Entistä useampi tutkija pitää cancel-kulttuuria uhkana akateemiselle vapaudelle – toiset kieltäytyvät tunnustamasta ilmiön olemassaoloa

Huoli sosiaalisen oikeudenmukaisuuden nimissä tapahtuvasta toisinajattelijoiden hiljentämisestä ja rankaisemisesta, ”cancel-kulttuurista”, leviää yliopistomaailmassa. The Atlantic -lehteen kirjoittava professori kertoo sadoista tapauksista, joissa ihmiset pelkäävät joutuvansa ongelmiin perusteltujen mielipiteiden esittämisestä ja jopa pelkkien faktojen kertomisesta. Huoli akateemisen vapauden kaventumisesta ei rajoitu enää radikaalien vastapuolella oleviin konservatiiveihin, vaan entistä useammin cancel-kulttuuria pelätään jo maltillisten vasemmistolaistenkin parissa.

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja rotusyrjinnän kysymykset ovat tunkeneet läpi lähes kaikkialle yhteiskunnassa. Tämä on saanut ihmiset yhteiskunnan eri instituutioissa vaatimaan oikeaoppisuutta ja puuttumaan herkästi ilmaisuihin, jotka koetaan tälle agendalle vieraiksi. Ennakkoluuloja ja ”valkoista ylivaltaa” vastaan kamppaillaan toisilla, ideologisesti oikeutetummilla ennakkoluuloilla. Valkoihoisia epäillään lähtökohtaisesti valkoisesta ylivallasta, elleivät he mukaudu tiedostavan ideologisen liikkeen ajatuksiin ja vaatimuksiin.

Edes yliopistoinstituutiot eivät ole immuuneja ympäröivän yhteiskunnan jännitteille. The Atlanticissa julkaistun professori John McWhorterin artikkelin mukaan yliopistoista on tullut poliittisia taistelukenttiä, joilla akateemista vapautta uhrataan ensimmäisenä. Kasvava joukko akatemioiden väkeä kokee ideologisten puhdasoppisuusvaatimusten rajoittavan heidän akateemista vapauttaan ja uhkaavan henkilökohtaista urakehitystä.

Taustalla cancel-kulttuuri

Huolestuneissa puheenvuoroissa esiintyy ilmaisu ”cancel-kulttuuri”. Perinteiset länsimaisen liberaalin yhteiskunnan ihanteet korostivat moniäänisyyttä, ajatustenvaihtoa ja kunnioittavaa kohtelua eri mieltä olevia kohtaan. Cancel-kulttuuri viittaa viime aikoina sosiaalisen median ja poliittisten aktivistien masinoimiin aggressiivisiin ja kohtuuttomiin reaktioihin, ”väärämielisten” parjaamiseen ja rangaistusten vaatimiseen. Termi juontaa juurensa tapaan, jolla yliopistoilta ja organisaatiolta on vaadittu yhteistyön perumista tahoilta, joiden ajatuksista äänekkäät painostajat eivät pidä.

Heinäkuussa kielitieteilijöiden joukko esitti vetoomuksen Yhdysvaltain kielitieteilijöiden yhdistykselle, jossa he vaativat yhdistystä irtisanoutumaan yhteistyöstä kuuluisan kielitieteilijän ja psykologin Steven Pinkerin kanssa. Yhdistystä vaadittiin myös poistamaan viittaukset Pinkeriin heidän nettisivuiltaan. He syyttivät Pinkerin ajatuksia rasistisiksi ja seksistisiksi. Maailman tiedefoorumeilla aktiivinen Pinker jakaa mielipiteitä, sillä hän on mm. käsitellyt sukupuolieroja ja genetiikkaa sekä kyseenalaistanut erilaisia ääri-ideologioita.

Cancel-kulttuurin pesiytyminen akateemisiin piireihin kääntää tiedemaailman tarkoituksen ja eettisen koodin päälaelleen. Sen sijaan, että akateemisen taustan omaavat kriitikot tyytyisivät esittämään vasta-argumentteja ja jättämään johtopäätökset akateemisen yleisön arvioitavaksi, he vaativat rangaistusta ja vieraiden näkökulmien hiljentämistä. Todellisuuden selittämisen, teorioiden ja tutkimustiedon sijaan huomio kiinnittyy pikaisiin moraalisiin tulkintoihin tutkijoiden motiiveista ja persoonista.

McWhorter on huolissaan siitä, miten huolettomasti vasemmalle kallellaan olevan akateemisen valtavirran edustajat suhtautuvat cancel-kulttuuriin. Vaikka he tunnistavat ylilyöntejä, heillä on ollut tapana kuitata ne yksittäistapauksina. Harva myöntää, että kyseessä olisi laajempi ilmiö. Tutkimustulokset osoittavat kuitenkin jotain aivan muuta.

Sadoittain ”yksittäistapauksia”

Heterodox Academyn tutkimus suoritti jäsenkyselyn, johon vastasi 445 tutkijaa. Heitä pyydettiin kuvittelemaan itsensä tilanteeseen, jossa he kertoisivat rehellisesti omista näkemyksistään johonkin kiisteltyyn aiheeseen. Heiltä kysyttiin, miten huolissaan he olisivat erilaisista hypoteettisista seurauksista.

Maineen tahraantumisesta oli ”hyvin huolissaan” 32,68 % vastanneista. 27,27 % vastasi olevansa tästä ”äärimmäisen huolissaan”. 24,75 % oli hyvin huolissaan, että mielipiteiden lausuminen haittaisi akateemista uraa, ja 28,68 % oli tästä äärimmäisen huolissaan.

McWhorter kertoo myös saavansa säännöllisesti yhteydenottoja samasta aiheesta huolestuneilta yliopistojen työntekijöiltä. Kolmen viikon aikana hän kertoo saaneensa ainakin 150 viestiä. Akateeminen henkilökunta pelkää haastavista ja joskus jopa itsestäänselvistä asioista opettamista peläten ideologisten opiskelija-aktivistien valituksia.

Esimerkiksi korrelaation ja kausaalisuuden eron ymmärtäminen on tilastotieteen perusasioita. Samanaikaiset piikit aurinkoisen kesän lämpötiloissa ja hukkumiskuolemissa eivät ole todiste, että jäätelön kulutus olisi syynä hukkumisiin. Eräs tilastotieteen professori kertoi pelkäävänsä aiheen havainnollistamista yleisellä ajatusvirheellä, jossa tilastollisten erojen ajatellaan automaattisesti olevan merkki syrjinnästä. Kun tilastotieteen valossa suvaitsevaisten ideologiset uskomukset ovat logiikaltaan virheellisiä, tilastotieteen professori joutuu olemaan varpaillaan.

Eräs värillinen apulaisprofessori kertoi, että sosiaalisen oikeudenmukaisuuden nimissä tapahtuva ideologinen intoilu on marginalisoinut häntä enemmän kuin mikään rasismi koskaan. Toista professoria syytettiin ”etuoikeutetun valkoisen miehen näkökulman edustamisesta”, kun hän kertoi Yhdysvaltain perustajaisien filosofiasta. Yliopistohallinto laittoi hänet istumaan ja kuuntelemaan hiljaa, kun oppilaat tilittivät, miten oppisisältö oli loukannut heidän tunteitaan.

Vahingoittaa ihmisiä ja yhteiskuntaa

McWhorter muistuttaa, että vihamielinen ilmapiiri ja kohtuuttomat muodolliset sanktiot eivät ole cancel-kulttuurin ainut ongelma. Psykologiassa on tunnistettu, miten sosiaaliset piirit, ystävät ja yhteenkuuluvuus motivoivat ihmisiä. Vastaavasti huomiotta jättäminen ja ulkopuolelle sulkeminen altistavat sosiaalisille ja henkisille ongelmille.

Yhteiskunnan kannalta merkittävää on myös se, miten cancel-kulttuuri kaventaa oppisisältöjä, ajattelun moninaisuutta ja akateemista osaamispohjaa. Ideologisten fanaatikkojen valvoma ilmapiiri ei kannusta kyvykkäitä ja monipuolisesti ajattelevia ihmisiä hakeutumaan akatemiaan.

Toisin kuin saattaisi odottaa, professori McWhorteriin henkilökohtaisesti yhteyttä ottaneista tutkijoista vain pieni osa on konservatiiveja, jotka asemoituvat cancel-kulttuuria edustavien radikaalien vastapuolelle. Maltillisten vasemmistolaisten osuus on merkittävämpi. He ovat huolissaan siitä, miten mikä tahansa radikalismista poikkeava tulkitaan vihamielisesti vääräoppisuudeksi.

Median ja yhteiskunnan instituutioiden tapa suhtautua cancel-kulttuuriin on epäjohdonmukainen. McWhorter myöntää, että muutama sata kyselyyn vastannutta tutkijaa ja hänen saamansa sähköpostivuori voi monien silmissä näyttää vielä yksittäistapauksilta. Useampi tuhat haastateltavaa olisi vielä uskottavampi. Eihän haastateltavia kuitenkaan ole vielä useampia tuhansia. Moni on kuitenkin valmis pitämään muutamaa vähemmistöihin kohdistunutta syrjintätapausta todisteena koko yhteiskuntaan juurtuneesta rasismista.

Kuten artikkelissa on käsitelty, ongelmat leviävät, kun tulkinta tästä yhteiskuntaan juurtuneesta rasismista lietsoo cancel-kulttuuria ja saa katsomaan ylilyöntejä läpi sormien.