Lastensuojelu vei lapset ilman järkisyytä

Äiti, täällä on poliisi! Aivan tavallinen perheenäiti havahtuu päiväuniltaan yötöiden jälkeen alakouluikäisen lapsensa sanoihin. Eteisessä seisoo joukko virkapukuisia. Sosiaalityöntekijät ilmoittavat äidille, että he ovat tulleet sijoittamaan lapset kiireellisesti. Perheen muut lapset on jo haettu kesken koulu- ja tarhapäivän.

Äidillä ei ole aavistustakaan, mistä on kyse. Hänen lapsensa eivät ole lastensuojelun asiakkaita eikä minkäänlaista huostaanoton uhkaa ole aiemmin ollut.

– Teistä on tehty lastensuojeluilmoituksia, kertoo sosiaalityöntekijä.

Kauhistuneella äidillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pakata lapselleen reppuun välttämättömiä tavaroita: vaatteet ja hammasharja.

Kiista ilmastoahdistuksesta käynnisti prosessin

Tähän juttuun ei haastatella sosiaaliviranomaisia, koska he eivät salassapidon takia voi kommentoida. Juttuun ei haastatella perheen äitiäkään.

Tässä jutussa äänen saavat perheen asioita hoitanut juristi ja sijoitusprosessin ulkopuolinen sosiaalityöntekijä, joka auttoi äitiä vapaa-ajallaan. Molemmat ovat lukeneet perheen salassa pidettäviä lastensuojeluasiakirjoja, joihin mykän viranomaisen kanta on kirjattu. Myös toimittaja on lukenut kiireellisen sijoituksen päätöksen. Sijoituksen syyksi mainitaan huoli siitä, että äiti huutaa ja puhuu rumasti lapsille. Myös äidin jaksamisesta on herännyt huoli.

Taustalla oli äidin riitaantuminen läheisensä kanssa. Läheinen oli puhunut äidin pienelle lapselle ilmastotietoisuuteen liittyvistä asioista, mihin äiti oli puuttunut ja rajannut lapsen kannalta ahdistavaa keskustelua. Aiheesta oli tullut riitaa ja kiistakumppani oli suutuksissaan ilmoittanut asiasta lastensuojeluun. Samassa yhteydessä nimetön taho teki samansisältöisen ilmoituksen, jossa korostui huoli vanhemman jaksamisesta ja psyykkisestä voinnista.

Lastensuojelu ryhtyi toimeen aikailematta ja asiaa selvittämättä: sosiaalityöntekijät tulivat poliisin kanssa kotikäynnille ja veivät lapset. Vanhemmalta ei kysytty tätä ennen, pitävätkö syytökset paikkansa.

Juristi: ”Lapsilla ei ollut välitöntä vaaraa”

Lain mukaan lapsi voidaan sijoittaa kiireellisesti vain, jos hän on välittömässä vaarassa. Perheen asian ajaakseen ottaneen juristi Selina Holmas-Rasilan mukaan vaaran käsitettä oli venytetty yli normaalimerkityksen.

– Vaaran pitää olla paitsi välitöntä myös vakavaa. Kun kyse on vuorovaikutuksen ongelmista, siitä miten vanhempi kommunikoi lapsen kanssa, tällaisen näkeminen akuuttina vaaratilanteena on kyllä kaukaa haettua.

Holmas-Rasila luonnehtii lasten sijoittamista hätiköidyksi ratkaisuksi, joka tehtiin yksipuolisen ja erittäin vähäisen selvityksen perusteella ilman todellista kokonaiskuvaa perheen tilanteesta.

– Kyse oli ainoastaan ilmoituksissa esitetyistä subjektiivisista näkemyksistä koskien vanhemman tapaa viestiä asioita lapsille. Väitteitä fyysisestä väkivallasta tai kaltoin kohtelusta ei edes esitetty.

Vertaisarvioija: ”Päätös on täynnä tyhjiä lauseita”

Samaan johtopäätökseen päätyi myös kokenut lastensuojelun sosiaalityöntekijä, joka sai tapauksesta vihiä prosessin alkupuolella. Hän ei tuntenut perhettä tai juristia ennestään.

– Välitöntä vaaraa ei ollut edes teoriassa, sillä ilmoitukset eivät tulleet samana päivänä kuin sijoitus tehtiin. Eilispäivän vaara ei ole riittävä sijoitusperuste.

Sosiaalityöntekijän ”vertaisarvioidessa” kollegojensa sijoituspäätöstä hän toteaa perusteluiden olleen ”täysin tyhjiä lauseita”.

– Paljon puhuttiin huolesta, mutta tuo huoli ei perustunut mihinkään perusteluun, paitsi muutamaan ilmoitukseen, joissa kerrottiin, että on huoli.

Sosiaalityöntekijä pitää erikoisena sitä, ettei lastensuojelu arvioinut ilmoittajan motiivia tilanteessa, jossa lapsista tai äidistä ei ollut lastensuojelullista huolta esimerkiksi tarhassa, koulussa tai terveydenhuollossa.

Poliisin käyttö ”näyttönä vaarasta” on resurssien väärinkäyttöä

Lastensuojelun tulee noudattaa ”lievimmän riittävän keinon periaatetta”, ”hienovaraisuusperiaatetta” ja ”suhteellisuusperiaatetta”, jonka mukaan viranomaisten toimenpiteiden tulee olla oikein mitoitettuja tavoiteltuun päämäärään nähden.

Kuitenkin kotiin tultiin yhtäkkiä poliisien voimin. Epämääräisten sijoitusperusteiden valossa virka-avun pyytäminen poliisilta pakottaa kysymään: miksi?

– En saanut koskaan selitystä sille, miksi poliisien paikallaoloa pidettiin tarpeellisena, ihmettelee Holmas-Rasila.

– Ilmeisesti ajatuksena oli näyttävyyden lisääminen, jotta tämä toimisi jälkikäteen näyttönä tilanteen vakavuudesta, mikä on tietysti täysin absurdia. Mielestäni kyse oli poliisiresurssien väärinkäytöstä. Hienovaraista se ei ollut millään mittarilla mitattuna ja laki kuitenkin edellyttää tätä.
Perhettä auttaneen sosiaalityöntekijän mukaan virka-apu on joskus paikallaan, mutta sitä käytetään nykyään myös rutiinitoimena ”kaiken varalta”. Motiivit voivat olla erittäin arveluttavat silloin, kun yhteistyön poliisien kanssa halutaan vahvistavan huostaanottohakemuksen painoarvoa.

– Kyse ei niinkään ole hätävarjelun liioittelusta, vaan siitä, että luodaan itse omalla toiminnalla rinnakkaistodellisuutta, uhkakuvia joita ei oikeasti ole olemassa. Seurauksesta tehdään siis syy, sosiaalityöntekijä sanoo.

Tiedossa ei ole, kuinka moni lähes 4 400:sta vuosittaisesta kiireellisestä sijoituksesta toteutetaan poliisien avustuksella.

Lastensuojelu voi murentaa lapsen perusluottamuksen

Tässä prosessissa on helpompi listata laittomuudet kuin lain mukaan menneet vaiheet, joita oli edellisiä vähemmän. Kiireellisen sijoituksen päätöksen toimittaminen äidille kesti kohtuuttoman kauan, eikä äidille kerrottu selvästi, miten siitä voi valittaa hallinto-oikeuteen. Äiti jäi yksin epätietoisuuteen eikä ollut selvillä oikeuksistaan.

Holmas-Rasila nostaa yhtenä isoimmista epäkohdista esiin lasten kuulemisen laiminlyönnin, sen, ettei heitä koko kiireellisen sijoituksen aikana varsinaisesti kuultu. Tämäkin on vastoin lakia ja YK:n lasten oikeuksien sopimusta.

– Lapsille kuuluu myös tiedonsaantioikeus omasta asemastaan, mutta lasten kanssa ei käyty läpi heidän oikeuksiaan ja eri toimintavaihtoehtoja. Lapset jätettiin pimentoon.

Juuri se on juristin mielestä huolestuttavinta lastensuojelun toiminnassa: lapselle syntyvä kokemus vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden kohteeksi joutumisesta voi olla musertava.

– Lapsi ihmetteli äidilleen, miten tällainen voi olla mahdollista ja eikö heidän mielipiteillään ole mitään väliä, Holmas-Rasila kertoo.

– Perusluottamus yhteiskuntaan ja muihin ihmisiin saa ison kolauksen. Aikuinen pystyy suhteuttamaan asioita, mutta lapselle tällaisesta traumaattisesta kokemuksesta voi muodostua loppuelämää määrittävä.

Lastensuojelijoiden asenne: ”Kyllä sinä olet uupunut!”

Sosiaalityöntekijät eivät selvittäneet läheisverkostoa ja sijoittaneet lapsia sukulaisille, vaan erilleen toisistaan ventovieraiden luo. Vanhemman, lähipiirin ja lasten välistä yhteydenpitoa rajoitettiin, ilman että siitä tehtiin valituskelpoisia päätöksiä.

Sijoituspaikoissaan lapset oireilivat. Lapsi kertoi sijaisäidistä, joka kohteli lapsia epäinhimillisesti, mutta lastensuojelu ei antanut painoarvoa lapsen kertomukselle. Selina Holmas-Rasilan mukaan myös äitiin suhtauduttiin ylimielisesti.

– Äiti sanoi, ettei hän koe olevansa uupunut. Johtava lastensuojelun sosiaalityöntekijä totesi tähän ykskantaan – en tiedä millä ammatillisella pätevyydellä – että kyllä sinä olet. Missä muualla aikuisen ihmisen oma arvio itsestään mitätöidään näin?

Holmas-Rasilan mukaan vanhemman näkemykset sivuutettiin ja hänet positioitiin eräänlaiseen nurkka-asemaan, jossa hänen näkemyksilleen ei annettu merkitystä. Vanhempaa syyllistettiin jopa siitä, ettei lapsi asettunut sijaishuoltopaikkaan vaan kapinoi.

– Äitiä vaadittiin venyttämään voimavaransa ja tukemaan sijaishuoltopaikkaa lapsen sinne asettumisessa, mikä on erittäin nurinkurista. Eikö lastensuojelun olisi pitänyt olla tukena sille, että lapsi olisi voinut palata omaan kotiinsa, oman vanhempansa luo?

Laki edellyttää, että lastensuojelu pyrkii kaikessa toiminnassaan perheen jälleenyhdistämiseen. Tämä ei valitettavasti näkynyt lastensuojelun toiminnassa juurikaan.

Kaiken ytimessä oli juristin mielestä luottamuksen puuttuminen. Hän kysyykin, kuinka moni pystyisi suhtautumaan lastensuojeluun rakentavassa hengessä, jos omat rakkaimmat on juuri viety pois poliisisaattueessa ilman ennakkovaroitusta.

– Lastensuojelu ei millään tavalla pyrkinyt rakentamaan luottamusta vanhempaan, vaikka se on viranomaisen velvollisuus. Lastensuojelun lakisääteinen tarkoitus on tukea vanhempia heidän kasvatustehtävässään, ei rikkoa perheitä ja kyykyttää.

Lapset saatiin taisteltua kotiin

Lain mukaan lapsen sijoittaminen on viimesijainen toimenpide ja tavoitteena on aina perheen jälleenyhdistäminen. Lastensuojelulla on velvollisuus tukea perhettä ja tarjota avohuollon tukitoimia kuten kotiapua, perheneuvontaa ja taloudellista tukea. Tämän perheen kohdalla näin ei menetelty.

– Vaikutelma oli lähinnä se, että lastensuojelu saneli, mitä tehdään, sanoo lastensuojelun kokouksiin perheen kanssa osallistunut Holmas-Rasila.
Yhteistä tahtotilaa ei siis ollut, ja se heijastui asiakassuunnitelmaan, joka oli kaikkea muuta kuin ratkaisukeskeinen.

– Kirjaukset perustuivat oletuksiin ja lastensuojelun tuntemuksiin sekä huoliin, joita ei perusteltu mitenkään. Ainoa ”tukitoimi” mitä vanhemmalle ehdotettiin, oli psykiatrian konsultointi.
Noin kuukauden sijoituksen jälkeen juristi sai taisteltua lapset takaisin kotiin, vaikka lastensuojelu olikin aikeissa jatkaa sijoitusta toisella kuukaudella. Mitä ilmeisimmin viranomaiset olivat kaavailleet huostaanottohakemusten lähettämistä hallinto-oikeuteen. Juristi näkee keskeisenä syynä tilanteen laukeamiseen ja sijoituksen purkuun sen, että äiti alkoi aktiivisesti pyytää perheelleen avohuollon tukia.

– Vanhempi suostui tukitoimiin siitäkin huolimatta, että hän koki lastensuojelun työntekijöiden kohdelleen perhettään alentuvasti ja luottamus koko järjestelmään oli erittäin lujilla. Se oli lähes yli-ihmismäinen suoritus.

Perhe-elämän suojaa rikotaan kevyin perustein

Holmas-Rasila kertoo olevansa ”erittäin huolissaan” Suomen lastensuojelun toimintatavoista ja -kulttuurista. Hän pitää tärkeänä, että tietoisuus epäkohdista lisääntyy, ja hän onkin jo raportoinut havainnoistaan lapsiasiavaltuutetulle.

– Perhe-elämän suojan todellista merkitystä ei näytetä ymmärrettävän. Kyse on keskeisestä perus- ja ihmisoikeudesta, jonka loukkauksesta Suomi on saanut useita langettavia päätöksiä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Silti meillä rikotaan perheitä ilmeisen kevyin perustein, Holmas-Rasila summaa.

– Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että lastensuojelu toimii lastensuojelun, ei perheen tai lasten tarpeista käsin.

Hänestä lastensuojelussa vallitseva erehtymättömyyden kulttuuri saa aikaan sen, ettei virheitä myönnetä eikä omia oletuksia kyseenalaisteta.

– Ylimpänä perusteena kaikelle on viranomaisten ”huoli”, jonka nojalla vaikuttaa voitavan tehdä lähes mitä vaan.

Kuka tahansa voi joutua ilmoituksen kohteeksi

Perhettä auttaneelle sosiaalityöntekijälle tämä tarina ”ei opettanut mitään uutta”.

– Mielivaltaa on todella paljon, vaikka lastensuojelu varmasti prosentuaalisesti tekee enemmän hyvää kuin pahaa, sosiaalityöntekijä kertoo.

Hänestä laittomien virkatoimien perusteeksi ei riitä se, että paljon hyvääkin tehdään, sillä onnistumiset lastensuojelussa ovat itsestäänselvyys.

– Eiväthän lääkäritkään iloitse, että tänään en tappanut ketään, tai oikeuslaitos siksi, että kukaan ei saanut elinkautista syyttä.

Sosiaalityöntekijä on työskennellyt vuosikaudet lastensuojelun kaikilla osa-alueilla ja nähnyt, miten toimintakulttuurit vaihtelevat eri kunnissa. Ydinongelma on se, ettei alalla ymmärretä, millaista inhimillistä vahinkoa omalla toiminnalla voidaan saada aikaan.

– Esimiehissä on paljon eroja. Onneksi on myös niitä, jotka ovat tarkkoja lain noudattamisesta.

Lastensuojelun kriisiä on pahentanut viranomaisille asetettu velvoite tehdä lastensuojeluilmoitus, jos vähänkin epäilee tai huolestuu. Kuka tahansa voi joutua ilmoituksen kohteeksi.

– Ne perheet, jotka tarvitsevat apua ja jopa rankinta puuttumista, eivät tule sen enempää noteeratuksi kuin aiemminkaan. Samaan aikaan on ylisuojelemista eli sitä, että perheiden elämään puututaan varmuuden vuoksi ja jopa täysin turhaan.

Aiemmin sosiaalityöntekijä uskoi, että työntekijöiden lisääminen olisi ratkaisu lastensuojelun kriisiin.

– Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että resursseja annetaan vain varhaiseen puuttumiseen, eikä varhaiseen tukeen.

Lastensuojelun nykytila on selvitettävä

Tämän ja muiden hieman vastaavien kohtaamiensa tapausten jälkeen Holmas-Rasila näkisi aivan välttämättömänä, että lastensuojelun toiminnan kohteeksi joutuvien perheiden ja lasten tilannetta selvitetään valtion teettämällä laajalla haastattelututkimuksella.

– Sijaishuollon nykytilaselvitys on välttämätön, koska kiireellisten sijoitusten määrä on kasvanut voimakkaasti viimeisen noin 15 vuoden aikana. Kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia on jo yli 18 000. Mitkä syyt tässä ovat taustalla ja minkälaisilla perusteilla lapset on erotettu vanhemmistaan, Holmas-Rasila kysyy.

Hän on huolissaan siitä, pääseekö näiden lasten ja heidän perheidensä ääni kuuluviin, ovatko he saaneet lain edellyttämää tukea ja onko perheen arvoa kunnioitettu pyrkimällä yhdistämään se. Tilastojen valossa tältä ei vaikuta, koska perheiden jälleenyhdistäminen on harvinaista.

Täysin merkityksetöntä ei ole sekään, että lastensuojelusta on tullut tuottoisaa bisnestä yksityisille palveluntarjoajille.

– Niiden asiakkaaksi usein vastentahtoisesti päätyvien näkemykset on tärkeää selvittää, jotta voidaan varmistaa, etteivät nämä lapset päädy vain bisneksenteon välineiksi.

Juristin ja sosiaalityöntekijän haastatteluihin, salassa pidettävien asiakirjojen tarkasteluun ja artikkelin julkaisuun on saatu äidin lupa. Yksityiskohtaisia tietoja ei kerrota, koska lapset eivät halua tulla tunnistetuiksi. Puoluelehti julkaisijana ei määrittele haastateltavien puoluekantoja. Kaikkien mielestä asia on poliittisesti yhteinen.