Ääridemarit – uskon voimalla

NÄKÖKULMA | Puoluekokoukseen valmistautuvan SDP:n viime päivien mediajulkisuus on ollut kuin kauhuelokuvasta. Päätoimittaja Matias Turkkila kirjoittaa demareiden sysimustasta hetkestä, jolloin satujen leikkikaluprinssi muuttui mädäksi kurpitsaksi.

Monista matkaoppaista löytyy sanonta: ”Jos jokin näyttää liian hyvältä ollakseen totta, se ei ole totta.” Harmillisen moni suomalainen unohti tämän viisauden ja lankesi suloiseen päiväuneen pyyteettömästä lelujen salakuljettajasta, joka oman henkensä uhalla kyntää luotien ja pommien keskellä tuodakseen itkeville syyrialaislapsosille pienen pörröisen lelun.

Olihan se sydäntä särkevä tarina. Ihana valopilkku hirvittävän sodan keskellä. Muttei tainnut olla ihan koko totuus.

Rami Adham on juuri nyt eronnut SDP:stä. Vielä muutama päivä taaksepäin maailma näytti kovin toisenlaiselta. Adham toivotettiin pikku sydämin tervetulleeksi puolueveljien ja -sisarten hellään huomaan. Erkki Tuomioja poseerasi tuoreen rekryn vieressä ja toivotti tämän tervetulleeksi. Kaikki oli hyvin.

Sitten repesi. Jihadisti-, Al-Qaida- ja Isis-yhteydet nostettiin esiin ensin sosiaalisessa mediassa ja hyvin nopeasti sen jälkeen Helsingin Sanomissa.

Valokuvatodisteista huolimatta Adham kiisti väitetyt yhteydet. Hän yritti selitellä parhain päin äärimielipiteitään sunnien hallitsemasta Irakista, josta pitäisi karkoittaa kurdit ja shiiat.

SDP vaihtoi kriisimoodiin, ja Adham sai pikakutsun Puoluesihteeri Reijo Paanasen pakeille.

Erohan siitä sitten seurasi. Adham kertoi viralliseksi syyksi sen, että hän haluaa jatkaa lelujen rahtausta häiriöttä.

MTV3:n haastatteleman Paanasen mukaan esiin nousseet epäilykset jihadistiyhteyksistä eivät vielä merkinneet sitä, että Adham olisi ollut kelvoton SDP:n jäsen. Paananen ei ehkä ollut lukenut HS:n ansiokasta juttua kokonaan, tai sitten hän ei nähnyt kummoista ongelmaa siinä, Adham pohti shiia-muslimien olevan ”harhaoppista roskaväkeä.”

Puheenjohtaja Antti Rinne ehätti hyppäämään tunkion kannen päälle ja vakuuttelemaan, että ”asia on loppuun käsitelty”. Joopa joo. Kun poliitikko kovasti vakuuttelee yhtä, niin täsmälleen päinvastainen on totta.

Kysymys: Luulevatko Reijo Paananen ja Antti Rinne todella, että tämä asia on loppuun käsitelty?

Vasemmistotaustainen Syksy Räsänen esittää olennaisen kysymyksen twitterissä: ”Rami Adham eroaa. Puoluesihteeri mainitsee ongelmana kohun, ei al-Qaedan kannattamista. Tällainenkö on SDP?”

Sattuuhan sitä.

On ehtinyt kulua jo hyvä tovi siitä, kun olen viimeksi lukenut SDP:n jäsenten julkisesti kannattavan etnistä puhdistusta. Elettiin huhtikuuta, kun Vantaan demarinuorten varapuheenjohtaja Kamal Palani Jafi esitti aseellista vastarintaa ”rasismia ja fasismia vastaan”. Lausunto on syytä lukea sitä taustaa vasten, että demaripiireissä tunnetusti mikä tahansa toiminta voidaan tulkita fasismiksi. Hyvää esimerkkiä näytti ex-ministeri Tuomioja, joka on tulkinnut äärioikeistolaiseksi fasismiksi muun muassa vapaiden vaalien kannattamisen.

Siis meillä. Suomessa.

Käsi, joka henkaria heiluttaa

Viikon rimanalittajiksi on tyrkyllä monta kandidaattia, mutta kärkisijoille yltää itseoikeutetusti demareiden Miapetra Kumpula-Natri. Mepin ja Demokraatti-lehden toimituksen yhteistyöllä onnistuttiin kätilöimään seuraavanlainen otsikko:

Kun naiset joutuvat survomaan metallihenkareita itseensä — ”Timo Soini vastustaa vakaasti naisten oikeutta päättää ruumiistaan”

Hmm.

Mistä tahansa syystä tehty abortti koskettaa syvästi useita ihmisiä. Se koskettaa syvästi ja peruttamattomasti naista, mutta vielä peruuttamattomammin syntymätöntä lasta. Ei voi olla väärin, että edes yksi poliitikko puhuu syntymättömien lasten oikeudesta omaan elämäänsä.

Olisi varmaan mieluisaa yhdistää arkaainen henkariabortti perussuomalaisiin, mutta pieni ihminen toivoisi, että väitteillä olisi edes alkeellista totuuspohjaa. Aborttilain tiukennuksia on Suomessa viime vuosina ajanut Kristillisdemokraatit. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johto totesi tuolloin selkein sanoin, ettei puolue tue kiristyksiä.

Toisekseen, aborttia säädellään jo tälläkin hetkellä. Raskautta pääsääntöisesti ei saa enää keskeyttää kahdennentoista raskausviikon jälkeen. Aikaisemmin sallivampaan lakiin kirjattiin tiukennus Kalevi Sorsan (sdp.) hallituksen aikana 1978. Säädös tuli voimaan heinäkuussa 1979, ja se on voimassa vielä tänäkin päivänä. Olisi mielenkiintoista kuulla mepin kanta siihen, miksi a) hänen oma puolueensa heikensi naisten oikeutta päättää omasta kehostaan, b) miksei SDP ole kaikkien hallitusvuosiensa aikana tehnyt tälle ”vääryydelle” mitään, ja erityisesti c) miksi Kalevi Sorsa (sdp.) esikuntineen pakottaa naisia liiskaamaan sisällään söpöisesti potkuttelevat sikiöt henkareilla. Jään odottamaan vastausta.

Kolmanneksi, naisten ja pienten lasten asioista aina yhtä kiinnostunut SDP on kiitettävällä tavalla vaiennut äärettömän törkeästä pieneen lapseen kohdistuneesta väkivallanteosta, jonka tekijäksi on paljastunut puolueen oma toimija.

Suomalainen media on raportoinut tapauksesta, jossa Norsunluurannikolta kotoisin oleva Oulussa asuva isä käytti pientä lastaan hyväksi vuosikausien ajan. Tytölle myös tehtiin lukuisia abortteja ja lopulta 16-vuotiaana hän synnytti lapsen isälleen. Rikokset tapahtuivat vuosien 1999-2008 välisenä aikana. Siinä välissä tekijä ehti huseerata SDP:n kunnallisvaaliehdokkaana.

Verkossa kiertää kuva, jossa tekijäksi epäilty poseeraa Paavo Lipposen vieressä. Niin, sen saman Paavo Lipposen, joka aikoinaan täräytti monen niskavillat pystyyn laukomalla totuuksiaan raiskausten uhreille: ”Ei tietenkään tarvitse mennä tyrkyttämään itseään pimeällä johonkin pusikoihin.”

Milläköhän pohdinnoilla Paavo olisi lohduttanut tämänkertaista uhria? Ehkä näillä sanoilla: ”Ei ole mitään pelättävää”.

Voi niitä rikollisia toisellakin tavalla käsitellä. Vertailun vuoksi: Yhdysvalloissa asuva Philip Garrido kidnappasi 11-vuotiaan lapsen kesäkuussa 1991. Hän eli siepattuna vuosikausia ja sai vankeusaikanaan kaksi lasta. Kun tekijä jäi kiinni, hänet tuomittiin 431 vuodeksi vankeuteen.

Koskas meille saataisiin vastaavantasoiset tuomiot? Vai jatketaanko edelleen syyttömien syyllistämistä?

Nimeni on ”Jungner”

SDP:n puoluekokous lähestyy, ja kuten moisissa tohinoissa on tapana tehdä, puolue-eliitti valitsee puolueen puheenjohtajan ja puoluesihteerin.

Jutta Urpilaisen ykkösavustajana tunnettu Tage Lindberg evästi puoluesihteerin virkaan pyrkiviä seuraavilla pointeilla: A) Älkää käyttäkö aikaa puoluekentän harmaahapsisten osastojen kiertämiseen. B) Pirauttakaa Mikael Jungnerille.

Outoja ohjeita. En muista koskaan lukeneeni johtamistaidon opasta, jossa kehotettaisiin välttämään kommunikaatiota kaikkein kokeneimpien, sydänverellä ilmaistyötä tekevien aktiivien kanssa.

”Pirauta Jungnerille”-ohje on vielä kummallisempi. Kuten tunnettua on, SDP:n puoluesihteerinä huseerannut Jungner onnistui kahdessa vuodessa pudottamaan puolueensa kannatusta viidellä prosenttiyksiköllä ja sössimällä Paavo Lipposen vaalikampanjan täysin käsittämättömällä ”Pöö: ei ole mitään pelättävää” -kampanjalla. Tulos oli odotusten mukainen mahalasku: – 6,7 prosentin kannatuspudotus.

Nykyään itseensä ihastunut ihmepoika käyttää aikaansa lähinnä ylimielisyyksien suoltamiseen somessa: ”Vähemmistö ihmisistä on avarakatseisia älykköjä”. ”Onpa tyhmä kansa”. ”Minulla on niin hankalaa demareissa”.

Siitäpä oppia seuraavalle puoluesihteerille. Tympeällä ylimielisyydellä sitä on ennenkin laivoja karille ajettu.

Islamisti räjäyttää, demariavustaja sättii suomalaiset

Takaisin edustaja Kumpula-Natriin. Hän etsii tällä hetkellä meppiputiikkiinsa avustajaa. Kepeähenkisessä työpaikkailmoituksessa maalaillaan ruusuisia kuvia siitä, miten tehtävässä pääsee näköalapaikalta ”seuraamaan EU:n jokapäiväistä arkea”.

Niinpä niin. Tammikuussa Kumpula-Natrin esikuntaan ilmaantui uutena avustajana Maria Pettersson -niminen yhden naisen taisteluyksikkö, jonka feministis-suvaitsevainen paatos taisi olla liikaa jopa Helsingin Sanomille.

Pettersson on tunnettu ”Sotatanner – raportti Malmön monikulttuurisesta helvetistä” –irvailusta, jossa hän pilkkasi islamilaisesta väkivallasta huolestuneita. Pettersson saikin tuoreeltaan tuntumaa ”EU:n jokapäiväiseen arkeen”, kun europarlamentin vieressä sijainneen Maalbeekin metroasemalla räjähti islamistien asettama pommi. Myös lentoasemalla räjähti. Kymmeniä kuoli, satoja loukkaantui. Liisa Jaakonsaari (sdp.) välttyi täpärästi pommi-iskulta.

Murhapaikan läheltä innokkaasti twiitannut, ääri-islamin vaarallisuutta jatkuvasti vähätellyt Pettersson ei ilmeisesti huomannut vuosia puffaamansa monikulttuuritoivemaailman ja verenkarvaisen todellisuuden välistä huikeaa ristiriitaa. Kun hänelle huomautetaan asiasta, vastaus on odotetun kaltainen: ”Suomalaiset moukat. Halveksin teitä.”

En epäile.

SDP – naisten puolesta?

Tässä yhteydessä ei ole tarpeen nostaa esiin kysymystä siitä, miksi naisten johtajuutta ja tasa-arvoa voimakkaasti korostava SDP päätyy niin usein valitsemaan johtajikseen miehiä. Puolue on suvereeni toimija, ja jos se katsoo aiheelliseksi nostaa miehiä, niin siihen on kaikkien tyytyminen.

Mutta usein pohdituttaa se, miksi SDP tekee tarkoituksella politiikkaa, joka heikentää naisten ja seksuaalivähemmistöjen asemaa. Kaikkein räikeimmin tämä näkyy suhtautumisessa maahanmuuttoon.

Eikö SDP:n piireissä nähdä sitä vaikutusta, jonka kasvava ääri-islamilaistuminen tuo vääjäämättä tullessaan, vai eikö sitä haluta nähdä?

Demarit – uskossaan vahvoja

Geopoliitiikkaan erikoistunut tutkija Alan Salehzadeh toteaa kirjoituksessaan sen, minkä lapsikin näkee: ”Vihervasemmisto on sokea ääri-islamismille”.

Kun yhdet tahallaan sokaisevat itsensä, on muiden oltava erityisen valppaina.

Sillä sokeus ei jää vaille seurauksia. Salehzadeh jatkaa: ”Poliittista islamia ajavien intresseissä on soluttautua mahdollisimman monipuolisesti yhteiskunnan rakenteisiin kuten puolueisiin, virastoihin ja yliopistoihin. Näin sekä shiia- että sunniradikaalit pystyvät tehokkaammin ajamaan ideologisia intressejään ja kasvattamaan valtaansa Euroopassa. Tällaisiin asemiin päässeet eivät aja oman ideologiansa vastaisia aatteita, kuten sukupuolten välistä tasa-arvoa. Sen sijaan he yrittävät käyttää sitä valtaa, mitä heille on suotu, poliittisen islamin arvojen ja yhteisön asioiden edistämiseksi.”

Kun Mikael Jungner aloitti puoluesihteerinä, hän lausui SDP:stä näin: ”Tämä on juuriltaan ilon, rakkauden ja uskon liike”.

Sanat olivat hyvin valitut. SDP:n politiikkaa ei voi selittää järjellä. Puolueen tekemät havainnot todellisuudesta eivät perustu faktaan vaan uskoon.

On olemassa sanonta: ”Uskon vasta kun näen omin silmin”. Sanonta on virheellinen. Oikea muoto on tämä: ”Näen omin silmin vasta kun uskon”.

Sitä, mihin ei usko, ei näe. Mikään muu ei selitä SDP:n käsittämätöntä rämpimistä.

Sama pätee valitettavasti mediaan. Liian moni sortuu samaan kuiluun: Halu maailman parantamiseen ja hyvän tekemiseen menee kaiken muun edelle.

Kun kyynikko huomauttaa, että hyvää tarkoittava maailmanparannuspuuhastelu on järjetöntä, ei jäljelle jää enää muuta kognitiivista puolustuskeinoa kuin haukkua ikävän viestin tuoja pataluhaksi.

Mutta täsmälleen näinhän SDP on jo pitkään toiminut: ”Onpa tyhmä kansa”. ”Fasistit”. ”Rasistit”. ”Suomalaiset moukat”. ”Halveksin teitä.”