Luukkanen: Tosiasioiden tunnustaminen on Suomen turvallisuuden perusta

Ison-Britannian pääministerin tapaaminen Suomen tasavallan presidentin kanssa merkitsi suurta murrosta Suomen turvallisuuspoliittisessa asemassa. Pakon edessä Suomi astui merkittävän askeleen länteen. Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan, että presidentti Sauli Niinistön sanoin Venäjällä on nyt peiliin katsomisen paikka.

Pääministeri Boris Johnsonin vierailun aikana sovittiin siitä, että Iso-Britannia tukee Suomea Nato-prosessin aikana myös sotilaallisesti. Periaatteessa Suomi siis ei ole yksin.

– Nyt on kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki sopimukset ovat vain paperia. Se todellinen poliittinen halu auttaa meitä ulkoapäin perustuu siihen, että me itse kykenemme itse puolustamaan itseämme, ja siihen, että meidän puoluejärjestelmämme on ”terve”. Että ymmärrämme muuttuneet tosiasiat, kirjoittaa perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen.

Yksimielisyys on tärkeää kriisin aikana

Sanalla ”terve” Luukkanen viittaa entisen sodanaikaisen pääministerin Edwin Linkomiehen muistelmiin ”Vaikea aika. Suomen pääministerinä sotavuosina 1943-1944”.

Muistelmissaan Linkomies kertoi siitä, kun hän kävi 4.6.1942 marsalkka Mannerheimin syntymäpäivän iltana keskustelun silloisen ulkoministeri Wittingin ja kenraali Paavo Talvelan kanssa suomalaisesta puoluejärjestelmästä. Keskusteltiin siitä, palaisivatko puolueriitaisuudet, kun sota on saatu onnellisesti hoidettua. Sallittaisiinko puolueriitaisuuksia?

– Linkomiehen käsitys oli, että suuren vaaran uhatessa puolueriidat olivat vaimentuneet, ja se oli todiste meikäläisen poliittisen järjestelmän ”terveydestä”. Vuosien 1943-1944 pääministeri kuitenkin torjui kaikki yritykset luopua demokratiasta ja puoluejärjestelmästä, ”koska ei kaikilla kansalaisilla koskaan voi olla sama mielipide tiettyjen ratkaisujen suunnasta”. Ajatus on syvällinen ja viisas.

Todellisuuden merkitys kriisitietoisuudessa

Kriisissä kansallinen yksimielisyys on tärkeintä. Yhtä tärkeää on se, että tosiasiat ymmärretään niin kuin ne ovat. Edwin Linkomiehen pääministerikauden eräs tärkeimmistä näkökohdista oli antaa ulkomaailmalle kuva täysin yksimielisestä Suomen kansasta. Tässä häntä auttoi se, että silloinen kriisitietoisuus oli korkea. Kansakunta katsoi ulkoista uhkaa silmästä silmään.

Vuoden 1943 tilannetietoisuuden vertaaminen vuoden 2022 poliittiseen tilanteeseen tuottaa kuitenkin hämmentävän kokemuksen. Miltei kaikki puolueet tukevat kansallista turvallisuutta, ja meillä vallitsee tässä asiassa ns. linnarauha. Isänmaa on tärkein.

– Ongelmana on vain valitettavasti se, että on puolueita, jotka eivät näe todellisuutta sellaisena kuin se oikeasti on. Selkosuomeksi: omat höntsö-pakkoajatukset sanelevat joillain tahoilla todellisuuden ymmärtämisen rajat. On puolueita, jotka eivät kykene näkemään tämän kriisin syvyyttä ja sen merkitystä meille.

Normaalisti oppositio haastaisi hallituksen suuressa salissa. Nyt on kuitenkin kriisi. Luukkanen pitää selvänä, että niitä todellisuuden kultaisia hitusia on alettava imeytymään koko hallituksen sisälle. On muistutettava ja nostettava ääntä. On ymmärrettävä tosiasiat.

Toukokuun lopulla Suomi on energiakriisissä

Luukkanen uskoo Suomen törmäävän hyvin pian karuun todellisuuteen:

– Kun Venäjän kaasun tulo lakkaa 24. toukokuuta, merkitsee se sellaista taloudellista myllerrystä, joka täristää koko valtakuntaa ylhäältä alas saakka. Sen ja Ukrainan sodan seurauksena Suomessa tulee joukkoirtisanomisia, konkursseja ja taloudellista hätää. Irtisanotut eivät voi maksaa asuntolainojaan ja maahan syntyy ennennäkemätön lama, jonka rinnalla 1990-luvun lama oli pikkujuttu.

– Samaan aikaan ja valitettavasti – hallitus ei oikein kykene näkemään, miten valtava muutos on tulossa. Se sulkee silmänsä. Se ei esimerkiksi ymmärrä, että polttonesteiden hintojen on oltava sellaisia, että ihmiset pääsevät töihin. Se ei näytä tajuavan ihan aikuisten oikeesti sitä, että ihmisten ostovoima on nyt laskenut niin, että rahaa ei jää käteen. Se unelmoi ja hybernoi.

Hallituksen on herättävä

Luukkanen pitää tilanteen kriittisyyden tunnustamista kansallisen yksimielisyyden ehdottomana edellytyksenä. Tavallisten kansalaisten ostovoimaa ja kykyä käydä töissä on varjeltava kaikin keinoin. Samoin on priorisoitava valtion menot niin, että keskitytään selviämiseen, sillä siltarummut eivät tuota uusia ihmisiä, mutta ihmiset tekevät niin.

– On huolehdittava kansalaisten jokapäiväisestä elämästä. Kehitysapuun voidaan antaa rahaa mutta vasta sitten kun on ylijäämäinen budjetti – ei nyt.

Ideologia estää todellisuuden ymmärtämisen

Luukkanen on pohtinut kovasti, miten on mahdollista, että muuten rationaalisesti toimivilla ihmisillä on joissain asioissa vaikeuksia harkita asioita tyynesti ja faktojen kautta.

Puoluesihteeri uskoo, että ulkomailta tulleet henkiset vaikutteet ja ideologiat estävät kriisitietoisuuden ymmärtämistä. Juuri se woke, identiteettipolitiikka ja punavihreä höyrypäisyys estävät ajattelun. Kyse on kummallisesta poliittisesta kognitiivisesta dissonanssista, joka jäytää nyt hallitusta ja sen yksimielisyyttä.

– Hallituksella on nyt vakava ajatusjähmä. Ajatellahan voi mitä tahansa, mutta näyttää ikävästi siltä, että viisikkohallituksen kriisitietoisuuden vähäisyys vaikeuttaa järjellistä politiikan tekoa.

– Siirtymä hötöstä realiteettien maailmaan on valitettavasti hidas. Vaikka kriisi lähestyy kuin valtava tsunami, niin hallitus jatkaa fantastisilla vaatimuksilla ”vihreästä siirtymästä”, polttoaineiden hintojen ideologisesta korottamisesta, omakotitalojen ”pakkoremonteista” ja kannattaa innokkaasti sitä, että EU tekisi lisää ”elvytyspaketteja”.

– Rajalla tapahtuviin pikakäännytyksiin on kyllä poliittista valmiutta valiokuntatasolla, mutta kun kriisi lähenee, niin ei pystytä toimimaan. Ei kertakaikkiaan pystytä. Poliittinen rohkeus puuttuu.

Miten rohkaista pelkäävää?

Luukkasen mukaan Suomi on nyt sillä viimeisellä rannalla, jossa on uskallettava ajatella ja toimia. Kosmeettiset muutokset eivät toimi, kun oma valtiollinen tervahöyrymme kohtaa myrskyn. Luukkanen penää hallitukselta kriisijohtamista.

– Rohkaisen nyt teitä: Sanna, Annika, Petteri ynnäs muut: olkaa rohkeita ja katsokaa tosiasioita sellaisina kuin ne ovat! Tai vähän kuin lapsia uimakoulussa: kyllä se vesi kantaa!