Trump – amerikkalaisuuden karikatyyri

Mikä Donald Trumpissa vetoaa amerikkalaisiin? Yhdysvaltain ja Britannian poliittiseen historiaan erikoistunut toimittaja Matti Hukari analysoi Trumpin suosion syitä historiallisten esikuvien sekä populaarikulttuurin hahmojen kautta.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus 19.8.2016 toisti lehden tuttua linjaa Yhdysvaltaiin presidentinvaalien kommentoinnissa. Donald Trumpin kannattajat ja äänestäjät ovat HS:n mukaan kouluttamattomia ja pelokkaita. Mitään perustetta tai tutkimustietoa pääkirjoitus ei kertonut näkemykselleen. Pääkirjoituksen väitettä tukevaa tutkimusta ei löytyisikään, vaikka Yhdysvalloissa tehtaillaan tutkimuksia lähes kaikesta mahdollisesta vaaleihin liittyvästä. Uutiskanava CBS kylläkin julkaisi 6.5.2016 esivaaleihin liittyvän tutkimuksen, jonka mukaan Donald Trumpin kannattajat ovat todellisuudessa keskimääräistä amerikkalaista paremmin koulutettuja ja varakkaampia. Kaikkein köyhimmät eivät äänestä lainkaan ja Hillary Clintonin esivaaliäänestäjät olivat pienituloisempia kuin Trumpin äänestäjät.

Onko Donald Trump Orson Wellesin luoman elokuvahahmo Citizen Kanen toisinto?

Esivaalien aikaan republikaanipuoluetta lähellä olevissa Yhdysvaltalaisissa aikakauslehdissä pohdittiin amerikkalaisen keskiluokan sielunmaisemaa ja etsittiin kulttuurihistoriallisia perusteita Trumpin suosioon. Äänestysikäisten amerikkalaisten enemmistö tuntee vielä kansakuntansa kirjallisuutta, historiaa ja elokuvataidetta. Amerikkalaiset rakastavat ja ihailevat menestyjiä, ilman kateutta. Trumpilla on esikuva, jota hän ei itse tuo esille, mutta jonka kansalaiset muistavat. Tuo esikuva on vuosina 1863-1951 elänyt William Randolph Hearst, joka loi ns. ”keltaisen lehdistön”. Kolumnisti Bill Kaufmann analysoi tammikuussa 2016 ilmestyneessä The American Conservative lehdessä Trumpin yhdistyvän amerikkalaisten mielikuvissa legendaariseen Hearstiin.

Orson Wellesin vuonna 1941 ohjaama elokuva Citizen Kane on tuonut Hearstin tutuksi nykypolvenkin amerikkalaisille. Kyseinen elokuva on vielä viime vuosinakin valittu elokuvakriitikoiden toimesta maailman kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi. Elokuvan päähenkilö Charles Kanen esikuva on juuri Hearst – kaikkine luonteenpiirteineen. Elokuvan päähenkilö asuu megalomaanisessa linnassa nimeltä Xanadu, jonka rinnalla Valkoinen Talo on kuin pieni talo preerialla. Vaikka Orson Wellesin tarkoitus oli luoda Hearstista negatiivinen käsitys, kansa reagoi toisin.

Sama ilmiö tapahtui kun vuonna 1971 alkoi suosittu TV-sarja All in the family (suom: Perhe on pahin). Tuotantoyhtiö CBS:n tavoite oli sarjan avulla osoittaa kuinka tyhmiä konservatiivit ovat, mutta kansan parissa sarjan vaikutus olikin päinvastainen. Sarjan päähenkilö Archie Bunkerin mielipiteet upposivat keskiluokkaan kuin häkä.

William Hearstin ja Donald Trumpin yhtäläisyyksiä

Hearst oli lähtöisin rikkaasta miljonääriperheestä kuten Trump. Hearst keskeytti yliopisto-opintonsa Harvardissa ja ryhtyi sanomalehtialalle San Franciscossa 1887. Menestys alkoi San Francisco Examiner -sensaatiolehdestä ja hän laajensi liiketoimiaan ostamalla lehtiä muistakin kaupungeista. Koska Hearstin lehdissä julkaistiin keltaisella värillä piirrettyjä sarjakuvia, syntyi nimitys ”Keltainen Lehdistö”.

Hearst innostui myös politiikasta Yhdysvaltain ja Espanjan välisen sodan aikana 1898. Hänet valittiin edustajainhuoneen jäseneksi vuosiksi 1903-1907.

Hearstin mukaan Yhdysvaltain sotilasmahdin tuli huolehtia, että amerikkalaiset saavat elää rauhassa ja oman kulttuurinsa mukaisesti. Liberaalit eurooppalaiset saisivat kiehua omassa liemessään. Trumpin viesti äänestäjilleen on pääpiirteissään sama. Yhdysvalloista katsottuna Euroopan Unionin kansalaisten tilanne ei vaikutakaan houkuttelevalta. Hearst vastusti Yhdysvaltain liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan, sekä sodan jälkeen perustettuun kansainliittoon. Trump puolestaan kyseenalaistaa YK:n nykyisen kustannusrakenteen tarkoituksenmukaisuuden.

Hearst peri isältään tuhansien hehtaarien maaomaisuuksia Kaliforniasta ja Meksikosta. Kalifornian San Simeoniin, Tyynen meren rannalle, hän rakennutti kuuluisan asuntonsa nimeltään Hearst Castle. Kiinteistön alueella oli maailman suurin yksityinen eläintarha ja oma lentokenttä sekä yksi maailman arvokkaimpia yksityisiä taidekokoelmia. Sir Winston Churchill kertoo muistelmissaan vierailustaan Hearst Castlessa vuonna 1929. Ranchi oli Churchillin mukaan kaunein hänen näkemänsä paikka maailmassa. Churchillin lisäksi myös Charlie Chaplin ja Joseph Kennedy lukeutuivat Hearstin läheisiin ystäviin. Hearst Castle oli esikuvana Donald Trumpin Atlantic Cityyn 1985 avaamalle kasinolle, nimeltään Trump Castle.

Hearst ei voimiensa päivinä peitellyt menestymistään liike-elämässä, kuten ei myöskään Trump. Poliittisella pelikentällä Hearst oli amatööri kuten Trumpkin. Useista yrityksistään huolimatta hänestä ei koskaan tullut New Yorkin osavaltion kuvernööriä. Hän ei päässyt myöskään demokraattien presidenttiehdokkaaksi 1904.

Hearstin lehti- ja kaivosimperiumi romahti 30-luvun laman myötä, kun sensaatiolehdistön lukijoiden ostovoima väheni. Hearst vältti konkurssin myymällä lehtiomistuksiaan ja kiinteistöjään. Uudet omistajat antoivat hänen jatkaa uraansa lehtien päätoimittajana aina sairastumiseensa saakka 1947.

Myös Trump on noussut taloudellisista vastoinkäymisistä uudelleen rikkauksiin. Enemmistö amerikkalaisista pitää Hearstin ja Trumpin elämänkaarta tavoittelemisen ja ihailemisen arvoisena. Hearstin kohtalo osoittaa, että silti vain vähemmistö amerikkalaisista odottaa maansa poliittiseseen johtoon tämänkaltaista henkilöä. Marraskuun presidentinvaaleissa näemme, päteekö tämä myös Trumpin kohdalla.

Trump on amerikkalaisuuden karikatyyri

Oikeustieteen professori F.H. Buckley mainitsee The American Conservative -lehdessä (toukokuu 2016) Trumpille vielä Hearstiakin aiemman esikuvan. Kanadan ensimmäinen menestyskirjailija Thomas Haliburton loi 1830-luvulla humoristisen ja sympaattisen romaanihahmon Sam Slick, joka muistuttaa puheilmaisultaan Trumpia. Slick edusti Haliburtonin romaaneissa amerikkalaisen ”jenkin” arkityyppiä ja jopa karikatyyriä – ainakin Kanadasta ja Englannista nähtynä. Amerikkalaiset hyväksyivät silloin karikatyyrinsä, kuten nyt Trumpin. Nykyaikaisempia amerikkalaisuuden arkityyppejä on Buckleyn mukaan kolme henkilöä: Johnny Cash, Muhammad Ali ja Donald Trump.

Buckley myös mainitsee artikkelissaan Yhdysvaltojen olevan yksi niistä valtiosta, joissa ihmisillä on tätä nykyä verrattain vähäiset mahdollisuudet päästä elämässään toiseen sosiaaliluokkaan kuin mihin ovat syntyneet. Parhaat mahdollisuudet sosiaaliseen nousuun ovat Buckleyn lainaaman tutkimuksen mukaan pohjoismaissa ja Kanadassa. Amerikkalainen keskiluokka on huomannut tämän käytännössä, ja on pystynyt analysoimaan myös tilanteeseen johtaneet syyt.

Buckleyn mukaan amerikkalaisten rikkain prosentti (yli 400 000 dollaria vuodessa ansaitsevat) haluaa pitää sosiaalisen nousun mahdollisuudet pieninä ja suosii siksi mahdollisimman kouluttamattoman väestön maahanmuuttoa – saadakseen itselleen halpoja palvelijoita. Nämä kouluttamattomat maahanmuuttajat eivät myöskään uhkaa korkeimmin koulutettujen asemaa työmarkkinoilla.

Vaikka Trump ei olekaan maininnut pohjoismaita yhteiskunnallisina esikuvinaan, niin Trumpin maahanmuuton rajoittamista koskevat linjaukset suosivat tosiasiallisesti – ei vain tunnetasolla – keskiluokkaa ja työväestöä.

Sotaveteraanit kannattavat Trumpia

Donald Trump tiivisti Hearstin ajatuksia mukailevan viestinsä puheessaan 16.7.2016 seuraavasti: “vastaehdokas Clinton puolustaa globalismia ja Trump amerikanismia”. Useimmille amerikkalaisille se tieto riittää äänestyskopissa – sekä Trumpin kannattajille että vastustajille.

Erityisen suosittu Trump on sotaveteraanien keskuudessa, sillä mielipidetiedustelujen mukaan heistä 80 % kannattaa Trumpia presidentiksi. Olisiko se osoitus siitä, että ne ihmiset, jotka ovat nähneet pahimmat paikat ja oppineet ihmismielen raadollisuuden, ymmärtävät länsimaisen sivilisaation olevan puolustamisen arvoinen. He ymmärtävät ulkopolitiikan samoin kuin John F. Kennedy Kuuban kriisissä, Richard Nixon Vietnamin rauhanneuvotteluissa ja Ronald Reagan Länsi-Euroopan aseistamisessa keskimatkan ohjuksilla: Vastapuoli kunnioittaa vain voimaa.

Onko Clinton rehellisempi kuin Trump?

Suomessa poliittinen eliitti ja sitä myötäilevät median suosimat ”asiantuntijat” haluavat leimata Trumpia äänestävät ihmiset tyhmiksi. Näinhän kuulimme Ylen A-studiossa 16.3.2016 kun Susanne Päivärinnan vieraana oli valtio-opin maisteri Lissu Moulton.

Trumpin suosiota analysoinut toimittaja Saska Saarikoski (HS-kuukausiliite 6/ 2016) osoitti laajassa artikkelissaan Trumpin esittävän epärealistisia vaatimuksia ja lupauksia, useissa poliittisissa kysymyksissä. Olisiko kuitenkin niin, että amerikkalainen keskivertoäänestäjä ei siitä hetkahda, vaan on lompakkoonsa katsoessaan todennut jo useita vaaleja sitten kaikkien presidenttiehdokkaiden laskevan enemmän tai vähemmän luikuria.

Ronald Reagan lienee amerikkalaisten enemmistön muistoissa viimeinen talouskasvusta lupauksensa pitänyt presidentti. Reaganin vaalikampanjan viestinnällinen voittokulku alkoi Labour Day päivänä syyskuussa 1980. Silloin Reagan puhui Detroitissa näin: ”taantuma on silloin kun naapurisi menettää työpaikkansa, lama on silloin kun sinä itse menetät työpaikkasi, ja nousukausi alkaa silloin kun Jimmy Carter menettää oman työpaikkansa”.

Kansa ymmärsi Reaganin puheen ja Reaganin presidenttikausi osoitti tuon puheen pitäneen paikkansa. Työssäkäyvä kansa muistaa, kuinka 8 vuotta sitten Barack Obama lupasi vaalikampanjassaan kauniilla puheillaan parantaa keskiluokan asemaa. Se jäi pelkäksi puheeksi. Tuloerot ovat kasvaneet entisestään, ja rikkaimmat keplottelevat verotuksesta pankkien markkinoiman verosuunnittelun ja veroparatiisien avulla.

Rehellisyys ei ole Hillary Clintoninkaan vahvimpia puolia. Pulitzer-palkittu kirjailija ja kolumnisti Maureen Dowd kirjoitti 9.7.2016 New York Timesissa, kuinka FBI:n johtaja James Corneyn todistuksen mukaan Hillary Clinton oli ulkoministerinä käsitellyt 110 salaiseksi luokitellutta sähköpostia henkilökohtaisella sähköpostitilillään. Clinton oli siis 16 kuukauden ajan valehdellut kansalle väittäessään, että ei ollut käsitellyt yhtäkään salaiseksi luokitellutta sähköpostia henkilökohtaisella sähköpostitilillään.

Dowdin mukaan Hillary Clintonin valehtelu osoittaa, että Clintonit eivät kunnioita liittovaltion hallinnon sääntöjä. Suuri osa amerikkalaisista ei siksi halua nähdä heitä toistamiseen Valkoisessa Talossa, vaikka toinenkaan vaihtoehto ei herättäisi kehuttavaa luottamusta.

Matti Hukari

Kirjoittaja on kansainvälisiin luonnonvarakysymyksiin sekä Yhdysvaltain ja Iso-Britannian poliittiseen historiaan erikoistunut vapaa artikkelitoimittaja. Tässä artikkelissa esitetyt näkemykset ovat henkilökohtaisia.