisestä ovat kestämättömiä tapoja kohdata nykypäivän poliittisia jakolinjoja.
Vaikka populismi on saanut valtavan määrän huomiota mediassa, sitä vastustava antipopulismi on enimmäkseen sivuutettu. Tilanne on hyvin ristiriitainen. Populismista ja yhteiskunnan polarisaatiosta on tullut yleisiä ja helppoja paheksunnan kohteita. Antipopulismi on länsimaisessa poliittisessa valtavirrassa jopa muoti-ilmiö ja turvallinen tapa välttää altavastaajan asema yhteiskunnallisissa keskusteluissa. Se yhdistää useita puolueita keskenään riippumatta sijainnista poliittisella kartalla. Tällöin olisi helppo olettaa, että vastuullisuutta ja yhtenäisyyttä peräänkuuluttavien antipopulistien ei tarvitsisi mustamaalata vastapuoltaan äänekkäästi, vaan he voisivat suoraan keskustella vaihtoehdoista ja näyttää itse rakentavaa esimerkkiä. Moffitt huomauttaa, ettei näin kuitenkaan ole tapahtunut.
Kirjoittaja näkee antipopulismin myös eräänlaisena hyvesignaloinnin muotona. Hänen mielestään houkuttelevamman vaihtoehdon ja populismin vastustamisen sijaan antipopulistinen toiminta muistuttaa opportunistista perinteisten poliittisten liikkeiden uudelleenbrändäämistä. Antipopulistinen fanatismi uhkaa lopulta myrkyttää poliittisen sisältökeskustelun ja heikentää myös perustavanlaatuisia demokraattisia ihanteita.
Antipopulismin vaarana on Moffittin mukaan tiukempi jaottelu oikeisiin ja vääriin näkemyksiin sekä pelko käydä avointa ajatustenvaihtoa. Mikäli poliitikko poikkeaa normista, edes maltillinen keskitien profiili ei aina suojaa populistisyytöksiltä. Leimaaminen vähentää uskottavuutta ja houkuttelevuutta poliittisena yhteistyökumppanina. Tällöin pelkkä leimautumisen pelko estää asiakeskustelua syntymästä – olemassa olevan konsensuksen haastamisesta puhumattakaan. Politiikan todelliset vaihtoehdot katoaisivat.
<blockquote>Antipopulistinen fanatismi uhkaa lopulta myrkyttää poliittisen sisältökeskustelun ja heikentää myös perustavanlaatuisia demokraattisia ihanteita.</blockquote>
Kun antipopulismista tulee poliittista ajattelua määrittävä viitekehys, lopulta jopa demokratia voi joutua sen tulilinjalle. Kirjoittaja viittaa esimerkiksi Brexit-kansanäänestyksen jälkimainingeissa yleistyneeseen elitistiseen mentaliteettiin, jossa &#8221;väärä&#8221; äänestystulos innoitti ihmisiä vähättelemään kansan tahtoa ja hakemaan tekosyitä tuloksen mitätöimiseksi. Tuoreempi esimerkki löytyy viime päivien Saksasta, jossa Thüringenin osavaltiovaalit ovat kirvoittaneet keskustelua populistisena ja äärioikeistolaisena pidetyn AfD-puolueen sulkemisesta poliittisen yhteistyön ulkopuolelle vaalituloksiin katsomatta.
Vaikka antipopulistit syyttävät populisteja vastakkainasettelun lietsomisesta, he syyllistyvät itse joko tahallaan tai tiedostamattaan kansan epätasa-arvoiseen jaotteluun. Yllä kuvattu elitistinen puhe &#8221;väärin&#8221; äänestämisestä viittaa siihen, että valikoivasti ylistämässään demokratiassa antipopulistit eivät kunnioita kaikkien tahtoa yhtäläisesti.
Tähänastinen antipopulismi on pitkälti vain ruokkinut populismin nousua. Moneen vuoteen se ei ole tarjonnut realistisia todellisuuden rakennuspalikoita. Se ei puhuttele tehokkaasti työväenluokkaa eikä keskiluokkaakaan. Antipopulistinen aktivismi ei myöskään ole onnistunut purkamaan yhteiskunnallisia jännitteitä saati tarjoamaan asiakeskeistä poliittista vaihtoehtoa. Demokratiassa kansalla on kuitenkin mahdollisuus valita heitä eniten puhutteleva vaihtoehto. Populismi tulisikin ymmärtää demokraattisena korjausliikkeenä yllä kuvatulle epäsuhdalle.

Raivoisa antipopulismi ei ymmärrä kohteensa luonnetta, ja on onnistunut lähinnä kasvattamaan populismin kannatusta

Thüringen

Sosiaalietuuksien siirtäminen maksukortille Saksassa sai osan turvapaikanhakijoista hakeutumaan muualle – osa tuloista lähetetään kaukaiseen kotimaahan

Perustuslakituomioistuin: Merkel rikkoi AfD:n poliittisia oikeuksia

Analyysi: Saksan turvallisuuspoliisi asetti osan AfD:tä tarkkailuun – kohteita voidaan vakoilla rajattomasti ilman lakien antamaa suojaa

Raivoisa antipopulismi ei ymmärrä kohteensa luonnetta, ja on onnistunut lähinnä kasvattamaan populismin kannatusta

Uusimmat

27.5.2026 päivityspäivän testi ajatuksella. Pitäisi mennä julki kello 17.20 jättinostona ja pois 17.25

27.5.2026 testipäivän julkaisu ilman ajastusta

29.4.2026 päivityspäivän testi – pitäisi mennä julki 16.55 ja pois 17.00

29.4.2026 Testipäivän julkaisu

25.3.2026 päivityspäivän testi – notifikaatiot

25.3.2026 julkaisunpäivän testiartikkeli. Pitäisi mennä julki kello 15.15 jättijulkaisuna ja mennä pois 15.20

Kolumni: Kaikki ovat sankareita, kunnes pitäisi tehdä sankarihommia

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

Hallitus parantaa liikenneturvallisuutta laajalla rintamalla – ministeri Ranne: ”Jokaisen on päästävä liikenteestä kunnossa kotiin”

Virolaisten vankien siirtämistä Viroon tehostetaan

Toimitus suosittelee

27.5.2026 päivityspäivän testi ajatuksella. Pitäisi mennä julki kello 17.20 jättinostona ja pois 17.25

29.4.2026 Testipäivän julkaisu

Järjestöpamput lobbaavat leikkauksia vastaan säilyttääkseen omat ökypalkkansa

Tutkimus: Radikaali ilmastopolitiikka maistuu hyväosaisille – kielloilla ja moraalisilla vetoomuksilla ei voiteta tavallista kansaa ilmastonsuojelun taakse

Tutkimus: vasemmiston ajattelu on oikeistoon verrattuna kapeampaa ja jyrkempää – vasemmiston parissa vallitseva uskomusjärjestelmä sisälsi lähes yksinomaan äärimmäisiä asenteita

Perussuomalainen 1/2026

Perussuomalainen 4/2025