Taloustieteen professorit ylenpalttista elvytystä vastaan – Matti Virén: ”Julkiset menot eivät ole mikään kasvun lähde”

EU:n jo toiminnassa oleva elvytyspaketti on saanut komissiolta ja monelta politiikolta kiitosta paketin elvyttävästä vaikutuksesta. Taloustieteen professorit ovat kauhuissaan pitkän aikavälin seurauksista. Elvytyspaketin rahat on lähivuosina maksettava takaisin korkojen kera, eivätkä panostetut eurot tule edes yhtä suurina takaisin.

Taloustieteen professorit Daniel Lacalle ja Matti Virén huomauttavat elvytyskeskustelussa fiskaalikertoimen tärkeydestä. Fiskaalikerroin tarkoittaa eräänlaista hyötysuhdetta. Siinä lasketaan, paljonko jokainen panostettu euro tuottaa euromääräistä talouskasvua.

Jos fiskaalikerroin on yksi, on talouspoliittinen toimi – kuten vaikka EU:n laajuinen elvytys – neutraalia. Jos kerroin on yli yhden, puhutaan yleisesti ottaen tuottavasta investoinnista. Jos kerroin on jotain nollan ja yhden väliltä, investointi on kannattamaton. Negatiivinen kerroin osoittaa toimen olevaan suorastaan haitallinen.

Fiskaalikerroin pudonnut vuosien saatossa

Lacalle tutki elvytyksen fiskaalikertoimia viime vuosikymmenten aikana. Hän havaitsi, että kerroin on alle yhden ja se on pudonnut lähemmäksi nollaa ajan kuluessa.

Hän tutki näitä kertoimia voidakseen vastata kysymykseen, onko vuosikymmenten ajan kestävä julkinen elvytys mielekästä.

Lacalle huomautti Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n todenneen fiskaalikertoimen vajoavan ajan myötä: vuonna 1975 julkisen sektorin elvytyskerroin oli 0,55 ja 1990-luvun lopulla enää alle 0,3.

Fiskaalikerroin on siis monin verroin huonompi kuin perinteisissä uhkapeleissä. Kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas.) artikuloi selkein sanoin eduskunnan suuressa salissa: ”Nyt tulee rahaa!”

Mikäli yksikätinen rosvo osaisi puhua, se voisi huudahtaa samoin Suomi-neidon tunkiessa eurojansa laitteeseen.

Suomen Uutiset kysyi Virénin näkemystä asiaan.

– Pitkän aikavälin kerroin on korkeintaan nolla, Virén pamauttaa.

Vastaus kertoo, että massiivisen elvytyksen vaikutukset ovat parhaimmillaan rahan kaatamista kankkulan kaivoon. Huonommissa tapauksissa elvyttäminen on vuosien aikajänteellä tarkasteltuna jopa suorastaan haitallista.

Veljenpoika maksettaessa

Arhinmäen ajatusta rahan tulemisesta nyt saattaa olla hyvinkin lyhytnäköistä kansankosiskelua. Arhinmäki on sikäli oikeassa, että rahaa todellakin tulee nyt, mutta hän verraten kätevästi unohtaa sellaisen tosiseikan, että keskuspankkien nollakorkoisessa maailmassa suomalaiset maksavat tästä hetken huumasta osapuilleen kaksinkertaisesti takaisin.

– Minusta on tyhmää tarkastella vain lyhyen aikavälin kertoimia. Vaikka näennäisesti menot voidaan rahoittaa ”ilmaiseksi”, on ne todellisuudessa maksettava takaisin veroina: joko tavallisina veroina tai sitten inflaatioveron muodossa, Virén muistuttaa takaisinmaksusta.

Virén toteaa myös, että Suomella ei ole järkeä euromaana osallistua EU:n elvytyspakettiin.

– Kukaan ei laske, kuinka paljon apupaketin takaisinmaksu kurittaa Suomen taloutta. Ehkä pahinta olisi, että apupaketin maksu vaikuttaisi välillisten verojen kautta eniten kustannuskehitykseemme: kiitos EMU-kytkennän, sen negatiiviset kerroinvaikutukset olisivat taatusti suurempia kuin -1.

Kustannuskehitys viittaa tuotteidemme – eritoten vientituotteidemme – kallistumiseen erilaisten verojen nousun myötä. Se heikentää kansainvälistä kilpailukykyämme.

Elvytysrahojen kohdentamisvaikeuksia

EU:n elvytyspaketti vaikuttaa hyvin samalta kuin monet muut Euroopan komission tehtailemat visiot. Elvytysrahoilla siirrytään kuin taikaiskusta kohti vihreämpää teknologiaa ja digitalisaatiota.

Tuskin kukaan on kertomassa kansalaisille, miten tämä konkreettisesti toteutetaan. Esimerkiksi Kreikan saamien elvytysvarojen kohdentuminen komission ideaalisiin toiveisiin saattaa hyvinkin olla puhdasta päiväunta.

Lacalle päättelee julkisen sektorin ärhäkkään puuttumisen johtavan meneillään olevan elvytyksen surkeaan epäonnistumiseen aiemmin toimeenpantujen elvytysohjelmien valossa.

Lacalle kirjoittaa elvytyspakettien tavallisesti menevän haaskuun, valkoisiin norsuihin. Kohteet ovat näennäisen arvokkaita, mutta joiden kulut jättävät varjoon kaikki hyödyt. Olisi perin omituista, jos yksikään yksityinen liikemies ei olisi vainunut kannattavia investointeja, vaikka Euroopan komission mukaan niitä on jaettavaksi asti.

Lacallen mukaan hallitusten ei tulisi jäädä Koronan edessä sormi suuhun. Veronkevennyksillä saa kansalaisten lompakoihin enemmän käyttörahaa.

Kansalaiset sitten itse kuluttavat rahansa mielekkäiksi kokemiinsa kohteisiin ja palveluihin – eikä niihin, joita EU:n byrokraatit norsunluutorneissaan haluavat hallintoalamaistensa käyttävän.