YK:n eritysasiantuntija ehdottaa pakollisten sukupuolitestien palauttamista naisten urheilusarjoihin naisten suojelemiseksi biologisilta miehiltä

Ensin se oli vain älyvapaata fiktiota South Parkissa. Lihaksikas miesurheilija identifioitui naiseksi ja pääsi naisten sarjaan. Voimailulajeissa hän peittosi kaikki naiset ylivoimaisesti. Tuli kamppailulajien vuoro. Yleisö hurrasi, kun karski mies pieksi heiveröisempää naisvastustajaa kehässä. Kukaan ei uskaltanut kyseenalaistaa biologisen miehen sukupuolikokemusta: ”Olen vahva nainen!”

Kesti monta vuotta, että South Park -vitsistä tuli vakavaa todellisuutta. Nykyisin ohjelman huumorille naureskelu voidaan tulkita jopa transfobiaksi. Maailmassa on kuitenkin yhä ihmisiä, joiden mielestä biologisen miehen päästäminen naisten sarjaan on monissa lajeissa epäoikeudenmukaista ja suorastaan irvokasta.

Tähän asti transfobian pelko on pidätellyt kovinta kritiikkiä, mutta nyt tuuli on kääntymässä. Viime kesän olympialaisissa nousi kohu, kun kaksi biologisesti miespuolista nyrkkeilijää pääsi kilpailemaan naisten sarjoihin. Asiaa ei ole unohdettu. Päinvastoin, keskustelu kiihtyy urheilumaailman kulisseissa.

Naisurheilijoille tehdyt sukupuolitestit olivat pakollisia vuosina 1968-1999. Testauksella pyrittiin karsimaan ennalta sellaiset ottelijat, jotka yrittivät tekeytyä naisiksi ja ne, jotka tavoittelivat ”epäreilua miesetua” ainoastaan naisille suunnatuissa kilpailuissa. Vielä vuonna 1996 testauksella oli laaja enemmistön tuki urheilijoiden parissa. Pariisin viime kesän olympialaisten nyrkkeilykohun myötä testejä on alettu pitämään jälleen tarpeellisina.

YK:n erityisasiantuntija ehdottaa pakollisten sukupuolitestien palauttamista, jotta naisten sarjat säilyisivät vain biologisille naisille. Naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan erikoisasiantuntija Reem Alsalem kertoo, että tarvittavan testin voisi toteuttaa helposti poskesta otettavalla näytteellä. Hänen mukaansa tällaiset testit olisivat ratkaisevassa roolissa estämään biologisesti miespuolisten urheilijoiden pääsyn naisten sarjaan.

Vaikka Pariisin olympiakohu nosti teeman uutisotsikoihin vasta viime kesänä, kyseiset kaksi tapausta edustavat korkeintaankin pelkkää jäävuoren huippua siitä, kun miesurheilijat ovat löytäneet tiensä naisten sarjoihin. Mittasuhteiden puolesta olympialaiskohu vertautuisikin lähinnä neulanpistoon. Alsalem nimittäin muistuttaa, että samasta syystä jo enemmän kuin 600 naisurheilijaa ympäri maailmaa on menettänyt yli 890 mitalia 29 eri lajissa.

Kansainvälinen olympiakomitea on ilmoittanut, ettei se olisi palaamassa ”vanhoihin ikäviin aikoihin” sukupuolitestausten suhteen. Alsalem kuitenkin korostaa, että tietyissä tilanteissa sukupuolitestit ovat kuitenkin tarpeellisia, oikeutettuja ja kohtuullisia, jotta urheilu olisi reilua ja turvallista.

”Useat tutkimukset osoittavat, että mieheksi syntyneillä urheilijoilla on todistettu etulyöntiasema urheilussa läpi elämänsä, vaikka erot korostuvatkin eniten murrosiän jälkeen.”, Alsalem korostaa. Hän muistuttaa myös, että fyysinen etu ei tasoitu merkittävästi edes testosteronin määrää hillitsevillä hoidoilla.

Huoli turvallisuudesta korostuu erityisesti nyrkkeilyssä. Tutkimusten mukaan miehet lyövät keskimäärin 2,6 kertaa kovempaa kuin naiset. Pariisin olympialaisissa biologiselle miehelle nyrkkeilyssä hävinnyt Italian Angela Carini kertoi pelänneensä henkensä puolesta. Carinin mukaan häntä ei oltu koskaan lyöty niin kovaa.

Alsalemin näkemykset ovat saaneet näyttävää tukea entiseltä olympiamitalisti Sharron Daviesilta, joka tunnetaan aktiivisena naisten urheilun puolustajana. Hänen mukaansa on ratkaisevaa, että naisilla on biologisesti miehistä vapaa kilpailukategoria, jossa he voivat kilpailla turvallisesti ja tasavertaisesti.

Davies näkee reiluna ratkaisuna myös oman erillisen inklusiivisen kategorian kaikille ottelijoille sukupuoleen katsomatta. Hän ei näytä pelkäävän transfobiksi leimautumista rohkealla retoriikallaan. Entinen huippu-urheilija korostaa, että naisten mahdollisuuksia ja mielenterveyttä ei tulisi alistaa sellaiselle sukupuolikeskustelulle, jossa ”miehisten tunteiden” annetaan olla tärkeämpiä kuin biologinen todellisuus.

Daviesin mukaan on häpeällistä, että kansalliset urheilujärjestöt ja erityisesti kansainvälinen olympiakomitea eivät uskalla puolustaa naisurheilijoita. Asetelma on kiistämättä ristiriitainen aikana, jolloin naisten oikeuksista on totuttu puhumaan avoimesti.