Mitä jäi lopulta käteen EU-maiden johtajien huippukokouksesta? Koronabondeja ei tule, mutta elvytysrahastoa aletaan valmistella

Euroopan Unionin johtajien 23.4 pitämässä huippukokouksessa hyväksyttiin valtiovarainministereiden aiemmin suunnittelema lainoihin perustuva tukipaketti. Sen koko on noin 540 miljardia euroa, ja siihen sisältyy kolme erilaista tukimuotoa. Lisäksi hyväksyttiin ns. elvytysrahaston valmistelun aloittaminen. Rahastoa on kutsuttu myös jälleenrakennusrahastoksi. Mitä tehdyt päätökset tarkoittavat? Asiaa pohtii Suomen Uutisille VTT Heikki Koskenkylä Spiegelin uutisoinnin perusteella.

Euroopan vakausmekanismi EVM alkaa jälleen myöntää lainoja jäsenmaille enintään 240 miljardin euron arvosta. Näihin lainoihin ei sisälly niin tiukkoja ehtoja kuin aiemmin eurokriisin aikana myönnettyihin lainoihin. Tuolloin vaadittiin lainojen ehtona tiukkaa finanssipolitiikkaa ja julkisten menojen leikkauksia. Nyt vaatimuksena on vain, että lainavaroja käytetään terveydenhoitomenojen rahoittamiseen. Yksittäinen maa voi saada lainoja enintään kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Italian tapauksessa tämä merkitsisi runsasta 40 miljardia euroa. Italia on voimakkaasti vaatinut paljon suurempaa tukea.

Toinen hyväksytty päätös oli Euroopan investointipankin (EIB) luotonannon kasvattaminen. Tähän EU-valtiot lisäävät takauksia 25 miljardin edestä. Silloin EIB voi myöntää uusia luottoja noin 200 miljardia euroa. Luotot on tarkoitettu ensi sijassa pienille ja keskisuurille yrityksille.

Kolmas hyväksytty tuki oli komission SURE-ohjelmalle. Sillä tähdätään työllisyyden parantamiseen. Saksalaiset tulkitsevat tämän tarkoittavan erityisesti lyhennetyn työajan töiden rahoittamista. EU-valtiot tukevat tätä 25 miljardin euron takauksilla, jolloin komissio voi nostaa lainoja noin 100 miljardia euroa. Tarkoituksena on, että edellä mainittuja tukia alettaisiin myöntää kesäkuun alusta lähtien. Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että nämä tukisummat riittänevät koronakriisin pahimman vaiheen menojen kattamiseen mm. Italiassa ja Espanjassa. Kaksi viikkoa sitten pidetyn finanssiministereiden kokouksen jälkeen Italian pääministeri Giuseppe Conte tyrmäsi tämän tukipaketin täysin. Hän piti sitä riittämättömänä ja vaati edelleen yhteisiä velkakirjoja eli koronabondeja.

Euroopan johtajien videokokouksen päätarkoituksena oli käsitellä niin kutsutun elvytysrahaston luomista. Koronabondeja ei ollut lainkaan esityslistalla, koska varsinkin Saksa ja Hollanti olivat tyrmänneet ne täysin. Myös Suomi kuului koronabondien vastustajien joukkoon. Mielenkiintoista on se, että monet ekonomistit mm. Suomessa, Saksassa ja Hollannissa olivat tukeneet koronabondien käyttöönottoa.

Myös EKP:n johdosta usea henkilö oli tukenut koronabondeja. Heitä olivat ainakin EKP:n johtaja Christine Lagarde, Hollannin keskuspankin johtaja Klaas Knot ja Suomen Pankin Olli Rehn. Jälleenrakennusrahastosta oli tehty useita ehdotuksia viime viikkoina.

Kokouksessa päätettiin aloittaa elvytysrahaston suunnittelu. Sitä valmistelee komissio ja ehdotus tulee tehdä toukokuun loppuun mennessä. Suomen valtiovarainministeriön entinen alivaltiosihteeri Tuomas Saarenheimo on keskeisessä roolissa tässä valmistelussa.

Elvytysrahaston perusajatuksena on kytkeä rahasto EU:n budjetin yhteyteen. EU:n valmisteilla oleva budjetti kattaa vuodet 2021-2027. Budjetin valmistelu on edennyt hyvin hitaasti, koska erimielisyyksiä on ollut budjetin koosta. Nykyisin budjetin tulot ovat vuodessa noin 150 miljardia euroa. Tämä olisi yhteensä runsaat 1000 miljardia euroa seuraavien seitsemän vuoden aikana. Elvytysrahasto rahoitettaisiin komission ottamalla lainalla, jonka vakuutena olisi seuraavan seitsemän vuoden budjetti. Avoin kysymys on, miten lainoilla kasvatettua budjettia jaettaisiin jäsenmaille. Yhtenä vaihtoehtona olisi käyttää suoria tulonsiirtoja. Italialle ja Espanjalle tämä merkitsisi sitä, että voimakkaasti kasvavia budjetin alijäämiä voitaisiin pienentää tällaisilla tulonsiirroilla. Nykyisiin lainamääriin tällainen tuki ei toisi kevennystä, mutta budjetin alijäämän supistuminen parantaisi lainanottomahdollisuuksia. Italian velka-aste on nykyisin vajaat 137 prosenttia ja Espanjan 97 prosenttia. Molemmat tulevat kasvamaan koronakriisin tähden huomattavasti, jopa 10-30 prosenttiyksikköä.

Tulonsiirtoihin perustuva elvytystuki merkitsisi sitä, että maiden julkisen talouden tilanne paranisi, mutta ne joutuisivat hoitamaan omin keinoin aiemmin syntyneen korkean velkataakan. Tämä edellyttäisi jatkossa kurinalaista finanssipolitiikkaa ja rakenneuudistusten tekemistä. Varsinkin Italialla on ollut suuria ongelmia saada aikaan rakenneuudistuksia. Suuri ongelma elvytysrahastossa on se, miten komission ottaman lainan kuoletus ja korko rahoitetaan. Periaatteessa tämä voisi tapahtua kahdella tavalla. Jäsenmaiden maksuja budjettiin kasvatettaisiin. Liittokansleri Angela Merkel ehtikin jo ilmoittaa Saksan olevan valmis tähän. Kyse olisi tällöin tilapäisestä jäsenmaksuosuuden kasvattamisesta. Toinen keino rahoittaa lainakuluja olisi karsia budjetin nykyisiä menoja joiltakin osin. Esimerkiksi voitaisiin karsia alue- ja maataloustukia. Tästä nousisi kyllä suuri riita EU:n seuraavassa huippukokouksessa kesäkuussa. Komission ottaman lainan koosta ei ole mitään tietoa. Siitä on spekulaatioissa arvioitu, että maksimi olisi ehkä 500 miljardia euroa. Tämä olisi huomattavasti vähemmän kuin viime viikkoina esitetyt elvytysrahaston summat. Jotkin niistä olivat jopa 1-2 biljoonan luokkaa eli 1000-2000 miljardia euroa.

Tällaisessa tulonsiirtoihin perustuvassa tuessa markkinakuri toimisi edelleen. Se pakottaisi Italian hoitamaan talouttaan paljon aiempaa paremmin. Italian korko on viime aikoina noussut huomattavasti noin 1,2 prosentin tasolta 2,2 prosenttiin. Yhden prosenttiyksikön nousu Italian kymmenvuotisen lainan korossa merkitsee julkisten menojen kasvua noin 25 miljardilla. Ainoastaan järkevällä talouspolitiikalla Italia pystyy estämään korkotason nousun. Jos Italia ei tässä onnistu, se voi joutua velkasaneeraukseen, jossa sen velkojen arvoa alennetaan. Tästä tulisi suuret tappiot Italian pankeille ja kansalaisille sekä Ranskan ja Saksan pankeille. Lisäksi EKP:lle tulisi huomattavan suuret tappiot, koska EKP on ostanut paljon Italian valtion lainoja markkinoilta. Tässä tilanteessa euron olemassaolokin saattaisi olla uhattuna.