Perussuomalainen 1/2026

Perussuomalainen 4/2025

27.5.2026 päivityspäivän testi ajatuksella. Pitäisi mennä julki kello 17.20 jättinostona ja pois 17.25

27.5.2026 testipäivän julkaisu ilman ajastusta

29.4.2026 päivityspäivän testi – pitäisi mennä julki 16.55 ja pois 17.00

29.4.2026 Testipäivän julkaisu

25.3.2026 päivityspäivän testi – notifikaatiot

25.3.2026 julkaisunpäivän testiartikkeli. Pitäisi mennä julki kello 15.15 jättijulkaisuna ja mennä pois 15.20

Kolumni: Kaikki ovat sankareita, kunnes pitäisi tehdä sankarihommia

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

Hallitus parantaa liikenneturvallisuutta laajalla rintamalla – ministeri Ranne: ”Jokaisen on päästävä liikenteestä kunnossa kotiin”

Virolaisten vankien siirtämistä Viroon tehostetaan

Timo Vihavainen

Eläköitynyt Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori ja historiantutkija Timo Vihavainen kaataa blogikirjoituksessaan täyslaidallisen mediaväen niskaan. Vihavainen katsoo median hylänneen todellisuuden kunnioittamisen ja sortuneen hihamerkkijournalismiin, jolla on vakavia vaikutuksia jopa Suomen kansainväliselle maineelle.

Professori Timo Vihavaisen mukaan niin sanotun ”laatulehdistön” kirjoittelun tasosta taannoisessa ja yhä jatkuvassa kampanjassa ei tarvitse enää enemmälti puhua.
Vihavainen katsoo median ryhtyneen tekemään niin sanottua hihamerkkijournalismia, joka perustuu olemattoman aiheen paisuttamiseen muka suureksi ongelmaksi ja kansainväliseksi skandaaliksi.
&#8211; Lehdistön surkea suoritus ei siitä parane, vaikka kuinka jankutettaisiin, että esimerkiksi lakia ei ole rikottu paljastettaessa yksityisiä viestejä ja luomalla aivan vääriä mielikuvia irrottamalla lausumia asiayhteyksistään, Vihavainen kirjoittaa blogissaan, jonka otsikko on Media -todellisuuden peili?
Viime aikoina esimerkiksi <a href="https://stage.sudev.fi/hsn-tilauksia-perutaan-nyt-kiihtyvaan-tahtiin-myos-karita-mattila-sai-tarpeekseen-mutta-sitten-tapahtui-kummia-hesaripomo-lahetti-somessa-mattilalle-peraan-oudon-yksityisviestin/">Helsingin Sanomien</a> tilauksia on katkottu, ja muun muassa Yhdysvalloissa asuva oopperalaulaja Karita Mattila ilmoitti kyllästyneensä Hesarin nykytasoon.
Vihavainen katsookin median aliarvioineen yleisöään ja lukijoitaan.
&#8211; Tuoreita tietoja kampanjalehtien levikin kehityksestä ei vielä ole, mutta suunta lienee selvä. Tuskinpa monikaan parlamentaarista demokratiaa aidosti arvostava haluaa maksaa poliittisesti änkyröivästä roskajournalismista, joka elää yksityiselämän ”paljastuksilla”, fantasialla ja vihjailuilla.
Mielikuvitus lähti laukalle
Kuten useimmat tietävät, valtamedia yleensä viittaa kintaalla kaikelle kritiikille. Myös Vihavainen sivuaa aihetta.
&#8211; Asiaan kuuluu, että maineensa pilanneet lehdet ovat nyt sitten pahoittaneet mielensä ja paheksuvat kovin totisina itseensä kohdistuvaa arvostelua. Hesarin eilisessä pääkirjoituksessa selitettiin lehden käytöksen arvostelu suorastaan vapaan ja demokraattisen yhteiskunnan perustuksien horjuttamiseksi: valitessaan median vihollisekseen poliittinen liike päätyy haastamaan myös vallitsevan yhteisen käsityksen todellisuudesta, joka muodostuu paljolta median kautta … Näin astutaan polulle, joka vie yhä kauemmas yhteisestä jaetusta todellisuudesta ja suomalaisesta luottamusyhteiskunnasta.
&#8211; Sille tiellepä on tosiaan astuttu ja se on kyllä tehty nimenomaan sen journalismin toimesta, joka aivan uskomattoman sinnikkäästi puhaltaa omaa kuplaansa ja luo aivan todellisuudelle vieraita mielikuvia maamme rasistisuudesta ja peräti fasistisuudesta. Edes natsi-sanaa ei ole säästelty, kun mielikuvitus on päästetty valloilleen.
Medialle koittanut peiliharjoituksen aika
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö piti toukokuussa 2022 historiallisen puheen, jossa hän latasi suorat sanat Venäjän valtiojohdolle. Peiliin katsomisen kehotuksella Niinistö viittasi siihen, että Venäjä omilla toimillaan sai aikaan Suomen halukkuuden liittyä Natoon.
Myös Vihavainen suosittelee valtamedialle peiliharjoituksia.
&#8211; Kyllä lehdistön on nyt syytä ottaa peili käteensä ja miettiä, minkä arvoista on se hihamerkkijournalismi, josta se ei ole koskaan irtisanoutunut ja jota se taas on jatkanut huolimatta siitä, miten tuhoisaa se on paitsi normaalille poliittiselle elämälle, myös jopa maamme kansainväliselle maineelle. Pelkkä tyhmyys ei voi selittää asiaa, vaikka sillä varmasti on siinä suuri roolinsa.
Valtamedia tyypillisesti selittää kaikki toimensa ja spekulaatiot ”lehdistönvapaudella”.
&#8211; Mitä nyt tulee median yhteiskunnalliseen tehtävään ja siitä suoriutumiseen, ei sitä tietenkään voida mitata maassa vallitsevan lehdistönvapauden perusteella. Mitä vapaampaa on, sitä hurjempaa roskaa tietenkin myös sallitaan ja luultavasti toivotaan, että normaali, tasapainoinen kirjoittelu sentään nousisi vaikuttavimmaksi, kun ns. laatulehdistön tuskin ajatellaan sortuvan ns. roskajournalismiin, Vihavainen kirjoittaa.
Järkikeskustelu ei ole enää kunniassa
Tosiasioihin perustuva järkiperäinen keskustelu ei viime aikoina ole ollut kunniassa, Vihavainen katsoo.
&#8211; Sen sijaan, että olisi puhuttu suomalaisesta todellisuudesta ja kunnioitettu normaaleja parlamentarismin periaatteita, on esitetty fantastisia teorioita ”äärioikeiston” pesukarhusymboliikasta, ”silmäniskuista” ja ”koirapilleistä”. Ministerien vanhojen yksityisviestien yhteyksistään irrotettuja osia on esitetty ikään kuin jonkin salatun, mutta varmasti kaamean poliittisen ohjelman todisteina. Ja syypäänä tähän ovat tietenkin olleet itse ajojahdin kohteet, joiden todellista, kätkettyä olemusta ”tutkiva journalismi” ja ”nettietsivät” ovat paljastaneet, kuten heidän tehtäviinsä kuuluu…
&#8211; Tiellä totalitarismiinhan tässä tietenkin ollaan, jos tällaista toimintaa arvostellaan. Näin ainakin tapahtuu tällaisissa täysin fantastisissa kyhäelmissä, joiden premissit saadaan kääntämällä tosiasiat ensin yläsalaisin.
Lue Vihavaisen koko blogi <a href="https://timo-vihavainen.blogspot.com/">tästä</a>.
&nbsp;

Emeritusprofessori Vihavainen mätkii Suomen valtamediaa sortumisesta roskajournalismiin – ”Pelkkä tyhmyys ei voi selittää asiaa”

Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen höykyttää ankarasti valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaista kansanedustaja Juha Mäenpäätä koskevassa syyteasiassa. Vihavaisen mukaan sananvapaus on avoimessa yhteiskunnassa keskeinen vapaus. Siihen kajoaminen on äärimmäisen vakava asia myös aivan tavallisten kansalaisten arkielämän tasolla. Vihavaisen mukaan kansanedustajan sananvapaus rinnastuu tasavallan presidentin immuniteettiin. 

Vihavainen kirjoittaa <a href="https://oikeamedia.com/o1-130200">Oikean Median blogissaan</a>:
&#8221;..valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on nyt pyytänyt eduskunnalta suostumusta saada asettaa kansanedustaja Juha Mäenpään syytteeseen eduskunnassa käytetyn puheenvuoron johdosta.
On pakko todeta, että kyseessä on kansainvälisestikin sen verran ainutlaatuinen asia, ettei sitä voi kevyesti sivuuttaa. Se on yksinkertaisesti sensaatio.
Sananvapaus on avoimessa yhteiskunnassa luultavasti kaikkein keskeisin vapaus ja siihen kajoaminen on sen mukaisesti äärimmäisen vakava asia myös aivan tavallisten kansalaisten arkielämän tasolla.
Kansanedustajien sananvapaus on kuitenkin vielä jotakin muuta. Heillä on toimessaan syytesuoja ja, kuten tunnettua, he ovat siitä vastuullisia vain äänestäjilleen. Heidän on saatava toimia oman järkensä ja omantuntonsa mukaan kenenkään heitä uhkaamatta tai painostamatta.
Tämän periaatteen pyhyyttä voi verrata tasavallan presidentin immuniteettiin. Hänet voidaan asettaa syytteeseen virkatoimiensa johdosta vain valtio- tai maanpetoksesta. Näin asianlaita ainakin ennen oli ja luulen, että on yhä.
On toki löytynyt pölkkypäitä, jotka ovat joskus julkisuudessakin esittäneet, että kansanedustajan -lainsäätäjän- olisi aivan erityisesti sijoitettava puheensa poliittisen korrektiuden rajoihin, mitä ne nyt sitten milloinkin ovat.
Tällaiset mielenilmaukset on voinut sivuuttaa pelkällä säälillä, mutta kun valtakunnan korkein syyttäjäviranomainen ilmeisen tosissaan yrittää asettaa kansanedustajan syytteeseen puheistaan, on asia jo vakava.&#8221;
Professori oudoksuu syytetoimia, koska hän ei näe Mäenpään aiheuttaneen minkäänlaista vahinkoa. Hän jatkaa:
&#8221;Minkälaisen vahingon Mäenpään puheenvuoro sitten aiheutti ja kenelle ja mihin hän oikein pyrki? Syntyikö maassamme sen johdosta aseellista tai aseetonta liikehdintää Mäenpää esille ottamien lainsäädännöllisten tai rahoituksellisten toimien aikaansaamiseksi? Jos syntyi, oliko tämä tarkoituksena ja mitä seurauksia asialla oli?
Vai oliko tarkoitus nostattaa ulkoparlamentaarista, järjestäytymätöntä massaliikettä, joka lakeja uhmaten olisi toiminut jonkinlaisena varisparvena hyväksi näkemiensä asioiden puolesta hyväksi näkemillään keinoilla?
Vai yrittikö Mäenpää kiihottaa kuulijakuntaansa eli eduskuntaa suorastaan hävittämään maastamme jonkin kansanryhmän? Oliko tarkoituksena ehkä saada aikaan kansanmurha? Ehkäpä tarkoituksena oli käyttää myrkkyjä, kuten vieraslajien kohdalla joskus tehdään tai ainakin ennen tehtiin? Mielikuvitus ei tässä kai tunne rajoja, mutta sen todistusvoimalla ne kyllä sen sijaan on.
Syntyikö siis tämän puheenvuoron takia tässä maailmassa yhtään mitään ja minkäänlaista seurausta, edes pienenen pientä kiihotusta jonkin poliittisen eläimen takaraivossa ja halua toimia joidenkin rajoittavien säädösten aikaan saamiseksi? Oliko joku ehkä suorastaan loukkaantunut? Miksi?
Vastaus on aivan selvä ja yksiselitteinen: mitään vahinkoa kenellekään ei syntynyt, kukaan ei kiihottunut yhtään mistään eikä sellainen ollut edes tarkoituksena.
Kun kaikkein tärkeimpään demokraattiseen perusoikeuteen, vieläpä kansanvallan pyhällä paikalla eli eduskunnassa, halutaan kajota moisen asian takia eli siis aivan asiattomasti, ei asiaa voi enää kuitata huumorilla.&#8221;
Vihavainen pitää käsillä olevaa asiaa vakavana ja historiallisestikin ainutlaatuisena.

Professorilta ankarat moitteet valtakunnansyyttäjä Toiviaiselle: ”kansanedustajan voitava toimia kenenkään uhkaamatta ja painostamatta” – Juha Mäenpään tapaus rinnastuu presidentin immuniteettiin

Miksi nationalismi toimii, ja miksi se ei ole katoamassa &#8211; tähän kysymykseen vastasi amerikkalaisen kansainväliseen politiikkaan erikoistuneen älykkölehden <a href="https://www.foreignaffairs.com/articles/world/2019-02-12/why-nationalism-works">Foreign Affairsin artikkeli</a> hiljattain. Artikkelin kirjoittaja, Columbia Universityn sosiologian ja poliittisen filosofian professori Andreas Wimmer, väittää, että nationalismi ei suinkaan ole ääriaate, vaan &#8221;olemme kaikki nationalisteja&#8221;.

Nationalismi synnytti demokratian ja yhdenvertaisuuden sellaisena kun me ne tunnemme. Nationalismi on harvoin ollut sotien syy. Kansallismielisyys eli nationalismi on mainettaan parempi aate.
Nämä asiat ovat itsestäänselvyyksiä monille perussuomalaisille. Sen sijaan akateemisessa älymystössä on muotia syyllistää &#8221;populistista&#8221; nationalismia kaikesta, mikä on nykyisin huonosti. Sosiologi Andreas Wimmerin <a href="https://www.foreignaffairs.com/articles/world/2019-02-12/why-nationalism-works">kirjoitus Foreign Affairs -lehdessä</a> ei sisällä juuri mitään sellaista, mitä suomalainen kansallismielinen ei jo tietäisi.
Uutisarvoista on ennemminkin se, että maineikas, arvovaltainen ja elitistinen Foreign Affairs -lehti julkaisee kirjoituksen, joka poikkeaa täysin kansainvälisen politiikan eliitin valtavirtaisesta narratiivista, jonka mukaan nationalismi uhkaa kaikkea arvokasta.
<h4>Globalisteille nationalismi on &#8221;myrkkyä&#8221; ja &#8221;patriotismin pettämistä&#8221;</h4>
Wimmer muistuttaa ensin nationalismin nykyisestä huonosta maineesta. Esimerkiksi tammikuussa 2019 Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier sanoi, että “nationalismi on ideologinen myrkky”, ja viimem marraskuussa taas Ranskan presidentti Emmanuel Macron julisti, että “nationalismi on patriotismin pettämistä”.
Wimmer käsittelee myös semanttista vääntöä &#8217;patriotismin&#8217; ja &#8217;nationalismin&#8217; välillä, joka hänen mielestään heijastelee eroa &#8217;kansalaisnationalismin&#8217; ja &#8217;etnonationalismin&#8217; välillä. Kansalaisnationalismissa katsotaan, että kaikki kansalaiset muodostavat kansakunnan riippumatta heidän alkuperästään ja kulttuuritaustastaan, kun taas etnisessä nationalismissa kansallisen identiteetin määrittelevät pitkälti alkuperä ja kieli.
&#8211; Yritykset vetää raja hyvän kansalaisnationalismin ja pahan etnonationalismin välillä jättävät huomioimatta molempien yhteiset juuret. Patriotismi on nationalismin muoto. Ne ovat ideologisia veljeksiä, eivät etäisiä serkkuja, Wimmer kiteyttää.
Kaikki nationalismin muodot jakavat kaksi periaatetta, Wimmer väittää. Ensinnäkin kansakunnan jäsenet ymmärretään ryhmäksi yhdenvertaisia kansalaisia, joilla on jaettu historia ja poliittinen tulevaisuus, ja joiden odotetaan hallitsevan valtiota, ja toisekseen heidän odotetaan hallitsevan sitä kansakunnan parhaaksi. Nationalismi erottautuu näin vieraan vallan hallinnasta kuten kolonialistisista imperiumeista, kuten myös hallinnosta, jossa hallitsijat viis veisaavat enemmistön näkemyksistä ja tarpeista.
Wimmer ei mainitse esimerkkejä, mutta suomalaisittain patriotismia ja kansalaisnationalismia voi hyvin verrata neuvostoihanteeseen, jossa kaikki neuvostokansalaiset kokivat muodostavansa yhden kansakunnan, kun taas etnonationalismia edusti esimerkiksi Baltian kansojen pyrkimys päästä tästä liitosta omilleen.
<h4>Nationalistit sotivat natseja vastaan</h4>
Kahden viime vuosisadan aikana nationalismia on naitettu yhteen kaikenlaisten muiden poliittisten aatteiden kanssa, Wimmer huomauttaa.
&#8211; Liberaali nationalismi kukoisti 1800-luvun Euroopassa ja latinalaisessa amerikassa, fasistinen nationalismi Italiassa ja Saksassa sotienvälisenä aikana ja marxilainen nationalismi motivoi kolonialismia vastustavia liikkeitä, jotka levisivät &#8217;globaalissa Etelässä&#8217; toisen maailmansodan lopun jälkeen, Wimmer kirjoittaa.
Nykyään miltei jokainen niin vasemmalla kuin oikealla hyväksyy nationalismin kahden periaatteen oikeutuksen, Wimmer väittää. Siitä huolimatta, että itse nationalismi-sana on leimaantunut &#8211; ehkä osin siksi, että nationalismi yhdistyi sotien välisenä aikana myös fasismiin.
&#8211; Tämä tulee selkeämmäksi, kun asetamme nationalismin vastakkain muiden valtion legitimiteetin oppien kanssa. Teokratioissa valtiota tulee hallita Jumalan nimissä, kuten Vatikaanissa tai Islamilaisen valtion kalifaatissa. Dynastisissa kuningaskunnissa valtion omistaa ja sitä hallitsee suku, kuten Saudi-Arabiassa. Neuvostoliitossa valtiota hallittiin luokan, nimittäin kansainvälisen proletariaatin nimissä.
Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen maailmaa ovat hallinneet kansallisvaltiot nationalistisilla periaatteilla, Wimmer väittää.
&#8211; Nationalismin identifioiminen yksinomaan poliittiseen oikeistoon tarkoittaa nationalismin luonteen väärinymmärtämistä ja sen jättämistä huomiotta, miten syvästi nationalismi on muokannut melkein kaikkia poliittisia ideologioita, myös liberaaleja ja edistyksellisiä, Wimmer painottaa.
Wimmerin mukaan nationalismi on tarjonnut ideologisen perustan sellaisille instituutioille kuin demokratia, hyvinvointivaltio, julkinen koululaitos. Kaikki nämä oikeutettiin yhtenäisen kansan nimissä &#8211; kansan, jolla on jaettu käsitys tarkoituksestaan ja vastavuoroisista velvollisuuksistaan.
Wimmer muistuttaa siitä, että kansallissosialistinen Saksa nationalismi ei suinkaan ollut ainoa nationalistinen maa omana aikanaan, vaan juuri nationalismi oli yksi motivoivista voimista, jotka auttoivat lyömään Natsi-Saksan ja keisarillisen Japanin. Nationalistit myös vapauttivat ihmiskunnan suuren enemmistön Euroopan koloniaalisesta hallinnasta.
&#8211; Nationalismi ei ole irrationaalinen tunne, joka voitaisiin hävittä nykypolitiikasta valistavalla koulutuksella; se on yksi modernin maailman perustavista periaatteista ja paljon laajemmin hyväksytty, kuin sen kriitikot tunnustavat, Wimmer kirjoittaa.
&#8211; Kuka Yhdysvalloissa suostuisi ranskalaisten aatelismiesten hallittaviksi? Kuka Nigeriassa kutsuisi brittejä palaamaan takaisin?
<h4>Nationalismi on uusi keksintö</h4>
Nationalismi on suhteellisen uusi innovaatio, Wimmer toteaa. Vuonna 1750 monikansalliset imperiumit &#8211; Itävallan, Britannian, Kiinan, Ranskan, Ottomaanien, Venäjän ja Espanjan &#8211; hallitsivat suurinta osaa maailmasta. Mutta sitten tuli Amerikan vallankumous vuonna 1775 ja Ranskan suuri vallankumous 1789. Nationalismin oppi &#8211; hallitseminen etnisesti määritellyn kansan nimissä &#8211; levisi vähitellen maailmalla.
Yli kahden vuosisadan aikana imperiumi toisensa jälkeen hajosi kokoelmaksi kansallisvaltioita. Vuonna 1900 kansallisvaltiot hallitsivat noin 35 prosenttia maailman maapinta-alasta, vuonna 1950 luku oli jo 70 prosenttia. Nyt on jäljellä enää puoli tusinaa dynastista kuningaskuntaa tai teokratiaa, Wimmer muistuttaa.
Mutta miksi nationalismista tuli niin suosittua? Wimmer perustelee kansallismielisyyden riemuvoittoa sillä, miten sotaista 1500-1700-lukujen Eurooppa oli. Silloin enenevästi keskusjohtoiset, byrokraattiset valtiot sotivat keskenään intensiivisesti. Valtiot olivat pitkälti korvanneet muita instituutioita ja ottaneet niiden tehtäviä itselleen. Ne olivat myös saaneet kilpailevat valtakeskittymät, kuten aateliston, heikennettyä.
Alati sotivien valtioiden oli pakko kerätä väestöiltään yhä enemmän veroja ja ottaa armeijoihin yhä enemmän aatelittomia. Tämä sai aatelittomat säädyt vaatimaan lisää poliittista osallisuutta, yhdenvertaisuutta lain edessä ja osuutta yleisestä hyvinvoinnista. Lopulta kehkeytyi uudenlainen sopimus, jossa hallitsijoiden oli hallittava väestön edun mukaisesti, ja niin kauan kuin he näin toimivat, hallitut pysyivät heille poliittisesti uskollisina ja luovuttivat esivallalle sotilaita ja veroja.
&#8211; Nationalismi samanaikaisesti heijasti tätä sopimusta että oikeutti sen, Wimmer kirjoittaa.
Ideana oli, että sekä hallitsijat että hallitut kuuluivat samaan kansakuntaan, ja jakoivat yhteisen historiallisen alkuperän sekä tulevaisuuden. Poliittiset eliitit huolehtivat tavallisten ihmisten eduista ennemmin kuin omasta dynastiastaan.
<h4>Uusi valtiomalli oli vanhoja tehokkaampi</h4>
Wimmerin mukaan tämä uusi valtiomalli pärjäsi hyvin kilpailussa. Varhaiset kansallisvaltiot, kuten Ranska, Hollanti, Britannia ja Yhdysvallat, kehittyivät nopeasti suuremmiksi mahdeiksi kuin vanhat dynastiset kuningaskunnat ja keisarikunnat. Nationalismi antoi hallitsijoiden kerätä enemmän veroja hallituilta, joiden poliittiseen uskollisuuteen kuitenkin saattoi luottaa.
Ennen kaikkea kansallisvaltiot olivat tehokkaampia taistelukentällä, Wimmer väittää. Yleinen asevelvollisuus mahdollisti kansallisvaltioille massiiviset armeijat, joiden sotilaat olivat motivoituneita taistelemaan isänmaansa puolesta.
Vuodesta 1816 vuoteen 2001 kansallisvaltiot voittivat 70-90 prosenttia sodistaan imperiumien tai dynastisten valtioiden kanssa, Wimmer laskee. Nationalismi oli niin tehokas hallintotapa, että muut maat pyrkivät vähintään imitoimaan sitä.
Wimmerin mukaan nationalismi ei levinnyt vain siksi, että se houkutti poliittisia eliittejä, vaan siksi, että se oli houkutteleva myös tavallisten ihmisten silmissä. Se avasi poliittisen uran mahdollisuuden aatelittomille mutta lahjakkaille ihmisille.
<h4>Nationalismin hyödyt</h4>
Maissa missä nationalistinen sopimus hallitsijoidenja hallittujen välissä toteutui, väestö alkoi identifioida kansakunnan laajennetuksi perheeksi tai suvuksi, jonka jäsenet ovat uskollisia ja avuliaita toisilleen. Tämä valoi perustan monelle muulle positiiviselle kehityskululle, Wimmer väittää.
&#8211; Yksi niistä on demokratia, joka kukoisti siellä missä kansallinen identiteetti kykeni ylittämään muut identiteetit, kuten ne jotka keskittyvät uskontoon, etniseen tai heimoyhteyteen. Nationalismi tarjosi vastauksen demokratian keskeiseen rajanvetokysymykseen: ketkä ovat ne ihmiset, joiden nimissä hallituksen tulisi hallita? Rajoittamalla oikeudet kansakunnan jäseniin ja sulkemalla äänioikeus ulkomaalaisilta, demokratia ja nationalismi astuivat kestävään avioliittoon, Wimmer hehkuttaa.
Nationalismi myös auttoi synnyttämään modernin hyvinvointivaltion. Tunen vastavuoroisista velvollisuuksista ja jaetusta poliittisesta tulevaisuudesta popularisoi ajatuksen, että kansakunnan jäsenet &#8211; jopa toisilleen ventovieraat ihmiset &#8211; voivat tukea toisiaan vaikeina aikoina. Wimmer viittaa 1800-luvun Saksaan, jossa konservatiivinen kansleri Otto von Bismarck loi ensimmäisenä maailmassa modernin hyvinvointivaltion perusrakenteita, jotta työväenluokka olisi uskollisempi Saksan kansalle kuin kansainväliselle proletariaatille.
Onko nationalismi kuitenkin sotaisa ideologia? Edellä on todettu, että imperialistiset valtiot kävivät verisiä sotia keskenään ennen nationalismiakin &#8211; myöhemmin kansallisvaltiot vain sotivat monikansallisia keisarikuntia paremmin.
<h4>Nationalismi ei ole sen sotaisampi kuin muutkaan aatteet</h4>
Nationalismille tyypillinen sodan syy on separatistinen itsenäisyyssota. Wimmer laskee, että yksi kolmesta nykypäivän itsenäisestä valtiosta on syntynyt imperiumin armeijaa vastaan käydyn voitokkaan itsenäisyyssodan seurauksena.
Kansakunnan syntyyn saattaa liittyä myös etnisiä puhdistuksia. Wimmer esittää lukuisia esimerkkejä: kun Balkan vapautui Ottomaanien valtakunnan ikeestä ennen ensimmäistä maailmansotaa, ja uudet itsenäiset valtiot Bulgaria, Kreikka ja Serbia jakoivat maat keskenään, miljoonat muslimit karkoitettiin uuden rajan taakse. Toisaalta juutalaisia tappaneet saksalaiset joutuivat toisen maailmansodan jälkeen hyväksymään, että saksalaisia siviilejä karkotettiin uudelleensyntyneistä Tshekkoslovakian ja Puolan valtioista.
Wimmer huomauttaa, että vaikka etninen puhdistus yksi nationalistisen väkivallan järkyttävimmistä muodoista, on se suhteellisen harvinaista. Tyypillisempää nationalistista väkivaltaa edustavat sisällissodat joko niin, että vähemmistö pyrkii eroon olemassaolevasta valtiosta tai niin, että etniset ryhmät taistelevat uuden valtion hallinnasta.
Wimmer ei kuitenkaan ota kantaa siihen, kenen syytä tällainen väkivalta on. Oliko Jugoslavian hajoamissota 1990-luvulla kaikkine kammottavuuksineen nationalististen slovenialaisten, kroaattien, bosniakkien, albaanien ja serbien syytä? Vai tulisiko sota merkitä syyllisyystaulukossa Jugoslavian liittovaltion antinationalistien / federalistien (käytännössä serbejä) sarakkeeseen?
Jos katalaanien ja espanjalaisten konflikti äityy aseelliseksi, onko moraalinen vastuu katalaanijohtajilla, jotka lietsoivat itsenäisyyshaaveita, vai Espanjan hallinnolla, joka ei päästänyt Kataloniaa itsenäistymään kansanäänestyksen legitimoimana?
Wimmer kuitenkin huomaa, että kansallisvaltiot ovat mahdollisesti väkivaltaisen syntyvaiheensa jälkeen tyypillisesti rauhallisia. Monen kielellisen tai uskonnollisen identiteetin yhdistäminen samaan valtioon on onnistunut harvoissa tapauksissa &#8211; Sveitsissä mikään kieliryhmä ei ole koskaan pyrkinyt eroon Sveitsin valaliitosta. Toisaalta Sveitsin kantonit ovat yksikielisiä ja käytännöllisesti katsottuna kaikki valta on niillä.
Epäonnistuneista vähemmistöjen ja enemmistöjen suhteista on sen sijaan lukuisia esimerkkejä. Esimerkiksi Syyriaa hallitsee alaviitti-eliitti, vaikka he edustavat vain 12 prosenttia maan väestöstä, Wimmer huomauttaa.
<h4>Nationalismi on tullut jäädäkseen</h4>
Wimmer on vakuuttunut siitä, että niin kehittyneissä kuin kehittyvissäkin maissa nationalismi on tullut jäädäkseen.
&#8211; Ei ole muutakaan periaatetta, mille perustaa kansainvälistä valtiojärjestelmää. Esimerkiksi universaalille kosmopolitanismille ei ole juuri kysyntää länsimaisten yliopistojen filosofian laitosten ulkopuolella, Wimmer kirjoittaa.
Wimmerin mukaan on myös epäselvää, voivatko Euroopan Unionin kaltaiset monikansalliset instituutiot koskaan kansallisten hallitusten ydintehtäviä, kuten puolustusta tai sosiaaliturvaa, mikä auttaisi niitä saamaan kansansuosiota.
<h4>Myös suomalaiset tutkijat puolustavat kansallisvaltiota</h4>
Venäjän-tutkimuksen emeritusprofessori Timo Vihavainen kommentoi Foreign Affairs -lehden nationalismi-teemanumeroa <a href="https://beta.oikeamedia.com/o1-101013">Oikean Median</a> blogillaan. Vihavaisen mukaan suomalaisissa lehdissä pistää silmään tietty anti-intellektuaalinen vaihtoehdottomuus, joka on ominaista totalitaariselle ajattelulle.
&#8211; Niinpä olisi vaikea kuvitella, että meillä julkaistaisiin juttuja vaikkapa otsikolla ”Miksi nationalismi toimii ja miksi se ei ole häviämässä”, ”Miksi kansakunta tarvitsee kansallisen tarinan” tai ”Paremman nationalismin rakentaminen”. Sen sijaan voi odottaa monomaanisuutta, joka leimaa koko nationalismin yhdeksi kuolemantanssiksi, josta säädyllisen ihmisen on pysyteltävä mahdollisimman kaukana, Vihavainen toteaa viitaten vihjaillen Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Heikki Aittokosken hyökkäävän nationalisminvastaiseen kirjaan <a href="https://sanoma.com/fi/tiedote/heikki-aittokoski-vie-uutuuskirjassaan-lukijan-euroopan-nationalismin-pyorteisiin/">Kuolemantanssi</a>.
Teologian dosentti Juha Ahvio käsitteli kysymystä nationalismin ominaislaadusta <a href="https://beta.oikeamedia.com/o1-101215">Oikeassa Mediassa</a>. Myös Ahvion mielestä nationalismi on ja pysyy.
&#8211; Klassinen nationalismi, joka nojaa alkuperäisen olemuksellisiin ja kestävän pysyviin etniskulttuurillisiin juuriin ja identiteetteihin, on edelleen vahvasti perusteltu ja tarpeellinen aate.

Nationalismi on hyväksi eikä se ole katoamassa minnekään – professorit puolustavat kansallismielisyyttä

Suomessa ja somessa on viime päivinä keskusteltu siitä, kenellä on oikeus osallistua kirjamessuille. Helsingin kirjamessut <a href="https://stage.sudev.fi/eipa-siina-kauaa-mennyt-animalian-aktivisti-vaatii-turvallista-tilaa-ja-alle-neljassa-tunnissa-timo-hannikaisen-yritys-oli-haadetty-kirjamessuilta/">päätti kieltää</a> kirjailija Timo Hännikäisen pyörittämää Kiuas-kustantamoa osallistumasta Helsingin kirjamessuille. Maailman suurimmilla kirjamessuilla Frankfurtissa kaikki on toisin. Järjestäjät korostavat, että kaikki aatteet ja kustantamot ovat tervetulleita messuille.

Viime vuoden messuille osallistunut Antaios-kustantamo herätti huomiota, koska sen vetäjä Götz Kubitschek on leimattu äärioikeistolaiseksi. Kubitschek on osallistunut muun muassa Pegidan ja Vaihtoehto Saksalle -puolueen järjestämiin tilaisuuksiin puhujana.
<h4>Frankfurtin messujärjestäjät: &#8221;Sensuuri ei ole vaihtoehto&#8221;</h4>
Reuters <a href="https://uk.reuters.com/article/uk-germany-bookfair-farright/unwelcome-guest-far-right-publisher-shunned-at-frankfurt-book-fair-idUKKBN1CG2FC">kertoo</a>, että Kubitschekin kustantamon ständin edessä järjestettiin viime vuonna hiljaisia mielenilmauksia, mutta kustantamon annettiin joka tapauksessa osallistua messuille.
Kaikki protestit Antaios-kustantamoa vastaan eivät olleet hiljaisia. Suomen Uutiset <a href="https://stage.sudev.fi/vasemmisto-hairikoi-frankfurtin-kirjamessuilla-anarkistien-alamololta-enaa-rauhaa-edes-siisteissa-sisatiloissa/">kertoi viime vuonna</a> vasemmistolaisista, jotka häiritsivät älämölöllään kustantamon keskustelutilaisuutta. Poliisi kuitenkin laittoi vasemmistolaiset kuriin.
– Kiellot ja sensuuri eivät ole meidän mielestämme vaihtoehto, kertoo Frankfurtin kirjamessujen johtaja Jürgen Boos Reutersille. Ajatukset eivät katoa sillä, että hankkiudut eroon niiden kirjoittajasta.
Myös Frankfurtissa toimivan Anne Frank -koulutuskeskuksen johtaja Meron Mendel vastustaa erilaisten mielipiteiden poissulkemista.
– On tärkeätä, että heidät päästetään messuille. Me kannatamme mielipiteenvapautta, eikä sitä pidä soveltaa valikoiden, Mendel sanoo.
Deutsche Welle puolestaan <a href="https://www.dw.com/en/opinion-frankfurt-book-fair-2018-is-more-political-than-ever/a-45866944">kertoo</a>, että tänä vuonna Frankfurtin kirjamessut ovat poliittisemmat kuin koskaan, ja pitää sitä hyvänä asiana.
<h4>Vihavainen Helsingin Kirjamessuista: &#8221;idioottimaisuudessaan kauhistuttavaa&#8221;</h4>
Suomessa sivistyneistön edustajat ovat olleet melko hiljaa Hännikäisen Kiuas-kustantamoon kohdistuneesta syrjinnästä. Lähes ainoa asian esille ottanut taitaa olla Helsingin yliopiston emeritusprofessori Timo Vihavainen, jonka mielestä &#8221;tässä on nyt kokonaan hylätty länsimaisen vapauskäsityksen keskeiset ideat ja sillä vieläpä ylpeillään&#8221;.
– Selittelyt, joiden mukaan Kiuas-kustantamon linja ei seuraa kirjamessujen arvoja, ovat idioottimaisuudessaan kauhistuttavia, Vihavainen <a href="https://sarastuslehti.com/2018/10/18/liberalismin-rappio-ja-kirjamessut/">kirjoittaa</a>.
Vihavainen korostaa, että Kiuas julkaisee paljon sekä ajankohtaisen keskustelun kannalta relevantteja klassikoita että myös tuoreempia puheenvuoroja, joista hän haluaa erityisesti mainita hiljattain julkaistun norjalaisen <a href="https://stage.sudev.fi/aari-islamin-haaste-on-todellinen/">bestsellerin</a>, &#8217;Islam – Yhdestoista vitsaus&#8217;.
Vihavaisen mukaan kieltolinja on pitkä ja liukas tie.
– Kukas se sanoikaan, että totalitaarinen yhteiskunta on samanlainen kuin tavallinen porvarillinen yhteiskuntakin. Siitä puuttuvat vain kansalaisvapaudet, Vihavainen kiteyttää.

Suuren maailman kirjamessuilla ei toisinajattelijoita syrjitä – kaikki ovat Frankfurtiin tervetulleita

Jyväskylän yliopiston kasvatuksen teorian ja tradition professori Tapio Puolimatka joutui hiljattain vääristelevien, poliittisluontoisten hyökkäysten kohteeksi ja häntä on uhattu jopa virasta erottamisella. Venäjän tutkimuksen emeritusprofessori ja historioitsija Timo Vihavainen kirjoitti blogillaan avoimen kirjeen Professoriliitolle, joka ei puolustanut omiaan vaan hyökkäsi Puolimatkaa vastaan.

Emeritusprofessori Vihavainen kertoo avoimessa <a href="http://beta.oikeamedia.com/o1-78310">kirjeessään</a> olevansa yhä Professoriliiton jäsen ja odottaneensa mielenkiinnolla liittoni kannanottoa professori Tapio Puolimatkan jutussa. Puolimatka kirjoitti Oikeassa Mediassa Vieraskynä-kirjoituksen <a href="http://beta.oikeamedia.com/o1-75907">Kampanja pedofilian laillistamiseksi</a>, jossa hän tarkasteli kriittisesti seksuaalisten suojarajojen alentamiseen pyrkivää keskustelua.
&#8211; Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan johto syytti minua homofobiasta ja esitti vääristelevän väitteen, jonka mukaan sulautan &#8221;homoseksuaalisuuden, nekrofilian, eläimiin sekaantumisen ja pedofilian toisiinsa rinnastettaviksi muuttujiksi&#8221;, kuvailee Puolimatka omalla <a href="https://www.tapiopuolimatka.net/uusi-sivu4">blogillaan</a> törkykampanjan starttia.
&#8211; Pian samana päivänä yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen twitter-viestissään ilmoitti, ettei kirjoitukseni edusta Jyväskylän yliopiston arvoja eikä linjaa, Puolimatka toteaa lisäten, että rehtori uhkasi ryhtyä &#8221;konkreettisiin toimenpiteisiin&#8221;.
Myöhemmin kohua <a href="https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/professoriliiton-varapuheenjohtaja-jaana-hallamaa-kommentoi-puolimatka-kohua-professori-ei-ole-yksi/">kommentoi</a> Professoriliiton varapuheenjohtaja Jaana Hallamaa väittämällä, että professori ei voi koskaan olla yksityishenkilö.
<h4>Professoriliitto professoria vastaan</h4>
&#8211; Täytyy todeta, että hämmästykseni oli melkoinen, kun liittoni edustajana esiintyvä, Jaana Hallamaa -niminen henkilö esittikin hyökkäävän lausunnon Puolimatkaa kohtaan, Vihavainen kirjoittaa.
Vihavaisen mielestä on selvää, että kyseinen lausunto oli ammattiliiton edustajan kannalta täysin sopimaton ja suorastaan skandaalimainen suuntautuessaan erään ammattikunnan jäsenen sananvapautta vastaan.
&#8211; Sitä paitsi voidaan todeta, että lausunto sisälsi sen tasoista väärinymmärrystä, että sitä on pakko pitää tarkoitushakuisena. On syytä odottaa kirjoittajan pystyvän paremmin ymmärtämään lukemansa tekstin, Vihavainen kirjoittaa.
Tärkeää on Vihavaisen mielestä se, että tässä on oman ammattiliiton taholta pantu pelinappulaksi yliopiston professorien sananvapaus ja kannatetaan sen rajoittamista jopa mielivaltaisilla perusteilla (pahastuminen).
<h4>Professorillakin on sananvapaus yksityishenkilönä</h4>
&#8211; Se kirjoituksessa esitetty väite, ettei professori voi koskaan toimia yksityishenkilönä, on yksinkertaisesti yhtä törkeä kuin vääräkin, Vihavainen väittää.
Vihavaisen mukaan professorin ammattiin kuuluvat tutkimus ja opetus, jotka on hoidettava asian vaatimalla tavalla, mutta &#8221;yksityishenkilönä hänellä on ja täytyy olla kaikkien kansalaisten tapaan lupa esittää mitä tahansa haluamiaan näkemyksiä myös julkisesti&#8221;.
&#8211; On vanha traditio, että professorit kirjoittavat esseitä, joissa tämän kirjallisuudenlajille ominaisesti voidaan spekuloida ja leikkiä vapaasti kaikilla mahdollisilla ajatuksilla, Vihavainen kirjoittaa.
Hallamaa esittää myös, että professoria sitoisivat myös journalistin ohjeet, mikä varmaankin pitää paikkansa silloin, kun hän esiintyy journalistina, Vihavainen toteaa.
&#8211; Muutoin tällaisen vaatiminen olisi yhtä mieletöntä kuin tutkimuksen ja esseen sekoittaminen toisiinsa.
<h4>Kirjoitus on tulkittu tahalleen väärin</h4>
Vihavaisen mukaan kohu professori Puolimatkaa vastaan on nostettu alkeellisesti ja tarkoitushakuisesti Puolimatkan kirjoitusta tulkitsemalla.
&#8211; Valitettavasti tämä koskee myös professori Hallamaan kirjoitusta, Vihavainen piikittelee.
Kyseisessä artikkelissa ei ole Vihavaisen mukaan merkkiäkään siitä, että kirjoittaja olisi leimannut homot pedofiileiksi tai päinvastoin.
&#8211; Mikäli näin olisi, kaipaisi asia tietenkin tutkimuksellisia argumentteja. Rinnastus löytyy siitä, että molempia ominaisuuksia pidetään yleisesti perinnöllisinä. Asia ei siitä muuksi muutu, onko se jonkin mielestä korrektia vai ei.
Vihavainen armittelee, että kyvyttömyys tai haluttomuus ymmärtää artikkelin tarkoitusta näyttää levinneen laajalle, mikä tuskin johtuu pelkästään lukijoiden vajavaisesta ymmärryksestä.
&#8211; Sen syitä en tässä halua spekuloida, mutta väärin käsittäminen on ollut syvää ja täydellistä. Ilmeisesti monet ovatkin taas kerran jättäneet itse artikkelin lukematta ja luottaneet sen sijaan sellaisiin journalisteihin, joilla nuo tunnetut journalistin ohjeet ovat jääneet sisäistämättä.
Hallamaa kritisoi Puolimatkan kirjoitusta siitä, että siinä viitataan seksologian pioneeri Alfred Kinseyn tutkimuksiin. Hallamaa näkee tämän vanhentuneisiin lähteisiin viittaamisena.
&#8211; Kasvatuksen historian tutkijan kannalta on toki mieletöntä ajatella lähteiden voivan vanhentua, Vihavainen piikittelee.
&#8211; Hallamaan tokaisu siitä, että uudempaa seksuaalitutkimusta on olemassa, ei suinkaan muuta sitä tosiasiaa, että kinseyläinen traditio on nimenomaan lapsen seksuaalisuuden tulkinnan osalta yhä vahvasti hengissä, kuten artikkelissa mainituista lähteistä käy ilmi.
<h4>Kohun keskiössä on sananvapaus</h4>
Vihavaisen mielestä kohussa on unohdettu itse pääasia &#8211; sananvapaus ja sen loukkaamattomuus. Vihavaisen mielestä se on yliopiston professorin kaltaisen profession kannalta ensiarvoisen tärkeää.
&#8211; Mikäli professorien kirjoittelua ruvetaan valvomaan joidenkin opiskelijakuppikuntien valitusten pohjalta, ollaan jo akateemiselle yhteisölle täysin sopimattomalla tiellä.
Vihavaisen mielestä on aivan uskomatonta, jos Professoriliitto &#8211; professorien oma edunvalvontajärjestö &#8211; ryhtyy myötäilemään ja jopa edistämään tällaista toimintaa.
&#8211; Professoriliiton jäsenenä ja kansalaisena haluan liitoltani suoran vastauksen siihen, miten se suhtautuu varapuheenjohtajansa mielenilmaukseen professori Puolimatkan asiassa.

Professoriliitto unohti tieteen vapauden puolustamisen – emeritusprofessori Timo Vihavaiselta rajua kritiikkiä liittoa kohtaan

Helsingin Sanomista alkoi 1990-luvulla tulla omaa hyvää sanomaansa julistava orgaani, joka ei enää lainkaan välittänyt kätkeä puolueellisuuttaan. Niistä ajoista taitaa myös alkaa lehden alamäki, kirjoittaa Venäjän tutkimuksen emeritusprofessori Timo Vihavainen <a href="http://beta.oikeamedia.com/o1-63511">arviossaan</a> Aleksi Mainion kirjasta <a href="http://www.siltalapublishing.fi/kirja/340/">Erkon kylmä sota &#8211; Helsingin Sanomat Moskovan varjossa</a>.

Vihavaisen mukaan Helsingin Sanomat ansioitui perustajansa Eero Erkon ajoista lähtien sananvapauden puolustamisessa ja myös hankki läheisiä yhteyksiä länteen, anglosaksiseen maailmaan.
Kylmän sodan aikana HS nousi suomalaiseksi suurlehdeksi, joka myös kansainvälisesti katsoen kuului valioluokkaan, Vihavainen väittää.
&#8211; Siitä tuli yleisön suursuosikki ja suurvaikuttaja ja sen takia myös vallankäyttäjien kiinnostuksen kohde. Itse asiassa se pääsi myös itse vallankäyttäjien joukkoon, yhdeksi pelaajaksi.
&#8211; Omien subjektiivisten muistikuvieni mukaan vanha Hesari oli sangen monipuolista ainesta tarjoava foorumi, jossa samaan aikaan saattoi olla sekä neuvostoliittolaisten kolumnistien yleensä varsin tasapaksuja jaarituksia, että Jaakko Okkerin hykerryttävän kirpeitä sivalluksia kaikille suomettumisen apostoleille, Vihavainen muistelee.
&#8211; Kari Suomalainen ei kumarrellut ketään ja, kuten hän itse piirroksessaan kertoi, kukaan ei häntä yrittänytkään komennella tai edes antaa ohjeita.
Kulttuurisivuillakin vanha Hesari oli nykyistä monipuolisempi.
&#8211; Moniarvoiseen lehteen kuuluivat myös Seppo Heikinheimon musiikkiarvostelut, joka kyllä joskus olivat niin hävyttömiä, että lukijaa vallan kauhistutti. Kirjallisuuden puolella Pekka Tarkka oli erinomainen klassikkojen tuntija, jos myöskin selvästi kantaa ottava kirjoittaja, Vihavainen ylistää.
Vihavaisen muistikuvien mukaan lehdestä sai moniarvoisuuden vaikutelman.
&#8211; Mikäli siellä joskus, eikä niin harvoinkaan, oli joku neuvostokommunismia mielistelevä artikkeli, löytyi sille kyllä varmasti myös vastapaino.
<h4>EU oli Aatos Erkon päähänpinttymä</h4>
Valta Hesarissa pysyi päätoimittajilla.
&#8211; Aatos Erkko, joka lehden omistajana olisi voinut olla myös sen päätoimittaja, pysyi taka-alalla, ainakin enimmäkseen. Hän ei halunnut olla toimittaja, tuskin edes kustantaja, Vihavainen toteaa.
Vihavaisen mukaan Erkko kuitenkin alkoi tietyssä vaiheessa puuttua hyvinkin aktiivisesti lehden kirjoitteluun &#8211; ja se näyttää tapahtuneen nimenomaan 1990-luvulla.
Suomen liittäminen Euroopan yhteisöön oli Vihavaisen ja Mainion mukaan Erkon päähänpinttymä.
&#8211; Tämä obsessio näkyi jo hyvin räikeänä myös lukijalle. Mainio kertoo, että Erkko oli suuttunut jopa siitä, että lehti oli hairahtunut julkaisemaan jonkin yksinäisen EU-vastaisen kirjoituksen.
Vihavaisen mukaan 1990-luvun EU-kysymyksessä tuntee tuulahduksen &#8221;siitä maanisesta yksituumaisuudesta, joka lehdessä nykyään vallitsee&#8221;.
<h4>Kylmän sodan jälkeinen aika yhtä alamäkeä</h4>
&#8211; Entisen moniarvoisuuden tilalle ovat sittemmin tunkeneet uudet ortodoksiat, feminismistä monikulttuurisuuteen, Vihavainen toteaa.
&#8211; Muutos näkyi vaikkapa Kari Suomalaisen erottamisessa. Vanhojen tähtitoimittajien kuten Jaakko Okkerin ja Jukka Rislakin tilalle alettiin värvätä keltanokkia, joista itse kukin piti kunnianhimonaan maailman muuttamista ja esitteli omia ajatuspörriäisiään sen sijaan, että olisi yrittänyt vain tehdä hyvää lehteä.
Kylmän sodan jälkeinen aika, jota Mainio ei kirjassaan käsittelekään, näyttää Vihavaisen mielestä olleen yhtä alamäkeä, jossa kukaties voidaan havaita eräänlaisen monopoliaseman turmeleva vaikutus.
&#8211; Kun lehti aivan avoimesti julistaa, että se pyrkii saamaan sivuilleen yhtä paljon kahden eri sukupuolen kuvia ja implisiittisesti pitää mahdottomana, että enempää nais- kuin miespuolisetkaan kirjoittajat voisivat olla objektiivisia, on se jo vajonnut syvälle orwellilaiseen totalitarismiin, Vihavainen pilkkaa.
Vihavaisen mielestä &#8221;tiettyä lastenlehtimäisyyttä&#8221; lisäävät Hesarin nykyiset liitteet, joissa pariutumisongelmat, itsensä hemmottelu ja pintamuodit ovat keskeisiä tai jopa ainoita näkökulmia.
&#8211; Vertaileva analyysi siitä, mitä nykyiset, hiljattain rippikoulusta päässeet tyttöset kirjoittelevat ja mitä joskus 1980-luvun toimittajat &#8211; myös naispuoliset &#8211; kirjoittivat, voisi olla varsin valaiseva.

Professori Vihavainen: Helsingin Sanomien loistoaikaa olivat kylmän sodan vuodet

Emeritusprofessori Timo Vihavainen muistelee Suomen 1980-lukua lämmöllä ja epäilee, ettei kultakausi enää palaa.

Helsingin yliopiston Venäjän-tutkimuksen professorina toiminut Timo Vihavainen kokosi pessimisminsä kirjaan <a href="https://otava.fi/kirjat/9789511308720/#.WVJl2xPyjsk">Barbarian paluu &#8211; Euroopan auringon laskiessa</a>.
Vihavainen kirjoitti 1987 ilmestyneessä Suomen historian pikkujättiläisessä, että “aineellisen hyvinvoinnin, yhteiskunnallisen tasa-arvon ja muiden aikaisempien sukupolvien uneksimien hyvyyksien kannalta nykyinen aikakausi on vertaansa vailla”.
Vihavainen jatkoi, että “nykyaika ensimmäistä kertaa historiassa saa… yhä useampien mielessä kultakauden leiman, ajan, jonka veroista ei ole ollut eikä kenties enää ole tuleva.”
Uudessa kirjassaan Vihavainen ihmettelee, kuinka vaikeasti ennakoitavaa historia on. Harva näki Vihavaisen tapaan, ettei kehitys välttämättä jatku 1980-luvun onnen päivistä yhä korkeampaan edistykseen, mutta ei Vihavainen itsekään nähnyt, mitä kaikkea tuleman pitää.
Moni muistelee nyt 1980-lukua lämmöllä: saattaahan jokin asia olla nyt paremmin kuin silloin, mutta on vaikea kuvitella, miten yhteiskunta voisi olla yhtenäisempi kuin silloin. Jotkut saattoivat pitää tuon ajan yhtenäiskulttuuria tylsänä, mutta ainakin se oli turvallisempi kuin uusi monikulttuuri.
Jos Vihavainen on nyt yhtä profeetallinen kuin 1980-luvulla, edessä on todella hyytävä tulevaisuus.
Tulevaisuuden Euroopassa talouskasvu on nihkeää, ellei olematonta, ja koko maanosan merkitys maailmanpolitiikassa ja -taloudessa tulee hiipumaan merkityksettömäksi. Mutta se on ongelmistamme pienin.
Vihavaisen käsitys on, että pohjoismainen hyvinvointivaltio, jota ehkä olemme pitäneet mallina koko maailmalle seurata, jää muutaman vuosikymmenen kestoiseksi poikkeamaksi maailmanhistoriassa. Kun yhteiskunnalliset erot kasvavat, hajoaa vähitellen myös vaivalla luotu luottamus erilaisten ryhmien välillä. Vastavuoroisuus yhteiskunnan maksajien ja saajien välillä katoaa.
Vihavainen ottaa saman vastavuoroisuusnäkökulman myös pakolaisongelmaan. Vallanpitäjien on huolehdittava siitä, että pakolaisten kohtelua ei pidetä vapaamatkustamisena, muuten heidän uskottavuutensa murenee.
&#8211; Mikäli he eivät kykene suojaamaan maata ei-toivotuilta maahantunkeutujilta, vaarantuvat yhteiskuntasopimus ja yhteiskunnassa vallitseva luottamus, Vihavainen kirjoittaa.

Historiantutkija varoittaa: pohjoismaisen hyvinvointivaltion aika on ohi – kansalaisten keskinäinen luottamus murenee

Historioitsija, Venäjän tutkimuksen emeritusprofessori Timo Vihavainen on uudessa kirjassaan <a href="https://otava.fi/kirjat/9789511308720/#.WVJl2xPyjsk">Barbarian paluu &#8211; Euroopan auringon laskiessa</a> pessimistisempi kuin koskaan.

Vihavainen aloitti Oswald Spengler -henkiset pohdinnat jo edellisessä teoksessaan <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4nsimaiden_tuho">Länsimaiden tuho</a>. Kanava-lehdessä julkaistuihin artikkeleihin pohjautuvassa kirjassa Vihavainen esitti muun muassa, että länsimaiden kulttuurinen rappio on varsin yleisesti hyväksytty tosiasia. Kun kulttuuri ei enää edes halua puolustaa itseään, vahvemmat kulttuurit valloittavat sen.
Vihavainen ei tuolloinkaan epäröinyt sanoa, että se vahvempi, elinvoimaisempi kulttuuri on islam.
Barbarian paluussa Vihavainen nostaa erityisesti esiin eurooppalaisten syntyvyyden, joka alittaa uusiutumiskynnyksen kaikkialla Euroopassa. Ilman maahanmuuttoa Euroopasta tulisi Japanin kaltainen, hitaan talouskasvun ja puuttuvan dynamiikan maanosa, mutta maahanmuutto johtaa demografiseen kilpailuun, jonka olemme häviämässä. Afrikan ja Lähi-idän maahanmuuttajat saavat Euroopassakin yli kaksi lasta naista kohden.
Ilmiö näyttäisi todella olevan kulttuurinen. Hedelmällisyysluku jää alle kahden lapsen naista kohden myös Suomessa, jossa on anteliaat lapsilisät, pitkät perhevapaat ja hyvä päivähoitojärjestelmä.
Voiko syntyvyys enää palata uusiutumiskynnyksen yläpuolelle, kun se on kerran laskenut kynnyksen alle?
&#8211; Syntyvyys on joskus saattanut lisääntyäkin, esimerkiksi Ranskassa kävi näin aikoinaan. Ei tulevaisuutta kovin pitkälle voi ennustaa, mutta pitkäksi aikaa on jo pelimerkit jaettu, Vihavainen sanoo.
Vihavainen kirjoittaa hyvin kriittisesti poliittisesta korrektiudesta, ja rikkoo soveliaisuussääntöjä aivan avoimesti.
Lukija hätkähtää. Nyt on varmaankin yritetty tahallaan provosoida ja käydä kampanjaa poliittista korrektiutta vastaan?
Vihavainen on usein kritisoinut ilmeisen poliittisia tuomioita uskonrauhan loukkaamisesta tai kansanryhmää vastaan kiihottamisesta &#8211; varsinkin Jussi Halla-ahon tapauksessa, jossa kyse oli ennemminkin valtionsyyttäjä Mika Illmanille osoitetusta pilkasta ja oikeuskäytännön kaksoisstandardin osoittamisesta.
Pelkästään Barbarian paluussa, Vihavaisen blogista puhumattakaan, on paljon kohtia, joista voisi ajatella kirjoittajan saavan sakot kiihotuspykälän mukaan. Vihavainen ei ole kuitenkaan joutunut edes esitutkintaan kirjoituksistaan, syytteistä tai tuomioista puhumattakaan.
Suojaako emeritusprofessoria akateeminen titteli?
&#8211; En ole minkään puolueen jäsen ja ilmeisesti tuntuu, ettei ruutia kannata tuhlata. Mutta voihan se kaikki olla vielä edessä päin, Vihavainen pohtii.
Ei vain sananvapaus ole uhattuna. Näyttää siltä että väkivallaton, demokraattinen tie estää barbarian paluu on kaikin tavoin tukittu.
Kun perussuomalaiset osoittivat halunsa pitää kiinni hallitusohjelman maahanmuuttoa rajoittavista kirjauksista, puolue eristettiin.
&#8211; Jo hyvän aikaa on näyttänyt siltä, että demokraattista vaikuttamista pyritään yhä enemmän kuristamaan. On selvää, että tämä turhauttaa ihmisiä, Vihavainen sanoo.
&#8211; Kommunistejakin sentään aikoinaan suvaittiin, vaikka heidän ohjelmansa oli lyhyesti sanoen rikollinen, Vihavainen tuhahtaa.
Voisiko turhautuminen demokraattisten vaikuttamiskeinojen tukahduttamiseen sitten johtaa aidosti suvaitsemattoman, fasistisenkin liikkeen syntyyn? Ikävimmissä tulevaisuudenskenaarioissa ei enää käydä poliittista debattia maahanmuuttopolitiikasta vaan siitä, miten sopeutumattomista maahanmuuttajista ja jopa heidän Euroopassa syntyneistä lapsistaan päästäisiin eroon.
Historiantutkija ei pidä tällaista skenaariota mitenkään mahdottomana.
&#8211; Ikävä kyllä tällainen tulevaisuus on täysin mahdollinen. Selvää on myös, ettei sellaista voi tuskattomasti tehdä.
Toinen vaihtoehto on, että eurooppalaiset eivät kykene nousemaan islamisaatiota vastaan millään tavoin.
&#8211; Ehkä todennäköisempää on, että jonkinlaista Tukholma-syndroomaa näköjään potevat isännät alistuvat vapaaehtoisesti vieraiden keskiaikaisiin tapoihin ja vaatimuksiin, ja Eurooppa astuu pitkän askeleen kohti barbariaa ja teokratiaa, Vihavainen tuskailee.
Mitä se perussuomalaisten puolustama pieni ihminen voi enää tehdä estääkseen barbarian paluun, emeritusprofessori Timo Vihavainen?
&#8211; Solzhenitsyn aikoinaan vaati, ettei valheeseen saa osallistua. Sen voinee jokainen tehdä ja ainakin ilmoittaa, mitä mieltä itse asioista on.

Timo Vihavainen

Emeritusprofessori Vihavainen mätkii Suomen valtamediaa sortumisesta roskajournalismiin – ”Pelkkä tyhmyys ei voi selittää asiaa”

Professorilta ankarat moitteet valtakunnansyyttäjä Toiviaiselle: ”kansanedustajan voitava toimia kenenkään uhkaamatta ja painostamatta” – Juha Mäenpään tapaus rinnastuu presidentin immuniteettiin

Nationalismi on hyväksi eikä se ole katoamassa minnekään – professorit puolustavat kansallismielisyyttä

Suuren maailman kirjamessuilla ei toisinajattelijoita syrjitä – kaikki ovat Frankfurtiin tervetulleita

Professoriliitto unohti tieteen vapauden puolustamisen – emeritusprofessori Timo Vihavaiselta rajua kritiikkiä liittoa kohtaan

Professori Vihavainen: Helsingin Sanomien loistoaikaa olivat kylmän sodan vuodet

Historiantutkija varoittaa: pohjoismaisen hyvinvointivaltion aika on ohi – kansalaisten keskinäinen luottamus murenee

Valtakunnan virallinen toisinajattelija, professori Vihavainen: ”Demokraattista vaikuttamista pyritään yhä enemmän kuristamaan”

Uusimmat

27.5.2026 päivityspäivän testi ajatuksella. Pitäisi mennä julki kello 17.20 jättinostona ja pois 17.25

27.5.2026 testipäivän julkaisu ilman ajastusta

29.4.2026 päivityspäivän testi – pitäisi mennä julki 16.55 ja pois 17.00

29.4.2026 Testipäivän julkaisu

25.3.2026 päivityspäivän testi – notifikaatiot

25.3.2026 julkaisunpäivän testiartikkeli. Pitäisi mennä julki kello 15.15 jättijulkaisuna ja mennä pois 15.20

Kolumni: Kaikki ovat sankareita, kunnes pitäisi tehdä sankarihommia

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

Hallitus parantaa liikenneturvallisuutta laajalla rintamalla – ministeri Ranne: ”Jokaisen on päästävä liikenteestä kunnossa kotiin”

Virolaisten vankien siirtämistä Viroon tehostetaan

Toimitus suosittelee

27.5.2026 päivityspäivän testi ajatuksella. Pitäisi mennä julki kello 17.20 jättinostona ja pois 17.25

29.4.2026 Testipäivän julkaisu

Järjestöpamput lobbaavat leikkauksia vastaan säilyttääkseen omat ökypalkkansa

Tutkimus: Radikaali ilmastopolitiikka maistuu hyväosaisille – kielloilla ja moraalisilla vetoomuksilla ei voiteta tavallista kansaa ilmastonsuojelun taakse

Tutkimus: vasemmiston ajattelu on oikeistoon verrattuna kapeampaa ja jyrkempää – vasemmiston parissa vallitseva uskomusjärjestelmä sisälsi lähes yksinomaan äärimmäisiä asenteita

Perussuomalainen 1/2026

Perussuomalainen 4/2025