Pääkirjoitus: Helsingin Sanomat syyllistää seksuaalisen häirinnän uhrin ja yrittää leimata tämän rikolliseksi

Suomen media on aika kummallisessa jamassa. Työmies Matti Putkonen toteaa puoluekokouksen avaussanoissa median tekevän valeuutisia. Syytös on kova, mutta ikävä kyllä se on totta.

Suomen media on puskenut koko kesän ajan ilmoille uutisia, joilla ei ole totuuspohjaa. Sama kaava toistuu: ensin löydetään netistä vanhoja tekstinpätkiä, tehdään niiden perusteella aivan absurdeja johtopäätöksiä ja lopuksi marssitetaan joukko tutkijoina esiintyviä kiihkeitä vasemmistoaktivisteja moittimaan persujen kamaluutta. Kun suuri yleisö moittii mediaa karkeista ja tahallisista virheistä, mediat syyttävät kritisoijia maalittamisesta ja vihaamisesta. Pahimmillaan vääristelyt leviävät ulkomaille asti.

Kesän aikana julkaistuja valetarinoita on tukuittain. On vaikeaa valita niistä törkeintä. Useat tästä kyseenalaisesta tittelistä kisaavat jutut koskevat puheenjohtaja Riikka Purraa.

Jonkinlainen journalistinen moraalinen pohjakosketus saavutetaan 10.7.2023, kun Helsingin Sanomat väittää Purran puhuneen ”turkkilaisapinoista”. Tämä ei ole totta. Näin ei ole koskaan tapahtunut. HS-toimittaja Pekka Mykkänen työntää Purran suuhun sanoja, jotka tänään lausuttuina tarkoittaisivat kansanryhmää vastaan kiihottamista, siis rikosta. Toimittaja toistaa tätä valhetta ulkomaisille medioille antamassaan haastattelussa. Koko muu suomalainen mediakenttä toistaa papukaijana valhetta. Ulkoministeri Elina Valtonen ehtii pyytää asiaa Turkin valtiolta anteeksi. Olisi kannattanut tarkistaa tiedot itse eikä luottaa Hesariin.

Kaksi viikkoa myöhemmin HS oikaisee neljää turkkilaismiestä koskevaa kirjoitustaan ja julkaisee useita epämääräisiä oikaisujuttuja. Kyse olikin vain yhdestä turkkilaismiehestä. Mutta mitään järkevää selitystä ei Helsingin Sanomat asiasta anna, kuten ei muukaan suomalaismedia. Miksi ei? Eikö median koko pointti ole kertoa siitä, mitä on tapahtunut ja miksi? Uutisten pitäisi vastata kysymyksiin: mitä, missä, milloin, kuka, miten, miksi.

No miksi Purra sitten käytti tätä termiä Scripta-blogin vieraskirjassa 2008?

Siksi, koska hän joutui seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Vieraskirjan ”riikka” tuohtuu viereisessä ravintolapöydässä hajareisin istuvaan turkkilaismieheen, joka tuijottaa intensiivisesti, hieroo muniaan ja useiden huomauttamisten jälkeen alkaa lopuksi avata vetoketjuaan. Turkkilaismiehen käytös ylittää selvästi sen, mitä pidetään seksuaalisena ahdisteluna. Purra häipyy vihaisena paikalta ja kivahtaa asiasta somessa. 15 vuotta myöhemmin hänestä leivotaan tarinan ainoa syyllinen.

Länsimaisissa yhteiskunnissa on jo pitkään jaettu ajatus siitä, ettei naisten seksuaalinen häirintä ole hyväksyttävää. #Metoo-liike korosti tätä entisestään. Ikävä kyllä Helsingin Sanomat hyväksyy seksuaalisen häirinnän, jos kohteeksi joutuu sen inhoama poliitikko. Eikä pelkästään hyväksymään – HS syyttää häirinnän kohteeksi joutunutta naista siitä, mitä tapahtui. Kaiken huipuksi HS yrittää uutisensa väärentämällä leimata häirinnän kohteeksi joutuneen naisen rikolliseksi.

Helsingin Sanomat hyväksyy seksuaalisen häirinnän, jos olet väärää mieltä. Aikamoinen arvovalinta.
Ei uskoisi, ellei omin silmin näkisi. HS:n valehtelu on kenties törkeintä, mitä olen viime vuosina medialta nähnyt. Aivan uskomatonta on myös se, että lähes koko suomalainen mediakenttä jättää tässä asiassa suuren yleisön tarkoituksella väärien tietojen varaan. Iltalehti on tähän mennessä ainoana uutisoinut turkkilaismiehen tapauksesta laajemmin.

Valtava määrä ihmisiä toteaa Helsingin Sanomille ja muille medioille, että älkää puhuko potaskaa. Mediat turvautuvat vihapuhe- ja maalittamissyytöksiin. Ne toimittajat, jotka ymmärtävät asioiden todellisen laidan ja kollegoidensa sumeilemattoman valehtelun, ovat hiljaa. He häpeävät silmät päästään, mutta eivät saa suutaan auki. Kukapa sitä muka asettuisi omaa ammattikuntaansa vastaan, vihattujen persujen puolelle?

Joka valheen nielee, se valheeseen osallistuu. Kesällä nähty median mielipuolinen valetykitys ei johdu yksittäisten toimittajien virheistä. Kyse on toimitusten rakenteiden lävistävästä täysin tahallisesta toiminnasta. Ne, joiden sanaan meidän suomalaisten piti voida luottaa, valitsivat valehtelun.
Oma lukunsa on Yleisradio. Sen virheellisen englanninkielisen uutisoinnin myötä maailmalle levisi valetarina. Vaikka kyseessä oli kansainvälinen uutisasia, Yle ei koskaan vaivautunut selvittämään yleisölle, mistä oikein oli kyse. Se jätti tahallaan sekä suomalaiset että ulkomaiset lukijat väärään käsitykseen. Vielä tänäkin päivänä BBC:llä lukee ”turkish monkeys”, Euronewsissä ”turkish monkeys” ja Telegraphissa ”turkish monkeys”. Luotettava media ei toimi näin. Politisoitunut aktivistimedia toimii näin.

Purran tapaus kuvastaa konkreettisella tavalla sitä tapaa, jolla suomalainen valtahegemonia on parin vuosikymmenen ajan maahanmuuton ongelmiin suhtautunut. Se vaikenee tyystin ongelmista, syyttää uhreja ja yrittää leimata voimakasäänisimmät kriitikot rikollisiksi.

Vinkki hegemonialle: taktiikkanne ei toimi.