Afrikassa suurlähettiläänä toiminut Kääriäinen: Kehitysapu ei toimi

Entinen Suomen Mosambikin- ja Kenian-suurlähettiläs Matti Kääriäinen myöntää, että nykymuotoinen kehitysapu on tullut tiensä päähän. Markkinat nostavat kehitysmaita köyhyydestä paremmin kuin länsimaiden apu, joka on siihen tarkoitettu.

– Itsekin uskoin kehitysapuun ennen, mutta kun 30 vuotta kului, jouduin myöntämään, ettei tämä toimi, Kääriäinen sanoi kirjansa Kehitysavun kirous (Into) julkistustilaisuudessa tiistaina.

Kääriäinen aloitti työnsä kehitysavun ohjissa jo 1970-luvun alussa. Hän aloitti maailmanparantajana, mutta kehitysmaiden todellisuus ja avustuksen kirjavat käytännöt avautuivat tavalla, joka ei vastannut avun ihanteita. Ajattelemista löytyi myös auttajien motiiveista.

Kehitysmaista viedään
enemmän kuin autetaan

Apu voi jopa jarruttaa maan kehitystä. Ja samaan aikaan markkinat liikuttelevat paljon suurempia rahoja kehitysmaissa – poispäin.

– Kehitysmaista karkaa pääomia lähes kymmenen kertaa kehitysavun verran, 40 vuoden uran ulkoministeriössä tehnyt Kääriäinen paljastaa.

Avun huonot järjestelyt ja vaikutukset saivat Kääriäisen esittämään oman toimipaikkansa lakkauttamista Mosambikissa.

– Jos on vuosikausia tehnyt yhtä asiaa ilman tuloksia, on sitä turha jatkaa, Kääriäinen perustelee.

Markkinat auttavat tehokkaammin

Kääriäinen korostaa, että vaikka kehitysapu pyrkii poistamaan äärimmäistä köyhyyttä, se ei onnistu edes tässä. Se on nähty Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Siellä, missä köyhyys on vähentynyt, johtuu se talouden kasvamisesta markkinoiden omien mekanismien kautta. Kiinan talous kasvaa huimasti ja maasta on tullut kehitysmaiden suuri auttaja. Kääriäisen mukaan eri mailla ja toimijoilla ei ole yhteistä näkemystä, agendaa kehitysavun tavoitteista ja menetelmistä. Yksimielisyyttä ei ole juuri mistään tärkeästä asiasta. Köyhyyttä ei välttämättä edes haluta poistaa.

– Äärimmäisen köyhyyden poistaminen ei ole johdon intresseissä. Kehitysmaissa vallitsee usein kaksi eri taloutta: eliitin hallitsema huippu, jossa vallitsee yltäkylläisyys ja kansa, joka elää köyhyydessä. Ei johtoa kiinnosta kansan nostaminen köyhyydestä, Kääriäinen sanoo.

Näin kehitysapu voi pönkittää vallanpitäjien asemaa.

Kymmenet projektit
haittaavat toisiaan

Jos kehitysmaiden asiat olisivat avusta kiinni, ne kyllä järjestyisivät. Kääriäinen moittiikin auttajien suurta määrää: yksin Mosambikissa toimi samaan aikaan kymmeniä eri projekteja. Maan heiveröisellä hallinnolla on vaikeuksia ottaa apua vastaan. Projektit syövät toistensa tehoa.

– Olen esittänyt projektien jakamista toisiin maihin, joissa tarvetta olisi enemmän, mutta se on avustajille suuri loukkaus, Kääriäinen sanoo.

Länsimaat ja järjestöt myös liittävät apuunsa ehtoja, kuten länsimaiset ihmisarvot. Kehitysmaat eivät tästä usein pidä ja myös Kääriäinen moittii lähtökohtaa naiiviksi: se lähtee länsimaiden omista tarpeista ja näkemyksistä eikä kehitysmaiden omista tarpeista.

– Länsimaat luovat itse kehitysavun agendan ja ryhtyvät korjaamaan ongelmia, joita näin luovat itse. Mutta pystymmekö me kunnioittamaan kehitysmaan omia agendoja? Kääriäinen kysyy.

Ympäristön tilaa ei oteta vakavasti

Ihmisoikeuksista hän sanoo, että länsimainen tapa hoitaa ihmisoikeudet on vain yksi tapa järjestää ihmisille turvalliset olot. Ihan toimivia tapoja voi olla muitakin. Tämä liittyy myös tarpeiden hierarkiaan.

– Agendalle on noussut myös ympäristön tila. Mutta en ole nähnyt heidän ottavan sitä vakavasti. Nairobissa ympäristötietoisuus loppuu YK:n avustusjärjestön ulkoseinään, Kääriäinen lataa.

Ennen tehtiin toisenlaisia virheitä: sambialaisia innostettiin ostamaan Valmetin traktoreita, jotka ruostuvat nyt savannilla. Markkinoita ja kauppoja haalittiin kotimaan yrityksille miettimättä vastaanottajan tarpeita.

Länsimaiden avulle nousee kuitenkin vaihtoehtoja, kun maailmalle nousee uusia kehityksen keskuksia, vahvimpana Kiina.

Hyvä diili tyydyttää
molempia osapuolia

Kun länsimaat ovat tuputtaneet länsimaista demokratiaa hätäavun ehtona, mistä vastaanottajat eivät useinkaan pidä. Kiina käy Afrikan kanssa kauppaa tavalla, josta vastaanottajat pitävät: Kiina tekee hyödyllisiä projekteja ja käy kauppaa ilman, että se tuputtaa mitään.

– He tekevät hyviä diilejä ja sitä kehitysmaat arvostavat, Kääriäinen kehuu.

Kiina hyötyy Afrikkaa hyödyttävistä projekteista niin, että se turvaa itselleen raaka-aineita, joita sen kasvava talous tarvitsee. Samalla Kiina valtaa uusia markkinoita alueelta, jota projektit nostavat uuteen kasvuun.

Omistajuus nousuun

Kääriäinen painottaa omistajuutta: kehitysmaat omistavat luonnonvaransa ja maansa ja ovat isäntiä talossaan.

– Myös Mosambikista voi tulla uusi Nigeria, kun sen jatkuvasti kasvavia luonnonvaroja ryhdytään hyödyntämään, Kääriäinen toivoo.

Luonnonvarat kasvavat, koska niitä löydetään koko ajan lisää.

– Markkinat siis nostavat kehitysmaita tehokkaimmin; nykyään myös Saharan eteläpuolisen Afrikan talous kasvaa. Mutta talouteen liittyy myös suurimpia ongelmia: yritykset eivät tahdo maksaa veroja ja siirtävät voittojaan veroparatiiseihin. Nämä köyhyyttä ylläpitävät väärinkäytökset täytyy saada kuriin, jotta kehitysmaat hyötyvät kunnolla yritysten investoinneista ja työstä.

Eettinen talous nostaa kehitykseen

Kääriäisen mukaan tie nousuun löytyy julkisuudesta: hyvä maine on yrityksille erittäin tärkeää.

– Moni yritys kirjaa jo hyvät eettiset periaatteet, mutta ne eivät välttämättä tiedä, mitä se tarkoittaa käytännössä, Kääriäinen sanoo.
Mutta yhä useampi yritys siirtää korulauseet käytännön tasolle. Koska on pakko.

– Julkisuudessa tapahtuvat paljastukset epäeettisestä toiminnasta tulevat yrityksille kalliiksi. Julkisuus on muutoksen väline, internet tärkein, Kääriäinen sanoo.

Elo: Demokratiaa avun vastapainoksi

Kirjan avajaisiin osallistuivat myös Simon Elo perussuomalaisista ja kansanedustaja Pekka Haavisto vihreistä. Elo on perussuomalaisten nuorten entinen puheenjohtaja, Haavisto on kehitysyhteistyön veteraani ja äskettäinen kehitysyhteistyöministeri.

– Arvostan sitä, että vielä 30 vuoden jälkeen ihminen pystyy muuttamaan näkemystään perustellulla tavalla, Elo kehui Kääriäistä.

Elo oli monessa asiassa samaa mieltä: nykymuotoinen kehitysapu tulisi korvata aivan erilaisilla käytännöillä. Sen sijaan arvopohjaisista ehdoista Elo ei luopuisi.

– Esimerkiksi islamilaiset maat ovat kyseenalaistaneet länsimaisia ihmisoikeuksia. Minä en sitä hyväksy. Enkä luopuisi vastavuoroisuudesta: demokratiaa ja ihmisoikeuksia täytyy vaatia avun vastapainoksi, Elo painotti.

Haavisto oli tästä asiasta samaa mieltä: kyse on yleismaailmallisista ihmisoikeuksista. Hän korosti myös onnistumisia: Suomi on vienyt maailmalle puhdasta vettä ja vesiongelma onkin hoidettu kuntoon. Suomi painottaa koulutusta ja varsinkin tyttöjen lukutaitoa ja koulunkäyntiä. Tämä edistää kehitystä ja hyvinvointia.

Hän sanoi monen köyhimmän maan toimivan hyvin omistajamaisesti. Kärjessä on Afganistan, joka vaatii avustajiltaan paljon ja heittää heitä jopa ulos, jos avustajien työ ei tyydytä.

– Olemme ehkä avustaneet hieman tehottomasti ja olleet sinisilmäisiä. Ehkäpä kun huomataan, että suomalaiset painottavat ympäristön näkökulmaa, väännetään lippalakki niin päin, että mekin arvostamme ympäristöä – meillä on samat tavoitteet, Haavisto arvioi.

Avun määrä ei ratkaise

Elo piti perussuomalaisissa ja vihreissä hyvänä sitä, että kehitystavusta puhutaan: pahinta on, että Suomessa tavoitellaan kehitysavun 0,7 prosentin BKT-osuutta.

– Avun määrä ja BKT-osuus ei saa olla tärkeintä, kun apu ei kerran toimi. Tulosten täytyy ratkaista. 0,7 prosentin tavoitteesta pitää luopua: se on keinotekoinen tavoite, Elo painotti.

Haaviston mielestä on hyvä, että eri maat tavoittelevat prosentin apuosuutta kykyjensä mukaan. Jos tavoitetta ei olisi kirjattu, rahat katoaisivat budjetista eri tarkoituksiin. Hän korosti myös kehitysavun muuttuneen vuosikymmenien aikana.

Kääriäinen myönsi tämän, mutta toimimaan sitä ei ole saatu. Jos apu ei poista köyhyyttä ja kehitysmaat koetetaan vain saada toteuttamaan avustajien agendaa, niin kannattaako apua ja sen BKT-osuutta sitten pitää yllä, Kääriäinen sanoo.

– 0,7-liturgia on liturgiaa. Avustuksen pitää lähteä tarpeesta. Mikä on globaalien hallintojärjestelmien muutostarve? Jos se on vain kehitysmaiden paimentaminen, rahalle ei ole tarvetta, Kääriäinen tulkitsee.

– Kauppa on ohittanut kehitysavun agendalla. Vanhaa kehitysapua ei kannata pitää yllä. Toivottavasti löydämme jotain uutta, Kääriäinen toivoo.