Ayaan Hirsi Ali: Islamistit tavoittelevat valtaa länsimaissa hyödyntämällä sinisilmäistä woke-vasemmistoa

Feministisenä Islam-kriitikkona tunnettu somalitaustainen Ayaan Hirsi Ali kirjoittaa islamistien ja herännäisen vasemmiston epäpyhästä liitosta. Kun ISISin unelma kalifaatista romuttui, islamistit ympäri maailmaa ovat muuttaneet strategiaansa. Väkivaltaisen jihadin sijaan uuden strategian ytimessä on nk. dawa, joka painottaa propagandaa ja yhteiskunnallista mielipiteenmuokkausta islamismille suotuisaan suuntaan. Hirsi Ali kirjoittaa, miten suvaitsevainen woke-vasemmisto on tässä islamisteille hyödyllinen sinisilmäinen apuri. Kollektivismiin suuntautuneilla woke-herännäisillä ja islamisteilla on yhteinen vihollinen, länsimaisuus ja yksilönvapautta vaaliva kapitalistinen yhteiskunta. Islamistit ovat jo mm. hyödyntäneet kansainvälisessä retoriikassaan tiedostavaa termistöä, puhuneet nimellisesti sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja uhriutuneet islamofobiasta. Samaan aikaan islamistit jatkavat omissa yhteiskunnissaan julmuuksia ja sortoa, jota länsimaiden woke-herännäiset eivät itsekään hyväksyisi.

Terroristijärjestö ISIS joutui ahtaalle, eikä utopia kalifaatista toteutunutkaan. Islamistit ympäri maailmaa ovat joutuneet muuttamaan strategiaansa. Terroristijärjestöt kuten Taliban ja Boko Haram sekä Iranin hallinto jatkavat yhä militanttia, väkivaltaista islamismiaan, mutta se ei kuitenkaan houkuttele suurinta osaa maailman muslimeista. Sen sijaan länsimaissa asuvat islamistit ovat keksineet vähemmän väkivaltaisen keinon vallan tavoitteluun. Somalitaustainen kirjailija ja feministinen Islam-kriitikko Ayaan Hirsi Ali kirjoittaa Unherd-lehdessä siitä, miten islamistit pyrkivät nyt länsimaissa mielipidevaikuttamiseen suvaitsevaisten herännäisten (woke) avulla.

Islamismi tarkoittaa fundamentalistista uskonnollis-poliittista liikettä, joka ajaa islamin oppien tiukkaa noudattamista.

Uuden vaihtoehtoisen strategian ytimessä on nk. dawa. Sitä ei edelleenkään tunneta länsimaissa kovin hyvin. Termi viittaa yksinkertaisesti Islamin kutsuun. Käytännössä dawa tarkoittaa kokonaisvaltaista propagandaa, imagonkiillotusta ja systemaattista mielipiteenmuokkausta. Sen tarkoitus on saada muslimit myötämielisiksi radikaalimmille islamisteille sekä hankkia liittolaisia islamilaisten piirien ulkopuolelta.

Länsimaisissa analyyseissä dawa on saanut huomattavasti vähemmän huomiota kuin militantti jihadismi. Joka tapauksessa sen merkitys on tunnistettu mm. Hamasin toiminnassa. Jihadisteilla ja islamisteilla on sama päämäärä, Islamin levittäminen. Keinot kuitenkin ovat erilaiset. Hirsi Alin mukaan islamistit pyrkivät tähän päämäärään passiivisemmilla tavoilla kuten politiikan, maahanmuuton ja lisääntymisen keinoin:

”Kyynisesti ajatellen, islamistit saavuttavat paljon enemmän dawan kautta kuin räjäyttelemällä ja puukottelemalla ihmisiä. Uhka ei ole tuolloin yhtä ilmiselvä. Jihad ja väkivalta provosoivat välittömiä vastareaktioita. Dawassa on puolestaan mahdollista puhua hyväntekeväisyydestä, hengellisyydestä ja uskonnosta – ja hakea yhtäläisyyksiä tavalliseen uskonnolliseen lähetystyöhön. Kuka järkevä ihminen voisi asettua sellaista vastaan vapaassa yhteiskunnassa?”

Dawassa on myös kyse verkostoitumisesta: paikallisella, alueellisella ja kansainvälisellä tasolla. Erityisesti Saudi-Arabia on kanavoinut miljardeja dollareita dawan harjoittamiseen, pääosin Yhdysvalloissa. Erityistä huomiota Hirsi Ali antaa sille, miten islamismi leviää länsimaisissa instituutioissa. Merkittävässä roolissa on hänen mukaansa yksi odottamaton liittolainen. Dawa on tunnistanut herännäisen woke-väen potentiaalin. Se onkin alkanut omaksumaan kansalaisoikeuksien ja monikulttuurisuuden termistöä.

Kyse ei ole pelkästään amerikkalaisesta ilmiöstä, vaikka dawa onkin saanut edetä siellä poikkeuksellisen rauhassa. Ranskassa on jo herätty ilmiöön, josta käytetään termiä islamo-gauchisme (islamovasemmistolaisuus). Tätä pidetään vakavana uhkana universaalille, maalliselle tasavaltalaisuudelle.

Suomen Uutiset raportoi kevättalvella Ranskan hallituksen havahtumisesta äärivasemmiston ja islamistien harjoittamaan ideologiseen sotaan länsimaisuutta vastaan.

Historioitsija Daniel Pipes on huomauttanut, ettei islamismin ja vasemmistolaisuuden erikoinen suhde ole varsinaisesti uusi asia. Jo vuonna 2007 entinen Saksan Sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Oskar Lafontaine sanoi: ”Islam nojaa yhteisöön, mikä asettaa sen äärimmäisen individualismin vastavoimaksi, joka uhkaa epäonnistua lännessä. — Hartaan muslimin odotetaan jakavan vaurauttaan muiden kanssa. Myös vasemmisto haluaa vahvojen auttavan heikkoja.”

Herännäisen vasemmiston ja islamismin välillä on myös jännitteitä. Esimerkiksi Al Jazeera-kanava jakoi sosiaalisen median kanavillaan dokumenttiohjelmia transsukupuolisten oikeuksista samalla, kun se näytti arabikanavillaan saarnoja, joissa miehiä kehotettiin lyömään vaimojaan.

Molemmilla liikkeillä on kuitenkin Hirsi Alin mukaan yhteisiä päämääriä. Molemmat vastustavat länsimaisuutta ja Yhdysvaltoja. Molemmat suhtautuvat kriittisesti individualistiseen, kapitalistiseen yhteiskuntaan. On totta, että islamismi on ollut olemassa pidempään kuin herännäinen uusvasemmisto. Silti islamistiset ideologit ovat valmiita tekemään yhteistyötä ei-muslimien vasemmistolaisten kanssa niin kauan kuin heistä on hyötyä yhteisten päämäärien ajamisessa.

Hirsi Ali muistuttaa, että osa vasemmistosta kieltäytyy kannattamasta islamismia sitä mukaa, kun he oppivat sen todellisesta luonteesta. Islamismin suhtautuminen ihmisoikeuksiin, erityisesti naisten oikeuksiin, on räikeästi ristiriidassa vasemmiston arvojen kanssa.

Esimerkiksi Ranskassa entinen keskustavasemmistolainen pääministeri Manuel Valls irtisanoutui rohkeasti islamovasemmistolaisuudesta. Sen sijaan Yhdysvalloissa vasemmiston kritiikki islamismia kohtaan on harvinaista. Naisten marssia organisoinut feministi Linda Sarsour ylisti islamismia letkauttamalla: ”Sharia-lain alaisuudessa lainoista ja luottokorttimaksuista tulisi korottomia. Siistiä, eikö?”

Valtiotasolla islamismin kytkös vasemmistolaisuuteen on tullut myös ilmiselväksi. Samalla, kun Turkin presidentti Erdogan johtaa yhtä maailman brutaaleimmista sortohallinnoista, minnesotalainen demokraattipoliitikko Ilhan Omar julistaa tukevansa häntä. Taustalla lienee Erdoganin väitteet, että he olisivat sitoutuneet sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoitteluun ja että ”Turkki olisi suurin mahdollisuus länsimaille taistella ennakkoluuloisuutta, islamofobiaa sekä kulttuuriin pesiytynyttä rasismia ja ääriajattelua vastaan.”

Hirsi Ali näkee, että Erdogan on omaksunut vasemmiston retoriikan. Sama toimintatapa on omaksuttu myös Iranissa. Islamilaisen vallankumouksen kovaääniseksi julistautunut Tehran Times syytti Yhdysvaltain entistä ulkoministeri Mike Pompeota ”syväjuurtuneesta islamofobiasta”. Maaliskuussa Iranin ulkoministeri Mohammad Zarif ylisti islamilaisten maiden päättäväisyyttä nimetä islamofobian suurimmaksi haasteeksi länsimaiselle muslimiyhteisölle. Islamistit ovat siis oppineet ajamaan asiaansa tehokkaammin herännäisen woke-vasemmiston kielellä samalla kun ne oikeuttavat brutaaleja tekoja ja sortoa omissa maissaan.

Islamismin ja herännäisen vasemmistodiskurssin erikoinen liitto on haaste, johon ei ole helppoa ratkaisua. Hirsi Ali näkee, että dawaa vastaan on pohjimmiltaan hankalampi taistella verrattuna jihadiin. Jokaisen, joka uskoo moniarvoiseen yhteiskuntaan, tulisi kuitenkin huomata, miten suuri ja vakava haaste on kyseessä. Sota islamilaista terrorismia vastaan on jatkunut jo kaksikymmentä vuotta. Nyt toimintatapoja on muutettu.

”Herännäistä vasemmistoa on jo pitkään pidetty vaarallisena ilmiönä. Vasta nyt alamme huomaamaan, miksi näin on.”, Hirsi Ali kirjoittaa.