väestön väheneminen
Strandman: Ikäihmiset ovat kuntien vahvuus
Suomi vanhenee ja väestö vähenee. Syntyvyys on laskenut jo pitkään, ja monessa kunnassa koululuokat pienenevät samaan aikaan kun ikäihmisten määrä kasvaa. Tämä kehitys nähdään usein ensisijaisesti kustannushaasteena. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandmanin mielestä asian ei kuitenkaan pitäisi olla näin. Ikäihmiset ovat kunnille voimavara, jos heidät halutaan nähdä sellaisina ja kirjata myös mukaan kuntastrategioihin.
Strandman: Epäoikeudenmukainen valtionosuusjärjestelmä romuttaa kuntien elinvoimaa
Valtionosuusuudistus on tyssännyt neuvottelijoiden neuvottomuuteen ja haluun nähdä koko Suomen etu. Uudistuksen toteutumattomuus uhkaa lisätä kuntien välisiä eroja entisestään. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää tilannetta monille kunnille kohtuuttomana.
Perussuomalainen Nuoriso: Alhainen syntyvyys uhkaa suomalaisten tulevaisuutta
Perussuomalainen Nuoriso on julkaissut tänään perhepoliittisen pamflettinsa, joka pureutuu Suomen syntyvyyskriisiin sekä sen vaikutuksiin ja juurisyihin. Projektin takana on ollut osaava ryhmä perhepolitiikasta kiinnostuneita nuoria.
Uusimmat

Jättinostotesti

30.7.2026 jättinostotesti

27.5.2026 testipäivän julkaisu ilman ajastusta
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää









